Kirjoitukset avainsanalla Uusi Seelanti

Suunnitteilla oli kaikkien aikojen ”roadtrippi” ja sellainen myös tehtiin. Pohjoissaaren kaakkoisosasta, Hawkes Baylta matka läpi Eteläsaaren länsirannikkoa pitkin aina Queenstowniin asti. Reittiä värittämässä kiepaus sinne ja toinen tänne. Ei suinkaan sattumalta vaan itse asiassa hyvinkin tarkkaan etukäteen suunniteltuna. Lapseni on asunut Pohjoissaarella viime lokakuusta ja matkustellutkin maassa jo aikalailla, joten parhaat palat meille sopivalle, äiti-tytär reissulle oli jo etukäteen mietittynä. Ei muuta kuin matkalaukku, rinkka ja lumilauta autoon ja tien päälle. Ja itselleni pienenä aivojumppana, ajamaan tien vasemmalle puolelle. Hetken aikaa meni että auton ääriviivat löytyivät ja pyyhkijöiden viuhumisen sijasta osasin näyttää vilkkua, mutta siitä se liikenteen kulku pikkuhiljaa selkis ja ajokilometrejä alkoi kerääntymään aika tasaisesti meille molemmille.

Hawkes Bay, lapseni viimeaikainen “kotikaupunki”, sen merimaisemat, art deco-tyyliset rakennukset ja viinitilat jäivät lokkien kirkuessa taakse kun starttasimme ensimmäisen matkapäivän. Hetki rantaviivaa pitkin ja pian ajosuunta kohti sisämaata ja saaren eteläkärkeä, aina maan pääkaupunkiin Wellingtoniin asti.  Vihreitä kukkuloita ja laaksoja silmänkantamattomiin. Lampaita, lehmiä ja hevosia. Vuoria ja viinitiloja syksyn kaikissa eri sävyissä.

Wellington tarjosi meille reissun lähes ainoat sadekuurot ja mahdollisuuden siirtyä autolautalla pohjoissaarelta eteläsaarelle, jossa ensitöiksemme tutustuttiin Marlborough alueen viinitiloihin. Vaikka alue onkin erikoistunut valkoviineihin, löydettiin me myös oikein hyviä punaviinejä. Jopa yksi erityinen herkku, mukavasti kupliva punaviini “The Doctors’ Bubbles for Beth” 2010. Saaren pohjoiskärkeen tutustumisen ja Abel Tasmanin kävelyretken jälkeen matka jatkui pitkin länsirannikkoa, jossa huumaavaan äänekkäästi, jopa ukkosmaisesti jylisevät aallot ja  yli 35 miljoonaa vuotta kerrostuneet Pancakes Rocksit saivat meidät tuntemaan itsemme hyvin hyvin pieniksi.

Matka jatkui ihaillen eteläisiä alppimaisemia ja kiemurtelevia ylös-alas teitä aina Franz Josef Towniin asti, jossa riippusiltoja pitkin, solisevien vuoripurojen yli kiveltä toiselle hyppien tehtiin meidän ensimmäinen pidempi n. 11km (n.5h) vaellus aina yli 600m korkeuteen asti katsomaan harmi kyllä kovalla vauhdilla sulavaa, n. 2600m korkeudessa olevaa Fox Glacierin jäätikköaluetta. Kävelyn jälkeen ansaittiin raukean ihana kelluminen 36-40 asteisissa sinertävissä, mineraalipitoisissa kuumissa altaissa tähtitaivaan alla. Parempi olikin vähän palautua, sillä kahden päivän päästä edessä oli reissun toinen kova suoritus.

Vaikea tehdä mitään tiukkaa paremmuus arviota reissun loputtomista kohokohdista, mutta yksi huikaisevimmista kokemuksista oli noin 17km edestakainen kävelymatka (5,2h) pilvien yläpuolelle 1578 metrin korkeuteen Roys Peakille. Onneksi olin hankkinut kunnolliset vaelluskengät reissua varten, sillä se oli paras tae päästä turvallisesti ylös asti suunnilleen samassa tahdissa huippukuntoisen lapseni perässä. Taukoja ja läähätystä. Välillä vain muutamia askelia kerrallaan kohtalaisen kaltevilla pinnoilla. Taivaallisen hienoista näkymistä sai kummasti lisävoimia.

En väsy ihmettelemään ja kehumaan Uuden Seelannin maisemia, värejä, ääriviivoja ja suuruutta. Jalat vellinä mutta muu kroppa ja etenkin mieli erittäin onnellisena ajettiin seuraavaan yöpaikkaan ja skoolattiin se reissun punainen ja kupliva löytö.

Vähän niinkuin ostos TV:ssä, niin ei tässä vielä kaikki, vaan meillä oli edessä vielä ajomatka yhteen maailman kahdeksanneksikin ihmeeksi kutsutulle vuonoalueelle, Milford Soundeille. Kerroinko jo tarpeeksi monta kertaa kuinka hämmästynyt olin ja olen edelleen näistä mittasuhteista? Tämä oli ehkä yksi maailman ainut kohde johon olisi pitänyt toivoa sadesäätä, mutta meitä ei nyt onnistanut vaan Milford Soundin vuoren seinämät ja yleensä valtoimenaan valuvat maagisen hienot vesiputoukset kylpivät kaikki kirkkaassa auringon paisteessa.

