Kirjoitukset avainsanalla Saadiyat Beach

Aamulla kysyin mieheltä josko hän haluaisi vähän hullutella. En tiedä mikä hänelle mahtoi  ensimmäisenä tulla mieleen kun vastasi ponnekkaasti ei, mutta kuunneltuaan loppuun suostui sitten kuitenkin. Kysyi vain että mistä oikein saan näitä ideoita? Mistäköhän. Keväästä ja auringosta. Tekee mieli siirrellä huonekaluja ja pistää paikat uusiksi. Mutta se on niin moneen kertaan tehty että alkaa tuntua vähän tylsältä. Yhtä hyvin voin vähän fiksailla miestäni. Suostumuksella tietenkin.

Eikä tehtävä ollut sen vaikeampi kuin olla pienen hetken Saadiyat Beachin oma David Hasselhoff. Punaisia shortseja ei kaapista löytynyt, mutta rantahiekalla makaavien auringonpalvojien huomio saatiin ilmankin.

Pehmeässä rantavedessä poseeraaminen ei ole kaikista helpointa, mutta kannattaa kokeilla. Oikein hauskaa ja tehokasta. Ja selvästikin ympäristöä viihdyttävää.

Voin kyllä paljastaa että liikkeet on harjoiteltu ensin olohuoneessa. Yhteisymmärryksellä.

Yhdellä jalalla seisonnat kuten puu-asento, vaaka ja lantionkiertoliike vahvistavat tasapainoa, keskittymistä, keskivartalon hallintaa ja koko vartalon lihaksistoa tasapuolisesti. Voimakas aallokko lisäsi vaikeustasoa ja homman haasteellisuutta, mutta mies ei luovuttanut vaikka jouduttiin ottamaan useampi otos. Tänään oli hyvä päivä! Ei krampannut mistään, vaikka niitäkin päiviä on nähty.  


Kahdella jalalla oli selvästikin mukavampaa.  Askelkyykky ja  kylkilankku haastavat molemmat koko kehoa, jalkoja, pakaroita, vatsaa, selkää, kylkiä ja ylävartaloa. Ja mieltä. Ohikävelijät jäivät seuraamaan kuvauksia ja näyttämään peukkua ylöspäin!

Joo, ihan just ollaan valmiita! Enää muutama …..

Tilaa oli myös toiveille. Parhaan motivaation kun sanotaan syntyvän  osallistamisesta, eli seuraavat liikkeet ovat miehen omia lempivenytyksiä. Rintarangan avaus, kylkien venytys ja karhuasento.

Nämä siis tepsivät vartalon kireyteen ja  ryhdin ylläpitämiseen.

Etuosaan, sivuihin  ja tehokas karhuasento koko kroppaan, jalkoihin, selkään, käsiin ja niskaan. Okei, ehkä karhuasento ei ole hänelle kovinkaan mieleinen, mutta asento tekee niin hyvää koko kehon takalinjalle että siksi siihenkin oli nyt taipuminen.

Pienellä tsemppauksella.

Aurinkoa Nina

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Elän varmasti työurani värikkäintä aikaa, sillä viime viikolla päiväkodissa on jankattu “yellow like a banana and green as a grass” aika monta kertaa. Torstaina vietettiin myös niin sanottua syksyn ensimmäistä päivää, eli lapsiystävällisesti Orange Day:tä. Katsoin kaiholla kuvia ihan oikeasta syksystä ja raikkaista sadepisaroista.Tarkoituksena oli saada pikku palleroiset ymmärtämään jotain vuodenaikojen vaihtelusta, kumisaappaista ja sadetakeista vaikka aurinko porottaa edelleen 35-40 asteen välillä.

Innoissani mainitsin odottavani sadepäivän leikkejä luokkani lasten kanssa, mutta se ei kuulemma ihan noin vain onnistukkaan. En kuulemma välttämättä saa lupaa viedä lapsia sateella ulos, onhan siinä kastumisen ja vilustumisen suuri riski. No, tämä jää siis nähtäväksi jos ja kun sadetta taas joskus saadaan.

Itse asiassa ulosmeno kieltoon ei tarvittu edes sitä sadetta, sillä päiväkodin sairaanhoitajan tekemän gallupin mukaan juuri minun luokassa olevien lasten nenät valuvat tällä hetkellä kaikista vuolaimmin koko päiväkodissa. Sain siis tästä eteenpäin käskyn pysytellä lasteni kanssa mielummin ilmastoiduissa sisätiloissa. Kyllähän tuo joka aamuinen, 15-20min varjoisalla pihalla tapahtunut leikkihetki on tosiaankin voinut saada lapseni sairaiksi. Uskottavahan se on. Maassa maan tavalla.

