Kirjoitukset avainsanalla perhe

En koskaan ollut haaveillut matkasta Kiinaan kunnes keskimmäinen lapseni kertoi suuntaavansa hiihdonopettajaksi Thaiwoo-nimiseen hiihtokeskukseen, Chonglin kaupunkiin, joka on saanut tehtäväkseen olla mukana järjestämässä vuoden 2022 talviolympialaisia. Alue sijaitsee kaukana savusumuisesta miljoonakaupunki Pekingistä. Vuorilla, jossa ilma on raikasta ja taivas kirkkaansininen. Jossa on talvella lunta ja kesällä rehevää vihreyttä.

Yli neljän vuoden päästä järjestettävä suurtapahtuma näkyy jo nyt kaikkialla. Talviurheilulajeja kuvaavina patsaina, julisteina, figureina ja olympiarenkaina. Alueella on nyt kova noste jonka toivoisi säilyvän myös tapahtuman jälkeenkin. Pekingistä n.250km luoteeseen rakennetaan mm. läpi maaseudun ja vuoriston kulkevaa luotijunaa sekä uusia asuinalueita ja hotelleja.


Monivaiheisten viisumi-ja matkajärjestelyjen selvittyä uskaltauduin jo varovasti kuvitella meidän perheen kokonaisena ja samassa paikassa. Viettämässä joulua ihan sama missä mutta yhdessä. Yhtä poikkeusta lukuunottamatta, pikkukoiraa joka vietiin sängyn, pehmokanan ja puruluiden kanssa Abu Dhabin haukkasairaalan koiraosastolle.

Abu Dhabista suora yölento ja 3-4 tunnin automatka läpi ruuhkaisen Pekingin. Kuskina niukasti englantia puhuva lentokentältä löydetty kiinalainen mies, joka heti alkumatkasta otti kännykkänsä esille kommunikoinnin avuksi. Puhelimen näyttöä vasten supatettu kiinalainen lause muuttui hetkessä ymmärrettäväksi englanniksi.

- Tarvitsetteko tauon?

- Haittaako jos tupakoin autossa?

- Oikealla Kiinan muuri.

Käsimerkein viitoimme innokkaasti kohti taukopaikkaa, puistimme päätä autossa tupakoinnille ja ihastelimme äänekkäästi upealle muurille. Tietämättä vielä silloin että tämä tulisi olemaan yleisenä vuorovaikutustyylinä läpi loman. Käsimerkit ja pikapiirrokset.

Liittyen ruokalajeihin, suksien vuokraamiseen, hissilippujen kestoon, vaatteiden kokoon, maksukorttien toimivuuteen. Oikeastaan ihan kaikkeen tämän reissun aikana. Mikäs siinä. Ni hao ja xie xie, hei ja kiitos ei ihan riitä omaltakaan osalta. Tärkeintähän on että asiat selviävät. Kiinalaiset välillä kovin vakavina mutta aina kohteliaina ja palveluhalukkaina.

Me kiinaa taitamattomat hymyssä suin ja huumorilla.

Vaikka kahviautomaatista tulisi vaaleanpunaista pirtelöä ja juomavesi tarjoillaan kuumana.

Vaikka wc-tä joutuisi etsimään pissaavan tikku-ukko piirroksen avulla ja pankissa joutuisi selittämään että credit tililtä nostettaessa tulee kyllä paikallista valuuttaa. Meillä ei tosiaan ole Kiinan yuaneja tilillä erikseen.

Kiinalainen joulu? Lasketteluloma Kiinassa? En tiennyt näistä ennen reissua itsekään.

Nyt voin kertoa että olosuhteet Thaiwoo Skiresortissa, tulevalla talviolympialaisareenalla ovat mitä mainioimmat. Gondolalla tai etuvisiireillä varustetuilla tuolihisseillä ylös vuorelle yli 2100m korkeuteen ja sieltä lasketellen alas erittäin hyvin hoidettuja rinteitä pitkin takaisin tunnelmalliseen alppikylään. Tuuli ja viima vinkui vuorensolissa, mutta aurinko paistoi koko viikon lähes täydeltä terältä, lämpötilojen ollessa kaikkea +2 ja -20 asteen välillä.