Tasmanian meren rannalla, vuonon päässä ja keskellä vuoria. Pimeän tulo, tähtikirkas taivas ja auringon ja kuun jokapäiväinen tehtävänvaihto oli sekin niin ihmeellisen voimakas elämys. 

Pohjoisesta etelään. Hawks Baysta Queenstowniin. 12 matkapäivää ja noin 2000km ajoa. 9 eri yöpaikkaa. Farmilla, viinitilan vieressä, vuoren rinteellä, metsässä, järven kupeessa ja kerran myös ainoina asiakkaina jääkylmässä hotellissa. Sähköpatjoja ja paksuja täkkejä. Ystävällisiä ja iloisia ihmisiä. Tarinoita maorikulttuurista ja kaksikielisyyttä. Lukuisia herkullisia aterioita, paikallisia piirakoita, lammasta ja kalaa. Manuka-hunajan maistelua, suklaata, Itsekokattuja pasta-aterioita, punaiseksi jätettyjä angus pihvejä ja iltaherkutteluja viinimaan tapaan. Pohjoisesta etelään tultaessa hitusen kallistuvaa bensaa ja kylmenevää ilmanalaa. Millford Soundilla ja Queenstownissa pakkasta, jäätä ja tienpientareiden heiniä huurussa. Viikonloppuna taidan vielä päästä Remarkablesin laskettelurinteille talvikauden avajaisiin ja laskettelemaan.

Lampaita. Niitä olen nähnyt tällä reissulla enemmän kuin koskaan.

Aurinkoa

Nina

 

 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

 

 

Kapteeni Cookin matkoja tai ei, niin kyllä täytyy ihailla tuon uskomattoman tutkimusmatkailijan navigointitaitoja, joka 1700-luvulla, ensimmäisenä eurooppalaisena uskaltautui rantautua tänne kauas kauas Tyynelle valtamerelle. Maorien asuttamille saarille. Vaikka Suomesta katsottuna olin jo vähän niinkuin puolessa välissä niin silti matka kesti yli 28 tuntia ennen kuin saavutin määränpääni reitillä Abu Dhabi- Sydney-Auckland-Napier. Lennot sujuivat oikein mallikkaasti ja vasta viimeisen etapin kohdalla asiat alkoivat olla tavallista matkapäivää keskimäärin jännittävämpiä. Konevian takia paikallinen lentoyhtiö viivytteli  lentoon lähtöä ihan viimeiseen asti, mutta kaikeksi onneksi pääsin Napieriin suunnitelmien mukaan, jossa tyttöseni poikaystävineen olivat minua vastassa.

Abu Dhabin jälkeen kulttuurien ja ympäristön muutos oli silmiinpistävä! Jo pysähdys Sydneyssa lupaili ”shortsi kulttuuria” ja leveästi hymyileviä, kohteliaita ja puheliaita ihmisiä. Uusi Seelanti muutti pukeutumiskoodin entistä rennommaksi ja maanläheisemmäksi. Ja ihmekös tuo kun maa näyttää olevan kuin yksi suuri ihmemaa. Pohjoisesta etelään. Kaikki eri vuodenajat ja kasvillisuusvyöhykkeet edustettuna.

Reissu on jo ensimmäisen viikon aikana tarjonnut kaikkea sitä mitä tiesin odottaa ja vielä niin paljon enemmän. Maapallon ensimmäisenä aamukahvinsa juova kansa on erittäin leppoisaa, ystävällistä, vieraanvaraista ja omasta maastaan ylpeää väkeä. Sanoisinko että erittäin omavaraista ja ylpeällä tavalla eristäytynyttäkin kansaa. Jo näin lyhyessä ajassa on helppo ymmärtää että täällä ollessaan voisi unohtaa koko muun maailman. Pelkästään karttaa katsomalla voi eristäytyneisyyden aistia ja vahvasti. Voisin sanoa että täältä ei puutu mitään mitä ihminen ylipäätään tarvitsee.

Ihania ihmisiä, barbeque-juhlat, hevosia, lauttamatka saarien välillä, viinitiloja, ajokilometrejä vasemmalla puolella tietä, farmimajoitusta, lampaita, lehmiä, kukkoja, kanoja, vuoria, puroja, vesiputouksia, pitkiä kävelyitä, sinistä merta, raikasta ilmaa, herkullisia aamiaisia, lounaita ja retkieväitä, kiwejä, hedelmiä ja ihmisiä, kirkkaita tähtitaivaita ja kiiltomatoja.

Cheers

Nina

 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Arabiemiraateissa asuva Nina on koulutusalalla työskentelevän miehen vaimo, kolmen lapsen äiti, koiran omistaja ja ihmisten välisestä vuorovaikutuksesta, kulttuureista ja kielistä kiinnostunut vapaa kirjoittaja. Blogissa havainnoidaan arkea ja juhlaa AbuDhabissa, kiihkeän kasvun suurkaupungissa. Tai toisinaan jossain ihan toisaalla. Rakkaudella ja huumorilla tietenkin.

Teemat

Blogiarkisto

Kategoriat