Kirjoitukset avainsanalla Asusteet

En ole koskaan käynyt värianalyysissä eikä mulla ole siis aavistustakaan käytänkö sen aiheen ammattilaisten mielestä ns. oikeita värejä. Sitä vaan menee oman arvion mukaan, että millaisiin sävyihin pukeutumalla tulee hyvä fiilis. 

Vaikka edelleenkin käytän usein mustia vaaatteita, niin nyt talvella olen huomannut kovasti vieroksuvani esimerkiksi mustia takkeja ja huiveja. Tai jos takki on musta, niin haluan ehdottomasti asusteilla tuoda jotain väriä kasvojen lähelle. 

Testailin mun huiveja ja päähineitä eri tavoin yhdisteltyinä ja nappailin kuvat vertaillakseni näkymää. Näyttävätkö kasvojen uurteet ja simäpussit erilaisilta eri värien kanssa? Onko iho kirkkaamman oloinen jonkun tietyn asusteen kanssa? 

Pelkkä muista huivi kaulassa ilman päähinettä näytän ainakin melko väsyneeltä ja ankealta. Ainakin itsestäni tuntuu, että kasvoja kehystävä pinkki panta luo hieman valoisamman illuusion. Iho vaikuttaa ilman pinkkiä sameammalta.

Musta huivi ja musta pipo eivät ole ihan niin ankea kokonaisuus, kun välistä pilkistää punertavat hiukset. Mutta peitäpä kädellä hiusten puoli kasvoista, niin kyllä vaikutelma on aika harmaa. Viininpunainen huivi ei tuo ihon osalta mielestäni asiaan ihan hurjan suurta eroa, mutta onhan se nyt kokonaisuutena astetta pirteämmän näköinen.

Vaalean harmaa ainakin tuntuu minusta huomattavasti mustaa armollisemmalta ja saa ihon näyttämään ihan aavistuksen verran lämpimämmältä kuin täysin mustaan verhoutuminen. Sininen huivi ja violetti neulepanta puolestaan tuntuvat imevän kasvoiltani viimeisetkin merkit verenkierrosta.

Mutta rakastan silti tuota sinistä huivia! Pidän sitä usein kirkkaan punaisen takkini kanssa. 

Vielä suosikkini pinkki panta vertailtuna mustan ja viininpunaisen huivin kanssa. Tavallaan naama näyttää ihan samalta molemmissa, mutta oikean puoleinen tuntuu silti jotenkin pirteämmältä ja iho asteen lämpimämmältä.

Yhteenvetoni on, että mustat päähineet on siis ihan ok, mutta vähintään kaulaan on kietaistava mielellään hieman sävyä tai valoa. Ja pinkki panta on mitä paras ase harmautta vastaan!

Mikä oli sun suosikki? 

 

pinkki panta - Katri Niskanen / musta turbaanipipo - KN Collection (saatu) / viininpunainen ja sininen huivi - Becksöndergaard / harmaa huivi - ShopBob / violetti panta - A+ More, Stockmann

 

Kommentit (16)

Orvokki

Aivan ihana kirjoitus sekä huikeat kuvat. Kiitos.DrMartinin kengistä kyselen, mistä hommasit, samanl.hakusessa.Minkä nimiset?

Veera
Liittynyt2.9.2015

En mä enää muista mistä olen kaikki Martensini hommannut. Mut niitä löytyy ainakin netissä todella monesta kaupasta: Spartoo, EMP, Footway, Zalando jne
Oiskohan mun mustat malliltaan Delaney, en oo ihan varma. Punaiset mulla on sitten taas jotain toista mallia, niissä kun on vähän korkoa.

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Orvokki

Hei. Kiitos vastauksestasi. Seuraan aina ilolla sun blogia. Toooosiiiii hyviä vinkkejä ja kivasti kirjoitat. Terv.Joensuun pakkasista!

Outi

Kaikki kokeilemasi ovat kylmiä värejä, joten suuria eroja ei ole syytä odottaa. Minusta näyttäisi, että sinun kannattaisi sovittaa lämpimiä värejä; pehmeää oranssia, vaaleita ruskeita, oliivinvihreää. Ja  teettää se värianalyysi. 

