Kirjoitukset avainsanalla Minä itse

Valmistujaispäivä lakkipäineen tuo joka vuosi aina mieleen ne omat sekavat tunnelmat ylioppilaskeväänä. Se pelon ja innostuksen sekoitus ei ole unohtunut ainakaan vielä 18 vuodessa. 

Mutta mitä toivoisin tuolloin tienneeni?

Mietin tätä viime päivinä somessa pyörinyttä #olisinpatiennyt -haastetta tässä moneen kertaan. Toki mieleen tulee sellaisia asioita kuin "olisinpa tiennyt, että siitä ensirakkaudesta pääsee yli" ja "olisinpa tiennyt, että epäonnistumisiin ei kuole" ja paljon sellaisia lohdullisia lauseita, jotka kertovat niistä peloista, joita tuolloin alle parikymppisenä päässä pyöri. 

Mutta sitten ajattelen, että kyse on kuitenkin asioista, joita ei vaan voi tietää kuin kokemuksen kautta. On täysin utopistista toivoa, että elämää kovin kokemattomana olisi voinut tietää sellaisia asioita, jotka oppii kokemuksen kautta vasta kotipesästä lennettyään ja omilla siivillä hetken räpyteltyään.

Millaista elämä olisi, jos kaikki karikot ja kasvuun pakottavat tapahtumat ja tunteet pystyisi väistämään, koska tietäisi jo kaiken? Arvostaisiko valoa, jos ei kokisi välillä varjoa?

Enemmän hyötyä kuin sen miettimisestä, että mitä nyt sanoisin menneisyyden minälle, olisi siitä että miettisin mitä tulevaisuuden minäni sanoisi tämän hetkiselle minulle, jos pystyisi kirjeen lähettämään. Mutta kuten ei saanut ylioppilas-Veera aikamatkailevaa kirjettä aikusemmalta minulta, en tule nytkään saamaan ohjeita tulevaisuudesta.

Joka ikinen valinta ja niistä seuraavat ilon hetket tai elämän tummat sävyt on vaan elettävä ilman varmaa tietoa tulevasta. On toimittava parhaan kykynsä mukaan ja yritettävä kohdella itseään hyvin.

On muistettava, että kaiken harmaankin keskellä, koska tahansa voi tapahtua mitä tahansa ihanaa. Sen minä ehkä toivoisin tienneeni jo nuorena. Ja sen minä toivoisin muistavani edelleen.

 

Kuva: Arja Teikola

 

Kommentit (6)

MarjukkaS

Tuo viimeinen kappaleesihan sen kiteyttää.

Oma parikymppinen tyttäreni totesi minulle juuri hiljattain, kun tuskailin edessäni ollutta hankalaa tilannetta, että "paniikin kautta kuitenkin oppii paljon". Mun mielestäni se oli hyvin sanottu.

Veera
Liittynyt2.9.2015

Todella hyvin sanottu! Itsekin todennut usein, että paskimmat tilanteet ja mokat on just opettaneet eniten niin itsestä kuin monesta muustakin asiasta.

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Jenni S

Koska tahansa voi tapahtua jotakin ihanaa, se on totta. Kiitos tästä ajatuksesta! Josta tuli mieleen, että kuka tahansa meistä saattaa myös olla se jollekin tapahtuva ihana, koska vain. Koska me ollaan ihania, vaikka siellä (täällä) harmaan alla sitä on niin vaikea muistaa.

Veera
Liittynyt2.9.2015

Niinpä, tuota ei tahdo itsekään etenkään paskimmilla hetkillä muistaa, vaikka ihan yhtä lailla niitä hyviä asioita voi tapahtua silloinkin.

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Aa

Pakko todeta että itse oon aika iloinen etten todellakaan saanut esim. kolmikymppiseltä itseltäni mitään kirjettä. Mitäköhän siinä olis lukenut, "oot 30 v ja hengissä, pisteet hei sille". Ei ehkä ihan sitä mitä 18 v ja mielestään maailman huipulla oleva nuori tarviis kuulla, että lopulta kaikki on patkaa paitti kuti. :D 

Ei mulla ollu ylioppilasvuonna hajuakaan miten hemmetin raskasta ja vaikeaa aikuisuus voi olla. Oon hyvin onnellinen siitä että se on saanut selvitä mulle ihan pala kerrallaan. Välillä sopivina ja välillä liian isoina. Älä ymmärrä värin, tää on ihan kiva elämä. Mutta hitto kun olis puoletkaan siitä nuoruuden innosta jäljellä, siitä että hei mulla on aikaa vaikka mihin ja musta ehtii tulla vaikka mitä. Koska ikääntyminen on luopumista, vielä hyvin kevyesti, ja jatkossa yhä suuremmissa määrin. Ehkä se kuulostaa kamalan ankealta pessimistin vikinältä, musta se on vaan realismia.

Veera
Liittynyt2.9.2015

Jep, ois kyllä ollut kauheaa jos olis silloin tiennyt millaisia asioita on edessä. Ja ihan samaa itsekin mietin, että ottaisin mielelläni edes vähän sitä intoo ja elämänuskoo mitä silloin nuorempana tietämättömyydessään vielä pursusi. 

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

"Moikka Veera!  Lähestyn sinua tällaisella vähän rohkeallakin juttuehdotuksella, kun tuli mieleen, että sopisit hyvin yhteen projektiimme. Meillä on siis teossa lehteen juttu suomalaisista naisista ja heidän vartalosuhteestaan. Jutun ideana olisi, että jokainen haastateltavista valitsee jonkun kehoonsa liittyvän luvun (pituus, vaatekoko, arpien määrä jne.), jonka kautta sitten kertoo vartalostaan ja elämästään. Juttu kuvitettaisiin tyylikkäillä alastonkuvilla, jossa ei tietenkään näy mitään kriittistä, mutta ideana on, että ihan paljaana siinä ollaan.

Sinä sopisit juttuun tietysti hyvin puhumaan tuosta (vaate)kokoasiasta. Miltä tällainen ehdotus kuulostaa? Kerro ensimietteesi, niin voidaan jutella lisää!"

Näin minua lähestyi Me Naisten toimittaja helmikuussa. Ja mitkäs olivat minun ensimietteeni? Pitikö pitkäänkin harkita? No eipä varsinaisesti. :D

"Moi! Juu, sopii toki! Ei ole mulle tuo alaston osuuskaan mikään ongelma. Onhan nämä makkarat jo näkyneet siellä sun  täällä."

Jep, minähän olin tästä enemmänkin vain innoissani. Olen aina tykännyt esim. Helsingin Sanomien Kuukausiliitteen Sielu ja ruumis palstasta yksinkertaisine alastonkuvineen. Alastomuus ei myöskään ole ikinä ollut itselleni mitenkään hankala asia. En ajattele, että paljaassa vartalossa olisi mitään häpeällistä. Tai että kenellekään tulisi jotenkin yllätyksenä millainen vartalo vaatteideni alla on.

