Kirjoitukset avainsanalla Ketuttaa

"Ootko sä laihtunut?" "Sä oot kyllä ihan selvästi laihtunut!" "Näytät paljon paremmalta kuin ennen!" Siinä muutamia kuluneella viikolla kuulemiani arvioita. Ja tiiättekö mitä? Mua ärsyttää. Ei se, että mä en ole todellakaan laihtunut grammaakaan, vaan se ihmisten selkeä halu nähdä mun laihtuvan. Vai mistä muusta nuo kommentit muka kumpuaisi kuin siistä ajatuksesta, että "no sehän on nyt alkanut liikkumaan, eli sillä on selkeesti joku laihdutuskuuri menossa, joten kyllä se varmaan on jo laihtunut ja se varmaan ilahtuu, kun se saa kuulla, että näyttää kuin olis laihtunut."   Koen jotenkin hirveän ahdistavana nuo kommentit.

Ehkä asia olis toisin, jos todellakin olis tapahtunut jotain silminnähtävää muutosta. Silloin ihmisten toteamukset olisivat edes totta. Mutta en mä silti niitä kommentteja hirveästi arvostaisi. Musta on paljon kivempaa, jos joku sanois vaikka, että "näytätpäs sä jotenkin onnellisemmalta kuin ennen!" tai jotain muuta vastaavaa, joka ei liity kiloihin. Mulle kommentointi siitä, että olisin muka laihtunut tai että näytän paremmalta kuin ennen (eli kommentoijan mukaan paremmalta nyt muka entistä hoikempana) on samalla dissausta. Mä en oikeasti halua saada oloa, että kiloja pudottamalla mä olisin muiden ihmisten mielestä jotenkin parempi. Se sisältää samalla toteamuksen, että olen nyt jotenkin huonompi tai kaksi kiloa painavempana olin vielä huonompi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA EDIT. Lisätty tämä kuva. Vasemmalla oikea ja aito minä kaikkine kiloineni. Oikealla photoshopattu versio. Parempi ihminen kaikin puolin? Saisiko ihminen nyt ihan oikeasti yrittää löytää sitä liikunnan iloa ilman saatanallisia paineita laihduttamisesta? Tällä blogissakin kun kyselin Ei kipuu, ei hyötyy? -postauksessa, että tuleeko sitä mitään tuloksia liikunnalla joka ei tunnu pahalta ja vituta, niin kommenttiboksissa tuli heti vastaan kommentti, että "liikunta yksinään on huono painonpudotuskeino" Mutta kun mä ajattelin tuloksilla kunnon kohoamista! En mä taistele laihtumista vastaan, jos niin sattuis käymään, mutta mä taistelen sitä vastaan, että tän mun orastavan liikuntainnon pitäisi nyt nimenomaan tähdätä laihtumiseen. Rumia sanoja nyt tähän. Miksi? Miksi? Miksi? Miksi laihtumisen olisi aina oltava se ykköstavoite? Miksei se voi olla sijalla kaks tai kuus muiden asioiden jälkeen? En tiedä tajuaako kukaan tätä mun ärtymystä aiheesta, mutta mä vaan haluaisin olla rauhassa just sellanen kuin olen. Lihava tai laiha. Molempia olen elämässäni ollut. Mua itseäni kun edelleen kiinnostaa huomattavasti enempi se miltä tuntuu. Ja musta tuntuu nykyään paljon paremmalta kuin vaikka vuoden alussa. Niin, ihan kuulkaa siitäkin huolimatta, että painan tasan saman verran kuin silloin! On se hullua, se on edelleen yhtä läski ja se on silti onnellisempi! Eihän kukaan voi tulla onnellisemmaksi jos ei yhtään laihdu!!

Kommentit (22)

Voisiko kyse olla siitä, että kyseiset ihmiset eivät koe liikkumista hyvänmielen nostattajana vaan heille se on kylmää ja karua laihdutusta. Joten jos joku urheilee, hän automaattisesti laihduttaa. Yhtälailla kuin yhdistämme kilpaurheilijat tulosten parantamiseen, emmekä laihduttamiseen tai fiilistelyyn. Tuskin kenelläkään käy mielessä, että siellä se Kiira Korpi luistelee viimeistä päivää päästäkseen kesäkuntoon, sen sijaan että treenaisi tullakseen paremmaksi urheilijaksi.

Mut jos mä vaikka laihduttaisinkin, niin helvettiäkö se kenellekään kuuluis? Kuuluu mun mielestä aiheisiin joista on ok puhua, jos se ns. kohde ottaa itse asian esille.

