Kirjoitukset avainsanalla opettaja

Arki voi olla aika mukavan värikästä ja kumpuilevaa kun poikkeaa sellaisille sivupoluille joista aikaisemmin ei tiennyt yhtikäs mitään. Niinkuin yksi ystäväni kerran totesi minun olevan aika taipuisa, niin sitä todella. Mieluummin sitä kuin kaavoihin kangistunut. Tarvittaessa taipuisa ja notkea muuttamaan ammatti-identiteettiä. Senhän voisi lisätä vaikka CV:hen. Ja tähän pieni tarkennus, että kukin tyylillään. Kotirouvana olo on ollut yhtä ihanuutta ja ajan nautinnollista törsäystä suorastaan. Leppoistakin leppoisampaa oman ajan hallintaa sekä perheeni ja itseni hemmottelua. Mutta myös sitä ehdottoman tärkeää, täällä olemisen mahdollistamista ja asioiden hoitoa. Etätöitä ja expat elämää. Monenlaisia ratkaisuja elää tätä elämää.

Mutta silti. Mikä lie synnynnäinen ja sisäänrakennettu tarve mennä töihin. Pakata työlaukku ja silittää työvaatteet. Edellisenä iltana on kiva kokata lounasherkut eväsrasiaan  ja laittaa kello soimaan 5.45. Aamutoimien jälkeen onkin hauskaa astua hissiin ja arvuutella mihin kukakin on suuntaamassa. Taksijonossa minäkin näytän työläiseltä enkä paljastu aamupäivän melontaharrastukseen suuntaavalta. 

Ulkomailta tulleena työnhakijana työnhaku ja työnsaanti voi täällä  olla aikamoinen prosessi. Vaatimuksia riittää. Vaaditaan papereita, todistuksia, lupia. Käännöksiä arabiaksi, poliisin leimoja ja tottakai mieheni kaikki mahdolliset dokumentit. Rouvan omat referenssit ei nyt riitä. Ja sitten se isompi asia! Ammattitaitoa ja koulutusta vastaavan työn sisältö, työaika ja palkkaus. Ne kaikki tai jokin niistä voivat Suomesta tulleelle näyttäytyä aika ylivoimaisen erilaiselta kuin mihin on tähänastisen elämän aikana tottunut.

Vaikka kuinka verovapaata tuloa, niin miltä kuulostaisi esim. siivoojien, palvelusväen, rakennusmiesten tai vaikkapa vartioiden 10-12 h työpäivät kuutena päivänä viikossa muutaman satasen palkalla (euroina). Onneksi sentään asunnon, terveydenhuollon ja lentolippujen kera. Tai taksikuskien työaika. 12 h työtä ja 12h lepoa. Joka päivä. Paitsi yhden kuukauden ajan jolloin heillä on vihdoin mahdollisuus vuosilomaan omassa kotimaassaan. Tapaamaan perhettään ja lapsiaan joille he lähettävät palkastaan joka kuukausi kelpo osan. Jotta lapset saisivat käydä koulua. Paremman tulevaisuuden takia.

Viime viikkoina olen pohtinut vapaa-ajan ja työstä maksettavan korvauksen suhdetta toisiinsa. Johtuen synnyinmaastani, olen tottunut maailman lyhyimpiin työaikoihin ja pisimpiin loma aikoihin. Ammattiliittojen aikaansaamia etuoikeuksia, joista ääneen puhuminen saattaa joissain yhteyksissä kuulostaa uskomattomalta. Pilalle hemmotellulta suorastaan. Varsinkin uudessa työpaikassani jossa olen saanut tutustua useaan erittäin ahkeraan ja työteliääseen naiseen, joista jokainen heistä tekee viikon aikana reilusti enemmän työtunteja kuin minä. Reilusti pienemmällä palkkapussilla kuin minä. Elävät erossa pienistä, isovanhempien hoivissa olevista lapsistaan. Tällä hetkellä jokainen heistä odottaa kesää ja todellakin ansaittua vuosilomaansa Filippiineillä.

