Kirjoitukset avainsanalla Suomi

Suomi-kesän pieniä ja suuria iloja. Läpivaloisia öitä ja vastaleikattua nurmikkoa jalkapohjissa. Pensasleikkurin surinaa ja kotikärryillä ajoa pitkin pihaa. Komposti täyttyy ja mansikat on tänä vuonna onnistuneen kauniita. Täällä omalla pihamaalla on muuten ötököitä paljon paljon enemmän kuin Abu Dhabissa omassa pihapiirissä. Pistiäisiä, muurahaisia, hyttysiä, kukkaöttiäisiä, ampiaisia, hämähäkkejä, paarmoja, punkkeja, etanoita, kastematoja. Ja pienen pieniä vihreitä kirvoja joita on kiva nyppiä iholta ja hiuksista pensasleikkuuruljanssin päätteeksi. Myös etanoiden joukkometsästys jatkuu. Tänään hankin kymmenen pahanhajuista samettiruusua niitä ilostuttamaan. Kivan erilaista täällä tosiaan.

Kesän  ehdottoman suuria iloja on ollut ihanien ja tärkeiden ihmisten tapaamiset! Ei mitään paremmuusjärjestystä, mutta treffit 87-vuotiaan supermummin kanssa on kyllä sitä kesän parhaimmistoa. Hyvällä huumorilla, kävelyretkellä ja herkkupöydällä höystetty yhteinen iltapäivä on takuuvarmasti ja aina aivan omaa luokkaansa. Mummin hupaisat kertomukset palvelutalon arjesta ja sen monenkirjavista asukeista herättää ajattelemaan ikääntyvien arkea. Pitkän elämän muistoja ja viisautta nähdä elämä kokonaisuutena. Elämänhalua ja uteliaisuutta katsoa eteenpäin. Sitä mikä on loppujen lopuksi kaikista tärkeintä!

Muutama viikko sitten treffattiin ala-ja yläaste aikaisten kavereitten kanssa. Todellakin sieltä asti on olemassa yhteys ja miksi ei olisi, kun on asioita jotka yhdistävät. Yhteiset koulumuistot. Muistot alle 10v. synttäreillä tarjotuista mokkaruuduista aina penkkari hurlumhei-aikaan asti. Lähes jokaisella meistä on edelleen ne samat silloiset poikaystävät ja aikamoinen liuta lapsiakin. Tunnetaan jopa toistemme vanhemmat joten helppoahan se on ymmärtää toinen toisiamme. Tapaamispaikkakin oli vanhoilla kulmilla, lähellä aikanaan tutuksi tulleita liikuntatuntien lenkkipolkuja ja vesistöjä. Turvallisesti vanhojen luokkakavereiden luotsaamassa ravintolassa. Perinteistä kiinni pitäminen tuntuu just nyt erityisen hyvältä.

Perinteistä puheenollen, oli hauska huomata miten nykyinen, tuttu ja turvallinen kotiseutuni täällä kotiSuomessa voi olla toiselle ihmeiden erämaa. Poikani tyttöpuolinen ystävä, ruotsittomassa Keski-Suomessa kasvanut nuori nainen huomioi ja kommentoi asuttamaamme, suomenruotsia eri silmin kuin me täällä jo vuosia oleskelleet. Kyllä, täällä on vesistöä ja veneitä. Ruutushortseja ja enkelitukkaisia miehiä. “Päivää god dag” ja “här var så god” kuuluvat jokapäiväiseen elämäämme. Mutta oli kyllä kieltämättä hupaisaa nähdä hämmennyksen ja epätoivon välimaastossa ilmehtivät kasvot, kun yllätettiin, eikä ainakaan tarkoituksella huijattu, no ehkä esityskieli jäi etukäteen kertomatta, mutta vietiin siis tuo nuori nainen, vähän niinkuin vaihto-oppilas, ai että, niin iloista, reipasta ja mukaansatempaavaa kesäteatteria katsomaan. Toipuminen reilun kahden tunnin esityksestä ja väliajasta smörgareineen tapahtui onneksi sukkelaan ja uudenlaisesta teatterikokemuksesta huolimatta elämä täällä onnelassa tuntuu hänestä edelleen pelkältä auringon paisteelta. Kuulemma melkein yhtä hyggemäisen herttaiselta ja mukavalta kuin Tanskassa konsanaan. Kesäteatteriesityksen kokokohta, Footloose elokuvasta tuttu  “I need a hero”-kappale taipui yllättävän herttaisesti myös muotoon “ Jag behöver en hjälte”. Ja siitäkös erityisesti tämä nuori nainen olikin innoissaan. Aina voi luoda uusia perinteitä.