Minulle alastomuudessa sinänsä ei myöskään ole yhtään mitään seksuaalista. Sekasaunat, muotinäytösten takahuoneet sun muut tilanteet on itselleni ihan neutraaleja eivätkä aiheuta ahdistusta tai häpeää. 

Ajattelin siis tästäkin jutusta lähinnä, että onpa kiva päästä toisen ammattikuvaajan kuvattavaksi. Se on aina niin mielenkiintoista nähdä miten joku kollega valaisee ja ohjaa kuvaustilanteessa tai millaisia kuvia hän loppujen lopuksi valitsee. Näkeekö minut eri tavalla kuin minä itse? 

Näillä ajatuksilla siis suuntasin iloisena Sanoman studiolle Satu Kemppaisen kuvattavaksi! Itse kuvaukset olivat kaikin puolin rennot. Paikalla oli minun ja kuvaajan lisäksi lehden AD. Otettiin muutamia erilaisia kuvia ja tsekkailtiin koneelta, millainen asento toimisi parhaiten. Välillä aina joku meistä huikkasi, että "pistäpä vielä se nänni piiloon!"  tai että "eihän toosa näy?". Perussettiä siis. :D

Kuvat: Satu Kemppainen / Me naiset

Kuvista tuli mielestäni ihan tosi kivat. Vartaloni näyttäytyy niissä rehellisesti kaikkine makkaroineen ja arpineen, juuri sellaisena millaiseksi sen itse koen. Tiedän, että monen silmissä kokoiseni nainen alasti on kaikkea muuta kuin kaunis, mutta omissa silmissäni näytän näissäkin kuvissa ihan tosi ihanalta. Ihan itseltäni.

Kuten jutussakin sanon, en todellakaan keksi yhtään syytä miksi minun pitäisi inhota kehoani. Se, että se on iso ja että se ei täytä monen muun ihmisen kauneusihanteita, ei ole syy olla pitämättä itsestään.

Mikään kenenkään toisen luoma kriteeri ei ole syy olla pitämättä itsestään. Katso itseäsi vain ja ainoastaan ihan omilla silmilläsi, sillä loppuepeleissä ainoa jonka mielipiteellä on väliä, olet sinä itse.

Juttu ilmestyi muutaman viikon takaisessa Me Naisten lehdessä nro 13. Jos sinulla on Sanoman digitunnarit, voit lukea jutun TÄÄLTÄ. Minun lisäkseni jutussa kehosuhteestaan kertovat ja poseeraavat alastomina upeat Marita, Saija ja Sini.

Millainen suhde sinulla on alastomuuteen ja omaan kehoosi? 

Kommentit (45)

Vierailija

Kadehdin tuota mutkatonta suhtautumistasi kehoosi ja alastomuuteen. Itselleni alastomuus ja etenkin tietyt kohdat kehossa ovat tosi arkoja. En sauno edes naisten kesken, enkä vain osaa suhtautua itseeni noin huolettomasti. Katson sekä itseäni että muita tosi kriittisin silmin. Olispa varmasti elämä helpompaan, jos osaisin rentoutua tän asian kanssa.

Salla

Mahtavaa settiä Veera!

Itselläni ei suhde omaan kroppaan (saatikka alastomaan versioon siitä) ole ollenkaan noin mutkaton, mutta haluan kertoa saaneeni monesti ripauksen kovasti toivomaani rohkeutta ja itseluottamusta täältä sinun blogistasi. Kiitos siitä <3

Blogisi lukija

Hienoja kuvia. Vartalossasi ei todellakaan ole mitään vikaa, itse sen kannat ja sitä rakastat. Kuten aikaisemmista kommenteista näkyy, meitä estyneempiä nämä kuvat voimauttavat. Tykkään pukeutumistyylistäsi myös, keksit hienoja yhdistelmiä tavallisista vaatteista. Hyvä vaatemaku ei ole koosta kiinni.

Jenni
Liittynyt16.9.2017

Aivan mahtavia kuvia, todella kauniita! Ja niissä näkyvä säteilevä hymy kruunaa kaiken. :) Itse teen kovasti matkaa samanlaiseen mutkattomaan kehoasenteeseen. En sano, etteikö olisi vielä hommaa asian suhteen tehtävänä, mutta paljon on eteenpäinkin tultu. Eikä vähiten juuri blogisi lukemisen seurauksena. :) En tosin tiedä onko paras mahdollinen kommentti ja meriitti blogille se, että se on saanut minut viilettämään nakkena pitkin kämppää... :D Mutta musta ainakin oikein kiva näin ja kiitos siitä. :)

Veera
Liittynyt2.9.2015

Ei kun ehkä just ihan paras palaute ikinä! :D :D 

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Vierailija

Hienoa Veera, joka päivä kannattaa katsoa edelleen peiliin ja sanoa kuinka upea olet 👍

Maarit

Upeita kuvia! Toivoisin olevani yhtä mutkaton kroppani suhteen kuin sinä. Toki ikä on tuonut armollisuutta omaan itseeni kaikin tavoin. Olen laihduttanut kahesti liki 50 kiloa,joka kertoo ikuisista ulkonäköpaineista,jotka ovat seuranneet minua. Jo lapsuudesta asti. Hienoa,että ulkonäköpaineista keskustellaan ja että huomataan kaikkien ja kaikenlaisten ihmisten elämä on arvokasta.

Veera
Liittynyt2.9.2015

Minunkin mielestä tästä asiasta keskustelu ja erilaisten vartaloiden näyttäminen mediassa on tosi tärkeätä ja siksi olin tässäkin jutussa mielelläni mukana. 

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Minä

Wau, nyt tuli parasta :)  Olen vartaloltani samaa mallia, lyhyempänä versiona kylläkin. Mieheni kanssa ihailimme juuri kuviasi !

Philiops

Upeita kuvia, kuten jo lehdessä katselin. Itse en olisi noin rohkea, arvostan! Olisitko muuten ollut yhtä valmis, jos kuvaajana ja assarina olisi hääränneet miehet? Eli suhtaudutko tosiaan vain "homma kuin homma" -asenteella? Nimittäin itsellä olisi jo samaa sukupuolta olevien ammattilaisten kanssa ongelmia... siksi kysyn :)

Veera
Liittynyt2.9.2015

Juu, ei mulle olisi ollut ongelma vaikka kuvaaja/ad olisivat olleet miehiä.

