Kirjoitukset avainsanalla Asut

-Postaus sisältää mainoslinkin* Ellokselle-

Nyt on tähdet olleet kohdillaan, sillä olen lähikuukausina löytänyt useammankin sellaisen vaatekappaleen joita olen kaipaillut vaatekaappiini jo useamman vuoden ajan. Ei siis mitään hetken hurmassa tehtyjä heräteostoksia, vaan kauan kaivattuja täysin oman näköisiä perusvaatteita.

Esittelin aiemmin joululahjaksi itselleni hankkimani nahkahameen ja tämän vuoden puolella sain puolestaan ruksata toivelistaltani aitonahkaiset legginssit ja pinkin kashmirneuleen. Ja nyt voisinkin sitten elää ihan koko ajan vain tässä asussa. Siinä yhdistyy täydellinen mukavuus, hyvät materiaalit ja mun voimaväri.

Minulla ei ole ennestään omakohtaista kokemusta Odd Mollyn vaatteista, joten en tiennyt mitään heidän mitoituksestaan. Hieman siis jännitti tämän neuleen Booztilta bongattuani, että riittääkö koko. Suurin saatavilla oleva koko oli 4 ja ilokseni tällaisessa rennossa neuleessa se riitti mulle hyvin.

Olen tähän saakka luullut OM:n kokojen loppuvan juurikin tuohon neloseen, mutta nyt merkin omia nettisivuja tutkaillessa huomasinkin, että osaa tuotteista on saatavilla kokoon 6 saakka, joka kokotaulukon mukaan vastaa koko 50/52. Tämän perusteella uskaltaa siis toistekin vilkuilla Odd Mollyn vaatteita. Iso osa tuotteista on turhan romanttisia ja bohoja omaan makuuni, mutta tällaisia oman näköisiäkin helmiä seasta näköjään löytyy.

Neule siis tosiaan 100% kashmiria ja sitä on vielä saatavilla Booztilta.

Täydellisen asun alaosana toimii Ellokselta bongaamani Zizzin Zay-malliston legginssit*, joiden etuosa on pehmeää nahkaa ja takaosa trikoota. Saman näköisiä pöksyjähän minulla on aiemminkin ollut, mutta keinonahkaisina ja niiden hiostavuuden vuoksi olen kaipaillut nahkaisia versioita. Monella merkillä niitä on valikoimissa näkynyt, mutta koot ovat aina loppuneet viimeistään 44:een.


Ja jestas, että nää on mukavat. Siinä missä muovisissa keinonahkaversioissa palelee pakkasella ja hikoilee vähänkään lämpimämmällä kelillä ja ne on riisuttava välittömästi kotiovesta sisään päästessä, niin näissä pöksyissä vois mukavuutensa puolesta helposti rötväillä sohvallakin. 

Mikäli joku näistä nahkaleggareista kiinnostui, niin merkillepantavaa on se, että Elloksen kokovalikko kertoo ihan väärää infoa. Housujen kohdalla on kyse Zizzin S-XL kokomerkinnöistä, joten esim minun kokoni on M. Elloksen kokovalikko koittaa sanoa koon M vastaavan kokoa 38/40, mutta ne numerokoot tän tuotteen kohdalla voi siis unohtaa. Zizzin M tarkoittaa kokoa 46/48. 

Nahkalegginssit - Zay, Ellos*, koko M 

 Kashmirneule - Odd Molly, Boozt, koko XL/4

Kengät - Roccobe, Vamsko

Laukku - Globe Hope (saatu)

Korvikset - Itse tehty

En vaihda vaatteita ehkä enää ennen kesää. 

Artikkeli sisältää kumppanuuslinkkejä, joiden kautta tehdyistä ostoksista julkaisija saa pienen rahallisen korvauksen kauppiaalta.

