Viime talvena katselin, kun lumi lepäsi yläkerran ikkunoiden päällä. Huomasin, että ainakin keskimmäisen ikkunan yläpuolella oleva tippalista oli osittain irti seinästä ja ikkunoista näkee sisältä, että sinne on joskus valunut vettä. Ikkunaremppa on ainoa remontti, mikä meidän taloon on aikanaan tehty. Ikkunat ovat siis vielä ihan hyvässä kunnossa ja tiiviit, ja näkyvää kosteutta niissä ei mielestäni ole ollut. Ongelma oli lähinnä siis vuorilaudoissa, jotka oli tehty vähän sinne päin.

Vuokrasimme henkilönostimen viikonlopuksi ja ryhdyimme kunnostamaan vuorilautoja pienellä talkooporukalla. Projekti vähän laajeni matkan varrella, sillä ikkunoiden yläpuolelta, vanhojen ulkolautojen alta paljastui kostuneita lautoja, jotka piti vaihtaa. Samalla irroteltiin katkenneita listoja, pahiten lohjenneita lautoja ja yläkuvassa näkyviä koukkuja ja putkia. Talon eteläseinä on selvästi kärsinyt säästä eniten ja koko talon maalaus on edessä suht pian. Tämä projekti nyt vaan etenee vähän laastarimeiningillä siihen asti, että päästään kunnolla kunnostamaan ulkolaudoitusta. 

Kylmän ullakon vanha pikku ikkuna pikakunnostettiin vaan paikkaamalla kittaukset ja vetämällä päälle uusi maalipinta. Tämäkin ikkuna vaatii kyllä perustellisemman kunnostuksen, mutta sen voi tehdä sitten vaikka kesällä kun kelit ovat vähän paremmat. Sama kunnostusprojekti pitäisi tehdä kuistin vanhoille ikkunoille. 

Kuvasta näkee, että ikkunoiden yläpuolet ovat selkeästi kostuneet. Ikkunoita on vielä tiivistetty uretaanivaahdolla, mitä ei kyllä tällaisessa vanhassa hirsitalossa olisi kannattanut tehdä. Noissa ikkunan yläpuolisissa laudoissa näkyy muuten ilmeisesti talon alkuperäinen väri, sillä uusi ulkolaudoitus on ladottu vaan tervapaperin päälle ja vanha laudoitus jätetty paperi alle. 

Nostin oli tosi näppärä apu remontissa.

Pahiten kärsineet laudat vaihdettiin ja ne pitäisi vielä maalata ulkomaalilla.

Vanhat tippalistat oli tosiaan tehty vähän huolimattomasti ja pellitykset eivät pitäneet vettä pois rakenteista. Nyt homma tehdään huolellisemmin ja vastaavalta toivottavasti vältytään. Ikkunapellit pitää vielä tilata jostain, sillä remppa ei valmistunut yhden viikonlopun aikana. Vuokraamme nostimen vielä yhdeksi viikonlopuksi ja projekti toivottavasti valmistuu sen aikana. Nythän kelit ovat jo sellaiset, että ilmankosteuden takia ulkomaalausta ei pitäisi enää tehdä. Siksi tämä remppa tehdään taas vähän viime tippaan. Toisaalta, ollaan me ennenkin maalattu ulkona otsalamppujen valossa, joten sinällään meidän remppatyyliin tämä ei tee poikkeusta. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Suutarin talossa on blogi Jutan ja Isman remonttiprojektista. Päiväkirja siitä, kuinka kunnostamme rappeutuneesta, kauniista 1920-luvun talosta unelmiemme kodin.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Hae blogista

Blogiarkisto

Kategoriat