Hewwo

Tämä on niin totta! Itsekin aloin käymään salilla ihan vain sen takia, kun mua alkoi ärsyttämään kun mulla vaan ei ollut sitä lihasta yhtään. Ihan perus vesikannun kantaminen tuotti vaikeuksia. Toisena syynä oli masennuksesta parantuminen, ja koska kuntoilu tuottaa sitä hyvää oloa yhtä lailla kuin masennuslääkkeetkin.
Ja juuri olen saanut joskus aiemmin pitkän sairastelun jälkeen hirveästi kehuja siitä kuinka olen laihtunut. Kyllähän sitä laihtuu kun ei pysty syömään pariin viikkoon kuin puolikkaan keiton päivässä. Mutta en näe siinä mitään kehuttavaa. Melkein loukkaannuin kun kavereitani kiinnosti enemmän mun upea ulkomuoto kuin se, että olen ollut koulusta pitkään poissa.

argh!!! niinpä! Miten olis tuollaisessa tilanteessa vaikka että kysyttäis miten sä voit, sen sijaan et ihasteltais laihtumista.
Itse laihduin kymmenkunta vuotta sitten elämän karikkojen tuoman masennuksen vuoksi yli 15 kiloa muutamassa kuukaudessa. Silloin ei onneksi kukaan ihastellut asiaa, vaan ihmiset ymmärsivät huolestua.
Nuo kiloasiat voivat monesti tosiaan liittyä myös muuhun kuin tavoitteeliseen laihduttamiseen, joten senkin takia ovat melko herkkiä aiheita. :P

Manu

Oij mä tiedän tunteen. Itse asiassa hassua että nyt tunnen oloni jaksavaksi ja hyväkuntoiseksi vaikka vasta olen lihonut melkein 10kg jotka viime vuonna pudotin nopeasti. Silloin tuli paljon kommentteja ja kysymyksiä "kuinka paljon olet laihtunut" myös muilta kun lähimmäisiltä. Minun mielestä vaivaannuttavaa puhua omista kiloistani kahvipöydässä :D Toisaalta tiedänpä että nyt ei taida tulla samalla mitalla kommentteja "oletpa lihonut, montako kiloa?" Vaikka miellän nämä molemmat yhtä häiritseviksi uteluiksi.

joo, ihan molemmat "ootko lihonut/laihtunut?" kyselyt on mun mielestä aika henkilökohtaisia enkä välittäisi kans kumpiakaan arvioita kuulla :D

Ei se onnellisuus todellakaan ole kiloista kiinni! Ei ole väärin hakea hyvää mieltä liikunnasta ja etsiä itseä miellyttävää lajia. Tosin ei ole pakko liikuntaakaan harrastaa ainakaan toisten painostuksesta... Mulla on jo sen verran ikää että edes sen pienen motivaation saa aikaan toive selvitä raskaassa työssä lähemmäs eläkeikää, eikä vartalon muokkaaminen.

mullakin ensisijainen syy liikunnan harrastamiseen on jaksaminen, että pystyis tulevaisuudessakin rymyämään kuvauskeikoilla ja kroppa kestäis.

Mä kommentoin sulle ton, et "liikunta yksinään on huono painonpudotuskeino". Olen pahoillani, että kommenttini kääntyi negatiiviseksi. Tarkoitin tuota lähinnä yleisellä tasolla, en juuri sinun kannaltasi. Ja vastasin kysymykseen siitä, että onko siitä mukavuusalueella tapahtuvasta liikunnasta hyötyä. Yleisesti. Hyödyn jokainen määrittelee toki omalta kannaltaan itse.

Ja mä tiedän, miltä se tuntuu, kun ihan vieraatkin ihmiset kommentoi painoa ja ulkonäköä. Olen ollut tosi lihava ja nyt kun en enää ole, niin ihmiset, jotka esim. työpaikalla eivät aikaisemmin edes vaivautuneet tervehtinmään, tulevat tiedustelemaan, että "paljonko sä oikein olet laihtunut?!" Millä helvetin oikeudella. Mun paino ja mun keho on mun henkilökohtaisia asioita ja jos ei kiinnostanut edes tervehtiä 30kg painavampaa minua, niin tiedoksi vaan, mua ei kiinnosta jauhaa paskaa ko. henkilöiden kanssa nyt, sen 30kg kevyempänä.

äh, ei sun pahoillas tarvitse kommentista olla! Itse vaan toki omassa blogissani tulkitsin sen yleistä huomiota enemmän itselleni osoitetuksi. Vastaanottaja oli siis sopivaan ärsytysmoodiin asennettu :D

Ja tuo on kyllä ihan tosi ärsyttävää miten jotkut ihmiset huomaavat sut vasta laihduttuasi. Itse myöskin haluan olla tekemisissä vain sellaisten ihmisten kanssa jotka tykkäävät musta millä kilomäärällä tahansa.!