Veera
Liittynyt2.9.2015

Voi olla, että kannattaisi, mutta kun en tykkää esimerkiksi oranssista tai ruskeista. :D

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Vierailija

Väärin - nuo siniset ovat lämpimiä sävyjä. Jokaisesta väristä löytyy kylmät ja lämpimät sävyt. Sähkönsininen on kylmä, petrooli lämmin. Tomaatinpunainen on lämmin, viininpunainen kylmä. Pinkki on kylmä, persikka lämmin... Mutta palataanpa aiheeseen: Koskapa tuo sininen on selkeästi huonoin noista väreistä, niin epäilen sinun olevan kylmä/viileä värityyppi, eli talvi tai kesä. Mutta tämä testi pitäisi tehdä vielä uudelleen niin, että vastakkain ovat viileät ja lämpimät sävyt, jolloin erot todella tulevat esille. Nyt vastakkain ovat monesti kylmä ja kylmä (musta ja pinkki), ja molemmat tietysti sopivat. Sinun ei tarvitse karttaa mustaa, se sopii sinulle hyvin, mutta väreillä on muitakin vaikutuksia kuin vain se, että sopiiko. Tuo pinkki piristää kivasti ihan vain värinä, ja se on paras mustaan huiviin yhdistettynä. Se on siis suosikkini.

Miia

Mun suosikkiyhdistelmät on pinkki panta ja musta huivi sekä petrooli pipo ja harmaa huivi. 

Mun pitäs itteni mennä kyllä päähineostoksille. Omistan vaan pelkkiä sporttailulörppöpipoja ja tälläset asialliset puuttuu kokonaan. Toi pinkki panta on eritysen ihana. 

Veera
Liittynyt2.9.2015

Mulla taas on todella paljonkin päähineitä, mutta nykyisen tukkamallin kanssa jääneet aika vähälle käytölle kaikki muut paitsi just pannat. Kun ei näytä kivalta kun on nuttura pipon alla. :D

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Vierailija

Mutu, että sulle sopii parhaiten syksyn värikartan värit. Itse olen talvityyppi ja kuvissa vilahtelevat värit sopivat kuin nenä päähän. Mutta mutta kun haluaisin pitää syksyn värejä! Periaatteessa kaikille käy kaikki värit kunhan löytyy se oikein sävy. Olen ymmärtänyt myös, että se onko iho kylmä- vai lämminpohjainen, silmien väri ja hiusten oma väri ratkaisevat. Värikartta saattaa muuttua iän mukana. 

Veera
Liittynyt2.9.2015

Musta tuntuu, että itsellä eniten vaikuttaa hiusten väri ja se mulla vaihtelee, joskus on lämpimiä sävyjä, toisinaan viileitä. Ja sen tukan mukaan huomaa kyllä miten jotkut vaatteet jääkin yhtäkkiä kaappiin, kun ennen hiusten värjäämistä olivat ihan suosikkeja. Mulle se oma fiilis on tärkeämpää kuin se mikä mun "tyyppi" jossain värikartassa on, joten saa ne syksyn värit enimmäkseen edelleen jäädä kauppaan. :D

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Vierailija

tihrustin noita niin tarkkaan kuin pystyin, mutta en kyllä mitään eroa havainnut nassussa... :)

lopputulema siis se, että kandee tosiaan valita aina oman sen hetken mieltymyksen mukaan, niin kuin kai sanoit tekeväsikin. tottakai pinkki on iloinen väri ja tavallaan piristävä, mutta ei se mielestäni mitään muutosta kuitenkaan tee.

kaikki käy :D

kesä

Joo...eipä noissa juurikaan eroa, koska kaikki huivit yms. kylmän värisiä. Kalpeanaamahan sitä tietty on talvella joka tapauksessa itse kukin : D Joku ehdotti tuolla syksyn värejä, mutta kevään väritkin voisivat sopia. On niitä värejä ja sävyjä muitakin kuin oranssit ja ruskeat. Tietty ei kai se niin tärkeää ole onko itselle just se oikea väri, jos itse tykkää. Mutta jos haluaa ehdottomasti esim. jossain tärkeässä tilaisuudessa olla hehkeimmillään, hukkumatta huivin väriin...

Vierailija

Mitten sopisi yhteen harmaa huivi ja pinkki päähine? Ne olis mun lemppariyhdistelmä

Veera
Liittynyt2.9.2015

Joo silleen oon pitänytkin usein, tykkään yhdistelmästä! 

