Uuteen viikkoon käynnistyminen on jotenkin kankeaa. Kun on sunnuntai-iltana löllöillyt kashmirpöksyissä sohvalla viltin alla, pitää maanantaina tehdä kaikkensa, jotta lasku arkeen ei olisi kivuliaan kova. Huomaankin usein maanantaisin haluavani pukeutua tosi lämpimästi ja pehmeästi. 

Tänään oli onneksi aika lempeä maanantai muutenkin. Ei mitään aikataulutettua, vaan nukuin pitkään ja menin iltapäivällä työhuoneelle hommiin. Vuorasin kuitenkin minun ja maanantain välin hyväilevän lämpimällä alpakkaneuletakilla. Toimistolla olisi hyvin tarjennut ilmankin, mutta pehmeä neule ja sen tuoma ekstralämpö tuntui jotenkin lohdulliselta. 

farkut - KappAhl (saatu) / t-paita - H&M / neuletakki - Alpa (saatu) / kengät - Betty London / korvikset - Viaminnet (saatu)

Sain tämän kotimaisen Alpa-vaatemerkin Drizzle-neuletakin jo kesällä, mutta kylmästä suvesta huolimatta neule tuntui liialta kyseiseen vuodenaikaan. Niin paljon kuin neuleita rakastankin, niin huomaan kesällä käyttäväni mieluummin muunsorttisia pitkähihaisia. Syksyn myötä 100 % alpakan villasta valmistettu neule kuitenkin vihdoin pääsi kunnolla käyttöön.

Olen aika herkkäihoinen ja hyvin tarkka etenkin juuri neulevaatteiden kanssa, etten pukeudu mihinkään kutittavaan. Esim. perus lampaanvilla on aina ollut itselleni ihan nounou. Muistan joskus lainanneeni kaverilta sellaista perinteistä norjalaisneuletta ja melkein raavin itseni hengiltä. 

Alpan Drizzlekin oli parilla ensimmäisellä käyttökerralla hieman kutittavan tai karhean tuntuinen suorassa ihokosketuksessa, mutta luotin, että neule ns. oleutuu nopeasti käytössä. Äitini teki aikoinaan artesaani-opintojensa päättötyön alpakasta, joten materiaali on siksi tuttu jo lapsuudesta saakka. Olin kutinan katoamisen suhteen oikeassa.

Pidin neuletakkia hetken ulkona kostealla ilmalla ja käytin ekalla kerralla alla pitkähihaista trikoopaitaa. Tämän jälkeen viimeinenkin tunne karheudesta katosi ja herkkä nahkani sen hyväksyi. Nyt monen käyttökerran jälkeen karheudesta ei ole enää tietoakaan.

Ai että, alpakkaneulepostaus, mikä ihana tekosyy julkaista nämä kuvat Kirjurinluodon kesäasukeista!

Vaikka näitä veijareita jonkin verran Suomessakin kasvatetaan, niin Alpan neuleiden materiaalit tulevat kuitenkin ihan Alpakoiden luonnollisilta elinalueilta Perusta. Tuotteet suunnitellaan Suomessa ja valmistetaan Suomessa ja Latviassa.

Alpan toisen pitkän neuletakin, Twilightin voi muuten kurkata vaikkapa täältä Iinan päällä!

Näin pluskokoisena ihmisenä toivoisin markkinoille enemmän laadukkaita luonnonmateriaaleista valmistettuja neuleita joiden koot riittäisivät myös meille muhkummille. Tämä Alpan XL-kokoinen Drizzle olisi omasta mielestäni parhaimmillaan itseäni hieman pienemmän ihmisen päällä, jolloin se olisi hieman väljä. Itselleni tämä on tällainen "aika justiinsa".

Mukava tämä on minunkin päälläni ja hyvin voi näin avonaisena pitää, mutta kaipaisin silti yhden X:n lisää.  Alpalta kyllä kertoivat jo miettineensä kokovalikoiman kasvattamista. Toivotaan, että näin vielä tapahtuu! 

Kuinka moni muu pluskokoinen toivoo lisää tarjontaa neulemarkkinoille?

Kommentit (3)

Vierailija

Olen näitä Alpan neuletakkeja kuolannut, mutta koot juurikin mietityttävät. Ehkä odotan, että tekevät sen yhden X:n lisää, niin raaskii sitten ostaa :)

Vierailija

Minäkin toivon lisää malleja ja kokoja pluskokoisille. Usein neuleet ovat liian kapeita vaikka olisivat kokoa XXL! Boxi-malliset neulepuserot ovat kivoja, mutta usein liian lyhyitä. Villa-allergisena toivoisin myös talveksi puuvillaneuletakkeja ja -puseroita.

Kiitos kivasta ja informatiivisesta blogista :)

Eppu

Olisin myös jo ostanut alpan neuletakki jos olis reiluja kokoja. Ihan vois olla xxxl. Neuletakki pitäs olla reilu. Olen valmis maksamaan laadusta. Vielä kun olis tuollainen reilusti pitkä malli ja ehkä vyökin.

Seuraa 

Tätä vuonna 2007 perustettua tyyli-/lifestyleblogia kirjoittaa 35-vuotias kenkäfriikki, jonka mielestä kenkien kuuluu aina näkyä.
Pukeutumistyylin lisäksi blogissa metsästetään toisinaan myös parempaa kuntoa, kauneutta, kulttuurielämyksiä ja uskoa itseen ja tulevaisuuteen.
Motto on kuulunut jo vuosia, että "vaikka paino vaihtelee, niin laukut mahtuu aina!"

------------------------------------------------------

veera @ tyyliametsastamassa.fi

------------------------------------------------------

Tyyliä metsästämässä somessa:

Facebook / Instagram

Blogiarkisto

2018
2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010

Kategoriat