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Vierailija

Musta tämä kommentti on tosi surullinen, sillä samalla; kun kysyt Veeran asennoitumista, jos olisi ollutkin miespuolisia kuvaajia, kyseenalaistat miespuolisten ammattitaidon. Ihan yhtä lailla hekin olisivat ollut tekemässä työtään ja pyrkimässä parhaaseen mahdolliseen tulokseen.

Vierailija

Hienoa Veera! Saan paljon voimaa blogistasi mm. mielen- ja vartalonhallintaan! Kiitos!

Veera
Liittynyt2.9.2015

Kiva kuulla, että ei tää blogin kirjoittelu ihan hukkaan mene. :)

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Veera
Liittynyt2.9.2015

Miksi, oi miksi minun pitäisi asia sinulle jotenkin selittää ja perustella???

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Vierailija

Ootpa, Veera, rohkea nainen. Malliesimerkki kehopositiivisuudesta ja itsensä hyväksymisestä sellaisena kuin on. Aurinkoista kevättä ja kaikkea hyvää!

Tuulia

Todella kauniita kuvia kauniista naisesta. On ollut ilo tutustua suhun tämän blogin kautta!

Salla P

Sinulla on poikkeuksellinen ja ihanan luonnollinen ja mutkaton suhtautuminen omaan kehoon. Ihailen sitä sinussa. Se ei todellakaan ole itsestäänselvyys, riippumatta kilojen määrästä.

Omassa kropassa on kilot vaihdelleet, mitta epävarmuus pysynyt. Olet kyllä inspiroiva, meille kaikenlaisille ja -kokoisille naisille!

Bongasinkin heti jo jutun lehdestä. Hyvä juttu, täynnä asiaa. Olet tosi kaunis.

Veera
Liittynyt2.9.2015

Juu tottakai, koko ympäristö vuorattiin muovilla, jotta alaston ihminen ei vaan saastuttaisi mitään, se muovi on tästä vaan tosi taitavasti photoshopattu!

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Hoitotyöntekijä

Eihän lihavuudessa ole kyse rumasta ja kauniista, vaan lihavuus ei ole terveellistä. Lihavuus tuo suuren riskin sairastua esim kakkostyypin diabetekseen, nivelvaivoihin ym ym.

Veera
Liittynyt2.9.2015

Wauuu! Tyyppi keksi tulla kertomaan jotain ihan uutta ja ennen kuulematonta! Aplodit sulle.

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Käyttäjä15996
Liittynyt9.4.2018

Toivottavasti uudeksi oman kehon hyväksymisen mitaksi ei ole muodostumassa se että poseeraa alasti. Tässä blogissahan tuossa vähäpukeisuudessa ei ole mitään sinällään uutta. Eikä siinä mitään... Ihmetyttää toisaalta se miksi s-kokoinen fittneskissa olisi vastaavissa kuvissa itseään esittelevä tyrkky, noin kärjistäen ja mikäli lehtien kommenttiketjuja lukee. Mutta menaisissa taisi olla aiemmin juttu ja kuvia myös toimituksen henkilöiden selluliiteistä ym. Joku trendi kai se sitten on ja alastomuushan tunnetusti ns. myy. 

Nanna_

Vähän samantyyppisiä mietteitä - kyllä ihminen voi hyväksyä kehonsa ja rakastaa sitä, vaikkei haluaisikaan näyttäytyä alasti julkisesti, sekasaunassa tai edes vaikka toisten naisten kesken saunassa. Itse olen pieni, hoikka ja varmaan niillä tylsillä, perinteisillä kriteereillä aika "hyväkroppainen", en haluaisi muuttaa vartalossani mitään, mutta en silti mielelläni näyttäydy täysin alasti muiden kuin oman kumppanin seurassa. Jonkun mielestä varmaan jotain hiton estoisuutta tässä saunamaassa, monessa muussa kulttuurissa pidettäisiin varmasti täysin normaalina :) 

Joka tapauksessa kauniita ja tyylikkäitä kuvia, oot Veera inspiroiva ja rohkea nainen! :) 

Alina

Itselleni nousee mieleen, että selluliitin, arpien, karvojen, luomien, mahamakkaroiden jne. näyttämisen ideana on tuoda media kautta realistista vartalonkuvaa. Että ihan kaikenlaisia ihmisiä on, kokoon, muhkuraan tai muhkurattomuuteen katsomatta.

Veera
Liittynyt2.9.2015

No miksi ihmeessä oman kehon hyväksymisen mitaksi olisi muodostumassa se, että poseeraa alasti? Mistä sä nyt tuon vetäisit? :D

Mutta minun mielestäni on tosi kiva, että mediassa näkyy kaikenlaisia vartaloita ja välillä ihan paljaanakin. Se on oikesti monelle ihmiselle tosi voimannuttavaa, että kehokuvasto julkisuudessa monipuolistuu.

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

eioopakkoollaalastiollakseenok

No voisi olla vaikka siitä, että tässä blogissa paljaan pinnan määrä on lisääntynyt kilojen karttuessa : D Itse en kaipaa mediaan lisää alastomuutta, mutta kuten tuolla jo aiemminkin todettiin, alastomuus myy. Ja mikä nyt ketäkin sitten voimaannuttaa, meitähän on moneen junaan : ) 

Veera
Liittynyt2.9.2015

Niinpä tosiaan, ollaan kaikki erilaisia ja tehdään erilaisia asioita eikä tarvii toisiamme tajuta.

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Vierailija

Siis miksi? Eihän kukaan halua tietää sun alastomuutta. Siis tämä oli todella mautonta, eikö sulla ole mitään yksityisyyttä. Ajatteleppa sun seuraavaa työnantajaa....tällaisilla kuvilla et tienaa yhtään mitään🙉🙊🙈 kuvat voi katsoa ympäri maailmaa, en asu edes suomessa. Miksi haalia huomiota näin typerästi!

Veera
Liittynyt2.9.2015

Niin, toi on sun fiilis ja sä ajattelet että joku alastonkuva on maailman typerintä ja että tässä kohtaa pitäis miettiä huolestuneena jotain mahdollisten työnantajien reaktiota. Mutta pystytkö käsittämään, että kaikki ei jaa sun ajatusmaailmaasi? :D Turhaan mä sun kaltaiselle ihmiselle koittaisin selittää, että miksi. 

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Aa

Siinä kohtaa kun ruudulle lävähtää tällanen retusoimaton alastonkuva ihan tavallisen näköisestä naisesta, ja mun eka ajatus on että "voi juma noita ton naisen siroja jalkoja, kuin nätit" niin kehtaan pysähtyä taputtamaan itteäni olalle. Tietoisesti oon kääntänyt omaa ajatusmaailmaani siihen suuntaan että aidosti voin olla kadehtimatta kauniimpia ja lakata parantamasta omaa oloa mollaamalla muiden ulkonäköä ja etsimällä muista virheitä.