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Vierailija

No se ei vielä juurikaan kerro, onko syksy, talvi, kevät vai kesä, kun nämä jakautuvat vielä alaryhmiinsä (light/soft/cool summer jne), tai voi myös olla jotakin näiden sekoitusta. Esim. itse olen soft summer/soft autumn, eli syksyyn taittava kesä/kesään taittava syksytyyppi, enkä voisi ikimaailmassa kuvitella monia muita syksyn alatyyppien värejä itselleni, kuin noita kesään taittavia, paletit kun ovat hyvin erilaisia keskenään (vaikka kuinka samaa syksy-perhettä olisivatkin). Vuodenaikakin vaikuttaa ihon sävyyn (rusketus jne) ja siihen, mitkä värit parhaiten sopivat, ja on mukavaa kun tällaisena kahden väriperhetyypin sekoituksena voi valita ns. parhaat päältä molemmista :) Netissäkin on muuten erilaisia testejä, joilla voi itse testata värien vaikutusta omaan ilmeeseen ja löytää ne omat parhaat värinsä (voisinkin katsoa, jos löydän nopeaa jonkun hyvän linkin tähän) :)

 

Puuh, tämä viikko on tuntunut jotenkin hirmu raskaalta ja pitkältä, vaikka se on on sisältänyt pääasiassa kivoja duuneja. Johtunee siitä, että sunnuntaikin oli ihan täysi työpäivä ja tänä viikonloppunakaan ei ole kuin yksi vapaapäivä. Mut nyt on lähipäivinä niin kivoja lehtikuvauskeikkoja tiedossa, että ei haittaa vähäiset vapaat.

Bongasitteko muuten eilen ilmestyneestä Me Naiset -lehdestä gladiaattoripariskunta Akista ja Ritasta kertovan jutun? Se oli mun eka kuvaus Me Naisille. Ihan tosi kivoja tuollaiset aikakauslehtikeikat, kun ovat niin erilaisia kuin sanomalehtihommat. 

Mä muuten inspiroiduin siitä Me Naisten Viikko kukkarossa -juttusarjasta siinä määrin, että pidin itsekin yhden viikon ajan kirjaa rahankäytöstäni ja suunnittelin tekeväni siitä postauksen tänne blogiin. Kiinnostaisiko aihe?

Kirkkaanpunaista, viininpunaista ja vaaleanpunaista samassa asussa, kuulostaa kammottavalta, mutta ei se sitten ollutkaan. Yllätyin ihan positiivisesti miten kivalta nämä ulkotamineet näyttivät yhdessä. KN Collectionilta jo alkusyksystä saamani söpö Stella-hattu pääsi vihdoin käyttöön, kun lähdin keskiviikkona Helsinkiä kohti hiukset avonaisina. Nutturan kanssa, kun ei tuollainen lätsä oikein istu päähän.

Jos kuvan korvikset kiinnittivät huomiosi positiivisella tavalla, niin seuraile blogin fb-sivua. Mulla olis viikonloppuna tarkoitus saada korviksia taas myyntiin ja sinne tulossa muutama pari myös pääkallokorviksia. Jos hierotaan ensi viikon aikana kauppaa, niin pitäisi hyvin ehtiä korut pukinkonttiinkin. Myyntiin tulossa pääkallojen lisäksi mm. erntuudestaan tuttuja maatuskoja, maapalloja, Liisa Ihmemaassa pelokortteja ja uutena erilaisia kukkia ja muutama pari myös huulipuna-aiheisia korviksia. 

Who wore it better?

Nähtiin Iinan kanssa keskiviikkona lounas- ja asukuvaustreffien merkeissä ja oltiin jälleen kerran samiksia. Ei tosin yhtä pahasti kuin aiemmin syksyllä. 

Raitapaidan päällä mulla oli kotoa lähtiessä kyllä ihan v-aukkoinen normaali kashmirneule, mutta Helsinkiin päästyäni tulikin bussissa vedettyä päälle tuo poncho. Ja ei sekään nyt ihan pöljältä kauluspaidan päällä näyttänyt.

Sain edellisellä Helsingin reissulla käydä valitsemassa itselleni kenkäkauppa Ziosta mieluisen parin Wondersin kenkiä ja pitkän peilin edessä pähkäilyn jälkeen päädyin näihin korollisiin solkinilkkureihin. Kovasti himotti myös yhdet kaksiväriset chelsea-nilkkurit, mutta koska niitä kaapistani löytyy jo niin monet, päädyin kerrankin tällaiseen omaan makuuni hyvin hillittyyn vaihtoehtoon.