Kommentit (4)

Sassuli
2/4 | 

Näytät niin sähdehtivältä, että ei kyllä todella kannatakaan vaihtaa vaatteita vielä muutamaan kuukauteen :)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

"kiva lauantain tulossa. Saa nukkua pitkään ja sitten on hyvin aikaa laittautua ja miettiä mitä laittais päälle illan kemuihin." Näin mä kuvittelin vielä perjantaina päivällä, kun seuraavana päivänä oli tiedossa Satakunnan Kansan "pikkujoulut".

Lauantai muuttuikin sitten lyhyellä varoitusajalla työpäiväksi, joten loppujen lopuksi mulla ei vielä puoli tuntia ennen juhlien alkua ollut tietoa, että mitä kiskoisin päälleni ja tukka ja meikkikin oli vielä puolitiessään. 

Kemujen teema oli James Bond, joten koitin kaivella kaapista jotain mitä voisin kuvitella myös Bond tytön pukevan päälleen. Internetistä inspiraatiokuvia selaillessa näytti vahvasti siltä, että useimmiten Bond-tytöt viihtyvät bikineissä. Vaikka nyt leuto talvi onkin, niin uima-asu tuntui hieman liian kepoiselta vaihtoehdolta. Mun linnanjuhlamekko taas olisi kyllä ollut tyyliltään varsin Bond-muijalle passeli, mutta koska tiesin melko varmasti suuntaavani työkamujen kanssa vielä jatkoille baariin, ei iltapukukaan tuntunut ihan parhaalta vaihtoehdolta. 

Pikkumustalla siis mentiin. Mutta Joseph Ribkoffin mekon säkenöivät timanttikoristeet (Bondin maailmassa joku mimmi salakuljettaisi aidot timantit noin mekossaan kaikkien luullen, että kyseessä on vain rihkamaa) olivat mielestäni riittävän glamoröösit, jotta mekko kelpaisi myös Bond Girlin ylle jonnekin rikkaita kuhisevalle casinolle.

Näin harvoin juhlivana olisi ollut kiva panostaa meikkiin niin, että olisi ehtinyt liimailla vähän ekstraripsiäkin, mutta olen siinä hommassa niin harjaantumaton, että sitä ei ihan kädenkäänteessä tehdäkään. Mun perusmeikillä siis mentiin muuten paitsi että sudin mukaan nopeat luomivärit. 

 

Olen ehkä jossain kohtaa maininnut viime vuosina kasvaneesta intoverttiydestäni ja sen myötä vähentyneestä sosiaalisesta elämästä. Kaipaan kyllä toisinaan seuraa, mutta olen hyvin hyvin valikoiva sen suhteen kenen kanssa haluan ja jaksan aikaani viettää. Kutsut juhliin voivat ensituntumalta olla ilahduttavia, mutta seuraavaksi huomaankin miettiväni, että haluanko sittenkään lähteä ja jaksanko olla ihmisten ympäröimänä ja sosiaalinen.

Tätä mietin hetken myös lauantaina.  Mutta onneksi menin, sillä sain ilokseni huomata, että kun paikalla oli vain tuttua työjengiä, ei isommankaan porukan keskellä oleminen tuntunut niin kuormittavalta. 

Olen viime aikoina pohtinut todella paljon nykyistä tilannettani ja suhtautumistani sosiaalisten tilanteiden ja yksinolon suhteen. On jollain tavalla pelottavaa huomata muuttuneensa ihmisenä hyvin toisenlaiseksi kuin millaisena itsensä pitkään tunsi. Sosiaaliset taitoni ovat edelleen tallella, mutta haluan käyttää niitä entistä harvemmin. 

Siinä missä nuorempana uusiin ihmisiin tutustuminen tuntui aina hauskalta, jännittävältä ja toivotulta asialta, mietin nykyään suurimman osan ajasta, että en yhtään jaksa alkaa tutustumaan keneenkään.

