Kirjoitukset avainsanalla arabialainen kulttuuri

Samaa tahtia kuin aurinko on noussut korkeammalle, talven jälkeisestä elämästä on muotoutunut hyvinkin sosiaalinen. Naisporukalla, perheen kesken, ystävien kanssa. On vietetty Toukokuun ensimmäistä, tupareita ja läksiäisiä. Äitienpäivää on vietetty ties kuinka monta kertaa, sekä yllätys aamupalan että Dubaissa pianokonsertin merkeissä. On vietetty myös ylellisen juhlavia ja riehakkaita kevätjuhlia. Ja lätkääkin on seurattu alusta loppuun.

Naisporukalla on sukellettu Madinat Zayed Shopping centerin ihmeelliseen maailmaan hankkimaan mekkoa, josta bling-blingiä ei puutu. Korut, laukut, kengät ja hiukset, kaikki stailataan nyt itämaiseen tapaan. Toukokuun tapahtumat ovat olleet uskomaton sekoitus paikallista ja suomalaista kulttuuria. Kameleonttina tapahtumasta toiseen, eri kulttuurien väleillä, väriä ja vaatetustyyliä vaihtaen. Käytännöllistä skandinaavisuutta  ja ylellistä arabialaisuuta, molempia sopivissa määrin. Koko skaala varvastossuista korkkareihin. Ja ne mukavat tennarit.

Täytyy todeta, että näiden kaikkien tapahtumien yhteisenä tekijänä on enemmän tai vähemmän ollut syöminen. Olen syönyt vatsan turvoksiin pannukakusta ja lohileivistä tai yhtä hyvin pistaasi ja baklawa herkuista. Täytetyistä kasviksista. Riisiä, toinen toistaan maukkaampia salaatteja, piirakoita, lihapatoja ja niitä vastustamattoman ihania kakkuja ja makeita, suupaloja, kakkusia, herkkusia, leivoksia. Skumppaa sillon ja skumppaa tällön. Hyviä syitä on ollut monia. Ja uusin tuttavuus, Egyptiläinen leipävanukas Umm Ali! Kuuntelepas näitä aineksia. Filotaikinaa, croisantteja tai rapeita canapee -keksejä pehmitetään makeassa maidossa tai kermassa.  Maun mukaan maustetaan vanilijalla, kardemummalla ja kanelilla. Runsaalla kädellä höystetään manteleilla, pähkinöillä, kookoksella ja rusinoilla. Kypsennetään uunissa ja energiapitoisuuden puolesta mitään muuta samalla aterialla ei sitten tarvitakkaan.

Muutaman viikon aikana olen todellakin syönyt ja kerännyt vararavintoa kuin kameli. Pientä kyttyrää pikkuhiljaa muistuttava etumus on saanut sisuksiinsa mitä ihanampia herkkuja. Oikeastaan odotan jo mielenkiinnolla parin viikon päästä alkavaa Ramadan kuukautta ja sen tarjoamaa mahdollisuutta harjoittaa paastoa. Joka kylläkin kuukauden jokaisena iltana palkitaan illallisella. Ja arabialaiseen tapaan kursailu ei kuulemma kuulu tähänkään tapahtumaan.

Kukaan ei tietenkään pakota maistamaan näitä kaikkia ihania ruokia mitä tämä maanosa päällään kantaa, mutta olen jo pienenä oppinut että jos ei maista, ei voi myöskään kertoa mielipidettään. Tai loukata herkun valmistajaa. Aina mahtuu pala “suklaa creme caramel”-keikauskakkua, varsinkin  jos eläväinen ja kuvan kaunis arabinainen katsoo sinua suoraan silmiin ja vetää suun mutruun…

”You didn’t taste my cake?”.

“Yes I did! It was amazing!”

Ja tästä tiedosta syntynyt mielihyvä saa keikauskakun tekijän iloiseksi  ja entistä ylväämmäksi. Me kaksi suomalaista, samoihin juhliin myös herkkuja tuoneet sen sijaan lähes kilpaa kertaamme toisillemme mikä omissa luomuksissamme olisi voinut onnistua paremmin. Valuu sieltä ja on litistynyt täältä. Uuni teki kepposet ja sitä rataa.