Aurinkoa

Nina

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Tiedäthän sen tunteen kun toinen ihminen tietää tasan tarkkaan ajatuksesi. Tietää mitä ajattelit seuraavaksi sanoa ja mihin suuntaan ajattelit liikkua. Tai jos ajattelit olla sanomatta sanaakaan. Ajattelit vain istua töröttää paikallaan ja tuijottaa merta. Ihminen joka tuntee sinut perinjuurin. Historian ja arvot. Mistä tulet ja mikä on sinulle tärkeää. Mitään lisäämättä tai poistamatta. Nämä tyypit on niitä alusta asti mukana roikkuneita. Tai matkan varrella kyytiin hypänneitä. Soulmates. Tyyppejä ketkä tuntevat toisensa juuret. Tällaisia tässä ollaan ja siihen on syynsä.

Suuressa mittakaavassa tähän porukkaan kuuluvat kai kaikki suomalaiset tai ylipäätään tätä pientä pohjoista kansaa ymmärtävät. Tai miten muuten pystyisit hetkessä sopeutumaan totaaliseen hiljaisuuteen joka vallitsee Helsinki-Vantaalle laskeuduttaessa. Jos olet muutamia tunteja aikaisemmin ensin rynninyt ja pujotellut Abu Dhabin ja Istanbulin lentokenttien ruuhkissa. Jonottanut kymmenien metrien turvatarkastus- ja toilettijonoissa. Kuunnelleen kymmenien eri kielien sekamelskaa, puheensorinaa ja naurunräkätystä. Kinastelua ja lapsen itkua. Värejä, vaatteita ja tuoksuja hiestä hienompiin parfyymeihin. Tutkailllut reppureissaajan varustusta ja business-matkustajan kiireistä ilmettä. Mikään ei ole hauskempaa kuin seurata ihmisten kohtaamisia ja vielä hauskempaa on jännätä kenen tahansa juoksua viimeisen kuulutuksen perään.

Ja sitten tulee se hetki kun kapteeni kertoo koneen hetken päästä laskeutuvan keväiseen Helsinkiin jossa on, tervetuloa vaan, +3 astetta. Mäntyjen ja valkovuokkojen maahan. Keväinen ruskeus ja matala taivas pilkottaa lentokoneen ikkunasta. Kurkin ulos keskipaikalta, vieressäni nuori ja salskea afrikkalainen futispelaaja. Joka kurkkii ulos alvariinsa. On kuulemma menossa Kajaaniin pelaamaan seuraavaksi vuodeksi. Koko kolmituntisen lennon aikana mies ei pukahda sanaakaan, mutta renkaiden koskiessa kiitorataa puhkeaa puhumaan ja kyselemään. Siihen asti oltiin kai herran hallussa ja nyt oli aika suunnitella seuraavaa.

Ja sitten kysymyksistä ei meinaa tulla loppua.

“ Kyllä kyllä, tämä on kotimaani ja tiedän olevani pirun onnekas”.

“ No kyllähän kevät on ollut kuulemma aika vilpakka ja siellä Kajaanissa taitaa olla vielä luntakin?”.

Ai että minkälaisia suomalaiset ovat? Siis haluatko oikeasti tietää? Olenko rehellinen miehelle joka on innoissaan, rohkea ja toteuttamassa unelmaansa? Nuori mies, kirkkaat silmät ja niin kohtelias. Jalat maankamaralla puhua pulputtaa ja kulkee mukanani aina matkatavarahihnalle asti. Selitän että lentokenttä on kyllä auki vaikka siellä ei näy ristinsielua. WC:ssä linnut sirkuttavat ja seinillä on koivutapetit. Mutta ei toilet-leidiä tervehtimässä “ hello mam tai mr” ja osoittamassa vapaana olevaa juuri puhdistettua koppia kuten Arabian niemimaalla. Kaikkien tyhjien joukosta löydän sen toki itsekin. Kerron että me suomalaiset olemme omalla tavallamme kyllä hyväsydämisiä.  

Toivotan futaajalle erittäin antoisaa aikaa Suomessa, onnistumisia ja elämyksiä. Nauttimaan ja tutustumaan avoimin sydämin tähän pohjoiseen kansaan. Kehotan pysymään lämpöisenä. Tarkoitan sekä henkisesti että fyysisesti. Hankkimaan heti ensitöikseen pipon, hanskat ja pitkät kalsarit. Minullehan nämä kaikki ovat itsestäänselvyyksiä.

Aurinkoa

Nina

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Arabiemiraateissa asuva Nina on koulutusalalla työskentelevän miehen vaimo, kolmen lapsen äiti, koiran omistaja ja ihmisten välisestä vuorovaikutuksesta, kulttuureista ja kielistä kiinnostunut vapaa kirjoittaja. Blogissa havainnoidaan arkea ja juhlaa AbuDhabissa, kiihkeän kasvun suurkaupungissa. Tai toisinaan jossain ihan toisaalla. Rakkaudella ja huumorilla tietenkin.

Teemat

Blogiarkisto

Kategoriat