Puhuin aiheesta viimeksi terapeutillenikin ja tuskastelin sitä, että olenko nyt huono ja epäkohtelias ihminen, kun en jaksa olla kovinkaan kiinnostunut muista ihmisistä, etenkään mistään uusista. (Terapeuttini lohdutti, että en ole huono ihminen ja todennäköisesti en kovin epäkohteliaskaan, jos osaan itse noissa tilanteissa pelätä olevani epäkohtelias)

Valitsen mieluummin olevani itsekseni kotona kuin vaikka liityn viikonloppuna viettämään iltaa jossain porukassa josta tunnen vaikka vain yhden tai kaksi ihmistä. Työtilanteissa sitä ei tietenkään voi valita, joten kaikki "yritän parhaani mukaan esittää sosiaalista ja muista kiinnostunutta ihmistä"-paukut tulee sitten käytettyä jo siellä. Virtaa kyseiseen asiaan ei riitä enää vapaalle.

Tämä toki aiheuttaa ajoittaisia yksinäisyyden tunteita, kun ei niitä seuraksi "kelpaavia" ihmisiä ole lähettyvillä ja saatavilla kovinkaan montaa. Mutta, mieluummin yksin kuin seurassa, josta ei ole oikeasti kiinnostunut. 

Mutta näistä duunipaikan juhlista olin siis todella iloinen, että menin. Ne antoivat enemmän kuin ottivat. Sai ainakin nauraa todella paljon. Ja yhden 007:n sain kuviinkin kanssani. Täytyy muuten todeta, että kyllä vaan näyttää miehet hurjan komeilta aina puvuissa. On hauska nähdä työtovereiden kesken joskus vähän fiininpänäkin kuin normaaleissa työkamoissa. 

Ehkä mä koitan nyt painaa mieleeni viikonlopusta jääneet positiiviset fiilikset ja muistella niitä, kun seuraavan kerran epäröin että lähtisinkö ihmisten ilmoille vai jäisinkö kotiin. Pitää koittaa ajatella niin, että kemuissa voi ollakin ennakkoluuloista huolimatta kivaa. Ja jos ei ole, niin aina voi lähteä kesken pois. 

Onnistuneen illan asuna siis: Mekko - Joseph Ribkoff (saatu) / kengät - Marks & Spencer / laukku - vintage / korvikset mistä lie

 

Vuosi sitten muuten juhlittiin kieltolaki-teemalla, silloin asuni näytti TÄLTÄ.

Apua, nyt tuli kiire! Potkunyrkkeilytreenit alkaa vartin päästä. Aiheesta lisää myöhemmin!

Kommentit (7)

nytkommentoin
1/7 | 

Yleensä olen laiska kommentoimaan mitään blogeihin, mutta nyt on sanottava että T-O-D-E-L-L-A onnistunut tyyli, näytät upealta! 

ida
2/7 | 

onnistuitpa kiteyttämään tuon introverttius-yksinäisyys asian hyvin. Tai että ylipäätään toit esiin myös sen yksinäisyyspuolen mitä tuo introverttius voi aiheuttaa, kun on  niin rajallinen se poppoo kenen kanssa jaksaa olla. Ensimmäinen kerta kun kuulin keneltäkään noin osuvaa vertaiskokemusta.  :) 

Daisy
4/7 | 

"Työtilanteissa sitä ei tietenkään voi valita, joten kaikki "yritän parhaani mukaan esittää sosiaalista ja muista kiinnostunutta ihmistä"-paukut tulee sitten käytettyä jo siellä. Virtaa kyseiseen asiaan ei riitä enää vapaalle."

Mulla täsmälleen sama! Olen töissä jatkuvasti ihmisten kanssa tekemisissä niin kotona ei vaan enää rahkeet riitä. Eläimet on koko ajan enemmän sydäntä lähellä, niiden kanssa on helppo vaan olla :)

Eikku
5/7 | 

"Olen ehkä jossain kohtaa maininnut viime vuosina kasvaneesta intoverttiydestäni ja sen myötä vähentyneestä sosiaalisesta elämästä. Kaipaan kyllä toisinaan seuraa, mutta olen hyvin hyvin valikoiva sen suhteen kenen kanssa haluan ja jaksan aikaani viettää. Kutsut juhliin voivat ensituntumalta olla ilahduttavia, mutta seuraavaksi huomaankin miettiväni, että haluanko sittenkään lähteä ja jaksanko olla ihmisten ympäröimänä ja sosiaalinen."