Kommenttikenttää kun lukee, niin tulee mieleen että tekis muuten hyvää vähän muillekin. Me akat ollaan toisillemme pahimpia hemmetin petoja.

Veera
Liittynyt2.9.2015

Niinpä, sellaiset posiitiiviset lasit silmillä on kyllä usein kivempaa. Tulee itselle paljon parempi fiilis, kun pystyy katselemaan ympärillään olevia ihmisiä ilman että koko ajan vertailee, kadehtii ja mollaa. 

Tuli hyvä mieli tästä sun ajatusketjusta ja kommentista. :)

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

PiP

Upeita kuvia - hyvä Veera! Oli myös hauska lukea kommenttejasi näille perinteisille pluskokoisia "terveyssyillä" syyllistäjille - ihan kuin emme saisi näkyä tai kuulua. Kiitos!

Veera
Liittynyt2.9.2015

Jep, kun mua niin väsyttää ja tympii se, että ylipainoinen ihminen ei sais puhua ja kirjoittaa koskaan pelkästä ulkonäöstä tai pukeutumisesta tms, kun aina pitäis muistaa ottaa huomioon nurkan takana väijyvä diabetes ja kuluvat nivelet. :D

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Vuoden viimeiset päivät saa väkiselläkin katsomaan mennyttä vuotta sillä silmällä, että minkälaisen arvosanan sitä nyt viimeselle 12 kuukaudella antaisi ja millaiset fiilikset ja muistot taakse jäävä vuosi jätti. Selasin fb-päivityksiäni uudenvuoden aatoilta muutaman vuoden taaksepäin ja aika poikkeuksetta viimeiset vuodet ovat tiivistyneet jotakuinkin seuraavasti "ei kummempia muistikuvia, helvetisti töitä, mutta eipä kummempia kohokohtia".

Poikkeuksen teki vuosi 2015, jonka päätteeksi olen todennut kaiken elämässä rullanneen yli odotusten ja totesin vuoden olleen pelkkää plussaa täynnä. Tasan vuosi sitten olen ennustanut hullun mutta hienon työvuoden päätteeksi että "Veikkaan tulevasta vuodesta köyhempää rahallisesti, mutta rikkaampaa sosiaalisesti." 

No kuinkas kävikään? Ei tullut rahallisesti ainakaan huomattavasti köyhempää kautta, töitä riitti peloistani huolimatta ihan hyvin. Aloin oikeasti yrittäjäksi ja vuokrasin työhuoneen. Kai niitäkin asioita voi pieninä merkkipaaluina pitää. Mitään muita tapahtumia ei oikein mieleen nouse. 

Mutta entäs ne sosiaaliset rikkaudet? Joudun toteamaan, että olen tänä kuluneena vuonna erakoitunut vielä entisestäänkin ja sosiaalinen elämä on todellakin näivettynyt.

Se on surullista, mutta oma valintani. Tai no, miten sen nyt ottaa. En vaan jostain syystä ole ollut kiinnostunut ja halukas viettämään aikaani oikein kenenkään kanssa, joten valitsen lähes aina yksinolon sen sijaan, että tapaisin ketään. Haluaisin olla sosiaalisempi ja olla kiinnostuneempi ihmisistä, mutta jostain syystä en vaan ole. Se on kyllä vähän pelottavaakin.

Tämä on siis asia, jossa toivoisin onnistuvani tulevana vuonna tsemppaamaan. Että lähtisin hieman useammin ulos ja yrittäisin vähän enemmän viettää vapaa-aikaani toisten ihmisten seurassa. Sillä niin hyvin kuin viihdynkin yksikseni, niin toivoisin oppivani taas uudelleen tykkäämään hieman myös sosiaalisesta kanssakäymisestä.

Tämä on sellainen "haluaisin haluta" -tilanne. Haluaisin, että osaisin edes toisinaan nauttia illanvietoista isommalla porukalla tai ettei jo ensimmäiset kymmenen minuuttia festareilla (muuten kuin työtehtävissä) saisi minua ahdistumaan ja ärsyyntymään. Haluaisin vaan olla pikkaisen vähemmän yksinäni murjottava ja masentunut mörkö.

Siinähän sitä onkin jo tavoitetta yhdelle vuodelle. Mutta on mulla yksi toinenkin. Vuonna 2018 täytyy kyllä matkustaa edes vähän. Tänä vuonna ei nimittäin tullut käytyä missään Tallinnaa pidemmällä. Ei muka ollut aikaa. Ensi vuonna sitä aikaa on vaan otettava. Eli lomailua aion luvata itselleni enemmän ensi vuodelle. Jotta ehtisi syntyä edes jotain poikkeavia muistijälkiä kaiken tämän kehää kiertävän arkisen taapertamisen keskelle.

Vähän tälläinen ankean sävyinen uudenvuoden-päivitys, mutta tällaiset nyt vaan on tunnelmat. Jospa ne kevään ja valon myötä nekin taas vähän kirkastuu. Pakko jaksaa uskoa, että niin käy. Vuonna 2018 on tavalla tai toisella löydettävä aihetta juhlaan enemmän kuin tänä vuonna. Aloitan sen nyt ja käsken itseni hetkeksi ulos ystäväni kanssa. Mennään ja nostetaan lasilliset uuden värikkäämmään ja iloisemman vuoden kunniaksi!

 

 

Kommentit (3)

Ellu40

Ihan samat fiilikset täällä sosiaalisista tilanteista ja matkasuunnitelmista! Periaatteessa haluaisin pitää yhteyttä ystäviin ja osallistua, mutta toisaalta ei vain jaksa. Mietityttää vain, että kohta niitä ystäviä ei ole, jos ei näe vaivaa asian eteen. Auttaisi ehkä, jos ottaisi ihan konkreettisia tavoitteita, esim. että kerran kuussa tekee lyhyemmän työpäivän, ja tekee vaikka niitä oikeita matkasuunnitelmia tai sopii tapaamisen ystävän kanssa? Muuten aika vain kuluu huomaamatta.

Veera
Liittynyt2.9.2015

Olen miettinyt samaa, että voisi asettaa itselle jonkin tavoitteen, että joka viikko olisi tavattava jotain ystävää edes vaikka lounaan merkeissä. Ja sen matkasuunnitelmien teon voisin kyllä aloittaa nyt ihan toden teolla ja varata vaikka jonkin lyhyen kaupunkiloman keväälle!

