Kodin lähellä oleva puisto on yksi lempipaikoistamme. Täällä kaikenikäiset tapaavat toisiaan, ulkoiluttavat koiria, tuovat lapsia leikkimään ja pelailemaan yhdessä.
Viikonloppuisin on aikaa pysähtyä ystävien kanssa rantaan jäätelölle ja viinilasilliselle.
Suosikkileikkipuistomme on pieni, mutta värikäs, ja aivan rannan tuntumassa.
Iltaisin kotipuiston liikuntakentällä pelaillaan yhdessä lasten ja aikuisten kanssa.
Torreviejan monet leikkipuistot tarjoavat lapsille tekemistä ja aikuisille keinon tutustua kaupungin eri kulmiin.
Meren äärellä on hyvä hengähtää.

Istun kahvitauolla vuokra-asuntoni etupihalla, ja kuuntelen ympäröivien asuntojen ja pihojen lomalaisten ilakointia auringon paahteessa. Naapurin rouvat hikoilevat aurinkotuoleissaan uima-altaan äärellä, ja kuuntelemme kollektiivisesti pihalla raikuvan radion espanjalaisia poprytmejä. Kesä on saavuttanut Torreviejan.
Samalla, kun imen ihooni auringon energiaa, pohdin samalla mennyttä ja tulevaa. On aika punnita ja vertailla kahta tähän saakka koettua. Asumista Suomessa ja Espanjassa.

Olin asennoitunut asumaan poikani kanssa ensi alkuun parisen vuotta Espanjassa. Ensimmäisen vuoden ajattelin menevän sopeutumiseen, ja toisena vuonna voisimme todella uppoutua espanjalaisuuteen omassa pienen perheen arjessamme. Sitten poikani olisikin suomalaisen oppivelvollisuuden kynnyksellä ja voisimme yhdessä pohtia, kummassa maassa poikani jatkaisi opin tiellä. 

Ensimmäiset 9 kuukautta ovat menneet vaihtelevien, mutta enimmäkseen positiivisten tunteiden ja tunnelmien keskellä. Yhden aikuisen arki haastaa toisinaan, ja välillä yksinäisyys salpaa hengityksen, mutta rakastan espanjalaista elämänrytmiä ja perhekeskeisyyttä, makuja, tuoksuja, ja sitä yksinkertaista tosiasiaa, että Espanjan alhaisen hintatason vuoksi täällä minulla on useammin varaa nauttia asioista, jotka Suomessa jäisivät tekemättä. 

Olemme ehtineet käydä kevätkauden aikana Suomessa työmatkalla kolme kertaa, ja jokaisella kerralla ovat tutut teemat nousseet pintaan: “minun” ihmisteni läsnäolon kaipuu ja asiainhoidon helppous omalla kielellä, byrokratian jotenkuten tuntien. Olenpa huomannut ikävöiväni jopa vuodenaikojen vaihtelua. Kotimaan reissuilla huomasin pohtivani, olisiko meidän kuitenkin parempi asua Suomessa. Aiemmin ulkomailla asuminen ei ole herättänyt minussa näin voimakkaita tunteita kotimaahan liittyen. Mutta tällä kertaa vastuu lapseni hyvinvoinnista painaa vaakakupissa paljon. Voisinko turvata lapselleni onnellisemman elämän Suomessa?

Paluu Espanjaan jokaisen reissun päätteeksi on kuitenkin tuntunut aina yhtä sykähdyttävältä, sytyttäen meissä molemmissa ilon liekit, ja vuoret ja välkehtivä Välimeri tuntuvat toivottavan meidät kerta toisensa jälkeen avosylin takaisin. 

Pohdinta tulevaisuuden kotipaikasta kiihtyi kevään aikana, sillä etätyöni tehtäväkenttä on pikkuhiljaa laajentunut, ja täyttä läsnäoloani kaivattaisiin Helsingin toimipisteessä syksystä alkaen. Ajatukset Suomen ja Espanjan vahvuuksista alkoivat pyörimään mielessäni päivästä toiseen.
Helsinki kaupunkina ei tuntunut kutsuvalta; olinhan sieltä jo kertaalleen lähtenyt, lähes hukkuneena kaikkeen suorittamiseen odotusten ja oletusarvojen vellovassa meressä. Pidän kuitenkin nykyisestä työstäni, ja liikunta- ja hyvinvointiala toimialueena houkuttelee jatkamaan työtä tsemppaavan energisessä ilmapiirissä. 

