Kirjoitukset avainsanalla Musa Leffat & Kirjat

Muistan, kun aikoinaan Von Hertzen Brothersin Approach-albumin ilmestyttyä Tommi kuunteli sitä todella ahkerasti ja minä vihasin. VHB oli mielestäni ihan kammottavaa "ulinaa". Eikä auttanut vaikka mies yritti saada minut kuulemaan laulun sijaan jylhät kitaravallit. Ei, mä en vaan sietänyt yhtään.

Paljon on vettä virrannut Kokemäenjoessa ja monta VHB-levyä on ilmestynyt reilussa kymmenessä vuodessa ja siinä ajassa on myös minun mielipiteeni muuttunut. Nyt juhlistettiinkin sitten minun viime viikkoisia syntymäpäiviäni käymällä lauantaina illallisella Ravintola Borgissa ja suuntaamalla sen jälkeen kuuntelemaan Von Hertzenin veljeksiä Kinoon. Ja kyllä siinä huikean hyvää keikkaa fiilistellessä nauratti tuo vuosien takainen nuiva suhtautumiseni.

Siedätyshoito tehosi aikoinaan ja kuuntelin jo ihan sujuvasti vuoden 2008 Love Remains The Same -levyä, kun siippa sitäkin usein levysoittimen kitaan survoi. Alun aktiivisen inhoamisen jälkeen VHB oli vuosien ajan minulle sellainen "ihan jees" -bändi, mutta nähtyäni äijät 2013 Porisperessä livenä, olin vihdoin valmis sanomaan, että onhan se nyt aivan sairaan kova orkesteri. Näin on käynyt monen muunkin yhtyeen kanssa, että vasta tykki liveveto on avannut korvani kunnolla.

Kuvaamiseen en nyt juurikaan jaksanut tällä keikalla keskittyä, kun valotkaan eivät olleet oikein suotuisat, mutta pari räpsyä kuitenkin.

Parhaita keikalla kuultuja biisejä olivat uuden levyn nimiraita War is over ja samalta albumilta mm. The Arsonist ja sitten kuinka ollakaan, sieltä Approachin ajalta Let Thy Will Be Done. Eli sitä "hirveetä ulinaa". :D

Mulla on usein tapana lainailla Tommin bändihuppareita, mut nyt keikalla päätettiinkin ostaa War is over -huppari ihan virallisesti meidän yhteiseksi. Kristillinen tasajako. Jotenkin ihmeellisesti sama koko oli ok meille molemmille, vaikka minä olen pieni pallo ja Tommi pitkäkätinen hoikka apina. :D

Hväksyttävien bändihuppareiden kuuluu aina olla mustia ja vaikka bändi olisi miten huikea, niin paskan näköistä paitaa en silti päälleni laittaisi. Tämä VHB:n yksilö täyttää visuaaliset kriteerit helposti, sillä selän kyyhkypainatus on todella kaunis. 

Sota on siis todellakin ohitse minun ja Von Hertzen Brothersin välillä. Seison nykyään ylpeästi heidän joukoissaan. 

Kommentit (1)

strangiato

YES! VHB on ihan ykkösbändi tässä maassa. Mullakin sen hienouden näkeminen vaati tosin livekeikan silloin aikoinaan syksyllä 2006. Ja sen jälkeen se onkin ollut menoa. Hymyilevä Insta-kuvasi Mikosta kiteyttää aika hyvin sen fiiliksen jota haen ja saan VHB-keikoilta.

Toimitusosaston ikkujoulut, valmistujaisjuhlat, Raskasta Joulua -konsertti ja kokonainen työpäivä, joka sisälsi mm. yhden tulipalopaikan ja Perussuomalaisten piirikokouksen, siinähän sitä oli ohjelmaa yhdelle viikonlopulle. Töihin suuntasin sunnuntaina ihan arkisesti farkuissa, mutta kaikki muut viikonlopun menot heiluin yhdellä ja samalla asulla. 

Tämä bling bling -koristeinen trikoomekko oli oikein sopiva niin pikkujouluihin, perhejuhlaan kuin joulukonserttiinkin. 

mekko - Joseph Ribkoff (saatu) / nilkkurit - Vagabond 

Mekon kanssa sopisi tietenkin paremmin sirommat ja juhlavammat kengät, mutta tämän kertaiset menot oli kaikki sellaista sorttia, että pärjäsin hyvin tällaisella käytännöllisyyteen perustuneella valinnallakin.