Tyyliin palaten, tässä eräänä päivänä pakkasin jumppakamppeeni ja varmuuden vuoksi vähän muutakin isoon säkkimäiseen urheilukassiin ja hyppäsin tyytyväisenä ystäväni kyytiin. Kodikkaassa ja trendikkäässä body&mind-studiossa hikoilimme zumban villitseminä täydessä salissa ja tunnin jälkeen istahdimme pihalle tasaamaan sykettä ja täyttämään menetettyä energiavajetta puhdistavilla ja raikkaan vihreillä “fresh juiceilla”. Jälleen kerran saan todeta että ympäristö muokkaa kulkijaa, sillä muutoksen kohteeksi tulee joutumaan nyt käytännönläheinen säkkikassini, joka vei leijonan osan jumppasalin seinustalle jätettyjen sievien merkkilaukkujen tilasta. Hikoilu ja bling-bling ei näemmä kumoa toisiaan. Tästä sain myös ystävän rakkaudella annetun vinkin. " Oletko huomannut miten kauniita ja siroja laukkuja täällä käytetään?". No olenhan minä. Aina pienelle naparetkelle lähdössä.

Tässä kaiken kiiltävän keskellä on jotenkin rauhoittavaa ajatella tuon samaisen jumppa studion liitutaululle raapustettua ajatusta kokemusten hetkellisyydestä ja mielen tavoitteista. Vaatimattomuus  kaunistaa. Totta. Mutta sekin on totta että arabinaisen kakku ei lässähdä koskaan. Ja se on tieto jonka ajattelin tallentaa syvälle muiden tietojeni joukkoon.

Nina

 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Tänä keväänä olen saanut nauttia äitienpäivistä useammin kuin koskaan. Maaliskuun 8. päivänä sitä toivotettiin Uudesta-Seelannista ja täällä Arabiemiraateissa saman kuun 21. päivä toi kortin ja kukkia. Ja churroja ja nutellaa, ihania pitkulaisia munkin ja vohvelin tapaisia  herkkuja, joita alunperin opin dippaamaan paksussa ja ravitsevassa kaakaossa Espanjan vuosina. Näitä herkkuja sain pitkästä aikaa viime viikonloppuna päättyneillä kymmen päiväisillä “Mother of Nation” festivaaleilla.

Olen varmaan aikaisemminkin maininnut kuinka hienoja tapahtumia täällä Abu Dhabissa osataan järjestää. Tätä tapahtumaa oli suunniteltu ja rakennettu huolella jo viikkoja etukäteen pääkaupungin keskeiselle paikalle, Corniche Beachille. Tapahtuma oli järjestetty maan isän, emiraattien perustajan, Sheikh Zayedin lähimpien vaikuttajanaisten kunniaksi. Äidin ja vaimon, Sheikha Salaman ja Sheikha Fatiman kunniaksi. Ja tietenkin meidän kaikkien naisten ja äitien iloksi.

Täältä löytyivät tuhannen ja yhden yön tarinat! Iltanäytös palmujen suojissa, kaiken ikäisiä ja näköisiä ihmisiä nauttimassa arabialaisen, jo 1700-luvulla kerrotun kansantarinan jännittävistä vaiheista. “Aladdin ja taikalamppu” tarina köyhästä pojasta  ja ilkeästä velhosta, ihmeitä tekevästä vanhasta öljylampusta ja toiveiden luo lennättävästä taikamatosta on yhä kiehtova. Pulassa auttava taikasormus ja rinnalle toiveiden prinsessa, hyvät voittavat ja kaikki elävät onnellisina elämänsä loppuun asti. Tarinoilla on voimaa ja äidin sydän on taas pakahtua. Jaloissa pyörii pieniä ihmisiä ja ajatuksissa jo isot omat.

Pienet hetket voivat joskus olla pysäyttäviä. Pieniä poikia askartelemassa värikkäitä perhosia ja kiinnittämässä niitä kokonaiseen perhosmereen. Äitejä ja poikia yhdessä, keskittyneinä, silittämässä ja muotoilemassa lasilevyn päällä kevyesti liikkuvaa okran väristä hiekkaa. Hiekkaa, jota tekee mieli silittää, kosketella, valuttaa sormien välistä, penslata ja saada aikaiseksi toinen toistaan yllättävämpiä kuvioita. Tärkeitä hetkiä.