Osa minusta kuitenkin suri pelkkää ajatustakin Espanjan jättämisestä. Täälläkin minulla olisi, ystäväni ansiosta, täysipäiväinen työ, joka istuisi hienosti lapseni kouluarjen ympärille. Kaunis koti ja seutu, auringon hellivä lämpö, merenranta kivenheiton päässä, iloisten espanjalaisten välittömyys - kaikki tämä tuntui painavan vaakakuppia jäämisen puolelle. Olisinko hullu, jos nyt jättäisin kesken oman ja lapseni juuri alkaneen matkan espanjalaisen elämän ja kulttuurin uumenissa? Ajatukseni alkoivat vetää sellaista oravanpyörää, etten tuntunut saavan aikaan minkäänlaista järkevää johtopäätöstä. Niinpä jatkoin luotaamistani läpi arjen töiden luottaen siihen, että asiat kyllä ratkeaisivat parhain päin, tavalla tai toisella. Koen joka tapauksessa olevani hyvin onnekas, sillä molemmat vaihtoehdot tuntuivat hyviltä, turvallisilta. Ja turvallisuus lapsiarjessa on kaikki kaikessa, onnellisuuden rinnalla.

Käytännön asioiden kannalta en näe juuri eroa siinä, kumpi maa olisi lapsiperheelle toista ehdottomasti parempi. Molemmat tarjoavat samoja hyviä lähtökohtia, toki sillä perusajatuksella, että aikuisen tulonlähde on kunnossa.
Onnellisuus sai minut lopulta havahtumaan. Täällä Espanjassa meidän on hyvä olla, ja ystävien avulla kotiutuminen Espanjaan on käynyt helposti. Ja hei, arki ympäristössä, jossa monet ihmiset viettävät aurinkolomansa, ei voi olla aivan kamala vaihtoehto.
Mutta minä itse, minä en ole onnellinen. Olen väsynyt hoitamaan arjen pyörittämisen alusta loppuun, päivästä toiseen omin voimin. Olen toki tottunut pärjäämään omillani, mutta juuri tässä elämänvaiheessa kaipaan suuresti lähelleni perhettä, sukulaisia ja ystäviä. Heitä, jotka ovat pyytämättä lähellä; jotka tietävät, millainen olen; joille minun ei tarvitse todistaa mitään; jotka arvostavat minua sellaisenaan. He tuntevat eleeni ja ilmeeni ja lukevat ajatuksiani. He osaavat sanoittaa tieni silloin, kun en itse siihen pysty. Heihin luotan kuin kallioon, ja kaipaan heitä suunnattomasti. Tiedän olevani vahva, mutta kaipaan mahdollisuutta antaa toisten olla välillä vahvoja puolestani.  

Helsinki kaupunkina ei minua viehätä, mutta kotipaikkana se avaa meille molemmille enemmän mahdollisuuksia pienemmillä ponnistuksilla. Meillä on siellä laaja turvaverkko lähettyvillä, ja sosiaalisen elämän rikastuttaminen vaatii vähemmän työtä. Vaikka aikaa arjen keskellä ei ole yhtään aiempaa enempää, kevät ja alkutalvi ovat yhtä kurahousurumbaa, kylmyys kaivautuu luihin ja ytimiin asti ja elämä on kalliimpaa, juuri nyt tarvitsen ympärilleni minun turvaverkkoani, omia ihmisiäni. Ja ennen kaikkea, muuton myötä pieni sydänkäpyni pääsisi takaisin lähelle omia, hänelle tärkeitä ihmisiä. 

Sain lopulta tehtyä päätökseni: muutamme Helsinkiin kesän loppupuolella. Uusi kotikin löytyi ystävien avulla kauniin vehreästä Kumpulasta. Nähtäväksi jää, millaiseksi elämämme muodostuu muuton myötä, ja odotammekin molemmat muuttoa iloisen jännittyneinä. Muuttoon saakka aiomme kuitenkin nauttia täysin siemauksin Espanjan elämästä - mutta uskonpa, että palaamme tänne vielä takaisin. Poikani sanoin, Espanjasta on tullut toinen kotimme. 
Nyt palaan herkuttelemaan lounaani ääreen - nämä Espanjan maut vievät kerta kaikkiaan kielen mennessään!

Ennen Suomeen paluuta luvassa on vielä analyysi sinkkunaisten illanvietosta Torreviejassa, rantavertailua ja yhteenvetoa asumisesta suomalaisena ulkomailla. Ensi kertaan siis!

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Syyskuussa 2018 koti-Suomen maisemat vaihtuivat Espanjan Torreviejaan, jossa aurinko paistaa yli 300 päivää vuodessa, ilmasto on lämpimän välimerellinen ja ihmiset ystävällisiä. Meidän kahden hengen surffiperheemme eli minä ja pieni poikani lähdimme rakentamaan uutta seikkailua eron jälkeen. Olemme aina saaneet virtaa merestä, meri-ilmassa hengitämme vapaammin, huuhdomme huolemme aalloissa leikkien. Meren äärellä olemme onnellisimpia. Tervetuloa seuraamaan seikkailuamme!

Hae blogista