Muistan elävästi sen hetken kun ensimmäistä kertaa tapasin Ms.Mahan.

Olin edellisenä päivänä löytänyt facebookista mainoksen pian alkavista arabiankielen alkeiskursseista ja mennyt ilmoituksessa kerrottujen ohjeiden mukaisesti lähellä olevaan kahvilaan. Tiesinhän jo entuudestaan että paikallisesti käytettävän kielen opettelu edistäisi sopeutumistani uuteen kotimaahan. 

Ms.Maha oli todella herttainen. Niin herttainen että empimättä ojensin hänelle ensimmäisen kuukauden kurssimaksun vaikka hän auliisti pahoitteli ettei pystynyt vielä tarkalleen kertomaan tarkempaa tietoa kurssin alkamisesta tai opetuspaikasta. Mutta ei mitään hätää, hän ottaisi minuun kyllä yhteyttä heti ensi tai seuraavalla viikolla. Menin kotiin ja kerroin miehelleni ylpeänä kuinka hienosti olin uskaltanut heittäytyä paikalliseen luottamuksen kulttuuriin. Mielessäni ajattelin että jos olin tullut huijatuksi, niin enpähän ainakaan maksanut koko kevättä yhdellä kertaa.

Seuraavalla viikolla sain kutsun saapua hänen kotiinsa maanantaiaamuisin klo 10. Heti ensimmäisellä tunnilla minä ja kolme muuta naista harjoittelimme pitkää vokaali aa:ta etusormet kaulakuopalla. Ms.Maha katsoi meitä tiukasti silmiin ja komensi jokaisen yksitellen toistamaan ääntämisharjoituksen hänen perässään. Open your mouth ladies! Push with your finger! Epäröiden vilkuilin vieressäni istuvia naisia mutta uskaltauduin kuitenkin avaamaan suuni ja päästämään aa:n ja ää:n sekoituksen syvältä kurkusta. Suomalaisella aksentilla ja itsevarmuudella.

Kevään aikana opettelimme hedelmiä, ruokalajeja, numeroita, viikonpäiviä ja arkitilanteista selviytymistä. Myös sitä miten eri perheenjäseniä kutsutaan ja miten vieraassa kaupungissa kysytään suuntaa. Innoissani pänttäsin lukuisia adjektiiveja ja verbejä. Minä tahdon ja minä omistan. Minä rakastan ja mikä minusta tulee isona. Tallensin mieleeni opettajan pehmeästi lausuman sanan habibi kun hän kertoi että tänään meidän piti olla hiljaa sillä hänen miehensä oli sairas ja nukkui viereisessä huoneessa.

Toisinaan Ms.Maha saattoi motivoida meitä kertomalla että päivän oppitunnista tulisi kaikista lyhyin mutta uuvuttavin ikinä ja sitten hän pikavauhdilla aloitti uuden aiheen kunnes yllättäen läimäytti käden pöytään ja käski meitä sulkemaan muistiinpanot. Vuorossa oli edellisen tunnin kertauskuulustelu. Focus Nina, focus! Excellent Nina from Phinlandia. Excellent! hän saattoi kehua ja kannustaa voimistaen ääntään huomiota herättävästi. Joskus hän osasi näyttää aika vihaiselta ja luulen että hän välillä olikin. Opin että on ihan tavallista jos tuuheat mustat kulmakarvat ovat terävästi vinossa vaikka asiayhteys olisi ystävällinen. Kiihkeä ja komentelua muistuttava keskustelu on hänen kulttuurissaan ihan tavallista ja ymmärsin että pienestä on turha ottaa nokkiinsa.

Joskus opettajamme pedagogiset taidot joutuivat kuitenkin koetukselle. Yksi ryhmämme jäsenistä, intialainen nainen nimeltään Pratiba oli nimittäin aika kyseleväinen tapaus. Jos olimme aiheessa hedelmät, Pratiba halusi oppia vihannekset. Jos Ms.Maha kirjoitti taululle verbejä, Pratiba toivoi mielummin substantiiveja. Jos Ms.Maha halusi meidän kirjoittavan, Pratiba kysyi milloin aloittaisimme keskustelun.

Ja sitten yhtenä aurinkoisena ja hyvin alkaneena maanantaiaamuna harjoittelimme kieltolauseita ja eiköhän Pratiba-raukka omalla vuorollaan vastannut kahdesta vaihtoehdosta juuri sen väärän! Ukkosilman tapaan negatiivinen energia oli pikkuhiljaa kerääntynyt opettajamme sisuksiin ja hän marssi kiivain askelin onnettoman Pratiban eteen. En ymmärtänyt puoliakaan, en edes neljännestä Ms.Mahan kiihtyneestä sadattelusta mutta sen ymmärsin että oli parempi jatkaa omatoimista vihkotyöskentelyä. Onneksi hän leppyi yhtä nopeasti kuin oli suuttunutkin. Seuraavalle kerralle saimme runsain määrin kotitehtäviä, hymyn kera, sekä tärkeän ohjeistuksen. Ladies I love you, but don’t come to my lessons if you didn’t do your homeworks!  Tunti oli päättynyt ja hän tarjosi meille taateleita jotka eivät maistuneet Pratiballe.

Ei olisi tullut pienimpään mieleen mennä hänen luokseen tekemättä kotiläksyjä.

Jatkoin opiskelua kevään loppuun sillä olin hyvin utelias ja kiinnostunut näkemään miten autenttisesti Ms. Maha opetti kieltä ja kulttuuria. Todellisuudessa pääsin tuskin koskaan käyttämään arabiaa oikeissa tilanteissa sillä paikallinen käyttökieli on englanti. Silti en antaisi hetkeäkään pois Ms. Mahan tunneista tai siitä mitä häneltä opin arabialaisista ihmisistä ja tavoista. Tottakai olisin toivonut myös Pratiban jatkavan vaikka tempperamenttinen opettajamme oli suutuspäissään kironnut hänen kotinsa sekaiseksi. Se ei ollut kovinkaan kohteliasta.

Mutta silti en tule koskaan unohtamaan tuon vilpittömän ja kierolla huumorintajulla varustetun opettajan rakastettavaa naurua kun hän halusi välttämättä kertoa meille miten sanotaan rakastan miestäni paljon vaikka hänestä tulisi lihava.

Habibi. Kertokoon se jotain arabialaisesta kulttuurista josta ennen kurssia en tiennyt oikeastaan yhtään mitään.

Aurinkoa

Nina

P.S Olen mukana Momondo Open World Awardsissa ja blogiani voi äänestää tästä linkistä

https://www.momondo.fi/content/bloggers-open-world-award?blog_id=2190

Kiitos <3 <3 <3

 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Arabiemiraateissa asuva Nina on koulutusalalla työskentelevän miehen vaimo, kolmen lapsen äiti, koiran omistaja ja ihmisten välisestä vuorovaikutuksesta, kulttuureista ja kielistä kiinnostunut vapaa kirjoittaja. Blogissa havainnoidaan arkea ja juhlaa AbuDhabissa, kiihkeän kasvun suurkaupungissa. Tai toisinaan jossain ihan toisaalla. Rakkaudella ja huumorilla tietenkin.

Teemat

Blogiarkisto

Kategoriat