“ Mothers demonstrate to us how to live a life full of actions that form a pattern of kindness and compassion and open your eyes to the fact that we are all single, but important, part of a great beautiful picture”

                                    - Mother of nation

Askartelua, taideteoksia, seikkailuliikuntaa, musiikkia, ruokailua, käsitöitä ja festivaalien viimeiselle illalle osunut upea auringonlasku. Harlekiini teatteria ja palmujen alla enkelin äänellä laulava naistrubaduuri. Henkilökohtainen esiintyjä suosikkini festivaalien viimeisenä iltana oli ehdottomasti Vandalye, kolmen nuoren miehen trio. Energia ja iloisuus, positiivisuus ja röyhkeys laulaa ja esiintyä niin riipaisevan rockisti. Ja toisaalta niin pehmeästi ja kevyesti. Siihen olisin voinut pysähtyä vaikka koko illaksi. Olikohan poikien äidit yleisössä? Olisi mahtavaa nähdä heidän katseensa ja ajatuksensa poikien hurmatessa yleisönsä. Niinkuin minun poikani hurmaa minut yhä uudestaan ja uudestaan uskomattomalla huumorillaan, viisaudellaan, soitollaan, laulullaan, ilmalennoillaan, volteillaan ja käsittämättömän vahvalla kauneuden tajullaan. Kyky tehdä kanssaihmiset onnelliseksi. Siitä on minun poikani tehty.

Sheikki Zayedin erinomaisuuden, vahvuuden ja hyvyyden kerrotaan periytyneen hänen äidiltään Sheikha Salamalta. Äidin  kasvatus metodeilla  kerrotaan olleen suuri merkitys pojan valoisaan luonteeseen ja avarakatseisuuteen. Ja myöhemmin hänen suuriin tekoihin maansa hyväksi.

“ Mothers constantly usher us to move forward in our lives, never letting us settle for what may seem like the path of least resistance, always pushing us to be the best we can be.”

                                 - Mother of nation

Toukokuun äitienpäivä vielä edessä. Odotettavissa elämän taikalamppuja ja lentäviä mattoja. Kauniita asioita ja suuria tekoja. Elämää helpottava skype ja pieni kitarasoolo kenties. Ja hersyvää naurua ja viihdyttäviä tarinoita. Siitä on minun poikani tehty.

Aurinkoa 

Nina

Kuvat Nora ja Nea Eränpalo

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Viime viikonlopun vietto alkoi  koiran lääkärintarkastuksella ja vaadittavien linimenttien levittämisellä. Jos meiltä ihmisiltä vaadittaisiin samat testit ennen hotelliviikonloppua,voisi monta reissua jäädä tekemättä. Kriittisten paikkojen pyörittely Tops-puikolla, nuhatipat suoraan sieraimiin ja ulkoisten loisten estolääkitys niskavilloihin. Asiansa osaava lääkäri ja koko hoitohenkilökunta vakuuttivat meidät kertaheitolla ja ennen kuin paperiasiat oli saatu kuntoon juoksi koiramme jo iloisesti hoitajansa Rustyn mukana hotellin toiseen kerrokseen. Koiran henkilökohtaiset tavarat pikkukoirien osastolle omaan “huoneeseen” Rustyn suosittelemalle ikkunapaikalle ja sitten tutustumaan pihaan ja kaikkien koirien yhteisiin sosiaalitiloihin. Jätimme haukun hyvillä mielin hoitoon ja ei muuta kuin autoa tankkaamaan aikaista lähtöä ajatellen. Yhden päivän vierailu Omaniin, UAE:n naapurivaltioon, vaati  kahden yön hotellipaketin piskuiselle koirallemme.

Klo 05.30 auton keula kohti itää ja aavikolle rakennettuja moottoriteitä pitkin kohti Al Ainia ja rajatarkastuspaikkaa lähellä Al Buraimia. Noin 250 km matka Arabian niemen rannalta suoraan Omanin lahdelle sujui reippaasti ja matkan aikana muuttuva maisema tuntui ihanalta vaihtelulta UAE:n hiekka-aavikoille. Upea Hajar-vuoristo ja Al Batinahin rannikkotasangon lukuisat  viljelmät kuten taateli, banaani- ja mangoplantaasit värittivät maisemaa. Samoin palmukeitaat, vuohet, vaaleanpunaiset ja keltaiset kartanot muureineen, kriketin pelaajat ja lukuisat tienvarsiliikkeet. Kahviloita, teetupia, renkaiden korjausta, partureita, huonekaluja, vihanneksia, kangasliikkeitä ja moskeijoita. Maanläheistä ja värikästä elämää.