Vitivalkoista, tässä kohtaa vuotta pääasiallisesti ihmisen tekemää lunta mutta myös taivaalta satanutta ihka oikeaa. Thaiwoossa on satsattu lumetusjärjestelmään sataprosenttisesti. Niinkuin suuriin tapahtumiin tuleekin varautua. Lunta tykitetään ja rinteitä hoidetaan huolellisesti. Olosuhteet ovat todellakin suotuisat talviurheiluun niinkuin olympiakomitea on yhdessä maailman suurimpien talviurheilujärjestöjen kanssa todenneet.

Joulun aika ei ole sekään hassumpi Kiinassa. Meillä oli lunta ja lumilajeja, joululauluja, joulukuusia ja -koristeita yllin kyllin. Välkkyviä valoja ja joulupukkeja rinteessä, vaikka joulua ei moniuskontoisessa maassa vietä kuin murto-osa kansasta. Ja onhan Kiinassa moni asia jo valmiiksi keisarin-ja Maon punaista. 

Ensimmäistä kertaa koskaan nautin jouluaaton illallisen valmiissa pöydässä,  tunnelmallisessa rinneravintolassa keskellä yön pimentämiä rinteitä.  Itävaltalaisen ravintolapäällikön loihtima joulumeny piti sisällään perinteisiä herkkuja kuten kraavia-ja savulohta, kalkkunaa, lihapullia ja suklaakakkua. Mutta pöydät notkuivat myös kiinalaisia ruokalajeja, ostereita, jättirapuja, monenmoisia salaatteja, hedelmiä, kanaa, ankan munia, peuraa, härkää, riisiä, nuudeleita, juustoja ja jälkiruokakakkuja. Illan aikana kuultiin eritasoisia laulu-ja musiikkiesityksiä, karaokea ja kissalaulujakin.

Meidän joulutunnelma syntyi tänä vuonna monesta erikoisesta asiasta, mutta erityisesti siitä että keräännyttiin koko perhe viettämään sitä yhdessä. Sehän oli se päätös ja joulutoive joka tehtiin jo vuosi sitten kun keskimmäinen lapsi oli lähtenyt maailmalle. Että missä tahansa mutta jouluna yhdessä.

Nyt ollaan takaisin Abu Dhabissa. Yhdessä yössä talvi vaihtui kesäksi ja täällä joulusta muistuttaa lähinnä Marimekon pöytäliina, äidin lähettämä joulutonttu, Ikean tähtilamppu ja ennen reissua paistetut piparkakut. Jos jotain jäin kaipaamaan suomalaisesta joulusta niin iltamyöhään nautittua yöpalaa. Joululimppua ohuella kinkkuviipaleella ja iskän tekemällä sinappihunnulla.

Mutta muuten sain kaiken mitä toivoin ja ihan hurjan paljon enemmän.

Nina

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Viikot rullaa ihan hurjalla vauhdilla ja nyt on jo marraskuu. Päiväkodissa lauletaan ja leikitään. Itketään ja nauretaan. Kiistellään palikoista ja opitaan uusia asioita. Syli täynnä pikkulapsia joiden kuivaksi opettelu on vasta aluillaan. Miten jouduinkaan tilanteeseen jossa pyörin piirissä eri satuhahmoiksi pukeutuneiden lasten kanssa ja itsekin muistutan muumihahmoa häntineen?Siksi kai että voin sitten joskus muistella näitä suoraan silmiin katsovia viattomia pikkuihmeitä. Miettiä että mitähän tuostakin loogisesti legoja rakentavasta tytöstä tuli! Tai tuosta jo nyt kohteliaasta ja avuliaasta pojasta? Muistella keskusteluja pienten lasten vanhempien kanssa ja sitä että sain sanottua jokaiselle, vaikka väsyneillekin äideille ja isille, että nauttikaa nyt hyvät ihmiset tästä hetkestä. Palapelin rakentamisesta ja syliin kampeamisesta kun ovat vielä siinä ihan lähellä. 