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Arja

Ja minä kun päätin että saan ihan hyvällä omalla tunnolla käpertyä kotiin. Koska se nyt näyttää sopivan mulle. Pitäkää bileenne. Minä ehkä sometan mut ulos en lähde 😁

Yksi kysymys, johon mä törmään kerta toisensa jälkeen, kuuluu, että "miten sinulla on noin hyvä itsetunto?". Tämän kysymyksen on esittänyt lähes jokainen toimittaja, kun minua on haastateltu vaikka pukeutumista, bloggaamista tai vaikka kehopositiivisuutta sivuten. Saman kysymyksen esittää aina toisinaan myös joku lukija kommenttiboksissa. Ja joka kerta se kysymys jotenkin ihmetyttää ja hämmentää minua. 

Musta tuntuu, että se kysymys kuuluisi aukikirjoitettuna usein seuraavasti: "miten ihmeessä sinun kokoinen ihminen voi väittää pitävänsä itsestään, sehän on aivan epätavallista?" Tuntuu hassulta selittää ja perustella jotain itselle ihan itsestäänselvää asiaa, joka kuitenkin näyttäytyy monen muun silmissä epätavallisen luonnonilmiön kaltaisena. Mun mielestä paljon enemmän on ihmeteltävää siinä miksi niin moni ihminen ei pidä itsestään.

On hölmöä, että itsetunto liitetään tosi usein vahvasti ulkonäköön ja vielä tarkemmin siihen, että onko ulkonäkö ns. standardit täyttävää. Samalla erehdytään kuvittelemaan, että jos omaa kaikin tavoin yleisesti ihastellut piirteet ja näyttää supermallilta, niin se ulkonäkö sitten toisi automaattisesti hyvän itsetunnon. Itsetunto asuu korvien välissä, ei peilissä. 

Mulle hyvä itsetunto on sitä, että mä en keksi mitään syytä miksi mun pitäisi haukkua ja soimata itseäni. En ulkonäöllisesti tai muutenkaan. (Tämä ei kuitenkaan tarkoita, ettenkö olisi toisinaan epävarma. Epävarmuuden tunteet liittyy mulla kuitenkin lähes aina osaamiseen ja tekemiseen, ei ulkonäköön. Tässä tekstissä nyt ajattelen asioita kuitenkin lähinnä ulkonäköön liittyvän itsetunnon kautta)

Hyvä itsetunto on sitä, että mä olen itse itselleni kaunis ja rakas ja viihdyn itseni kanssa. En mä mitenkään aktiivisesti itseäni ihaile ja pidä itseäni joka päivä häikäisevän upeana ja kauniina (mutta aina tasaisin väliajoin kylläkin), mutta tärkeempää on, että mä en todellakaan aktiivisesti, enkä edes tasaisin väliajoin, inhoa itseäni. En latele itselleni rumia sanoja ja haukkuja.

Mä en itse vaan osaa oikein tosissani ajatella, että mun ulkonäkö/koko olis elämässä joku ongelma. Mä mietin tosi monen asian suhteen, että ainoa ihminen, jota mun tarvii miellyttää, olen minä itse. Ja se koskee etenkin ulkonäköä ja pukeutumista. Aina löytyy joku, jonka mielestä "ruma tuommoinen siilitukka"/"liian lyhyt hame noin lihavalle"/"piilottaisit nyt paremmin nuo tissit"/"en kyllä todellakaan ees koskis tollaseen läskiin" jne jne. Aina.

Ihan saatanan uuvuttavaa olis elää elämäänsä koittaen miettiä, että miten olisin, pukeutuisin, käyttäytyisin, puhuisin, ettei vaan kukaan ajattele tai sano jotain pahaa. 

Mulle ulkonäköä koskevaa hyvää itsetuntoa on itse asiassa se, etten mä ajattele ulkonäköä kovinkaan aktiivisesti. Siis vaikka mä pidän tällaista tyyliin ja omiin kuviin keskittyvää blogia ja tykkään pukeutua kivasti, niin mä ajattelen ulkonäköäni aika vähän. Mä mietin sitä lähinnä tasan niinä hetkinä, kun näen itseni peilistä.

Meikkaaminenkin on pääasiassa sitä hetkeä varten, kun mä katson peiliin ennen lähtöä, sen jälkeen mä unohdan koko asian. Se on se pieni hetki, jolloin totean, että "ihan jees!" ja sen jälkeen mun ripsarit voi varista poskelle, ja meikkivoiteet pyyhkiytyä poikaystävän paidan olkapäähän ja mulla ei ole asiasta aavistustakaan.

Kun seuraavan kerran pissalla käydessä näen itseni vessan peilistä, pyyhkäisen sen levinneen maskaran pois poskelta, mutta olen todennäköisesti liian laiska alkaakseni korjailemaan meikkiä. Johan kaikki paikalla olijat ehtivät mut nähdä naama kiiltäen ja pandarenkaat silmissä ja hyvin viihdyttiin silti.

Minä siis hyvin harvoin ainakaan arjessa muistan ajatella sitä miltä näytän. Jotkut juhlat voi sitten olla eri asia. Jotenkin se mitä enemmän laittautuu aiheuttaa myös enemmän epävarmuutta. Onko se kampaus nyt edelleen hyvin, leviskö huulipuna ja onko sukkiksissa jo silmäpako?

Mä en myöskään useinkaan vertaile itseäni muihin, että mahdanko nyt olla lihavin henkilö näissä juhlissa tai 'apua mulla on enempi näppyjä kuin noilla mun kavereilla'. Minä olen minä enkä kukaan muu, ja mä haluan ympärilleni ne ihmiset, jotka pitää minusta sisältöni vuoksi.

En haluaisi ympärilleni ihmisiä, jotka saisin ulkonäköni ansiosta, jos sattuisin olemaan nätimpi ja hoikempi. Mä en vaan ajattele, että mun pitäis kelvata kaikille. Eihän kaikki muutkaan ihmiset kelpaa mulle! Jos mä en kelpaa jollekin ulkoisten seikkojen takia, niin se on ihan satavarmaa, että sellainen ihminen ei kelpaa mulle arvomaailmansa vuoksi.

Kiteytettynä siis mun itsetunto/hyvä fiilis itsestäni perustuu siihen, että A) mä en näe yhtään syytä miksi minä en itse voisi pitää itsestäni, minähän olen itse itselleni parasta mahdollista seuraa ja B) mä en hetkeäkään odota ja kuvittele, että mun tarttis kaikkia muita ihmisiä miellyttää. 

Ja kysymykseen, että mitä sille omalle huonolle itsetunnolle vois tehdä, mun eka ohje on, että yritä ihan ekana lopettaa se itsestäsi rumasti puhuminen. Ei se rakkaus välttämättä helposti tule, mutta koita lopettaa edes se aktiivinen inhoaminen ja kieltäydy puhumasta itsellesi rumasti. Ethän sä puhuis niin sun ystävällekään.