Miten osasitkin muotoilla tämän näin hyvin? Ihan kuin ajatus omasta päästäni, jota en olisi osannut itse jäsentää! Tavallaan mukava huomata, että muillakin on näitä samoja taipumuksia. 

Näytit muuten upealta noissa juhlissa!! Kerta kaikkiaan!! 

Vierailija
7/7 | 

Yhdyn edeltäviin kommentteihin - näytät tosi upealta! Varsinkin tissikontaktissa Bondin kanssa :)

Jos tuli viime postauksessa valiteltua villapaitajumitusta, niin nyt voin ilokseni kertoa pukeutuneeni lähiaikoina jo monta kertaa mm. näiden kuvien nahkahameeseen. Melkoista edistystä pitkän farkut+neule -kauden jälkeen! Ehkä sen kuuluisan tunnelin päässä on vihdoin näkyvissä hieman valoa. Niin pukeutumisen suhteen kuin muutenkin.

Niin se onneksi menee, että heti kun on jotain muutakin syytä poistua kotoa kuin toimistolle, kuvauskeikalle tai lähikauppaan, niin kiinnostus vaatekaapin perusteellisempaan tonkimiseen lisääntyy. Viime viikonloppuna tuli käytyä kahteen kertaan ulkona syömässä, joten mukavuusneuleet saivat vihdoin hetkeksi väistyä.

Perjantaina kiskoin nahkahameen kaveriksi ylipolven saappaat ja viiniinpunaisen kietaisupaidan. Sunnuntaipäivälliselle puolestaan suuntasin tässä kuvien kokonaisuudessa, josta tykkäsin tosi paljon.

Nyt joutaa aiemmin ostamani nahkahame Zadaahan etsimään uutta kotia, kun löysin joululahjaksi itselleni tosi hyvän hameen sijaan täydellisen. En vuosien etsinnän jälkeen enää uskonut, että täyden kympin nahkahametta itselleni löytyy, joten päädyin ostamaan sen riittävän hyvän.

Ihan yllättäen tuli kuitenkin Ratsulassa vastaan tämä Gerry Weberin kynähame, josta 46 kokolapun perusteella veikkasin, että ei itselleni mahtuisi. Ja kävipä vielä ilmi, että hame oli jollain ilmeisesti sovituksessa hieman takasaumasta revennytkin. Mutta epäilystä huolimatta hame mahtui mulle ja siinä oli vielä varaa tehdä tarvittavat korjaustoimenpiteet, jotka Ratsulan ompelimossa suoritettiin.

Se, mikä tästä hameesta tekee oikeasti täydellisen moniin muihin sovittamiini ja omistamiini nahkahameisiin verrattuna, on se että se on malliltaan riittävän suora. Usein nahkahameet ainakin omassa koossani on tehty vähän kurvikkaammalle alavartalolle, jolloin mun suoralla lantiolla ne usein hieman pussittavat sivuilta. Niihin pitäisi aina olla vähän kapeampi vyötärö ja vastapainoksi sitten enemmän tavaraa lantiolla.

Tuo sama ongelma mulla on toki usein muidenkin kynähameiden kanssa, mutta nahka materiaalina ei anna sitä yhtään anteeksi, toisin kuin vaikka hieman elastaania sisältävät kangashameet. 