Onneksi takuuvarmasti saapuva viikonloppu katkaisee vauhdin. Antaa mahdollisuuden tehdä jotain muuta, harrastaa ja kerätä energiaa. Tässä pari viikkoa sitten pääsin toteuttamaan yhden unelmankin. Yllättäen sain mahdollisuuden osallistua Dragonboat eli Lohikäärmevene-kisoihin ja täytyy sanoa että kokemus oli vielä hienompi kuin osasin odottaa. Omaa lempihommaa, nimittäin vesillä oloa ja toimivaa tiimityötä. Tinkimätöntä synkronisointia taitavan kapteenin komennossa. Veneen nousu plaaniin tuntui munaskuissa asti. Ja päinvastoin. Sekin saatiin kokea mitä tiimityölle tapahtuu kun jokainen säätää omaansa, melojen kolistessa ja veneen nykiessä epätasaisesti eteenpäin. Kahden päivän aikana  5x 200 metrin kisasuoritusta ja endorfiinia pitkäksi aikaa.

Ajankulusta puheenollen että niin siinä sitten vierähti kokonainen vuosi. Abu Dhabin 2016 avovesiuinneista tämän päiväisiin. Aikalailla tasan vuosi sitten seurasin Emirates palatsin rannalla, sydän pamppaillen, miehen horisonttiin katoavaa siluettia. Ja tänään adrenaliinitasoa kohotettiin jälleen. Kaikki hyväkuntoisia kisailijoita tottakai mutta osalla vähän enemmän kilometrejä mittarissa.  Kiihkeän startin jälkeen auringon valossa välkehtivä meren pinta häivytti pienen ihmisen jo muutaman sadan metrin jälkeen. Uimahattupäiden joukosta oli enää mahdotonta tunnistaa omaa uimaria. Sitten vain odottelemaan ja tiirailemaan pelastusveneiden rauhallista liikehdintää uimareiden edetessä suorakaiteen muotoisella reitillä. Viimeisten pojujen kohdalta alkoi arvuuttelu rantaan tulevien järjestyksestä ja vajaassa 20 minuutissa tuttu käsiveto ja olemus lähestyikin jo 1000 metrin maaliviivaa. Vieläpä ensimmäisen kymmenikön joukossa. Huippusuoritus!

Huolimatta urheilusta, lähiviikkoina ajatukset ovat tosiaan pyörineet milloin missäkin. Tässä ja tulevaisuudessa. Työssä ja vapaa-ajassa. Oman perheen ympärillä joka edelleen ja toistaiseksi asuttaa kolmea eri maata. Karttoja on tutkittu ja mietitty että missä saataisiin koko porukka saman pöydän äärelle.

Tyttäreni maailmalta siteerasi Muumipappaa sanoin “Elämä on lyhyt mutta maailma on valtava” ja taas sain uutta pontta ajatuksiini. 

Nina

“ Row row row your boat, gently down the stream. Merrily merrily, merrily, merrily, life is but a dream. “

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Vanhempieni ainoana lapsena olen joskus miettinyt syitä sisarettomuuteeni. Olinko hankala lapsi vai onko koko asiaa edes mietitty sen enempää. 1960-70 luvun henki perhesuunnittelussa taisi enemmän tai vähemmän suosia 1-2 lapsen hankintaa joka tapauksessa.  Omien lasteni lapsuutta ja  heidän keskinäisiä suhteitaan seuranneena, olen etenkin siitä iloinen kuinka paljon tämä kolmikko on oppinut ja tulee oppimaan toinen toisiltansa. Kuinka jokaisella heistä, esikoisella, keskimmäisellä ja kuopuksella on omat roolinsa ja paikkansa tässä perheessä. Vaikka seitsemän meren takaa tai ihan vieressä, heillä on aina toisensa ja he tietävät sen. Sisaruus luo turvaa. Bonuksena on vielä mahdollisuus  keskinäiseen vertaistukeen suhteessa meihin vanhempiin, että ei sitten yksin tarvitse hämmästellä “mutsin ja faijan” juttuja ja tapoja. Kaikki kolme tuntevat meidät ja hassutuksemme kuitenkin perinjuurin. Ja onhan heitä sitten kolme meistä huolehtimassa kun sen aika tulee.