Olenkohan kertonut aikaisemmin että päiväkoti jossa työskentelen on itse asiassa saanut inspiraationsa juuri Suomesta. Rinta rottingilla voin siis olla iloinen ja ylpeä niistä arvoista ja ajatuksista jotka päiväkodin perustajat ovat varta vasten omineet juuri suomalaisesta koulutuksesta. Lasten itsenäisyyteen kasvamisen, pehmeät arvot kuten vanhempien mukaan ottamisen lapsen päiväkotielämään  sekä vähemmän totisen kiirehtimisen leikkimisen sijaan. Suomen itsenäisyyspäivä  ja “ traditional food” on niin ikään tänä vuonna huomioitu tapahtumakalenterissa. Kun katson ympärilleni tässä kansainvälisessä, filippiiniläispainotteisessa työympäristössä, ymmärrän kyllä tuon tapahtuman ja perinneruoan olevan vahvasti sidoksissa minuun ja järjestelytaitoihini.  

Eiköhän netistä löydy hienoa Suomi-kuvaa, poroja, järviä ja karjalanpiirakoiden nypläysohjeita. Mutta oikeasti, voisinpa lennättää vaikka pikaisestikin nämä Suomesta inspiroituneet kollegani sinne Pohjolaan. Kokemaan suomalaisen tasa-arvon ja lapsilähtöisen lähestymistavan. Lapset pukisin kurahousuihin ja veisin suomalaiseen metsään kannon päälle istumaan ja marjoja maistelemaan. Vaikka sateella.

Mutta onhan tässä päiväkodissa myös itse Ms. Nina from Finland! Mielenkiintoinen, lähes jokapäiväinen nähtävyys luokassa 2b. Sinne päiväkodinjohtaja ylpeänä johdattaa uudet perheet ja muut vierailijat tervehtimään aitoa pohjoismaalaista, jonka joka raajassa roikkuu vähintään yksi lapsi.

Suomalaisella ammattitaidolla, lohduttamassa ja silittämässä. Vakuuttamalla että vaikka  itkettää niin antaa tulla ja silti saat ruokaa ja silti isi tai äiti tulee hakemaan.

Että joka aamuisen eron hetkellä kannattaa reilusti vilkuttaa ja toivottaa hauskaa päivää, mielummin kuin ohjata vanhempia salakavalasti livahtamaan kulman taakse.

Että kun on lasten maalaushetki niin silloin lapset maalaavat.  Jos avustajat tai opettajat haluavat toteuttaa itseään niin heidän tulee ilmoittautua omalla ajalla omiin maalausharrastuksiinsa. On todellakin ihan okei että lapsen työ on sen näköinen kun siitä lapsen omin taidoin tulee.

Tai että lastenlaulujen ei tarvitse soida non-stoppina ämyrit täristen. Miten selitän että oikeastaan hiljaisuus on musiikkia korvilleni. Hyperaktiiviset, luonnostaan tahattomasti kiljahtelevat ja äänekkäästi ääntelevät filippiiniläiset luokka-avustajani pyörittelevät silmiään ja olosuhteiden pakosta opettelevat suomalaisia tapojani.

Maassa maan tavalla.

Ensi viikolla työpaikallani tutustutaan eri aisteihin. Luvassa on kovin odotettu, “ Messy Day” joka lupaa vapaata sotkemista mm. vedellä, hiekalla, värjätyllä spagetilla, partavaahdolla, mutali’ulla, jaloilla maalaamalla ja  jogurtilla läträämällä.

Kollegani ovat ansiokkaasti yhteen ääneen vakuuttaneet, oikein innosta hihkuen ja tasajalkaa pomppien tuon päivän olevan ihan parasta! Pakko kai se on uskoa, vaikka Suomesta inspiroituneena esitin päivän järjestelyihin liittyviä ikäviä turvallisuuteen ja lasten putsaamiseen liittyviä tarkennuksia, mutta

“ Hey, don’t worry Ms.Nina, it’s gonna be SO fun! “

Yep yep, fun fun. Rapatessa roiskuu ja  kosteuspyyhkeillä kuulemma sitten putsataan.

Ja koko sirkus on suorana katsottavissa vanhempien omalta nettikanavalta.

Ensi viikkoa innolla odottaen.

Tarhatäti-Nina

P.S. Linkissä lisää päiväkodin suomalaisvaikutteisesta opetussuunnnitelmasta  

http://kipinakids.com/how-kipina-differs-from-finland/

Kommentit (2)

Paula

Kiitos milenkiintoisesta blogistasi ja ihana lukea normaalin ja fiksun suomalaisnaisen tekstiä!

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kevät se on täälläkin. Siitähän sen tietää kun koiran nuuskutuksista ei meinaa tulla loppua. Herkullisia tuoksuja joka puskassa ja kivetyksellä. Ja siitäkin sen tietää kun kaupoissa on tulppaaneja ja narsisseja. Pääsiäismunia ja koristetipusia. Siitä sen tietää että tekis mieli vaihtaa huonekalujen järjestystä ja ostaa uusia vaatteita. Keväällä aurinko paljastaa hävyttömän likaiset ikkunat,  mutta täällä et voi muuta kuin tähyillä tornin seinää pitkin ylöspäin ja toivoa että imukuppimiehet olisivat pikkuhiljaa meidänkin kohdalla. Viereistä yli 70 kerroksista  pestään jo hiekasta ja pölystä, ehkä meilläkin kohta kirkastuu. Tähän talveen on kuulunut runsaasti tuulta, pilveä ja sadettakin, mutta sitten kun paistaa,niin booom! Porotus on yhdellä kertaa yli Suomessa totuttujen hellerajojen. Ja ylikin! Ulos lähtiessä on pikkuhiljaa aika vaihtaa villatakki vesipulloon. Ilmeisesti perheen ainoana toivon että tammikuu olisi vielä täällä.