Erilaisista yrityksistäni huolimatta en onnistunut löytämään itselleni sopivaa paikkaa. Kunnes tuli päivä jolloin minuun otettiin yhteyttä ja löysin itseni työhaastattelusta jostain ihan muualta kuin olisin ikinä voinut kuvitella. Työni päiväkodissa, 2-3 vuotiaiden opettajana on tehnyt minusta entistä taipuisamman. Ammatillisesti. Liikunta varhaiskasvatuksen välineenä oli aikaisemminkin tuttua, mutta nyt saan oppia pienen ihmisen aivoitusta vähän syvemmin. Ruokailu, vessa ja nukkumistottumukset on jokaisella omanlaisensa ja omien lasten vastaava aika on lähiaikoina hauskasti pulpahdellut ajatuksiini. Nyt lauletaan, leikitään, sylitellään ja halitaan. Reiden ympärilläni roikkuu tahmaisia käsiä ja lattioilta löydän erinnäisiä eritteitä ja ylläreitä. Kimeät kiljahdukset ja maailman hurmaavimmat hymyt kuuluvat nyt jokaiseen työpäivääni. Kuudentoista lapsen ja kahden avustajan kanssa 7 tuntiset työpäiväni kuluvat vauhdilla. Piippolan vaarilla oli talo ja monet muut lasten laulut sujuvat pikkuhiljaa myös englanniksi.

Old MacDonald had a farm, E-I-E-I-O (ii-ai-ii-ai-ou) !

 

Aurinkoa

Nina

Ensimmäinen kuva Kipinä nurseryn sivuilta http://kipinakids.com

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Ilmassa on tuttu tunne kouluvuoden lopun lähestymisestä. Aika pöllähtänyt ja todella globaali tunne joka yhdistää varmasti kaikkia maailman opettajia ja kouluhenkilökuntaa. Ja heidän puolisoitaan. Syksystä asti tietoa on tuotettu ja viilattu. Väännetty ja kaivettu. Puristettu helmiä ja kannustettu kaikin voimin. Suomessa kevään viimeinen koulupäivämäärä on kirjoihin ja kansiin painettu, Arabiemiraateissa koulun lopetukselle on erilaisia vaihtoehtoja. Kouluissa voi olla hyvinkin erilaiset käytänteet ja lopetuspäivämäärät. Päätösjuhlien jälkeenkin koulu joko jatkuu tai ei. Näin suomalaisesti ajateltuna, pakkaa sekoittaa muslimien pyhä kuukausi Ramadan. Osa oppilaista jää kotiin jo nyt. Toisissa  kouluissa noudatetaan lyhyempää koulupäivää vielä koko kesäkuun. Lopputestienkin osalta käytänteet vaihtelevat. Joissain kouluissa ne  saatetaan loppuun ennen Ramadania, joissain sen aikana ja jotkut koulut eivät tenttaa oppilaitaan vuoden lopuksi sen suuremmin.

Koulutushan se on joka kannattaa ja sen takiahan täällä ollaan. Siis tällä reissulla. Vaikka opettaja olenkin, voisin tämänhetkisen toimenkuvani perusteella nimetä itseni paremminkin  “koulutusmuusaksi”, sen verran paljon tämä asia ympärilläni pyörii.  Pääsyyllinen eli mieheni ja sponsorini, pitää minut auliisti ajantasalla kulloinkin meneillään olevista koulukäytänteistä. Ja näin on ollut jo vuodesta 1990. Myös kevään loppukokeisiin pänttäävä 15-vuotias antaa osansa tähän koulutuspottiin. Kansainvälisen koulun monisteniput saa hien pintaan. Ja sitten on vielä kaksi etämentoroitavaa, ipanat Suomessa. Kyllä. Koulutusmuusa taipuu moneen ja on siten tittelinä ihan kuvaava. Sillähän voisi olla arvoa jopa omassa CV:ssä. Sitä on nyt lähetelty suuntaan sun toiseen. Aika näyttää mitä löytyy.