SPF

Jos koet voivasi paremmin kuin aikoihin, niin eiköhän sekin heijastu ulkonäköösi. Kenties ihmiset huomaavat tämän muutoksen, mutta tulkitsevat sen hieman väärin laihtumiseksi. Vaikka et olisi kiloissa laihtunutkaan, voit silti näyttää ryhdikkäämmältä, energisemmältä tms.

juu, sitä se varmastikin on, että näyttää iloisemmalta ja energisemmältä tms. Mutta tässä nimenomaan tökkii se, että tuntuu siltä kuin laihtuminen olisi ihmisten mielestä se ainoa syy mikä voisi tehdä ihmisestä jotenkin paremman näköisen ja siksi heille tulee juurikin se asia mieleen, kun miettivät jonkin minussa muuttuneen. :P

Olipa hyvä postaus! Mun mielestä ylipäätään toisten lihomisen/laihtumisen kommentointi on epämiellyttävää. Yleisesti kai ajatellaan, että laihtuminen on jonkin sortin voitto, kun taas lihominen suuremman luokan feilaus, vaikka useimpien ihmisten paino vaihtelee edes takas elämän aikana. Itse sain vähän aikaa sitten kuulla puolitutulta, kuinka olin pari vuotta sitten "hoikemmassa kunnossa" ja se teki itselleni todella kurjan olon moneksi päiväksi. Itseäni ärsyttää, miten yksi typerä kommentti vaikutti niin paljon omaan olooni - en selvästikään ole vielä tällaisten asioiden yläpuolella (vaikka tavoitteena se onkin). Onnellisuus, hyvältä näyttäminen jne. eivät voi olla muutamasta kilosta kiinni!

ääh, olipa mäntti kommentoija! MIten ihmeessä jotkut kiinnittääkin niin kovasti huomiota siihen minkä kokoinen toinen on milloinkin. En minä juurikaan toisten ihmisten lihomisia tai laihtumisia, mä muistan onko niiden ihmisten kanssa ollut kivaa vai ei.

snoo

On tietenki kurjaa kun kommentoidaan sitä laihtumista/lihomista. Itelleki tulee aina vähän närkästyny olo kun joku sukulainen jota näkee harvoin tokasee et "oot sit laihtunu/lihonu" tai "no ootko onnistunu pitää kilot poissa?" Mutta tuo kun kommentoidaan et näyttää paremmalta kuin ennen, saattaa olla ihan sitä että oikeasti näyttää paremmalta, terveemmältä, kuin ennen. Viittaamatta lainkaan painon muuttumiseen.

veera

Mua ärsyttää myös, että ihmisillä on tarve kommentoida laihtumista, vaikka mulla paino onkin tosiaan laskenut. Muutettuani muualle opiskelemaan paino putosi yli 15 kiloa muutamassa vuodessa ihan itsestään, mutta nyt viimeset neljä vuotta se on pysynyt ihan paikallaan. Silti ihmiset kotipaikkakunnalla, entiset koulukaverit ja muut tutut, joita nään satunnaisesti kerran vuodessa, jaksaa vuodesta toiseen kommentoida, kuinka mä oon niin laihtunut. Mutta kun en mä oo! Painoin ihan saman verran jo vuos sitte kun viimeks nähtiin! Se on jo ihan old news! Ärsyttää, että ihmiset edelleen muistaa mut vaan sellasena ylipianoisena kun olin lukiossa täällä asuessani, ja ilmeisesti hämmästyvät aina uudelleen kun mut näkevät. Mut oikeesti, en jaksais sitä enää. Pitääkö siitä aina muistuttaa?

pauliina

ymmärrän ärsytyksesi täysin ja olen vahvasti sitä mieltä, että kenenkään painon kommentoiminen ei ole mitenkään sovelias esim. kahvitauon keskustelunaihe. itse olen ennemmin hoikka kuin lihava enkä ollenkaan halua kuulla siitä aiheesta mitään kommentointia. kiusallista mikä kiusallista. en minäkään kenenkään kiloja kommentoi. paitsi nyt kommentoin. ;)
eli pakko kommentoida tuohon laihtumisasiaan, että olet ilmeisesti laihtunutkin jos kerran painat saman verran kuin ennen liikuntatouhun aloitusta. nyt on vaan ropan koostumus muuttunut ja lihasmassa kasvanut ja sehän tarkoittaa vaan sitä, että tulosta tulee silläkin saralla, lisääntyneen energian ja hyvän mielen lisäksi. :) hyvä sinä!