Kevättä kuitenkin rinnassa. Taas ihan lentoon lähdössä fyysisesti ja henkisesti. Kroppa kaipaa sitä mihin se on opetettu, liikettä ja sykettä. Päivä ei käynnisty ilman koiralenkkiä eikä viikko ilman veden kauhomista, meloen tai uiden. Vähintään kerran viikossa on pakko päästä voittamaan mies tenniksessä tai tulla juoksutetuksi squashissa. Ja expat-elämää kun elellään niin pohditaan taas tulevaisuutta. Haistellaan ilmaa ja varaudutaan kaikkeen. Sekä että. Pitäisikö kiihdyttää vai jarruttaa? Täällä vai kotimaassa? Aaltoja aaltoja.

Pysähdyin oikein miettimään näitä aaltoilevia ajatuksia ja vastausta isomummilleni, kysymykseen että “Mitä itse haluaisin?”

Tällaisessa elämäntavassa on paras haluta sitä mikä on juuri nyt meneillään.

On turhaa yrittää keksiä jotain puuttuvaa palaa, koska nyt on nyt ja tämä hetki on tässä. Vai haluisinko jäädä kiinni haikailusta johonkin muualle kuin missä olen? Ajanhukkaa.

Parasta on yrittää suunnata ajatukset niin kuin vuosia sitten treenatessani puolimaratonille yhdessä urheiluhullun kollegani kanssa. Juostiin metsissä, jään päällä upottavassa hangessa, rapakossa, risukossa ja mihin tämä suunnistaja nainen minut keksi johdatella. Suunnistaja ei näyttänyt näkevän maastossa minkäänmoisia esteitä vaan pelkästään toinen toistaan mielenkiintoisempia haasteita. Ja minä perässä koska ystäväni vilkaisi tasaisin välein käsivartensa ympärillä olevaa GPS paikanninta ja kertoi väliaika tietoja meidän keskinopeuksista. Tällä vauhdilla meillä kestäisi juosta tuo 21,1 km kahdessa ja puolessa tunnissa, mutta jos vähän kiihdytettäisiin niin päästäisiin nopeammin maaliin! Ja niinhän me päästiin ja vain vähän yli kahden tunnin. Se oli sillä hetkellä ainoa asia joka oli mielessä. Ei mikään muu matka tai kissanristiäinen, vaan juuri se kyseinen. Muistan vieläkin miltä tuntui kun suunnistajan kämmen oli selälläni tiukoissa ylämäissä. Tiimityötä siis.

Siinäpä se! Että haluanko vain juosta läpi vai nauttia joka välietapista ja juomapisteestä? Sama matka kuitenkin. Maaliviivan yli, eväspussi kädessä nurmikolle venyttelemään ja saunaan turisemaan muiden juoksijoiden kanssa. Onnellisesti jalat vetelinä. Parhaansa tehneenä. Ei turhia jarrutuksia vaan täysillä eteenpäin. Antaa Arabian niemen aaltojen nyt tuoda keväistä ilmaa ja kuumana porottavia päiviä. Tulevaisuuden suunnittelua. Antaa tulla, olen sittenkin valmis. 

Fokuksena lapseltani ja Disneyn satuhahmoilta lainattuja ajatuksia Herculeksen voimasta, Spiritin vapaudesta, Peter Panin seikkailuista ja mikä tärkeintä, Lilon ja Stichin ydinperheestä. Kohti kesää! Näillä mennään!

Beach without waves means life without current.

Considering my expatlife with help of borrowed ideas of my child and Disney characters.

I wish I could be as strong as Hercules, free as Spirit, as adventurous and childish as Peter Pan. Holding the most important inside my heart like Lilo and Stitch-Ohana, family. And this moment! Welcome spring and sunny days! Welcome future plans! I am ready!

Aurinkoa

Nina

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Arabiemiraateissa asuva Nina on koulutusalalla työskentelevän miehen vaimo, kolmen lapsen äiti, koiran omistaja ja ihmisten välisestä vuorovaikutuksesta, kulttuureista ja kielistä kiinnostunut vapaa kirjoittaja. Blogissa havainnoidaan arkea ja juhlaa AbuDhabissa, kiihkeän kasvun suurkaupungissa. Tai toisinaan jossain ihan toisaalla. Rakkaudella ja huumorilla tietenkin.

Teemat

Blogiarkisto

Kategoriat