Huoletti jopa hetken aikaa onko tällaiset kokomustat kengät ihan tylsät, mutta kyllähän nuo soljet tekee näistä väristään huolimatta näyttävät. Ja on sitä kyllä jonkun kerran tullut eteisessä kenkiä valitessa toivottua, että sieltä löytyisi muutakin kuin leopardikuosia ja punaisia kenkiä.

Tallustelin näillä kengillä nyt koko kolme päiväisen Helsingin reissuni ja voin sanoa, että rakkauteni tätä kenkämerkkiä kohtaan syveni entisestään. Ihan tajuttoman mukavia ja tukevia jalkineita ja sopivat loistavasti omaan ei niin kapoiseen jalkaani. Wonderseja löytyykin kokoelmistani jo neljä paria eivätkä varmasti jää ainoiksi.

housut - Marks & Spencer / pusero - KappAhl / poncho - Rooman tuliainen / takki -KappAhl (saatu) / kengät - Wonders (saatu) / hattu - KN Collection (saatu) / huivi - Becksöndergaard

 

Kommentit (2)

MairaK

Ehdottomasti kiinnostaisi viikon rahankäyttö-postaus! En oikeastaan edes tiedä miksi, mutta nuo raha-artikkelit on ihan omia suosikkeja MeNaisissa :D

Veera
Liittynyt2.9.2015

Minäkin luen ne jutut lehdestå aina! On jotenkin vaan mielenkiintoista nähdä miten eri tavoin ihmiset käyttää rahaa. Minäpä pistän oman viikon menot -postauksen tulille!

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Jos pään päällä olevan nutturan päälle pukee pipon, näyttää helposti ihan Smurffilta. Nykyisen tukkatyylini aikana pipojen, hattujen ja turbaanien käyttö onkin vähentynyt huomattavasti, vaikka suuri päähineiden ystävä olenkin. 

Toki edelleen pään lämmitys menee ulkonäön edelle, kun oikein kylmät ilmat tulevat, mutta onneksi on olemassa myös sellaisia ratkaisuja, joilla pysyy sekä korvat lämpiminä että nuttura kuohkeana.

Hankin jo viime talvena Katri Niskasen pinkin pannan, mutta se ei aina ihan jokaiseen asuun sovi. Tänä syksynä KN Collectionilta saamani harmaa Mona -neulepanta onkin loistava vaihtoehto, kun kaipaa hieman hillitympää värimaailmaa. 

Tykkään pannoissa pipoissa eniten juuri tuollaisesta mallista, missä etuosan hieman kulmikkaan mallin ansiosta kasvot pääsevät kauniimmin esiin, kuin otsaa pyöreänä kiertävien päähieneiden kanssa. Ainakin omille pyöreille kasvoilleni kyseinen malli taikoo hieman ovaalimpaa ilmettä.

Mulla on muuten useimmiten ihan tosi kaunis olo, kun päässä on jokin kiva panta, huivi tai muu päähine! Ei sillä, että kokisin päässäni tai naamassani paljaaltaankaan mitään kummempaa vikaa olevan, mutta jotenkin tällaiset päähineet korostavat minussa sellaisia piirteitä mistä erityisesti itsessäni pidän. 

Nutturasta huolimatta meinaan kyllä kaivella talveksi käyttöön taas muitakin päähineitä kuin pantoja. Ne ovat niin helppo tapa tuoda piristystä muuten usein niin synkkään ja tylsään talven ulkopukeutumiseen.

Mulla on kaapissa ainakin dramaattinen turbaanipipo harsolla, kauniin petroolinvärinen villahattu, vaaleanpunainen lipallinen tupsuhattu ja paljon muita. Ne ansaitsevat tulla käytetyksi ahkerasti. Ehkä pitää vaan opetella pitämään hiuksia enemmän auki.

Yksi tyyppi, joka käyttää hattuja todella upeasti omassa pukeutumisessaan, on rakas blogikollega Niina. Tsekatkaa esimerkiksi tämä Edinburghin reissun asupostaus. Etenkin KN Collectionin vihreä karvahattu on hänen päässään aivan superupea!