Aamutuimaan lähteneinä pääsimme ajamaan lähes tyhjillä teillä ja vaikka koordinaatit kartassa ja maastossa eivät lähimainkaan vastanneet toisiaan, löytyi pääkaupunki onneksi omalta paikaltaan. Mitä lähemmäksi Muscatia ajoimme, sitä veistoksellisemmaksi puut ja pensaat muuttuivat. Kukkapenkkien väriloisto ja sommittelu oli myös huikaisevan hienoa.Määränpäässä ja nälkäisinä istahdimme ensimmäiseen ravintolaan ihailemaan todella kauniin satamakaupungin ja rantapaseon perjantaipäivää. Lautaselliset herkullista lammaskebabia salaatti höysteellä, hummusta ja khubtz-leipää sekä isot lasilliset raikasta hedelmämehua, ananasta, persikkaa ja sitruuna-minttua.

Aurinkovarjoista huolimatta paita liimaantui mukavasti selkään. Ilma oli selvästi kuumempi ja kosteampi Intian valtameren läheisyydessä ja tuohon mereen oli ehdottomasti päästävä sukeltamaan. Saimme monenlaista neuvoa uimarantojen sijaintiin liittyen, mutta paras ohje, kiitos vain italialaiselle herrasmiehelle, oli ehdottomasti lähellä keskustaa olevan hotellin ranta. Sinne siis ja ovea kolkuttamaan, mutta ennen kuin kukaan ehti toivottamaan meitä tervetulleeksi löysimme itsemme, edelleen avuliaan ohjeistuksen avulla, Ritz-Carltonin yksityisrannalta. Koska käytännössä olimme jo hotelli asukkaille tarkoitetulla alueella, olisi ollut silkkaa pikkumaisuutta jättää houkutteleva ranta uimatta. Uikkarit päälle ja kohiseviin aaltoihin. Tuota hetkeä ei voinut enää peruuttaa.

Perinteinen arabialainen basaari on varmasti aina aisteja hivelevä kokemus,mutta varsinkin Mutrah Souqin kapeilla ja risteilevillä kujilla. Kankaiden, korujen, suitsukkeiden, mausteiden, huivien ja antiikkiesineiden värit, tuoksut ja kauneus veivät ajatukset hetkessä kauas arjesta. Kauppiaiden into palvella, myydä ja asettaa omanilaisen miehen perinteistä hattua tilanteesta pois pyristelevän mieheni päähän oli hauskaa mutta hengästyttävää. Ranteeseen siveltyä tuoksuöljyä nuuskin vielä seuraavana aamuna.

Sillä aikaa koirahotellin facebook sivuille oli ilmestynyt useampikin päivitys. Ulkoleikki kuvia aamu-ja iltapäivältä. Pienten koirien ulkoleikit videoituna ja vielä meidän oma haukku kuvattuna omasta kopista, oman viltin ja lelun kanssa. Koiranhoitajamme Rusty ylitti kaikki odotukset.

Ystävällisiä ja niin avuliaita ihmisiä, palvelua ja hemmottelua.Tällä kaikella olen ladattuna pitkälle eteenpäin.

Aurinkoa

Nina

 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

                                                                                                                              Kuvat: Nea Eränpalo

“Doggy doggy I love you!”  

“Hello!”naapurin mies tervehti hississä.“Hello,how are you?”vastasin.”I didn’t talk to you!”mies tokaisi ja muikisti suuta kohti sylissäni ihmettelevää koiraa. “What’s  it’s name?”hän jatkoi.“Minni”,vastasin ja mies alkoi tuttavallisesti lähestyä meidän hissi puoliskoa. Miehen huulet olivat törröllään ja katse kiinteästi koirassa. Hetken aikaa olin varma että hän aikoi päästää suustaan jotain jokelluksen tapaista.Jotain sellaista ihastuksen ja hassuttelun tapaista niinkuin pienille  lapsille on tapana tehdä. Onneksi hissi pysähtyi ja tilanne ei ehtinyt edetä pidemmälle.Ilmeisen eläinrakas herrasmies poistui omaan kerrokseen toivotellen hauskaa päivää Minnie-Mouse:lle.