AnniM

Lueskelin tätä äsken ennen salille lähtöä ja sama fiilis täälläkin. Vaikka mulla onkin paino pudonnut viitisen kiloa, niin en mä sen takia kuntoilemaan alkanut. Mä aloin kuntoilemaan oman hyvinvoinnin vuoksi, siksi et jaksaisin paremmin enkä olis väsynyt koko ajan. Siksi, että nukkuisin paremmin ja olisin iloisempi. Ja noihin se on toiminut. Jos satun jollekin mainitsemaan lähteväni kuntosalille, niin heti luullaan et meen nostaan penkkiä ja treenaan hauista et tulis lihasta ja heti! Jopa kuntosalin haastattelussa tivattiin, paljonko pitäisi pudota painoa ja kuinka lyhyessä ajassa pitäisi saada lihakset näkyviin. Mä tuumasin et ei haittaa vaikka menis kaks vuottakin.. on se kummaa tämä nykymaailma, itsensä vuoksi ei saa treenata :) tsemppiä sulle liikunnan pariin ja hymyä treeneihin! Mäkin lähden puhkumaan kireissä treenitrikoissani salille ja hymyilemään tyhmästi! Mä oon innostunut nyt tosi paljon zumbatoningista, eli painojen kanssa tanssimisesta. Voi jumpe, et on kivaa! (Vaikka jalat meneeki solmuun koko ajan)

"Huonokuntoisuus on yleinen oire. Heikko fyysinen suorituskyky ilmenee rasitustilanteessa hengästymisenä tai uupumisena. Yleisin syy huonoon fyysiseen kuntoon on yksinkertaisesti liikunnan puute sekä tähän mahdollisesti liittyvä ylipaino (vastaan: syyllinen) tai tupakointi (vastaan: syytön). Kun elimistön hapen tarve rasituksessa lisääntyy, harjoituksen puutteessa oleva verenkiertoelimistö ei jaksa kuljettaa lihaksille riittävästi happea." -terveyskirjasto.fi-

 

Kuvauskeikka + kaunis ilma + matkaa n. 6 km + polkupyörä = Ihanaa!

Lisätään yhtälöön ihan helvetillinen puuskittainen vastatuuli ja tulos olikin ihan totaalisen läkähtynyt ja lähes itkua pidätellyt ämmä, joka ehti miettiä aika todella monta kirosanaa tuon matkan aikana. Eihän se mulle nyt mikään yllätys ja uutinen ole, että mun aerobinen kunto on ihan olematon ja surkea, mutta mä en jotenkin edes muistanut miten hirveältä se tuntuu, kun joutuu huohottamaan ihan verenmaku keuhkoista suuhun nousten ja tuntuu, ettei kärsimys lopu koskaan. Ei auttanut kuulkaa mitkään motivoivat mietteet, vaan lopputulema oli ainoastaan, että "tää on ihan hirveetä kidutusta!!!".

Mutta, koska kyse oli hyötyliikunnasta, jonka tarkoituksena oli viedä minut pisteestä A pisteeseen B tiettyyn kellonaikaan mennessä, ei ollut mahdollisuutta luovuttaa. En voinut pysähtyä, en kääntyä takaisin. Huvin vuoksi lenkkeillessä tai pyöräillessähän ei mikään muu kuin oma tahtotila (joka on siis arvatenkin heikko) ole esteenä keskeyttämiselle tai myötätuuleen kääntymiselle heti kun alkaa korpeamiskäyrä nakuttaa sietämättömiä lukemia.

Olen järjettömän mukavuudenhaluinen ihminen. Sänky, pehmeä peitto ja kirja houkuttelevat minua kymmenen kertaa enemmän kuin keuhkoja repivä pyörälenkki vastatuulessa. Olen nyt alkuvuoden aikana ehkä onnistunut ujuttamaan elämääni liikuntaa ihan kohtuullisesti aiempaan verrattuna, mutta kyllä sitä liikuntaakin leimaa lähinnä mukavuus. Olen tykännyt lajeista, joissa en oikeastaan huomaa urheilevani.

Painonnostossa ja uinnissa olen aloittelijana siinä vaiheessa, että kaikki ajatukset menevät tekniikkaan, eikä hengästymistä ja voimien puuttumisesta ehdi juurikaan ärsyyntymään. Mutta heti, jos pitäisi tehdä jotakin ns. monotonista, niin en ehdi muuta kuin huomaamaan keuhkojeni tilavuuden loppumisen ja sen, että reisilihasteni epätoivoisen tärinän. Ja sitten ei ookaan enää yhtään kivaa ja tekee heti mieli päästä takas kotiin peiton alle.

