Kalastajia näkyy jokaisella rannalla.
Näkymä oman kodin kattoterassilta.
Kävimme kiertoajelulla Los Balconesin asuinalueella.
Los Balconesin asuinaluetta koristaa kaunis näkymä suolajärvelle.
Lähipuistomme, Eurooppa-aukio, on suosittu koiranulkoiluttajien tapaamispaikka. Puiston leikkipaikka ja urheilukenttä ovat usein vilkkaassa käytössä.
Huhtikuun alussa sää oli vielä viileämpää, mutta maisema on läpi vuoden yhtä kaunis.
Nautimme vappupäivästä rannalla. Merivesi on vielä viileää, mutta aurinko lämmittää jo kuumasti.
Rannat ja kadut ovat heränneet talviunien jäljiltä.

Onnea on kallis, mutta kattava sairausvakuutus...

Riemukas aika ja vauhdikkaat päivät luonamme vieraillen ystävien kanssa vaihtuivat lennosta hurjaan sairasteluun, joka pysäytti arkemme totaalisesti. Pieni poikani sairastui ärhäkkään flunssavirukseen, joka piti potilaan kuumeen koholla toista viikkoa, ja ajoi meidät sairaalaan asti apua hakemaan. Lopulta kolmannella sairaalakäynnillä saatu suonensisäinen lääke pysäytti pojan kuumeilun, ja parantuminen sai alkaa. Hankkimani sairausvakuutuksen turvin saimme nopeasti apua yksityisen sektorin sairaalasta keskellä pääsiäisen pyhiä. Sairastuin itsekin, ja vietimme reilut kaksi viikkoa tiiviisti sisätiloissa. Onneksemme samalle ajalle osui Torreviejan pitkä pääsiäisloma, ja kun rankkasateet vesittivät kaupungin pääsiäisjuhlinnan, oli meillä hyvää aikaa levätä ja lääkitä itsemme kuntoon kamomillateen huuruissa.

On ihmeellistä, miten oma keho jaksaa painaa eteenpäin tilanteessa, jossa ei ole muuta vaihtoehtoa. Ainoana läsnä olevana vanhempana tai aikuisena valvot päivät ja yöt, olet koko ajan valppaana, huolehdit arjen asiat samalla, kun oma sydämesi on pakahtua pelosta kuunnellessasi pienen tukkoista hengitystä ja lopulta torkkuen yö toisensa jälkeen pieni sylissäsi.

Onnekseni tuo pieni sydänkäpyni on lujaa tekoa. Pelko lapsen menetyksestä on kuitenkin valtaisa, ja tunteen voimaa on vaikea itsekin ymmärtää. Palasinkin ajatuksissani äitiyden alkuhetkiin, joita varjosti suuri pelko lapsen menettämisestä. Poikani syntyi suolistovaurion kera, ja ensimmäiset viikkomme vietimme lasten teho- ja sairaalaosastoilla. Hänet leikattiin kolmen kuukauden ikäisenä, enkä tiedä mitään, mikä voisi tuntua hirveämmältä kuin katsoa avuttomana, kun omaa pienokaista kärrätään leikkaussalien ovista sisään. 

Kaikki kääntyi kuitenkin parhain päin poikani toipuessa leikkauksestaan hienosti. Vaikka sairaus kulkee mukana läpi pojan koko elämän, on tuo pieni, pippurinen pakkaus voinut niin hyvin, että hän on yllättänyt lääkärinsäkin. Poikani sairastelee harvoin, ja on päivästä toiseen ihanan täynnä energiaa ja elämäniloa. 

Tuolloin, lapseni elämän alkuaikoina ymmärsin, että ihminen voi kantaa sisällään oikeita supervoimia. Vaihtoehtojen puuttuessa sitä puskee eteenpäin, tilanteesta toiseen. On vain jaksettava uskoa siihen, että asiat kääntyvät parhain päin. Onneksi asioilla on useimmiten tapana järjestyä, kunhan ei anna periksi. 

Tosin olen hieman antanut periksi. Vaikka seuraa olisi tarjolla Tinderissä sun muissa palveluissa, ei minusta ole siihen. Yritin - mutta ei. Kaipaan romantiikkaa ja läheisyyttä, mutta olen surkea deittailija. Olen aina ollut. Minun on vaikea päästää ketään aidosti lähelle, sillä olen suurien tunteiden ihminen. Kun rakastan, rakastan isosti. En osaa jakaa itsestäni toiselle ihmiselle vain pientä osaa. Haluan antaa kaiken, ja saada kaiken. Se on joko tai. Kaikki tai ei mitään.
En kuitenkaan ole aivan toivoton tapaus. Löysin mahtavan lapsenvahdin, joka huolehtii tiistai-iltaisin omasta ja ystäväni lapsesta, ja me äidit pääsemme hetkeksi nauttimaan aikuisten aikaa viinilasin ääressä.

Taidan kuitenkin vielä olla keskellä erotoipumista. Mene ja tiedä. Mutta sen tiedän, että me pärjäämme. Olen jo aika haka fiksaamaan pojan fillaria, ja osaan korjata vanhan pappa-autoni perusviat. Kun perheessä on vain yksi aikuinen, on uskallettava ottaa hommat haltuun. Vieressä ei ole toista, jolle sanoa: "Hoitaisitko sinä tämän". Se on hoidettava ihan itse, muuta tietä ei ole. 

Onneksemme olemme täällä Välimeren rannalla, jossa aurinko lämmittää jo ihanan kuumasti poskipäitä. Vielä huhtikuun alussa sää oli ajoittain viileä, mutta nyt päivät ovat jo upean lämpimiä, ja olemme molemmat täynnä aurinkoenergiaa. Tänään kävimme pitkästä aikaa ihan kahdestaan rannalla leikkimässä ja uittamassa varpaitamme merivedessä. Kesä tekee toden teolla tuloaan Torreviejaan, ja olen onnellinen, että saamme kokea kesän tulon täällä, Espanjan auringon alla.
 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Syyskuussa 2018 koti-Suomen maisemat vaihtuivat Espanjan Torreviejaan, jossa aurinko paistaa yli 300 päivää vuodessa, ilmasto on lämpimän välimerellinen ja ihmiset ystävällisiä. Meidän kahden hengen surffiperheemme eli minä ja pieni poikani lähdimme rakentamaan uutta seikkailua eron jälkeen. Olemme aina saaneet virtaa merestä, meri-ilmassa hengitämme vapaammin, huuhdomme huolemme aalloissa leikkien. Meren äärellä olemme onnellisimpia. Tervetuloa seuraamaan seikkailuamme!

Hae blogista