Kirjoitukset avainsanalla Ramadan

Kaikki loppuu aikanaan, niin myös Uuteen Seelantiin suuntautunut matkani. Matkaa ennen odotin ja odotin, laskin öitä ja keräilin mukaan lähteviä tavaroita. Pinoja ja muistilappuja. Sitten olin vihdoin matkalla, tyttäreni Toyota Corsalla enkä laskenut yhtään mitään. Ehkä vähän budjetissa pysymistä, mutta nautin ja elin hetkessä. Kunnes päivät alkoivat salakavalasti vähenemään ja ymmärsin vetää happea kitusiin vieläkin syvemmin. Vuorten ja merten tuoksua. Niinkuin viimeistä päivää. Aloin tarkkailemaan ympäristöä ja paikkoja erityisellä tavalla. Miten lampaat liikkuvat laumoissa tai pilvet muodostavat pitkiä valkoisia pötköjä. Miten uusi-seelantilaiset taitavat enemmän kuin tavanomaisen small-talkin.

Loppureissusta joutuu toteamaan että muutaman päivän päästä mikään ei olisikaan itsestäänselvää. Että olin viimeistä kertaa juuri sillä rannalla, keräilemässä ja pinoamassa sinne muistoksi jääviä kivipaasia. Yhtäkkiä syötkin viimeistä illallista. Siemailet viimeistä kertaa paikallista viiniä paikalliseen hintaan. Jännität vielä yhden rugby-ottelun TV:n välityksellä. Ennen nukkumaan menoa vielä kerran tarkistat että sähköpatja on varmasti pois päältä.  Sitten onkin jo aika hypätä lentokenttätaksiin ja vastata kuskin ystävälliseen keskusteluun. Kertoa ties monennen kerran lyhyt historiikki tänne asti tulon syistä ja reissun kestosta. Finlandiasta asti totta vie. Otsa kiinni taksin ikkunassa yritin painaa ohikiitävät maisemat tarkasti muistiin. Väreilevän järven pinnan Lumihuippuiset vuoret. Koiran kanssa pyöräilevän miehen. Koulupuvuissa, jopa shortseissa talviaikaan kulkevat lapset. Helikopterin kodikas ääni taivaalla. Aurinko paistoi niin että jouduin siristämään silmiä ja mietin salaa kuinka onnellinen on tuo nainen joka ripustelee pyykkejä tuolla parvekkeella. Onnellisia kaikki kun saavat asua täällä. Viehättävässä alppikaupungissa vuorten ympäröimänä.

Roadtripin jälkeiset päivät Queenstownissa kruunasivat koko reissun. Ihanat päivät ehkä yhdessä kauneimmista kaupungeista joissa olen koskaan käynyt.  Kaupunki joka jäi syvälle sykkyrälle sydämeen. Ihanaksi voimavaraksi ja ajatusten ankkuriksi. “ No worries, no worries at all! ”. Erityisen ystävällistä ja hyväntuulista kansaa, ei voi muuta sanoa. Hyvillä mielin halasin kaupunkiin jäävää lastani, nousin koneeseen ja näppäsin tällä erää viimeisen kuvan tästä maasta. Oranssinpunaisen auringonlaskun, joka sekään ei jättänyt kylmäksi.

Sitten kiepaus kodin kautta seuraavaan. Kuumaan ja kosteaan, lähes 50 asteiseen Abu Dhabiin jossa meneillään oleva Ramadan kuukausi loi ilmoille  juhlavaa tunnelmaa kaikkine hienoine koristeineen ja iftar-illallisineen. Muutama päivä ihania koti-iltoja, asioidenhoitoa, “heippa nähdään kesän jälkeen” treffejä ja uusien pinojen kasaamista. Rakkaat levällään eri aikavyöhykkeillä, totaalisen erilaisissa kulttuureissa. Yksi siellä, toinen tässä ja kolmannen luokse lähdössä. Lähdössä omaan Pohjolan kotiin, jonka pieniä kesäpuuhia on jo suunniteltu. Tarkoituksella siirretty ajatukset seuraavaan.

Onneahan tämä on, sitä ei käy kieltäminen. Vaikka joskus toivoisinkin koko pesueen olevan ihan vähän lähempänä.

Ramadan kareem - Happy Ramadan

Nina

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

En tosiaan ajatellut tehdä itsestäni sen suurempaa sankaria yhdestä kokonaisesta paastopäivästä, mutta pikkuisen täytyy kehua että eihän se tehnyt tiukkaakaan. Emiraatti ystäväni kannusti minua kokeilemaan paastoa pienissä erissä ja ennen Suomi-lomaa ehdin juuri sopivasti kokeilla yhden päivän aidossa ympäristössä. Voihan sitä moni ihmetellä ja kummastella että miksi joku päättää olla syömättä ja juomatta noin äkkiseltään. Kun ei ole edes pakko. Mutta minäpä kysyn että miksipä ei?