Aloinkin nyt sitten miettimään, että entä jos se kunto ei kohoakaan yhtään jos on kivaa. Jos juju onkin siinä, että kehittääkseen vaikkapa aerobista kuntoaan, niin kuuluis olla vähän tylsää ja raivostuttavaa ja vasta kun itku pyrkii silmäkulmaan, niin hapenottokyky kasvaa. Se on tämä luterilainen kärsimyksen kautta glooriaan ajatus. Ei kipuu, ei hyötyy jne.

Onko se niin? Onko tällaisen rapakuntoisen ok ihan vaan hakea sitä liikunnan iloa? Vai kuuluisko sitä väkisin repiä tippa linssissä vitutuksen  vallassa, jotta vois olla varma, että siitä on jotain hyötyä?

Siitä pyöräilymatkasta vielä. Kotimatka sujui sitten tietenkin leppoisammin myötätuulen tehdessä polkemisesta kepeää. Mutta kyllä minä sitten kotiin päästyäni mietin, että kyllä se kärsimys oli minulle varmasti kuitenkin vain hyvästä. Mutta en mä silti nyt lähtis samanlaiselle rundille, vaan paljon mieluummin meen vaan rauhalliselle kävelylle. Mut onks siitä mitään hyötyy???? :D

 

Kommentit (10)

Peikkotyttö

Edelliseen linkattu postaus on täyttä totta. Itse aloittaessani liikunnan (juoksemalla) oli alku vain ja ainoastaan ikävää. Pohjana siis täysi liikkumattomuus, joskin normaali paino. Vei ainakin puoli vuotta säännöllistä harjoittelua, ennenkuin minkäänlaista liikunnan riemua oli aistittavissa. Eikä senkään jälkeen aina eikä edes usein. En osaa sanoa kauanko meni, että lenkkeily oli useammin kivaa kuin ikävää, mutta kyllä sekin vaihe lopulta tuli.

Ja nyt, kun jalkavamma on pakottanut hidastamaan, tuntuu uudelleen aloittaminen (ja ne vähät korvaavat harjoitteet joita voi tehdä) ikäviltä.

Vaikka siis alku on kamalaa, kyllä se liikunnan riemukin sieltä joskus tulee (tosin todennäköiseseti myöhemmin tai vielä myöhemmin). Eikä taatusti ole hyötyä vain pinnistää tahdonvoimalla. Ei kenenkään tahto ole niin vahva. Kun harrastaa mitä tahansa liikunnaksi kutsuttavaa, voi siitä vahingossa tulla tapa.

Pakko vähän pehmentää, että voi se liikunta kuitenkin mukavaakin olla!! Esim. Nelliina joka löysi Rollerderbyn ja siinä samalla joukkueen kanssa tulee treenattua ja tehtyä lajia tukevaa harjoittelua. Itse olen harrastanut vuosia kivoja lajeja ja esim. Agility koirien kanssa ja seuramme järkkäämät kuntopiiritreenit on ihan huippua hyvässä porukassa. Siinä sivussa sitten hikoillaan ja kärsitään ;) mutta jaettu tuska on pienempi tuska, aikakin kuluu porukkatreeneissä ihan huomaamatta.

Esim. kehonrakentajat ja fitnessurheilijat usein käyvät niillä rauhallisilla kävelylenkeillä ollessaan dieetillä, koska kohtalaisella ja tasaisella sykkeellä tehty aerobinen harjoitus (esim. kävely) on yksi parhaita tapoja polttaa rasvaa. Kaikki toki alkaa siitä, mitä lautaselta löytyy ja liikunta yksinään on surkea painonpudotuskeino. Mutta pointtini oli se, että siitä rauhallisesta kävelylenkistä on hyötyä. :)

Mikä siinä onkin että se mukavuudenhalu vaan tahtoo voittaa, vaikka tietää olevansa ylipainoinen ja pitäisi tehdä asialle jotain ihan terveyssyistä... Mulla tällä hetkellä kovaa stressiä ja paineet tosi koholla lääkkeistä huolimatta, jotenkin en oo uskaltanut kovasti mitään rehkiä vaikka sekin ehkä saattaisi helpottaakin stressiä?

Mä kun olen tälläinen ameeba niin mulla on tavoitteena kävellä 4 km viikossa (siis viikossa!!!) eikä sekään aina tule täyteen, mutta parempi vähän kuin ei ollenkaan :) Jos liikunta on hirvittävää kärsimystä se hyvin herkästi korvautuu suklaakekseillä, jotka kuitenkin lienevät kivaa liikuntaa huonompi vaihtoehto :D Ja kivasta liikunnasta puheenollen: ensi viikolla mulla alkaa itämaisen tanssin lyhytkurssi, jota olen odottanut kuin kuuta nousevaa :)

Sommar

Aerobisessa taitaa päteä se, että kehitys tapahtuu mukavuusalueen ulkopuolella. Sykemittari kehiin, niin näet missä mennään.