Kommentit (33)

anonyymi

Eiköhän se hyvä itsetunto lähde jo lapsuudesta. Kun on saanut tuntea olevansa hyväksytty omien vanhempien silmissä ja on kehuttu suloiseksi ja kauniiksi, niin kait sitä aikuisenakin uskoo siihen. Ihminen kun poikkeaa "standardeista", on liian pitkä/lyhyt/laiha/tukeva, saa herkästi kuulla kommentteja ympäröiviltä  ihmisiltä.  Jos ei ole lapsena saanut tuntea olevansa ainutlaatuinen, niin tuskin aikuisenakaan pystyy tuntemaan iloa olemuksestaan. Itse olin liian pitkä naiseksi. Kaikissa sukujuhlissa "kiltit" sedät tulivat viereen kysymään "kumpi meistä on pitempi" ja kyllä kaikilla oli hauskaa. Voi vain kuvitella miltä se tuntui 15-vuotiaasta. Kun pääsin ripille isoäiti kysyi: "arvaa  miksi sinut tunnisti niin helposti kaikkien joukosta?" " Kun punainen nenä loisti", oli vastaus. Ihan kiva oli kuulla. Miten sitten rakentaa tältä pohjalta hyvän itsetunnon? 

Veera
Liittynyt2.9.2015

On totta, että lapsuus ja sieltä saadut eväät vaikuttavat suunnattoman paljon. Mutta ei se ole ainoa asia joka vaikuttaa enkä myöskään suostu uskomaan, etteikö muka yksikään joka ei ole saanut hyvää itsetuntoa jo lapsuudesta saakka, pystyisi asiaa myöhemmin vielä parantamaan. Juu, ei kaikki kykene, mutta kyllä niitäkin ihmisiä on paljon, jotka ovat kyenneet korjaamaan asiaa vielä myöhemmällä iällä. Ei se lapsuus aina ja välttämättä määrittele koko loppuelämää.

Ja en minäkään ole kommenteilta ja pilkalta välttynyt. Kyllä sitä on elämänsä aikana kummasti saanut kuulla pään aukomista ensin siitä kun olin kaikkia muita pienempi, sitten siitä kun oli liian pienet tissit ja myöhemmin vielä enemmän siitä kun on liian isot tissit ja ties vaikka mistä. 

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Vierailija

Ihan saatanan hyvä kirjoitus!!! KIITOS TÄSTÄ!!! (Anteeksi voimasana, mutta joskus on pakko.)

Saara

Asiaa puhut. Äitini ja anoppini jatkuvasti vertailevat itseään muihin, joko halveeraamalla toisen tyyliä pukeutua, elää ja olla, tai sitten "näennäisesti" minimoimalla itseään. Nyt vasta olen havahtunut tämän huomaamaan ja olen jo 40. Itselleni riittää juuri se, että saan olla kuten haluan ja annan muidenkin olla.

Veera
Liittynyt2.9.2015

ääh, kuulostaa ikävältä. Mut onneksi olet kiinnittänyt asiaan huomiota, joten samaan puhetapaan lipsumista on helpompi välttää.

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

HPöllö

Löysin tän sun blogin vasta muutama päivä sitten ja kirjoitat kyllä asiasta. Itse olen se reilusti ylipainoinen, persjalkainen, keski-ikäinen, ennen huonosta itsetunnosta kärsinyt nainen. Koulukiusattukin: isot tissit ja "kumihuulet" = pussattavat kuulemma :)  - silloin vielä normaalipainoinen eli kiusattiin pelkästä kateudesta, olen tajunnut sen nyt. 
Joku 15 vuotta sitten, kun päädyin nykyisen harrastuksen pariin, jossa ydinporukassa meitä on 2 naista ja 7 miestä ja meitä naisia kohdellaan kuin prinsessoja tajusin, että hitto,

MÄ OLEN PARAS MÄ! 

Aina kun tulee tilanne, esim. juhliin lähtö ja tuntuu, että "mä näytän kamalalta näissä vaatteissa" tms. niin kaivan mielestäni tuon lauseen - ja että mua ei ole kutsuttu juhliin mun ulkonäön takia, vaan mun takia. Koska mä oon paras mä :D 

Mutta siitä huolimatta mua sylettää (kauniimmin sanottuna) kaikki iltapaskalehtien "näin tiputat lomaläskit", "näin tulet rantakuntoon", "xxx teki sen muutoksen ja tiputti xx kiloa" ja blaa blaa blaa.... Kun ei muisteta sitä, että ihan kaikki läskit ei johdu ihan vaan pelkästä väärästä syömisestä ja liikkumattomuudesta - tai että se liikkumattomuus ei johdu ihan pelkästään laiskuudesta, kun siihenkin voi olla joku syy. Joku joka ei näy päällepäin. 

Ett ei mulla nyt muuta. Kuin että Veeran tekstiin lisäyksenä, opettele se, että sä oot paras sä, kukaan ei voi sua korvata!

Ja kiitti Veera, sun kirjoitukset on ihan huippuja  :D 

Veera
Liittynyt2.9.2015

Nimenomaan, sä olet maailman ainoo ja paras sinä! Ja tosiaan minäkin luotan olevani ystävieni ja läheisteni silmissä ihana ihan sisältöni vuoksi, joten helvettiäkö siitä, jos ei aina oo nuttura ihan nättinä. :D

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

FunnyLady
Liittynyt31.7.2017

Itse olen joskus tuskaillut isoa nenääni, ryppyjäni ja muita ominaispiirteitäni😄olen tehnyt ihan listaa asioista jotka voisivat olla toisin. Ja tajusin ettenhän olisikaan sitten enää MINÄ. Juuri nämä asiathan kuuluvat persoonaani, siihen kokonaispakettiin josta löytyy paljon sisältöä😄Veeran kirjoitus oli todella hyvä ja tarpeellinen, toivoisin että kaikki naiset lukisivat sen! Nykyajan ulkonäkövouhotus on mennyt jo ihan sairaaksi. Siksi olisi tärkeää että me jotka olemme jotain oivaltaneet😊voisimme jakaa toisenlaista viestiä ympärillemme. Varsinkin lapsille ja nuorille jotka väkisinkin omaksuvat ajatusmalleja siitä mitä näkevät ja kuulevat. Mennään asia eikä ulkonäkö edellä ja pepun sijasta kannattaa treenata aivoja😄😄

Veera
Liittynyt2.9.2015

Mulla on kans tuo ajatus, että en mä haluais oikein mitään muuttaa ulkonäössäni, kun sit ei tuntuis enää minulta! :D

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Vierailija

Niin paras kirjoitus Veeralta. Olen 60 ja en vieläkään ole sinut itseni kanssa: liian lihava, isot tissit, mitätön. Että tämä on raskasta taakkaa kantaa. Kiitos Veera!