Viime viikonloppuna laitoin siis herätyskellon soimaan klo 04.00. Nousin ylös, laitoin villasukat jalkaan ja hipsin keittiöön. Pistin kanamunat  kiehumaan, pilkoin hedelmät ja sekoitin inkivääriä jogurttiannokseen. Kääräisin juustoa ja paprikaa ohuen, täysvilja chapatin väliin ja puristin tuoremehua. Aamukahvia join vain puoli kuppia sen nestettä poistavan vaikutuksen vuoksi. Ja sitten takaisin nukkumaan.

Söin paastopäiväni aamuaterian eli “suhoorin” hiljaisuuden ja omien ajatusten parissa, mutta en yksin.  Asuntomme pikkuruisessa keittiössä pystyy nimittäin helposti  harrastamaan tavaksi tullutta huviamme, naapuri torneihin kiikarointia. Monet muutkin näyttivät olevan hereillä. Tai oikeastaan vielä valveilla ja kohta vasta nukkumaan menossa. Ramadanin aikainen vuorokausirytmi on toisille aivan omanlainen. Kauppakeskukset ja jopa jostain kumman syystä meille tuttu osoite, autokorjaamo, saattaa tässä kuussa pitää oviaan auki päivä aikojen lisäksi myös yöllä, klo 21-02.00 välillä. 

Näillä eväillä nukuinkin sitten aamu puoli kymmeneen. Heti herättyäni laskin, että saisin odotella seuraavaa syötävää tai juotavaa 9 ja ½ tuntia. Eli nyt kannattaisi elellä säästöliekillä. Ei että olisin pelännyt totaalista sammahtamista, vaan ihan siitä ilosta että vietin paastopäivää. En luonnollisesti voinut lähteä koiran kanssa kävelylle enkä astua keittiöön. Ulkona oli ihan liian kuuma ja keittiössä ihan liian paljon syötävää. Olisi parempi vain hissutella ja lueskella. Ihan rauhassa oleskella  ja säästellä voimia. En langennut miehen ehdottamiin pikkusuolaisiin, enkä välittänyt hänen huokailuistaan minulle kuuluvien tehtävien äärellä. Päätös mikä päätös! Paasto pitää!

 Välttelin janoisuutta aiheuttavia toimintoja ja liikuin tarkoituksella vähän hitaammalla vaihteella. Ei ongelmia kunnes iltapäivällä lapseni muistutti minua että paastoni kestäisi vielä noin viisi tuntia. Kieli ja suu olivat jo kohtalaisen kuivat ja tyttäreni oli saanut jostain nerokkaan vinkin että huulten nuoleminen voisi auttaa. Ja uskomatonta kyllä! Syljeneritys kostutti suun ja taas pystyin ajattelemaan jotain muuta kuin vettä. Sehän se oli se perimmäinen tarkoitus. Keskittyä olennaiseen. Miettiä ja pohtia. Myötäelää vähempiosaisten puolesta. Ajatella jotain muuta kuin näitä jokapäiväisiä.

Mutta mitä muuta päässäni sitten pyöri sen lisäksi että olisin halunnut kostuttaa suuta muutenkin kuin vain huulia nuolemalla. Ainakin sen huomasin, että vaikka olen tottunut kohtalaisen tasaiseen ruokarytmiin ja ateriointiin noin 3-4 h välein, niin vähemmälläkin näyttäisi pärjäävän. Veren sokeripitoisuuden lasku aiheutti kylläkin pientä kärsimättömyyttä ruokakaupassa, mutta muuten rauhallinen oleskelu ja hissuttelu tuotti tulosta ja ajatukset pysyivät oikeinkin terävinä. Viimeiset kaksi tuntia kuluivat lueskellessa ja auringon laskua odotellessa. Onneksi täällä sitä ei tarvitse liian kauan odotella.

Näillä leveyspiireillä jo klo 19.13 suurmoskeijan pihalta kuuluvat tykinlaukaukset ilmoittavat oikean ajankohdan jolloin on aika aloittaa Iftar-ruokailu. Aika hörppäistä hieman vettä tai jogurttijuomaa ja mutustella muutama taateli. Vatsanpohjalle vähän keittoa ja sitten pikkuhiljaa hitaasti kypsytettyjä lihoja, riisiä, kasviksia ja kymmeniä erilaisia salaatteja ja lisukkeita. Riippuen keittiöstä. Tällä kertaa valitsimme arabialaisen ja kansainvälisen menun yhdistelmän.