Haller

Ei ehkä kannata lähteä liikkeelle siitä ajatuksesta, että aerobinen liikunta on joko hirveää repimistä tai vaihtoehtoisesti mukavaa sunnuntaikävelyä, vaan kannattaa pyrkiä johonkin näiden välimaastoon. Sunnuntaikävelytkin kuluttavat kaloreita, mutta eivät valitettavasti kehitä kuntoa. Kuntosalin aerobiset välineet olisivat varmasti hyvä vaihtoehto, niillä voi harjoitella epämukavuusalueella kontrolloidusti, ilman puuskittaista vastatuulta. Kun hallitset itse tilanteen, se on helpompi sietää - mutta silloin on myös helpompi luovuttaa.

Mutta niin tai näin, epämukavuusalueelle on mentävä, muuten junnaa paikallaan. Liikunnan ilokin alkaa varmasti löytymään, kun saa kunnon vähän nousemaan, rapakunnossa kun mikään liikunta ei tunnu kauhean hyvältä :)

Tsemppiä, kyllä se siitä hiljalleen lähtee. Kuria ja armoa itseä kohtaan sopivassa suhteessa!

Kyllä mä sanoisin että se kävelykin kehittää kuntoa jos kunto on huono. Kävelee sellaista tahtia että sykkeet nousee, mutta verenmaku suussa ei mielestäni tarvitse revitellä. Tahtia voi aina nopeuttaa kunnon kohotessa. Normaalikuntoisia se ehkä enemmänkin auttaa ylläpitämään kuntoa. Tsemppiä, kyllä se siitä! :)

J

Samaa mieltä. Erityisesti, jos suurimmat haasteet on siellä korvien välissä. Jokainen lenkillä otettu askel on eteenpäin otettu askel. Takaperinkin otetut askeleet lasketaan. Liikunnan ei pidä olla inhottavaa eikä mukavuusalueen ulkopuolelle tarvitse mennä, jos ei halua. Ei ainakaan silloin, jos siellä käyminen nostaa kynnystä lähteä uudelleen liikkumaan. Maailmassa on tarpeeksi kivoja asioita kunnon kohottamiseksi ja pääkopan voittamiseksi, joten miksi väkisin tehdä typerältä tuntuvia asioita. t. Vielä vuosi sitten rapakunnossa, tänä päivänä aika (helvetin) hyvässä kunnossa - käymättä mukavuusalueen ulkopuolella

Yääähh... Kaikkeen sitä suostuukin, kun kaveri ehdottaa.

  • S: Kiinnostaisko lähtee mukaan pieneen juoksuhaasteeseen? 
  • Minä: O-ou.... riippuu miten pieneen    (mielessäni mietin, et en haluuuuuu! Vihaan juoksemista!!!)
  • S: Juoksukoulu     (tsekatkaa linkki!!)
  • M:  puuh... juoksemista. pystyiskö sitä.  2 min juokseminen kuulostaa kyllä kohtuulliselta.
  • S:  mä VIHAAN juoksemista mutta haluan oppia nauttimaan siitä. tolla ohjelmalla sen pitäis onnistua.. ton 2 min vetää vaikka kauppareissulla
  • M: ok. pitäiskö siis ens viikolla alkaa?
  • S: Joo, maanantaina!
  • M: Selvä! ne on vaan minuutteja aluksi... yritän tässä hokea itselleni. :D
  • S: Sitä mäkin aion hokea

Mihin helvettiin mä menin lupautumaan??? Juoksemista?? Tissit heiluu ihan tuskassa ja tossu ei nouse asfaltista yhtään ja vituttaa. Ihan kamalaa!! Mut kun ei kestä kantti sanoo haasteeseen ei. :P

Tänään se sitten saapui, maanantai. Arvatkaa kiinnostiko heti aamusta? Arvatkaa kiinnostiko viel iltapäivälläkään? Luuletteko, että kihisin innosta illalla? No EN!! Joo, mä tiedän, ekan päivän ohjelma sisältää vaan neljä minuuttia juoksemista kävelyn ohella, mut neljä minuuttia näiden monikiloisten hinkkien rytkettä ei oo miellyttävää.