Veera
Liittynyt2.9.2015

Vaikka olis lihava ja isot tissit (kuten itse olen), niin ei se mitättömäksi tee!

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Vierailija

Hieno kirjoitus, Veera! Itse toimittajan töitä tekevänä tuli vaan mieleen , että miksi sulta kysytään tota kysymystä kerta toisensa jälkeen? Eihän keneltäkään fitness-pimultakaan kysytä, että miksi sulla on noin hyvä itsetunto? Ihan kuin se olisi jotenkin ihmeellinen asia, että pluskokoinen ihminen pitää kehostaan ja uskaltaa myös näyttää sen.

Kiitos siis esimerkistäsi ja blogisi positiivisesta asenteesta. Keep up the good work!

Veera
Liittynyt2.9.2015

No sitähän mä itsekin ihmettelen. Siitä tulee just toi olo, että on oletus, että lihavan naisen odotetaan olevan vain itseään säälivä ja inhoava ihminen, jonka hartain toive on kymmenien kilojen painonpudotus. Toimittajat toistavat sitten kysymyksillään ja käsittelytavallaan uiein näitä stereotypioita. Mulla on tästä aika paljon kokemusta. :D 

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Jenni

Just näin, tässä kirjoituksessa jokainen sana on asiaa! Itse koin myös lapsuuden, joka nyt ei ihan hirveesti jeesannut terveen itsetunnon kasvattamisessa ja yksi jos toinenkin elämän varrella tapahtunut asia on sitä yrittänyt heiluttaa vielä lisää. Mutta nyt kolmekymppisenä olen vaan päättänyt, että mua ei vaan voi määrittää menneisyydessä tapahtuneet asiat ja mulla on täysi lupa pitää itsestäni, olin minkä kokoinen ja näköinen tahansa. Mä olen myös luopunut tuosta "olenko lihavin täällä"-ajattelusta ihan tietoisesti ja se on todella vapauttavaa. Tottakai yhä välillä tulee huonoja päiviä jolloin on mielestään ihan maan mutaa, mutta se oivallus on tärkeä, että sieltä pystyy juurikin sillä omalla itselle lempeällä asenteella itsensä nostamaan. Jos ei heti samana päivänä, niin sitten seuraavana. :) Kiitos Veera, tällaisia kirjoituksia tarvitaan!

Veera
Liittynyt2.9.2015

Niin, osa ihmisistä onnistuu jättämään menneisyyden asiat taakseen ja löytämään uusia tapoja ajatella vaikeidenkin asioiden jälkeen ja toisilta se ei taas onnistu. Mutta niin kauan kuin on edes vähän toivoa, että asiat voisi muuttua, niin kannattaa ainakin yrittää. Tosi hienoa kuulla, että sä olet onnistunut jättämään menneet taaksesi ja löytämään lempeyttä itseäsi kohtaan. Eikä se mitään jos välillä on paskempia päiviä, kun sit tulee taas väliin niitä parempia!

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Seijuli

Pieni vinkinpoikanen; Älä välttämättä aina aukikirjoita sitä kysymystä sinun hyvään itsetuntoosi liittyen. Minä ihan vilpittömästi, ilman taka-ajatuksia kysyisin sinulta kuinka sinulla on niin hyvä itsetunto, kun tuntuu että useimmilla suomalaisilla ei ole. Nyt en siis kysy sitä, kun sain vastauksen :) Minä olen sen kasvatusmallin tulos, että minä tai tekemiseni ei ole riittänyt äidilleni ja se on varmasti syönyt itsetuntoani. Siihen vielä tämän maailman luomat paineet ulkonäöstä ja menestymisestä, niin huonon itsetunnon soppa on valmis. Ihailen suuresti ihmisiä joilla on hyvä itsetunto ja pyrin sellaista kohti itsekin pienin askelin. Kiitos postauksestasi, se rohkaisee olemaan ylpeä itsestään ja rakentamaan hyvää itsetuntoa.

Veera
Liittynyt2.9.2015

Kyllä mä tiedän, ettei se kysymys ole tarkoitettu aina noin kuten sen "aukikirjoitin". Mutta kyllä se myös toisinaan on tarkoitettu juuri niin. Etenkin silloin kun toimittajan koko jutun pointti on ollut, että "veera on ylipainoinen, mutta uskaltaa SILTI pukeutua rohkeasti ja blaa blaa", mikä on jotenkin niin nähty näkökulma.

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

kikka l.

Kommentoin ekaa kertaa. Kaikki, mitä ajattelin sanoa, onkin jo edellä tullut ilmi. 

Blogisi on ihan huippu, onneksi sen löysin. Olen 60 plus iältäni, mutten mieleltäni ihan. Ja myöskään  en omasta laiskuudestani tai välinpitämättömyydestäni lihonut . Ihailen tyyliäsi, suhtautumistasi tyyliin, vaatteisiin ja tekemisiin yleensä, sinulla on tervettä järkeä ja elämäniloa niinäkin päivinä, kun ei mikään huvita. Ainakin postauksissasi . 

Olet kaunis, kasvoiltasi ja kropaltasi ja jotenkin mistutat tytärtäni, joka on minulle tärkeä ja paras ystävä .

Kiitos blogistasi !

Ainoan lapsen syndrooma?

Mulla ainakin vaikuttaa tosi paljon äitini. Jos tällaiselle keski-ikäiselle joka kerta huomautetaan että "oletko lihonut/oletko vähän laihtunut" niin se vaikuttaa yllättävän paljon. Silloin joskus nuoruudessa kun välillä oli jopa kokoa 32/34 niin ei kuitenkaan kehuja paljon tullut. Vähintään hiukset oli väärin leikattu. Jos olisi sisaruksia niin tapaisin häntä todellakin harvemmin. 

Yleensä kuitenkin itsetuntoni riittää mutta aina joskus kuuluu päästä ääni "oletko nyt ihan varma että tuo sopii". No, kunhan ovat puhtaat :D

Veera
Liittynyt2.9.2015

Koitapa joku kerta kerätä rohkeutta ja kysäise äidiltäsi, että miksi hän kokee niin tärkeäksi sun painosi vahtaamisen. Saattaa olla, että se on vaan niin automaatio hänellä sellainen tapa puhua, että kun joutuu selittämään miksi niin tekee, niin saattaakin jotain päässä naksahtaa. Ei toki välttämättä, mutta kannattaa yrittää.