Joten ihan hirmuisen suuri huraa tälle hameelle! Superpehmoinen nahka yhdistettynä yksinkertaiseen malliin ja hyvään istuvuuteen tekee tästä sen pitkään etsityn vaatekaapin klassikon. Hame muistuttaa ilahduttavasti mun yo-juhlapukuni hametta. Erotuksena lähinnä korkeammalle ulottuva vyötärö. Sellainen lähes lanteilla roikkuva malli ei nyt 20 vuotta ja 35 kiloa myöhemmin olisi enää ihan niin hitti. :D

Mutta sen yo-hameen jälkeen mä olen aina metsästänyt jotain yhtä ihanaa. 

Korkealle nousevan vyötärön ansiosta tämän hameen kanssa näyttääkin tosi kivalta, kun yläosa puetaan hameen sisään. Tämä on taas hyvä esimerkki visuaalisesti huijaavasta asusta. Korkealle nouseva hame luo vyötärölinjan ja saa samalla alavartalon näyttämään todellista pidemmältä. Avonainen hameen alle ulottuva kimono tuo vielä olemukseen vielä lisää pituutta. 

Tämä on muuten hyvä yhdistelmä silloinkin, jos puseron pukeminen hameen sisään vähän arastuttaa. Rentolinjainen päällyshuitula kun paljastaa vatsan ja vyötärön seutua vain pätkän. Paljastaa ja peittää siis sopivasti yhtä aikaa.

Hame - Gerry Weber / Toppi - Junarose (saatu) / Kimono - Pieces / Kengät - Roccobe, Vamsko

Mutta niin kivalta kuin tämä asu näyttikin, niin täytyy sanoa, että tuo nahkahame sopii loistavasti myös villapaidan ja tennareiden kanssa pidettäväksi!

PS. Muutaman kappaleen bongasin tuota hametta vielä hetki sitten Booztilta.

PPS. Olen tehnyt lähiaikoina toisenkin uskomattoman hyvän nahkaisen löydön. Koitan saada kuvattua pian.

 

 

Kommentit (4)

lula
4/4 | 

Minulla sama juttu löysn vuosi sitten hyvän nahkahameen joka on aivan loistava päällä. Hankin sen pariksi musta ruskea valkoisen pidemmän neulejakun sekä musta oliivinvihreä valkoisen ison väljän neuleen. Leobardi kuosia .sain todella hyvät menovaateet . Että näin täällä on kiva huomata että on muitakin leobardikuosin ystäviä. joka näyttää tosi upealta kuvissa.

"Mä olen virallisesti menettänyt otteeni elämään ja luopunut periaatteistani." Tämä oli mun eka ajatukseni, kun löysin itseni uudenvuodenyönä baarista legginseihin ja villapaitaan pukeutuneena. Niissä samoissa, joissa olin muhinut suurin piirtein kaikki joulunpyhät.  Ajatus kulki siinä kuitenkin pikkuisen ensikauhistusta pidemmälle ja totesin hetken päästä asun ainoaksi ongelmaksi sen, että kashmirneuleessa tuli hirmuinen hiki ysärihittien tahtiin tansiessa.

Ilta oli kiva, baariin lähtö oli suunnittelematon ja yllättävä ja tajusin asujärkytykseni jälkeen, että moni asia on muuttunut. Ensimmäinen havainto oli se, että baarit paikkoina ovat menettäneet merkityksensä elämässäni. Nuorempana kapakkaan lähtiessä oli ensisijaisen tärkeää näyttää hyvältä.

Etenkin 2000-luvun alkuvuosina bile-/baaritoppi oli yksi järkyttävän kertakäyttökulttuurin tavanomaisista ilmentymistä ja sellaisen tärkeimmät ominaisuudet oli edullisuus ja seksikkyys. Baariin mennessä mietti kovasti miltä näyttää muiden, etenkin miesten, silmissä.

