Olen ollut todella huonolla tuulella lähestulkoon koko viikon. Olen ollut ärsyyntynyt, kiukkuinen ja miehen mielestä varmasti maailman ärsyttävin avovaimo. Eikä siinä mitään. Välillä saakin olla kiukkuinen ja ärsyttävä. Yleensä se kaikki kiukkuilu puhdistaa ilmaa ja on jollain tapaa ihan tarpeenkin. Itselläni on vain se huono tapa, että kun olen kiukkuinen tai jokin asia harmittaa juuri sillä tietyllä hetkellä, alkaa yht`äkkiä harmittamaan vähän kaikki. Sotkuinen koti, likaiset astiat tiskialtaassa, pursuava pyykkikori, sotkuinen lastenhuone ja hiekkaa täynnä oleva eteinen. Sellaiset turhat, pienet asiat muuttuvat nopeasti maailman suurimmiksi ja lopulta sitä kiukuttelee niistä, eikä siitä mistä voisi olla ehkä aihettakin. Ärsyttävät asiat ikään kuin kasaantuvat suureksi keoksi, enkä enää tiedä mistä välistä kannattaa aloittaa keon purkaminen.

Olen sitä mieltä, että pienistäkin asioista pitää saada sanoa. Pitää saada tilaa omille mielipiteille, erilaisille näkökannoille ja perusteluille. Pitää olla OK sanoa, huomauttaa etten pidä siitä kun sanot näin tai teet noin. Tai, etten pidä siitä kun jätät likaisia vaatteita tuolin selkänojalle. Yksi asia missä mun pitää yrittää tsempata ( sillä en aina huomaa tätä ) on oma ulosantini. Asioista voi sanoa monella eri tavalla, jopa niistä mieltä ärsyttävistäkin. Aina ei välttämättä tarvitse tiuskia, vaikka tuolin selkänoja olisikin täynnä tai toinen ei ymmärrä sun näkökantaa.

Olisi hyvä laskea ensin kolmeen, hengittää syvään ja miettiä miten haluaisin, että mulle puhuttaisi. Ja tämä jos jokin, on helpommin sanottu kuin tehty.

Hoen itselleni, ettei kukaan meistä ole täydellinen.

Kaiken kiukun keskellä on myös ihana huomata, että vaikka se sotkuinen koti ja likaiset astiat tiskialtaassa ovatkin maailman suurimpia juttuja ( ja todella turhamaisia, tiedän ) on asioilla aina lopulta tapana järjestyä. Kuten vaikka niin, että kun kamerani meni tällä viikolla rikki, sain pikkusiskoltani lainaan hänen kameransa. Että vielä eilen poika kaatui apupyörillä ajaessaan ja oli todella harmissaan ja tänään hän oppi ajamaan ilman apupyöriä. Että rankkasateen jälkeen tulee ennemmin tai myöhemmin pouta. Että pitkä lenkki metsässä joskus auttaa selkeyttämään ajatuksia.

Ja kaikki on taas hyvin.

Ihanaa loppuviikkoa, pus!

 

 

Kommentit (0)

Seuraa 

Siitä se idea sitten lähti. Ihan kamalan suuresta kriisistä ja pohjamudissa rypemisestä. On todella vapauttava tunne kun yht`äkkiä tajuaakin, että on Täysin OK olla sitä mitä on.

Ja siksi kirjoitankin juuri siitä.

Ja vähän myös talomme rakentamisesta, juoksemisesta, lukemisesta ja taivaanrannan maalaamisesta.

Ota yhteyttä:

taysinokblogi@gmail.com

 

Instagram