No miten kävi? Tsemppasin itseni ulos todellisen sohvaperunan tapaan. Koko päivän oli masentanut ihan pirusti ja tuli jopa itkee tiristeltyä äidille puhelimessa. Miehen lähdettyä yövuoroon kasvoi masispäivälle tuttu suklaanhimo jo sellaisiin sfääreihin, että päätin kipaista kauppaan. Eli kyllä, houkuttelin itseni tuolle mitättömälle lenkille sillä verukkeella, että se hoituu sillä reissulla, kun käyn ostamassa suklaata! Ei helvetti miten sporttia meininkiä! :D

Kuva otettu 24.2.2014 klo 22.39

Ei siis muuta kuin tossut jalkaan ja pihalle. 5 minsaa iloista kävelyä ja sitten parin korttelin verran puhdasta ketutusta. En missään muussa tilanteessa tunne itseäni niin painavaksi mätisäkiksi kuin yrittäessäni juosta. Ihan paskaa.

Kaupassa suuntasin karkkihyllylle ja hävetti ihan helvetisti. Siis hävetti se, että olen ihan selvästi lenkkivaatteet päällä rohmuamassa jotain suklaapatukoita. Päädyin sitten ostamaan yhden pienen lakupatukan. :D :D

Ja sitten ihan yhtä raskaana säkkinä tossut asfalttia hioen kotiin. En kuollut. Mut ei ollu kivaa. Nyt syön suurella ilolla sen lakupatukkani!! Huomenna ohjelmassa kävelylenkki.

Jos rapakuntoisille aloittelijoille sopiva juoksuohjelma kiinnostaa, niin tsekkaa se siis TÄÄLTÄ.  Tuota ns. Porin juoksukoulua on monie kehunut ja sitä on ympäri internetiä linkkailtu juoksemisen aloittamisesta kiinnostuneille. Katsotaan kauanko mä pysyn kyydissä.

 

Kommentit (17)

Sari

Olen testannut tuon juoksukoulun +20kg ylipainoisena ja toimii. Tosin ei musta himojuoksijaa tullut, mutta kunto kasvoi :-) Tukevat liivit vaan päälle ja menoksi :-)

no kun sehän se just on, et ei oo vielä ikinä mitkään liivit tuntunut niin tukevilta, että niillä juokseminen olis yhtään vähemmän paskaa. :P

Pike

Kokeiles Panache Sport tai Freya Active sporttiliivejä :) Tsemppiä juoksuharrastukseen!!

molempia löytyy. Olen kymmeniä urheiluliivejä kokeillut ja vaikka kuinka on muiden suosittelemia, niin minä en ole ollut siinä määrin tyytyväinen yksinkään että juokseminen tuntuisi näiden vinkkien kanssa hyvältä.

Tsekkasin tuon juoksutaulukon ja se näyttää todella hyvältä! Se on vaan hankala koittaa sovittaa nykyiseen treenitahtiin, joka koostuu ma ja to salista + lentopallosta, muina päivinä tulee salilla käytyä mutta juurikin tuo juoksu ja ylipäätään "hyötyliikunta" on hyvin minimaalista. Täytyy jollain tapaa koittaa tätä soveltaa tässä kevään aikana! :)

hannamaria
www.hannamariav.com

ainakin ekat viikot on tossa niin helppoja ja vähän aikaa vieviä, et onnistuu varmaan lomittaa muuhun treeniin. Muutaman minsan kun juoksee vaikka kauppareissulla. :D

Peikkotyttö

Aika nopeasti tuossa edetään 10 kilometrin lenkkiin. Mä olen aikanani aloittanut sellaisella, jossa meni 12 viikkoa että päästiin 5 kilometriin ja siitä toiset 12 että päästiin kympin lenkkiin. En tiedä, vieläkö nuo ohjelmat löytyvät kunto plus -lehden sivuilta, mutta itselläni ne kyllä toimivat. Oli aika huima tunne, kun juoksi sen elämänsä ensimmäisen 5 km:n lenkin, ja muisteli kuinka oli meinannut kuolla yrittäessään juosta ensimmäisellä lenkillä sitä 2 minuuttia. Varsinkin kun ohjeman aloittaminenkaan ei mennyt ihan kerrasta putkeen, muistaakseni aloitin sen ainakin 5 kertaa, ennekuin pääsin loppuun.

joo, en mä kyllä usko, että todellakaan juoksisin kymppiä 11 viikon päästä vaikka ohjelmaa seuraisinkin. Mut jos menis ees se vitonen!