Luotan yleensä näyttäviin korviksiin, mutta tässä mekossa on jo itsessään niin näyttävät koristukset, että jätin niille tilaa loistaa. 

Lauantai-iltana suunnattiin tosiaan murun kanssa Raskasta Joulua -konserttiin Porin Karhuhalliin (konserttiliput saatu) ja hitsit kun se oli hyvä. Hietalan, Leppäluodon, Koivusen, Parviaisen sun muiden hevi-äijien tulkitsemat versiot ovat jo vuosikausia olleet lähes ainoa muoto, missä suostun joululauluja kuuntelemaan. Konsertti on katseltu televisiosta joka vuosi, mutta nyt oli eka kerta, kun näimme sen livenä.

Artistihan vaihtelevat kiertueen eri keikoilla, mutta Marco Hietala urakoi konserteista jokaisen. Vaihtuvasta väestä Poriin osui melko täydellinen kattaus, sillä mukana oli Hietalan lisäksi JP Leppäluoto, Antony Parviainen, Floor Jansen, Tommi Salmela ja vain parin keikan verran mukana ollut Joe Lynn Turner.

Omasta mielestäni parasta oli, että mukana oli upea ääninen JP Leppäluoto, mutta pidän myös Parviaisesta ja Nightwishin Jansen oli mielenkiintoista kuulla livenä. Rainbow ja Deep Purple -ukko Turner oli toki myös vakuuttava laulaja, mutta kotimaiset rokkikukot olivat itselleni tässä konsertissa tärkeämpiä.

Keikkakuvia nappailin mun Olympus O-MD E-M1 rungolla ja 75 mm 1.8. -linssillä. Taisikin olla kyseisen kameran viimeisiä hommia ennen eläkkeelle jäämistä, sillä tänään mulle saapui uusi kamera! Toki tuo vanhuskin jää mulle vararungoksi, mutta tuskin sille enää paljon käyttöä tulee, kun on nuorempi ja vireämpi vehje kameralaukussa. Mutta kiitos rakas E-M1, näimme kanssasi paljon näiden neljän vuoden aikana, jotka yhdessä vietimme. 

Solistien lisäksi mua ilahdutti konsertissa myös kitaroiden varressa heiluvat pitkätukat. Etenkin koko Raskasta Joulua -konseptin isä Erkka Korhosesta (kuvassa oikealla) huokui niin älytön riemu lavalla olosta, että ei voinut kuin ihailla. 

JP aiheutti matalana kumisevalla äänellään mussa sen verran kovat kylmikset, että aloin samoin tein haaveilla, että tätä herraa olisi ilo kuulla enemmänkin vaikka kirkkokonsertin muodossa. Ja kuulkaas, hänellä on seitsemän paikkakunnan joulukonserttikiertue ja osa keikoista on nimenomaan kirkoissa! Saattaapa olla, että täytyy lähteä kuuntelemaan vähän lisää joululauluja vaikkapa Helsinkiin 22. joulukuuta.  

Jouluyö, Juhlayö, Sydämeni joulun teen, Tonttu, Heinillä härkien kaukalon, Tulkoon joulu ja monta muuta tuttua klassikkoa ehdittiin illan aikana kuulemaan ja jokunen kitarasoolokin totta kai. Vaikka musiikki ei peltisessä jalkapallohallissa ihan päässytkään oikeuksiinsa, niin loisto keikka oli siitä huolimatta. 

Onko teistä joku käynyt Raskasta Joulua -konserteissa tai menossa tuleville keikoille? Entä onko ryhmässä ketään omaa suosikkilaulajaa? Osa paikkakunnista on jo loppuunmyytyjä, mutta monelle keikalle on vielä tikettejä jäljellä!

 

Kommentit (6)

Joulu rokkaa!