Täällä omassa kaupungissani Porissa KN Colelctionin hattuja löytyy Sokokselta ja Ratsulasta. Muiden paikkakuntien lukuisat jälleenmyyjät löytyvät täältä.

-kuvien panta saatu-

Kommentit (3)

Veera
Liittynyt2.9.2015

Junarosen mekko. Tulossa koko asu vielä viikonlopun aikana!

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Korosta sitä, mitä et voi peittää. Tämä monessa niin sisustuksen kuin pukeutumisenkin saralla usein toistettu ohje on se ohjenuora, josta kiinni pitäen yritän syksyn tullen sopeutua jälleen sukkavuodenaikaan. 

Minä niin uhosin taas kerran vetäväni paljain nilkoin ainakin syyskuun loppuun saakka, mutta sateiset säät ja myös toiseen kantapäähän ilmestynyt rakkula ovat pakottaneet minut jo muutamina päivinä alistumaan noiden inhoamieni vaatekappaleiden käyttöön. Yääk, tekis mieli kiukutella kuin pikkulapsi ja heittäytyä selälleen huutamaan ja potkimaan, et mä en haluuuuuuu! 

Mut helvetti, kun ne lahkeiden ja kenkien välistä tympeästi vilkkuvat töppöset on kerran jalkaan kiskottava, niin ainakin ne on oltava jotain muuta kuin perustylsät ja rumat mustat tai valkoiset trikoosukat. Yritän pehmittää sukka-angstiani valitsemalla jalkaan jotkut asun väreihin sopivat ns. paremmat sukat. 

Mitään halinalleja, sateenkaaria, kissoja sun muilla silmiinpistävillä kuvioilla kuorrutettuja hupisukkia ei jalassani nähdä, vaan lahkeideni alta vilkkuu toisinaan glitteriä, joskus kirkkaita värejä ja välillä taas kevyesti kiiltävää ribbineulosta. 

Uusin ostos ovat nuo ekan kuvan hattaravaaleanpunaiset glittersukat Lindexistä. Sopivat mitä parhaiten kashmirhousujen lahkeiden alta kurkistelemaan.

Jos sinuakin vaivaa sukkaällötys, niin sitä vastaan voi syksyn tullen taistella vaikka jollain alla olevan kollaasin sukkapareista. Kun tarpeeksi asiaa korostaa, siitä tuleekin harkittu ja tyylikäs asuste ruman vahingon ja sään saneleman pakon sijaan.

1. Lindex / 2. Pieces / 3. Monki / 4. Asos / 5. Lindex / 6. COS / 7. H&M / 8. Asos / 9. COS

Kommentit (2)

jenny_

Tämä kommentti ei nyt varsinaisesti sukkiin liity, mutta on niin ihana lukea tätä blogia - jopa sukkahommat kiinnostaa kun kirjoittajana olet sinä :) en mitenkään miellä itseäni "muotiblogien" lukijaksi mutta tässä blogissa on sitä jotain, josta pidän älyttömän paljon! Ja parasta on se, että näiden juttujen lukemisesta tulee aina hyvä mieli! Ps. Sotkamolaisuus tuo extrapisteen, koska sieltä olen itsekin kotoisin ;)

Sukat jalkaan

Tänä syksynâ ei ole muodikkaampaa asustetta kuin nilkka sukat!

Ne on aivan must jopa sandaalien kanssa.

Mitâ paksummat ja vârikkââmmât sitâ parempi.

Pariisilaiset tyyli taiturit tilaavat villasukkia jotka on tietenkin kudottu Ruotsissa!

Seuraa 

Tätä vuonna 2007 perustettua tyyli-/lifestyleblogia kirjoittaa 35-vuotias kenkäfriikki, jonka mielestä kenkien kuuluu aina näkyä.
Pukeutumistyylin lisäksi blogissa metsästetään toisinaan myös parempaa kuntoa, kauneutta, kulttuurielämyksiä ja uskoa itseen ja tulevaisuuteen.
Motto on kuulunut jo vuosia, että "vaikka paino vaihtelee, niin laukut mahtuu aina!"

------------------------------------------------------

veera @ tyyliametsastamassa.fi

------------------------------------------------------

Tyyliä metsästämässä somessa:

Facebook / Instagram

Blogiarkisto

2018
2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010

Kategoriat