Mitään suurta en paastopäiväni aikana keksinyt, mutta jotain hetkellistä viisastumista oli ilmassa. Luulisin. Aistien terävöitymistä? Hetkeen keskittymistä? Erilaisten tapojen ymmärrystä?

Se on kuitenkin varmaa, että en muista milloin vesi olisi maistunut niin taivaallisen ihanalta ja taatelit mehukkailta. Jokainen kanuunanlaukausten jälkeinen suupala tuntui jotenkin erityisen herkulliselta ja täyteläiseltä. Ja vaikka pöydät taas kerran notkuivat, onnistuin helposti välttämään tyypillisen ähkyyntymisen tämän kaiken runsauden edessä.

Seuraavalla kerralla voisin paastota ehkä kaksi päivää? Ehtisinkö vielä tänä vuonna, ennen heinäkuun kuudetta, ennen Ramadanin loppua?

No katsotaan. Voi olla että paastokokeilut jäivät nyt toistaiseksi tähän, sillä nyt on vähän toisenlaista. Aistit on tosi terävinä muutenkin.

Kaikki lapset kasassa. Ruohon tuoksu ja uudet potut. Olen Suomessa!!!!

Aurinkoa

Nina

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kommentit (2)

Utelias

Löysin blogisi vahingossa, selatessani Me naisten nettisivuja. Uppouduin teksteihin täysin, sekä kuvat valloittivat minut. On mielenkiintoista lukea erilaisesta kulttuurista ja elämästä ulkomailla. Tarinoista välittyy innostus ja ilo asua uudessa ympäristössä. Olet hienosti kirjoittanut, huumorilla maustettuna arkisista asioista, joista välittyy jopa lukijalle aidosti tuoksut ja maut.

Toivottavasti jatkoa seuraa!

SunTowerLife
Liittynyt28.1.2016

Kiitos paljon viestistäsi! Ihanaa kuulla että kirjoitukseni viihdyttävät ja kyllä vaan, jatkoa on tulossa:). 

Aurinkoista kesää sinulle!

Nina

Nina

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Hoh hoijaa, sitä tämä nyt on. Expat-elämää naurujen ja kyyneleiden kera. Elämää jossa jatkuvalla syötöllä tavataan uusia ihmisiä, tutustutaan, pidetään hauskaa ja sitten vietetäänkin jo läksiäisiä ja yhteisiä viimeisiä hetkiä. On nostettu maljoja, halailtu ja harrastettu. Yhdessä viimeisiä kertoja. Kyyneleitä on valutettu. Lyhyessä ajassa on otettu irti kaikki mahdollinen. Eletty ja käyty asioita läpi pikakelauksella. Välillä syvemmin ja välillä kevyemmin.

Luotan siihen että hyvät asiat eivät tästä maailmasta katoa. He ketkä herättävät  hyviä ajatuksia ja tunteita, heidän luokseen voi aina palata. Tänään viimeksi vietin inspiroivan aamupäivän ihanan naisen luona, jonka maalauksista ja teoksista huokuu tämä koko ihmeellinen maailma. Jotenkin tutun tuntuisia paikkoja ja ajatuksia. Täältä ja kotimaasta. Ja joita voi ihailla lisää täältä. Niinkuin alla olevassa teoksessa, meillä jokaisella on omat ajatuksemme ja tallennetut tiedostomme. Jotkut näkyvissä ja toiset syvällä mielemme sopukoissa, maailman merillä mukana kulkiessamme.

 Tiina Salo-Devries      "Connected" 2016 / "Hidden parts" 2016 / "Stored" 2016                                  

Tammikuussa, ensimmäisessä blogissani tunnustelin elämääni uutena “house wife” tulokkaana, kysellen kokeneemmilta elämänkulusta juuri tässä kaupungissa.  Ja nyt, noin puoli vuotta myöhemmin elelen ja oleilen täällä jo taksikuskia neuvoen. Puolitoista, neljä tai kymmenen vuotta. Ja kaikkea mahdollista. Erilaisia ajanjaksoja ja erilaisia suuntia mistä on tultu ja mihin ollaan menossa. Ihmisiä ja perheitä seilaa ja kulkee näillä maailman merillä ja me täällä muiden mukana. Tavarat kulkevat konteissa ja muistot mielessä. Ja vaikka usein toistuva kysymys kuuluu ”Kuinka kauan TE olette vielä täällä?, ei sitä kukaan näytä tarkasti tietävän. Kaikki riippuu niin monista eri asioista. Olosuhteista. Taloudesta. Rakkaudesta lajiin. Aika nostaa kytkintä muuten vaan. “Aikansa kutakin”, kai tulee itsekin välillä tokaistua.