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

KastehelmiB

Upeaa, että sinulla on rohkeutta olla oma itsesi, toisin kuin monella muulla suomalaisella. Meihin varmaankin nuorena istutettu tuo kelpaamattomuuden leima ja vertailu muihin samanikäsiin. Vanhemmat tekevät tätä varmasti tahattomasti. Sen lisäksi toisen ihmisten arvostelu on niiiin yleistä - miksi? Miksi emme kelpaa sellaisina kuin olemme.

Veera
Liittynyt2.9.2015

niin, moni vanhempi siirtää huomaamattaan niitä itse oppimiaan vertailun ja väheksynnän malleja. Se on surullista.

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Itsetunto paennut?

Kiitos kirjoituksestasi. Kyynelsilmin sen luin ja totesin, että olet erittäin oikeassa. Minulla on Sinulta paljon opittavaa.
Itse olen ikuinen suorittaja. Opiskelen, etenen uralla, haluan näyttää kokoajan...itselleni, niin kaiketi. Silti se piste ei täyty ehkä koskaan, sillä peilistä minua katsoo aina keski-ikäinen, lössähtänyt ja väsynyt perheenäiti, jonka kehonkuva on häpeän ja nolostumisen täyttämä. Kokemus on syvällä, tosi syvällä.
Saan blogistasi paljon rohkeutta. Olen uskaltanut rikkoa rajoja, ja saanut kehuja. Ylitän niitä ihan pieniä esteitä joka päivä, olen päättänyt. Joskus haluan katsoa peiliin ja sanoa sinne että hei okei, aika cool mimmi!
Kiitos blogistasi. Olet upea,rohkea ja taitava.

Pikkutalon Sanna

Kuule ihanainen, oot niin oikeassa ja kirjoitat kauniisti asian julki. Mä oon jo 52 vee ja oppinut jo ajat sitten rakastamaan itseäni "karvoineen päivineen". Elämä on huikean paljon hauskempaa kun tarttuu hetkeen ja nauraa ne ripsivärit poskille :) Kivaa viikonloppua Veera!

Sipriina80

Oon pitkään seurannut sun blogia ja jälleen yks parhaista teksteistä. Oon itse paininut tämän itsetunto asian kanssa koko ikäni ja vähitellen löytänyt keinoja hyväksyä itseni juuri tälläisena kuin oon. Ja sun blogin seuraaminen on kyllä auttanut siinä. Nyt kiinnostais vielä tietää mistä toi ihana mekko on?

Veera
Liittynyt2.9.2015

Mekko on Ellokselta, mutta jo pari vuotta vanha. Tänä vuonna on ollut saman tyyppistä mekkoa siellä mustana ja roosan värisenä.

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Veera
Liittynyt2.9.2015

Joo, mielestäni tää on M-koko. Olen ostanut kirpparilta, joten ei ollut vertailukokoja vierellä, mutta Googletuksen perusteella sanoisin et M. 

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Vierailija

Oon tähän aikaan varmaan liian väsyny saamaan ulos mitään järkevää, mutta kun nyt kerran tässä olen ja juuri tän tekstin luin niin pitää nyt samantien sanoa, mitä on sanottavaa. Taustoitan sen verran, että tulin suoraan Milla Grönmanin tube-videon katsottuani lukemaan just nimenomaan tätä tekstiä. Ite oon 18v keskimittainen ja sopusuhtainen nuori nainen ja varmastikin suomenmaassa harvinainen tapaus, sillä ulkonäköön liittyviä itsetunto-ongelmia ei mun päähän mahdu. Se on yks paskan maku, mitä joku muu aattelee siitä, miltä mä ny taas näytän. Mitä enempi vieroksuvia katseita ja pahoja mulkaisuja "mikä stana *tuo* on" sitä enempi mulla kääntyy naama virneeseen ja halu näyttää just näin oudolta ja olla just näin outo vaan vahvistuu 😎 Mua ei koskaan oo kersana tai teininä kehuttu ulkonäöllisesti, enkä piittaa kehuista vieläkään, jos joku tykkää niin kiva, mut emmä sitä varten tältä näytä. Mä elän täällä itseäni varten, mä näytän tältä itseäni varten, mun on ihan jees olla näin niin sillon mä oon näin, eikä kukaan tai mikään pysty vaikuttamaan mun valintoihin siinä asiassa miltä mä näytän (tietty ny asiakaspalvelutyössä pitää vähän miettiä, ettei ihan autoremppanaamalla yritä asiakkaille myyjänä hymyillä jne. nämä asiat erikseen). Mä toivoisin, että muutkin pystyisi samaan, mihin ite pystyn. Kokemuksesta tiedän, että ei tää helppoa ole, mutta ehdottomasti sen arvoista! Se on uskomattoman suuri vapauden tunne, kun ei tartte miettiä mitä muut aattelee ja mä toivoisin, että joka ikinen ihminen vois kokea saman tunteen! Se on vaikeeta ja vaatii työtä, mutta se on ehdottomasti sen arvosta! Tsemppiä kaikille, jotka painii itsetunto-ongelmien kanssa! Olitte te sitten pieniä, suuria, lyhyitä, pitkiä, laihoja, lihavia, nuoria, vanhoja, mustia, valkosia, harmaita tai keltasia, ni kun te vaan ootte te niin se riittää! Mä elän itselleni. Elä sä sulle itsellesi. Sä riität just tollasena, kuin oot! ❤

Ps. Lisää höpinöitä oman blogin puolella; http://somethingdeadinlife.blogspot.fi/?m=1 saattaa olla siellä vähän selkeämpää tekstiä, käykää lukemassa, jos kiinnostaa oon siellä yrittänyt vähän paremmin sanoa omia ajatuksia julki ja en tiä jos siitä jotain tsemppiä jollekulle ois (: eipä mulla muuta paitsi niin tietty totta kai pitää sanoa, että tosi upeasti ja vahvasti kirjotettu 👊 tästä aiheesta ei koskaan voi puhua liikaa!

Veera
Liittynyt2.9.2015

Kiitos pitkästä kommentista! Kuulostaa just hyvältä ja tasapainoiselta sun suhtautuminen. Minäpä käyn kurkkaamassa sun blogia myös! :)

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Seuraa 

Tätä vuonna 2007 perustettua tyyli-/lifestyleblogia kirjoittaa 35-vuotias kenkäfriikki, jonka mielestä kenkien kuuluu aina näkyä.
Pukeutumistyylin lisäksi blogissa metsästetään toisinaan myös parempaa kuntoa, kauneutta, kulttuurielämyksiä ja uskoa itseen ja tulevaisuuteen.
Motto on kuulunut jo vuosia, että "vaikka paino vaihtelee, niin laukut mahtuu aina!"

------------------------------------------------------

veera @ tyyliametsastamassa.fi

------------------------------------------------------

Tyyliä metsästämässä somessa:

Facebook / Instagram

Blogiarkisto

2018
2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010

Kategoriat