Hei! Olet kyllä upean näköinen kauniissa mekossasi! Koko asusi on juuri sellainen, jota toivoisin joskus itsekin pitäväni. Kunpa vaan oppisin olemaan tyytyväinen, ei kun ylpeä itsestäni, ja uskaltaisin laittaa päälleni mekon, vaikka se vähän menisikin pintaa myöten. No, kerään rohkeutta...

Kävimme viime vuonna ensimmäistä kertaa Raskasta Joulua -konsertissa Savonlinnassa. Oli kyllä kokonaisuutena kiva reissu: yövyimme konserttipaikan viereisessä hotellissa ja oli kätevää kun ei tarvinnut konserttiin mennessä ottaa päällysvaatteita mukaan. Konsertti oli loistava! Ihanat kitaristirokkikukot!!! Sen jälkeen istuttiin hotellin aulassa mukavassa porukassa nauttimassa kuohujuomaa. Konsertti oli loppuunmyyty kuten tänäkin vuonna: olemme taas menossa :). Savonlinna on ihana ja tunnelmallinen kaupunki, sanokoot muut mitä hyvänsä. Palaamme sinne usein erilaisten tapahtumien takia, niin kesällä kuin talvellakin. 

Veera
Liittynyt2.9.2015

Kuulostaa tosi kivalta reissulta kokonaisuudessaan! Mä olisin niin halunnut kesällä Savonlinnaan Amorphiksen, Staminan  ja Stratovariuksen yhteiskeikalle, mut hitto kun oli päällekkäisiä menoja. 

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Vierailija

Seinäjoen keikalle menossa ja perempaa ympäristöä keikkapaikaksi saa hakea, kun Savonlinna. <3

Veera
Liittynyt2.9.2015

Oijoi, Seinäjoen keikalle on Ville Tuomi! Siitä oon kyllä vähän kade. :D

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

EmiliaMaria

JP Leppäluoto. Päiväunieni kohde jo varmaan 15 vuoden ajan! :D Pelkkä ajatuskin siitä äänestä saa polvet aladoobiksi.
Eipä tullut käytyä konsertissa tänä vuonna, oulussa oli järjestelyt ollut ihan berbeeristä, joten ei onneksi harmita.

Veera
Liittynyt2.9.2015

Joo, sen herran äänellä on tosiaan joku ihmeellinen polvia notkistava vaikutus! :D

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Huuda, huuda ilosta / Huuda, huuda vapaudesta / Huuda, huuda onnesta / Ja sä voit poistuu hymyillen

Jotta nyt ei ihan olisi turhaan otettuja kuvia, jotka vaan hautautuu kovalevylle, niin pistetään nyt muutama Haloo Helsinki -otos edes tänne näytille. Elli ja kumppanit siis esiintyivät lauantaina tuossa alle kilsan päästä meiltä Porispere-festareilla. 

Olin paikalla siis ihan vapaalla, en töiden puolesta, joten napsin kuvia ihan perinteisesti yleisön joukosta kuvauspitin sijaan. Vehkeinä vapaa-aikani luottokamera Olympuksen PEN E-PL7 ja linssinä 75mm 1.8. Toimii hyvin tuollaisessa tilanteessa, kun kääntyvän näytön ansiosta pystyy kuvaamaan pään yläpuolelta edessä olijoiden yli. 

Rakas, ollaan vaan hiljaa

Katsellaan huojuvaa viljaa

Se kauniisti katseestas taipuu,

ja niin taivun myös minäkin

Rakas, ollaan vaan hiljaa

Ei korjata vuotavaa maljaa

Rakastellaan yhtä aikaa

niin kuin nuo perhosetkin

Tässä mä seison kaipausta rinnassa

Vaikka tää loppuisi yhdessä illassa

Maailma on minun, maailma on sinun

Maailma on tehty meitä varten

Jokainen tänne jonkun jäljen jättää

Kun valot sammuu niin sä kaiken näät

Kun valot sammuu niin sä valvomaan jäät

Suljet silmäsi ja hengität

Kyllä kaikesta sä vielä selviät

Joku voimas vei vaik sä huusit ei

Tää on hulluuden highway

Avaat silmäsi ja hengität, kyllä huomenna sä ymmärrät

Vielä elossa oot! Vielä elossa oot! Vielä elossa oot!

 

Kursivoidut tekstit Haloo Helsingin biiseistä.