Nyt siinä villapaidassani tanssilattialla hikoillessa oli ihanaa tajuta, että mua ei tippaakaan kiinnostanut se mitä joku muu siellä ajattelee ulkonäöstäni ja asustani. Mietin vain hetken aikaa hieman järkyttyneenä mitä mieltä itse olisin tuosta "repsahduksesta". :D

Kauhistukseni liittyi siihen, että olen perinteisesti ollut hyvin jyrkkä sen suhteen missä tilanteissa on ok heilua niin välinpitämättömästi pukeutuneena. Viime aikoina aikoina olen kuitenkin ylipäätään löysännyt pukeutumiskriteerejäni hurjasti. Olen sitten yrittänyt miettiä johtuuko se siitä, että minusta on vain tullut laiska ja välinpitämätön vai siitä, että mun elämä vaan on nykyään enimmäkseen sellaisia tilanteita, joihin on luontevinta pukeutua ensisijaisesti rennosti ja käytännöllisesti. 

Kai mä olen ennenkin arjessani pukeutunut viikon putkeen samoihin farkkuihin ja neuleeseen, mutta vastapainoksi oli sitten enemmän sellaisia menoja joihin teki mieli laittaa päälle vaikkapa mekko ja korot. Viimeisen vuoden ajan olen kuitenkin lähinnä muhinut töiden jälkeen yksin kotona, niin vähälle on jäänyt paljettien kimallus, korkeat korot ja lyhyet helmat. 

Olen hieman soimannut itseäni siitä, että olen aamu toisensa jälkeen kiskonut päälleni samat mustat pillifarkut ja harmaan neuleen. (Lomalla ne farkut vaihtuivat niihin leggareihin!) Ihanaa mukavuutta. Ne ovat vaatteet, jotka päällä on ollut helppo työskennellä ja ne ovat sopineet maihareiden kanssa loistavasti paskaan säähän. Mutta olen miettinyt, että milloin musta tuli pukeutumisen suhteen näin laiska ja tylsä ja onko tämä pysyvä olotila. 

Luulen kyllä, että kyse on vaan lähinnä siitä, että elämä ylipäätään on ollut vähän harmaata ja tylsää. Sillä kyllä mä huomaan kuitenkin innostuvani pukeutumisesta sitten, kun tilanne oikeasti niin vaatii. Ehkä pitää tänä vuonna koittaa järjestää vähän enemmän sellaisia menoja joihin tekee mieli laittaa jotain kivaa päälle. Yrittää innostua olemaan taas hieman sosiaalisempi.

Olen miettinyt sitäkin perinteistä kysymystä, että ketä varten mä pukeudun. Että jos, ja kun, mä kuitenkin pääasiassa pukeudun itseäni varten miettimättä että miellyttänkö tyylilläni muita, niin miksi en pukeudu joka päivä yksin ollesakin nätisti ihan vaan omaksi ilokseni? Monena aamuna mä olenkin ensin valinnut päälle jotain muuta, vaikkapa kivan mekon ja saappaat, mutta tullut hetken päästä siihen tulokseen, että kaipaan sittenkin vain jotain lämmintä ja pehmeää.

Niin, siinä se taisi se avainasia nyt tulla, mä olen viime aikoina kaivannut vaatteiltani lähinnä vain pehmeyttä, turvaa ja ehkäpä myös huomaamattomuutta. Sellaista lohdullista halausta. Siksi olen päivästä toiseen kiskonut päälleni pehmoisen silkktirikootopin ja sen päälle lämpimän neuleen. Jalkaan joustavat pillifarkut tai muut mukavat housut. Väreinä harmaata ja mustaa.

Jopa vaaleat farkut ovat tuntuneet jotenkin huomiota herättäviltä. Jalkaani olen viimeisen kuukauden ajan sujauttanut kengät jotka ovat mielestäni ihan uskomattomat tylsät. Sellaiset joita olen vuosikausia vältellyt. 

Niin kai se on, että pukeutuminen heijastelee ainakin itselläni usein fiilistä ja sielunmaisemaa. Muistan kun aikoinaan pahasti sairastaessani pukeuduin yhden syksyn ja talven ajan lähes päivittäin samoihin khakinvärisiin reisitaskuhousuihin. Ne oli ankeat ja tylsät, mutta mukavat.