Vastauksia ja päätöksiä janoava suomalainen ajatuksenkulkuni on väistämättä muuttunut. Jo näin lyhyessä ajassa. Kevään aikana väkisinkin tarttunut lausahdus “insallah” pulpahtaa suusta jo aika luontevasti. Eikä vain lausahdus, vaan myös sen oikea merkitys. Täällä asiat tapahtuvat jos ja kun “jumala suo”. Aikanaan Espanjassa opittu,hieman maallisempi  “manana” lupasi sentään jotain, huomiselle tai ylihuomiselle. Ehkä.

Täällä tapahtuu jos on tapahtuakseen. Ei koskaan tai hyvinkin nopeasti.

Jotain erityisen tarkkaa täällä on kuitenkin tällä viikolla tapahtunut, sillä virallisen kuu-havainto-komitean sunnuntai iltana havaitsema, oikealle pullistuva kuunsirppi merkitsi Ramadanin, muslimien pyhän kuukauden aloitusta kesäkuun 6.lle päivälle. Islamilaisen kalenterin, kuun kiertoon siis perustuvan ajanlaskun mukaan, yhdeksäs kuukausi on pyhä ja paastolle pyhitetty. Pyhitetty myös hyville teoille ja ajatuksille. Vähempiosaisten auttamiselle. Yhdessäololle, perheille ja joka iltaisille illallisille, Iftareille. Ramadanista lisää voit lukea myös ystäväni Annan blogista.

Pyhä kuukausi lyhentää koulu-ja työpäivien pituutta. Kahviloiden ja ravintoloiden aukioloaikoja. Purkan mäyhääminen, juominen ja syöminen yleisillä paikoilla on nyt unohdettava. Ja jos “ei-muslimien” pukeutumiskoodit on täällä aikojen kuluessa aika reippaasti vapautuneet, niin Ramadanin aikana suosituksia vedetään vähän takaisin päin.  Ja itseasiassa se tuntuu hyvinkin luonnolliselta. Ihan vaan kuumana porottavan auringonkin kannalta hieman peittävämpi asu ei todellakaan ole huono idea.  Näissä lämpötiloissa ei paljon kannata itseään käristää. Ystävällinen, täysissä pukeissa oleva  nainen tokaisi ohimennessään meille pihalla bikineissä aikaamme viettäville että,  “D-vitamin is good in the morning, but after 12 o’clock the sun is dangerous!”

Mutta nyt on siis Ramadan ja ihan silkasta uteliaisuudesta ajattelin elää ainakin yhden päivän siihen liittyvien ohjeiden mukaisesti. Ihan vain että tietäisin mitä mielenkiintoista päässäni paaston aikana liikkuu. Tavoitteena on olla syömättä ja juomatta auringon noususta aina laskuun asti. Ajattelematta jääkaapin oven avaamista tai viileän veden hörppimistä. Kokeilen ehkä huomenna. Tai ylihuomenna. Vaikka eihän yhdessä päivässä pitäisi olla ongelmaa, sen verran hyvin olen kerännyt vararavintoa lähiaikoina. Vaikka rajultahan se äkkiseltään kuulostaa, varsinkin juomattomuus näillä keleillä. Että lukisin aamu-uutiset ilman kahvia ja jogurttia? Vaikka toisaalta voinhan herätä syömään jo klo 04.00 ja pistää sen jälkeen pään takaisin tyynyyn. Piilotan taatelit ja hedelmät. Ja laitan kädet korville kun koira lipsuttaa vesikupilla.

Viime perjantain hulvaton brunssi isolla porukalla ja pitkällä kaavalla vaihtui heti lauantaina kevyempään avocado-salaattiin Dubai Marinassa. Lapsen tämän kevään viimeiset uimakisat käytiin kunnialla hoitamassa Dubain Hamdan Sport complexissa. Kohta on aika pakata pikkukoira pehmokassiin ja lentää kesäksi Suomeen. Koirankuljetukseen liittyvästä byrokratiasta ja asianhaaroista myöhemmin lisää, kun asiat on varmasti sujunut niinkuin tällä hetkellä oletan niiden sujuvan. Nyt vielä muutama päivä tunteikkaita hetkiä  ja hyvän jatkon toivotuksia.

Maa al salama

Go with peace

Nähdään taas

Nina

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Arabiemiraateissa asuva Nina on koulutusalalla työskentelevän miehen vaimo, kolmen lapsen äiti, koiran omistaja ja ihmisten välisestä vuorovaikutuksesta, kulttuureista ja kielistä kiinnostunut vapaa kirjoittaja. Blogissa havainnoidaan arkea ja juhlaa AbuDhabissa, kiihkeän kasvun suurkaupungissa. Tai toisinaan jossain ihan toisaalla. Rakkaudella ja huumorilla tietenkin.

Teemat

Blogiarkisto

Kategoriat