Ensimmäiset viikot talon yleisissä hisseissä kulkiessani tutkailin erityisen tarkasti kanssamatkustajien suhtautumista sylissä matkustavaan koiraamme, joka hiljaa ja rauhallisena nuuskuttaa ilmaa ja kurottaa kaulaansa ilmassa leijailevien eksoottisten tuoksujen perään. Olin varautunut väistämään ja antamaan hissin jopa mennä,mutta se oli turhaa! Kädenviittauksilla ja lasten “doggydoggy” huudoilla meidät on aina kutsuttu mukaan.

Käytännön syistä siirryimme jossain vaiheessa kulkemaaan koiran kanssa talon huoltohissillä. Hissin kattoperspektiivistä tallentaisin mielelläni joskus kuvan jossa minä ja koirani matkustamme päivittäin ylös ja alas,välillä sulloutuneena pieneen nurkkaan yhdessä talon huoltohenkilökunnan kanssa. Muuttomiehiä,siivojia,autonpesijöitä,vartijoita,ruoka-ja tavaralähettejä sekä minä ja koira, joka näissä tilanteissa osaa kuin sovitusti pitää kuononsa kiinni.

Koiran omistaminen keskellä kaupunkimiljöötä on mielenkiintoista.Ja varsinkin keskellä sellaista maata ja kaupunkia jossa koira on edelleen kohtalaisen harvinainen asukki. Ainakin kerrostaloissa.Omat pihat ja puutarhat on eri asia.Kuten suorasukainen arabianopettajani Ms.Maha totesi,”Angels don’t come inside,if there is a dog”.En ala väittelemään hänen kanssaan,mutta ymmärrän että kyseessä on puhtaus.Ja se on erityisen tärkeä asia tässä kulttuurissa.

Jokaisella ulkoilutus kerralla ohitamme vuorossa olevan vartijan,joka viikkojen kuluessa on rohkeasti alkanut ojentamaan kättään meitä kohti.Ystävällinen ele, mutta hänen kohdallaan vielä ilmeisen uhkarohkea teko. Ujosti hymyillen ja käsi haparoiden hän ojentaa kohti koiraa,kunnes peruuttaa aikeensa ja vetää kätensä nopeasti rintakehälle.  Vilkuttaminen sopivalta etäisyydeltä on selvästikin turvallisempi vaihtoehto.

Tänään viimeksi hienoakin hienompi auto pysähtyi kohdalleni ja ratissa oleva emiraattimies tervehti iloisesti tiedustellen koiran rotua. Ja tottahan toki hänellä oli ollut samanlainen. Hän kehui kuinka hyvä, kaunis ja suojeleva juuri tämä koirarotu on. Huivi liehuen hän kaasutti tiehensä,mutta vielä lähtiessään hän toivotti hyvät päivänjatkot ja peukalo-etusormi ympyrämerkillä osoitti kuinka priima tämä haukku hänen mielestään oli.

Kaikki eivät tyydy vilkuttamiseen.“Hello Sir,is that a miniature pinscher?Can I touch it?”, kysymyksiin sai vastata myös mieheni tässä eräänä päivänä. Hän oli kohdannut paikallisen koirakuiskaajan, joka pysäytti autonsa tien laitaan ja kyykistyi rauhallisesti väljässä,valkoisessa perinne asussaan koiramme eteen.Koiran hämmästys oli suuri. Edelleen kyykyssä,selkä suorana ja katse kohti taivasta mies huudahti voitonriemuisena,”Look,I am dominating it”. Miehen käytös ja asento oli saanut hyvinkin vuorovaikutteisen koiramme hiljaiseksi.”Mies jatkoi voittokulkuaan,“This is how the famous Ceasar Milan does!”.Enkeleitä tai ei,meidän koiralla on täällä kaikki hyvin.

Aurinkoa

Nina

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Arabiemiraateissa asuva Nina on koulutusalalla työskentelevän miehen vaimo, kolmen lapsen äiti, koiran omistaja ja ihmisten välisestä vuorovaikutuksesta, kulttuureista ja kielistä kiinnostunut vapaa kirjoittaja. Blogissa havainnoidaan arkea ja juhlaa AbuDhabissa, kiihkeän kasvun suurkaupungissa. Tai toisinaan jossain ihan toisaalla. Rakkaudella ja huumorilla tietenkin.

Teemat

Blogiarkisto

Kategoriat