Aamuauringossa kimalteleva meri näkyy työmatkalla jokaisen tien päässä.
Kaupungin liikenne on rauhallista, pyöräilijä saa hyvin tilaa myös aamuruuhkassa.
Aamuisin rannalla näkyy muutamia kalastajia.
Kaupungin korttelit vaihtuvat työmatkalla kauniisiin lähiöalueisiin.
Kaupungista löytyy useita viihtyisiä puistoja.
Suppailijoita aamutreeneissä.

Aamulla klo 5:30 herätyskello soi. Parit torkuttelut, sitten pylly ylös sängystä. Aamukahvi, tietokone päälle. Reilu tunti etätöiden äärellä, sitten aamupalan valmistelu, Nappulaisen herätys ja aamuhalailut. Aamiaispöydän ääressä toinen kurkistus töiden ja aamun uutisten pariin. Parit hoputtelut, jotta poika saisi lautasensa tyhjäksi, sitten pöydän siivous, ipana hampaiden pesulle, siinä välissä nopea tiskien tiskaus ja reppujen pakkaus. Pikainen välipyrähdys kylppäriin, jossa suloinen silmäteräni tanssahtelee vessanpöntön kannen päällä, päristellen naamataulu hammastahnavaahdon peitossa. Ärräpään nielaisu, pusu nenänpäähän ja hampaiden pesu maaliin. Lopulta vikkelästi molemmille päivävaatteet päälle, reput selkään ja pyörä mukaan. Viime hetkellä muistetaan kypärät päähän. Sitten menoksi.

Fillaroin pojan kouluun ja itseni työpaikalle. Päivät arkityön parissa ovat täynnä uuden oppimista ja aika sujahtaakin touhun äärellä. Aamu vaihtuu huomaamatta iltapäivään ja on taas aika singahtaa pyörällä hakemaan poika koulusta.

Ruokakaupan kautta kotiin – mieletön nälkä! Molemmille välipalaa, sitten leikkiä, etätöitä, pyykinpesua ja muuta kodinhoitoa. Taas aika on livahtanut päivästä iltaan. Päivällinen pöytään, ruuan jälkeen hetki leikkiä ja iltapesut. Sitten iltasadun myötä unille. Simahdamme molemmat hetkessä.

Viikonloppuisin otamme iisimmin. Herätyskello ei soi, vaan heräilemme kun siltä tuntuu. Myöhäinen, iso aamiainen, pari mukia kahvia. Työskentelen tovin, poika puuhastelee omien leikkiensä parissa. Välillä käydään ulkona touhuilemassa, ja kotiin palataan lounaan ja lauantaisiivouksen pariin. Lounaan jälkeen poika päiväunille, jotka vaikuttavat makoisan tarpeellisilta. Uuden arjen tahti väsyttää tottumatonta, ja saatanpa itsekin kömpiä hetkeksi päiväunipeiton lämpöön. Myöhemmin käydään vielä ulkoilemassa, tavataan ystäviä, saatetaan vähän herkutellakin. Iltaunille käydään väsyneinä, mutta hyvillä mielin.

Kuluva viikko on ensimmäinen täysi viikko nykyistä arkeamme. Varsin nopeasti ihminen näköjään hakeutuu omiin uomiinsa, rakentaen päiviin jonkinlaisen järjestyksen. Perusrutiini pitää tahdin yllä, ja tahtia on oltava varsinkin, jos vastaa ainoana aikuisena arjen rullaamisesta. Samalla se myös tukee tärkeää onnistumisen tunnetta: olemme saaneet nuotitettua päivämme perussoinnut, ja arki toimii.

Välillä haaveilen erilaisen sisällön lisäämisestä viikkoomme, arjen värittämistä useammalla värillä. Mutta sen aika ei ole vielä. Olemme kaiken ajan työn ja koulun ulkopuolella yhdessä, minä ja poikani. Emme aina vain keskenämme, mutta kuitenkin yhdessä. Ja se tuntuukin enemmän identiteetiltäni juuri nyt. Ehkä se on tapa käsitellä omaa eroprosessia ja pohjustaa uutta elämää, mene ja tiedä. Mutta juuri nyt en muuta haluaisikaan. Minulle riittää se, mitä meillä on. Minä, me.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Syyskuussa 2018 koti-Suomen maisemat vaihtuivat Espanjan Torreviejaan, jossa aurinko paistaa yli 300 päivää vuodessa, ilmasto on lämpimän välimerellinen ja ihmiset ystävällisiä. Meidän kahden hengen surffiperheemme eli minä ja pieni poikani lähdimme rakentamaan uutta seikkailua eron jälkeen. Olemme aina saaneet virtaa merestä, meri-ilmassa hengitämme vapaammin, huuhdomme huolemme aalloissa leikkien. Meren äärellä olemme onnellisimpia. Tervetuloa seuraamaan seikkailuamme!

Hae blogista