Yksi, kolme tai mitäs jos sisaruksia onkin kymmenen. Silloin on puolisoitakin kymmenen, heidän lapsiaan 18 ja lapsenlapsia 36! Edesmenneen famuni suku asuu edelleen kahdessa maassa ja niiden välissä olevalla saarella. Osa läheisempiä kuin toiset, mutta jollain tavalla kai tuttuja kaikki. Ihmeellisellä tavalla tutunoloisia ja helposti lähestyttäviä. Ainakin on hyvä syy lähestyä, se sukulaisuus. Aikaisemmin ollaan kokoonnuttu Marianhaminassa ja Fagerstassa ja nyt jo toista kertaa Kirkkonummella. Kuten kummisetäni eilisessä sukutapaamisessa totesi, vaikka kaikkia tapahtumia ja seikkoja ei elämän varrella niin tarkkaan olisi mieleen painanutkaan, niin sitä ihmeellisen lämmintä yhteenkuuluvuuden tunnetta ei voi koskaan unohtaa.  Kuinka isäni ja kummisetäni koko serkuskatraalla, niillä kahdeksallatoista, oli heidän lapsuudessaan tuntunut olevan ikäänkuin kymmenen äitiä ja kymmenen isää. Ei ollut väliä kuka huolehti kenestäkin, kaikki pitivät huolta toisistaan. Ja pitivät sen lisäksi vielä huolta nuorena leskeksi jääneestä äidistään, kymmenen lasta synnyttäneestä Saida-mummusta, joka 50-60 luvulla vuorotellen asui eripituisia aikoja jokaisen lapsensa ja heidän perheidensä luona Suomessa ja Ruotsissa.

Eilen oli siis vuoro kokoontua taas Kirkkonummella, tuon kymmenpäisen lapsikatraan kotiseuduilla. Niinkuin aikaisemminkin niihin seutuihin tutustuessani, en lakkaa ihailemasta niitä maisemia ja olosuhteita joista ennen sotia ja sodan jälkeen on ponnistettu. Kotoa tuodut keittoperunat repussa on kävelty kilometrikaupalla paljain jaloin kouluun. Sekä aikuiset mutta myös lapset ovat paiskineet ahkerasti töitä viereisellä kartanolla. Olosuhteiden pakosta muutettu nuorena, lähes lapsina vielä pois kotoa, kaupunkiin piikomaan ja kasvattiäidinkin hoiviin pieneen punaiseen mökkiin asumaan. Eletty pitkät sodan vuodet ja koettu rakkaan  kotiseudun, Porkkalan luovutuksen aika.

Vaikka ainut lapsi olenkin, enhän siitä nyt loppujen lopuksi voi olla kovinkaan pahoillani. En ole esimerkiksi koskaan joutunut jakamaan huonettani, vaatteitani tai lelujani ja saanut tietenkin sataprosenttisen huomion vanhemmiltani. Ainoana lapsena minut oli varmasti helpompi  sijoittaa kesäksi tai koululomilla isovanhempieni tai kummisetäni perheen luokse, mökille ja hiihtoreissuille, ja se oli kyllä lottovoitto! Oikean sisarusparven arkea olen kuitenkin saanut  kokea lasteni kautta, sitä suloista jakamista hyvässä ja pahassa. Ja olenhan suuren sukuni kautta saanut serkkuja ja pikkuserkkuja, ja kokea jotain sen suuntaista kuin oikeaa sisarellisuutta.  

Sehän tarkoittaa yhteisen historian ja tulevaisuuden jakamista.

Hej så länge, nästa år kommer vi att träffas i Sverige igen!

Nina

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Arabiemiraateissa asuva Nina on koulutusalalla työskentelevän miehen vaimo, kolmen lapsen äiti, koiran omistaja ja ihmisten välisestä vuorovaikutuksesta, kulttuureista ja kielistä kiinnostunut vapaa kirjoittaja. Blogissa havainnoidaan arkea ja juhlaa AbuDhabissa, kiihkeän kasvun suurkaupungissa. Tai toisinaan jossain ihan toisaalla. Rakkaudella ja huumorilla tietenkin.

Teemat

Blogiarkisto

Kategoriat