Kun sitten oloni vihdoin koheni ja sairaalassa ravaaminen väheni, heitin ne housut pois sillä ne halunnut nähdä niitä enää koskaan. Edelleen, yli kymmenen vuotta myöhemmin miettiessäni tuon ajan tapahtumia, kipuja ja tutkimuksia, nousee mieleeni kuva noista housuista. 

Joten mun täytyy koittaa suhtautua tähän muutaman käytännöllisen, mukavan ja värittömän vaatekappaleen ympärillä pyörivään arkipukeutumiseeni nyt armollisesti. Tää on nyt tätä. Se on sellainen yleisesti omaa elämää koskeva fiilis tällä hetkellä, että odotellaan tässä uutta inspiraatiota. 

Farkut - Ellos / Pusero - Masai / Kengät - Roccobe, Vamsko (saatu) / Korvikset - MyrskyMyrsky

Kuvissa yksi kuluneen talven arkisista univormuista. Olen toisinaan vähän siistimpää ilmettä tarvitessani korvannut harmaat mukavuusneuleeni tuolla Masain raitapuserolla. Siinä on jo niin paljon tapahtumaa (raitakuosi, hihojen ja takahelman röyhelöt), että edustaa jo tällä hetkellä varsin "jännittävää" pukeutumista. :D

Suuntaan huomenna työreissulle Jyväskylään. Tiedän jo mitä aion pukea päälleni. Matkoille harmaan neuleen ja koulutukset voisin vetää tuossa kuvien raitapuserossa. Helppoa, mukavaa ja turvallista.

 

 

Kommentit (6)

S.T.A
1/6 | 

Hyvältä näyttää! Kun ihminen viihtyy vaatteissaan, hän voi olla oma itsensä, eikä pidäkään miettiä liikoja miltä näyttää. You go girl!<3

Veera
Liittynyt2.9.2015

Niin, välillä sitä haluaa ja jaksaa miettiä enemmän sitä ulkoista olemusta ja toisiaan ei. Oma fiilis on tosiaan tärkeintä. Eri asia sitten tilanteet ja tilaisuudet joihin oikeasti on joku etiketti, niihin vedetään päälle sitä mitä kuuluu vaikkei just niin huvittaiskaan.

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Veera
Liittynyt2.9.2015

Ok. En saanut ihan kaikesta ajatuksen juoksustasi nyt kiinni, mutta kiva hei että jaoit tämän ehkä tärkeäksikin kokemasi mielipiteen.

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Eltsu
3/6 | 

Minäkin olen heittänyt joskus pois vaatteita, joita en halua nähdäkään enää. Niihin on usein liittynyt joku ankea kausi tms. En ole halunnut vaatteen muistuttavan siitä.

Vierailija
4/6 | 

Toi paita on tosi kiva! Aina ei tarvii olla glitteriii tai paljetteja, joskus vähempi on enempi <3

Vierailija
5/6 | 

Kiva kirjoitus taas, kiitos! 

Onko nuo Roccobet liukkaat jos on vähänkin maa pakkasella?

Seuraa 

Tätä vuonna 2007 perustettua tyyli-/lifestyleblogia kirjoittaa 37-vuotias kenkäfriikki, jonka mielestä kenkien kuuluu aina näkyä.
Pukeutumistyylin lisäksi blogissa metsästetään toisinaan myös parempaa kuntoa, kauneutta, kulttuurielämyksiä ja uskoa itseen ja tulevaisuuteen.
Motto on kuulunut jo vuosia, että "vaikka paino vaihtelee, niin laukut mahtuu aina!"

------------------------------------------------------

veera @ tyyliametsastamassa.fi

------------------------------------------------------

Tyyliä metsästämässä somessa:

Facebook / Instagram

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010

Kategoriat

Instagram