Poikakoulun “Graduation 2016” päivä on käsillä ja pieniä poikia saapuu koulun jumppasalista juhlasaliksi muuntautuneeseen tilaan heti aamusta. Vielä pientä virittelyä, koripallokorin kattoon nosto, AV-laitteiden herättely ja tietenkin poikien järjestäminen omille paikoille. Juhlat alkavat sähäkästi musiikinopettajan säestäessä ja ohjatessa poikia sähköpianon takaa. Laulu, liike ja rytmitys. Mukaansa tempaava meno. Poikia valkoisissa perinne asuissa ja vihdoin saliin marssii päivän varsinaiset päähenkilöt, Grade 5:sen valmistuneet pojat hienoissa valmistujaisasuissaan. Noin 10-11 vuotiaat pojat ovat saaneet päätökseen Cycle 1 osion, suomalaisittain ala-asteen. On aika siirtyä seuraavalle tasolle. Äidit kuvaavat ylpeinä poikiaan ja hattujen lentäessä ilmaan ihastuneet huudahdukset täyttävät salin.

Laulua, Yola-tanssia, vuorolukua, todistuksia ja palkintoja. Opettajat ohjastavat ja kaitsevat. Ja vaikka on juhlapäivä, tarjolla on myös hyödyllistä tietoa liikennekäyttäytymiseen liittyen. Kuinka autossa ja bussissa noin yleisesti ollaan, ei huudeta, pompita ja riehuta. Eikä täytetä autoa tupaten täyteen. Eikä pelata palloa autotiellä. Osa pojista palkitaan nimenomaan liikennekäyttäytymiseen liittyen auton muotoisilla, renkailla vedettävillä repuilla. Tärkeä tärkeä teema. Varsinkin poikakoulussa. Suurin osa mahdollisesti nopeiden ja hienojen autojen tulevia kuskeja.

Ja kyllähän koulun kevätjuhlissa pitää olla pientä purtavaa. Jo esitysten aikana sain “office ladien” eteeni tuomia, toinen toistaan kauniimpia tarjottimia ja niille kauniiksi muodostelmiksi aseteltuja pikkuleipiä ja suklaakonvehteja. Ja kahvia. Ja heti esitysten jälkeen juhlaruokailu jatkui koulun ruokalassa. Ehkä tätä voisi verrata Suomessa lasteni koulussa kerran vuodessa järjestettävään “taco-päivään”. Tämä päivä oli lastemme keskuudessa etukäteen odotettu. Ei että tacoja ei olisi kotona koskaan saanut, mutta poikkeus kouluruokailussa oli ilmeisen odotettu. No täällä tacot oli korvattu aikamoisella määrällä äitien tuomaa paikallista ruokaa ja herkkuja. En tiedä kannattaako edes yrittää luetella mitä kaikkea pojat lautasillaan kantoivat. Juhlapäivä kuitenkin. Onneksi osa energiasta pääsi käyttöön heti ruokailun jälkeisissä, iltapäivän teemapajoissa ja varsinkin pomppulinnassa.

Juhlien vierailijana, sain “äitikatsomosta” käsin pidättellä kyyneleitä ja pakahduttavaa tunnetta, ylpeyden tunnetta kun suloiset pojat riensivät äitiensä eteen kuvattavaksi, juhla-asuissa ja todistus rinnan edessä. Kuviin halutiin myös opettajien ja rehtorin kanssa. Tänään on saavutettu jotain. Tästä on hyvää jatkaa. Kiitos tästä vuodesta teille enemmän ja vähemmän tällä hetkellä virkeille opettajille ja kouluhenkilökunnalle. Kiitos myös itselleni, reippaalle koulutusmuusalle. Ollaan kaikki taas vuoden verran kokeneempia. Koulutus jatkuu.

Nina

 

 

Pääkuva : Καθηγητές Ξένων Γλωσσών www.xenesglosses.eu@xenesglosses.eu

Kommentit (1)

Anna

Hyvin kirjoiteltu juttu :) Nämä on juuri sellaisia asioita, mitkä uskoakseni näyttäytyvät mielenkiintoisina erityisesti ihmisille, jotka eivät asu näillä hoodeilla.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Arabiemiraateissa asuva Nina on koulutusalalla työskentelevän miehen vaimo, kolmen lapsen äiti, koiran omistaja ja ihmisten välisestä vuorovaikutuksesta, kulttuureista ja kielistä kiinnostunut vapaa kirjoittaja. Blogissa havainnoidaan arkea ja juhlaa AbuDhabissa, kiihkeän kasvun suurkaupungissa. Tai toisinaan jossain ihan toisaalla. Rakkaudella ja huumorilla tietenkin.

Teemat

Blogiarkisto

Kategoriat