Kommentit (0)

Ehdin jo lauantaiaamuna miettiä, että pitäisikö mun jättää Helsinkiin reissaaminen ja Amorphis-keikka väliin, kun olo oli melkoisen hutera. Kaktus oli ilmestynyt kurkkuun jo edellispäivänä ja lämpöäkin pukkasi eikä yleistilassa päänsärkyineen ja hengenahdistuksineen ollut todellakaan kehumista. Päätin kuitenkin, että mennään nyt vaikka pää kainalossa, sillä olin odottanut tätä keikkaa jo monta kuukautta ja kyseessä oli ehkäpä koko kesän kohokohta. Ja voi luoja, sitä se todellakin oli. Kaikkia maailman flunssatroppeja naamaan, kassi täyteen nessuja ja menoksi ja olen niiiiiiiin onnellinen, että jaksoin lähteä. 

Mä olen tuntenut suuria onnen tunteita Amojen keikoilla ennenkin, mutta tää ilta Juhlaviikkojen Huvilateltassa oli jotenkin ihan erityisen maaginen. Keikan ekalla puoliskolla kuultiin mm. akustisia versioita vanhemman pään tuotannosta ja bändin soundia olivat maustamassa Pekko Käppi jouhikolla ja Piirpaukkeesta tuttu Sakari Kukko luritteli säveliä mm. huilulla.

En ole aiemmin kuullut Amorphista akustisena livenä, joten jo noiden herkempien versioiden kuuleminen tutuista biiseistä oli ihan elämys. Vaikka vokalisti Tomi Joutsen omien sanojensa mukaan tuntenutkaan oloaan kauhean kotoisaksi ilman särökitaroiden tukea, niin upealta herran ääni kuulosti kepeämmänkin soitannon kanssa. Ja mitä ylipäätään soundeihin tulee, niin ainakin minun korvaani kaikki toimi teltassa aivan loistavasti. 

Keikan ensimmäisellä puoliskolla koin ehdottomasti illan täydellisimmän hetken. Olin ollut into piukeana siitä saakka, kun bändi joskus keväällä julkisti, että keikalla vierailee Anneke Van Giersbergen, ja vanhana The Gathering -fanina tiesin, että jotain upeaa olisi odotettavissa. Mutta Anneken kanssa yhdessä vedetty Her Alone oli vielä moninkertaisesti mahtavampaa kuin olin osannut odottaa. Mä en pysty sanoin kuvailemaan sitä fiilistä, joka mun kropan läpi kulki koko sen biisin ajan. (FB-statuksessani kerroin biisin menneen niin luihin ja ytimiin, että meinas tulla itku ja pissa. :D) Tomin ja Anneken äänet pelasivat yhteen aivan taianomaisella tavalla. Voisivatko nuo metallimaailman Armi ja Danny pliis pliis pliis jollotella jotain yhdessä levyllekin! 

Toinen ekasta setistä suurella ilolla vastaanottamani biisi oli ehdottomasti Alone, jota hyvin harvoin keikoilla kuullaan, kuten ei oikein muutakaan Pasi Koskisen (Amorphiksen solisti ennen Tomi Joutsenta) ajan materiaalia. Alone kuuluu kuitenkin omien ikisuosikkieni listalle. Myös Skyforgerilta tuttu Silver Bride kuulosti tällä kertaa jotenkin erityisen hyvältä eikä yhtään kuluneelta niin kuin toisinaan tuppaa radiohiteille käymään.

Olin niin pyörryttävässä onnellisuuden tilassa jo ekan puoliskon jäljiltä, että tuntui ihan uskomattomalta ajatella edessä olevan vielä toinen pitkä setti. Väliajan jälkeen nimittäin kuultiin kokonaisuudessaa viime vuonna ilmestynyt Under The Red Cloud -albumi. Jos siis tarjoili keikan eka osakin ennen kuulemattomia esityksiä, niin sitä teki myös toinen puolisko, sillä uusimman levyn biiseistä oli useampikin sellaisia, etteivät herrat olleet niitä vielä koskaan livenä soittaneet. 