Mun kaveri aloitti tuon ohjelman ihan nollatilanteesta vuoden alussa ja oikeasti pystyi juoksemaan sen 5km ohjelman mukaisesti ajallaan. Tästä innostuneena aloitin itsekin kyseisen juoksukoulun. Nyt mennään kolmannella viikolla. Toisaalta on ihan mukavaa, toisaalta tosi rankkaa, mutta ainakin mä olen tosi ylpeä itestäni, että oon pystynyt noudattamaan tuota ohjelmaa. Tsemppiä siis!

Tunnen tuskasi, juokseminen on suoraansanottuna paskaa. :D Mut hienoa et lähdit haastamaan itseäsi kuitenkin. Liivejä kannattaa muuten laittaa kahdet päällekkäin. Alle sellaiset liivimäisemmät ja niiden päälle treenitoppi, tukee paremmin kuin liivit yksistään.

pitäis koittaa juu löytää jotain sopivia toppeja jotka vois laittaa liivien päälle. Ne vaan on yleensä kokonsa puolesta sellaisia, että jos haluaan et tissit mahtuu niin ympärys on liian iso, eli ei mitään hyötyä. :P

Leena

Olen aina inhonnut juoksemista enkä ikimaailmassa jaksaisi juosta edes kahta kilometriä! MUTTA eksyinpä kokeilemaan juoksumattoa salilla ja sehän olikin aivan toinen juttu, siellä jopa nautin juoksusta ja jaksoin melko pitkäänkin, siinä askel on niin erilainen. Suosittelen kokeilemaan!

Uuh, kuulostaa kovin tutulta... Pari vuotta sitten multa ei luonnistunut EDES tuo kahden minuutin juoksu ylikilojeni ja pomppivien tissieni kanssa, mutta jostain revin voimaa yrittää aina kävelylenkeillä edes sen yhden sähkötolpan välin hölkkää.

Sitten vaan pikkuhiljaa aina vaan pidempää matkaa, kunto kasvaa kyllä nopeasti. Toukokuussa olen menossa puolimaratonille, huh! Edelleen löytyy niitä ylikiloja ihan rutkasti (sen 20 kg...), mutta lenkkeily on vienyt sydämen totaalisesti. Rakastan juoksemista. 12 kilometriä on tähän astisista matkoistani pisin, eikä se edes tuntunut pahalta, nautin vain.

Monta vuotta käytin turhaan koko lajin vihaamiseen ja toivoin ettei mun tarvitsisi ikinä ottaa yhtäkään juoksuaskelta koululiikuntatuntien jälkeen. Mutta kappas, elämä yllättää :)

Ainiin, mä käytän Niken Dri-Fit -liivejä. Ostan niin pienen koon kuin vain saan päälle, toimii ainakin mun hinkeillä!

Chimar

Mä kävin ton juoksukoulun läpi ja se oikeesti toimii! :D Mä oon aina inhonnu juoksua ja sanonu kaikille, et mä en KOSKAAN elämässäni tuu juoksemaan vapaaehtosesti, mut kuinkas kävikään... Ihan ton ohjelman mukaan menin ja juoksin 10 kilsaa 12 viikon kohdalla, kun sattu sopiva tapahtuma osumaan siihen :) Ja nykyään juoksen ihan kuntoillakseni ja jopa nautin siitä ajoittain ;D Välillä kyl tulee epätoivosia ajatuksia, mut missä lajissa niitä nyt ei tulis? Eli suosittelen! Ja kummasti se tsemppaa liikkumaan, kun on selkeet ohjeet luettavissa, ei kehtaa niin helposti jättää väliin, kun se siellä paperilla nököttää ;)

vraa

Toi ohjelma toimii! Tosin ite oon suorittanu sitä vaan 5 km asti, mutta vaikka ensin se 2 minuuttiakin hengästytti, 5 km oli ihan mahdollinen! Ja vitsi, tossa tulee niin voittajafiilis kun huomaa konkrettisesti edistyksensä :) Välillä tossu rullaa huonommin kuin toisina päivinä, mutta siitä ei pidä lannistua. Hyvää juoksuenergiaa sulle! :)

Seuraa 

Tätä vuonna 2007 perustettua tyyli-/lifestyleblogia kirjoittaa 35-vuotias kenkäfriikki, jonka mielestä kenkien kuuluu aina näkyä.
Pukeutumistyylin lisäksi blogissa metsästetään toisinaan myös parempaa kuntoa, kauneutta, kulttuurielämyksiä ja uskoa itseen ja tulevaisuuteen.
Motto on kuulunut jo vuosia, että "vaikka paino vaihtelee, niin laukut mahtuu aina!"

------------------------------------------------------

veera @ tyyliametsastamassa.fi

------------------------------------------------------

Tyyliä metsästämässä somessa:

Facebook / Instagram

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010

Kategoriat

Instagram