Omia suosikkeja Unfer The Red Cloudilta ovat mm. kunnon mörkö-örinää sisältävä Bad Blood ja jo viime syksyn Circuksen keikalla vaikutuksen tehnyt Enemy At The Gates. Unohtaa ei tietenkään voi myöskään levyn sinkkubiisiä Death Of A King, joka on ihan loistava läpileikkaus siihen mitä kaikkea Amorphis oikein on. Biisi toimii keikoilla loistavasti tietenkin myös hyvänä yleisön huudatusmateriaalina. 

Koskettava hetki oli myös Under The Red Cloud -setin päättänyt White Night, joka omistettiin biisissä mukana olevalle Aleah Stanbridgelle, joka menehtyi keväällä syöpään. Laulajatar oli biisissä mukana nauhalta tulleilla osuuksilla ja koko biisin ajan taustalle heijastettuna kuvana. Kaunis kappale ja harras tunnelma.

Pyörryttävää ja kutkuttavaa onnentunnetta aiheuttanut keikka oli siis todellakin kaiken kipeänä bussissa istumisen arvoinen. Ja illasta teki erityisen mukavan vielä se, että sinne yksin suuntaamisesta huolimatta en suinkaan joutunut viettämään iltaani yksin, vaan tutustuin moneen uuteen kivaan ihmiseen. Lyöttäydyttiin itse asiassa yhteen kundin kanssa, jolle myin ylimääräisen keikkalippuni Amorphiksen fb-sivun kautta ja tavattiin sitten muitakin yksin liikkeellä olleita Amo-faneja aina Saksasta ja Puolasta saakka. Ja oman kotikylän tyttöjäkin sieltä yleisöstä löytyi! Että eipä todellakaan tarvinnut viettää iltaa yksin, vaikka lähtiessä niin kuvittelin. 

Eli kaikinpuolin mahti reissu. Kyllä se heittämällä meni tämän kuluneen kesän kohokohdaksi.

Keskityin keikalla musiikista nauttimiseen, enkä siksi lähtenyt erikseen etsimään parempia lokaatioita kuvaamista ajatellen. Mutta kyllä siltä omalta paikalta viimeisestä seisomarivistäkin jokunen ihan semi-ok ruutu tuli. Kamerana oli jälleen Olympuksen PEN E-PL7 kuten lähes aina keikoilla ja kakkulana nokalla 75 mm 1.8.

Vielä tuonne keikalle mennessä minulta lähti ääntä, mutta flunssaisena ei se täpöllä mukana laulaminen ja ihastuksesta kiljuminen ollut ihan se paras juttu, joten lauantai-illasta saakka on ääni ollut ihan Seksipuhelin-Marjattaa. Tai oikeastaan tänään vielä pahempaa. Melkein puhekyvyttömyyden ja viime yönä nousseen lämmön vuoksi sairastinkin tämän päivän suosiolla kotona. Huomenna aion kyllä vääntäytyä jälleen töihin lähtipä ääntä tai ei, kun tänään ei ole enää ollut lämpöä. Kai se kuvattavien ohjaaminen sujuu käsimerkeilläkin. :D

Oliko joku teistä keikalla?? Tai siis tiedän ainakin muutaman olleen, jotka tulitte nykäisemään hihasta, mutta mitkäs fiilikset jäi?

Kommentit (4)

Sennikaani

Meikän aiempi kommentti hävisi mut uusiks :) oli kiva nähdä vaikkakin pikaisesti! Mä siis olin se joka just ennen keikkaa tuli sanomaan moi! Ja oli todellakin aivan huikee keikka!!!

Seuraa 

Tätä vuonna 2007 perustettua tyyli-/lifestyleblogia kirjoittaa 35-vuotias kenkäfriikki, jonka mielestä kenkien kuuluu aina näkyä.
Pukeutumistyylin lisäksi blogissa metsästetään toisinaan myös parempaa kuntoa, kauneutta, kulttuurielämyksiä ja uskoa itseen ja tulevaisuuteen.
Motto on kuulunut jo vuosia, että "vaikka paino vaihtelee, niin laukut mahtuu aina!"

------------------------------------------------------

veera @ tyyliametsastamassa.fi

------------------------------------------------------

Tyyliä metsästämässä somessa:

Facebook / Instagram

Blogiarkisto

2018
2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010

Kategoriat