Kirjoitukset avainsanalla lapsuus

Arki alkoi. Myös työt päiväkodin opettajana.

Koulutusalan ammattilaisena olen kai viimein ja vihdoin löytänyt oman tason. Kuulostaa sarkastiselta, mutta ihan todella koen olevani pikkuihmisten kanssa yllättävän samalla aaltopituudella. Työuran aikana olen enimmäkseen opettanut ihan sujuvasti puhuvia ja itseohjautuvia oppilaita, lapsia, nuoria, aikuisia ja senioreita. Muutamalla eri kielelläkin. Silti nämä hupsut, siansaksaa, tai paremminkin ranskan-arabian-englantia höpöttävät, sinne tänne säntäilevät  ja mennessään paikkoja sikinsokin pistävät 2-vuotiaat ovat onnistuneet herättämään kiinnostukseni. Joka päivä ihailen miten pieni ihminen oppii ja mallintaa. Joka päivä palan halusta tietää miten pienen ihmisen uteliaisuus ja halu oppia lisää herätetään ja ylläpidetään. Varsinkin kun lähes joka päivä vanhemmat odottavat minun kertovan kullannuppunsa edistymisestä.

Ja kyllähän meillä opitaan. Yhteistyökykyä (vaipanvaihto ja ruoka-ajat), työelämätaitoja (aamupiirissä paikallaan istuminen), kohteliaita tapoja ja vuorovaikutusta (silmiin katsominen, kiitos ja näkemiin), ongelmanratkaisukykyä ( mitä reittiä pääsen ensimmäisenä liukumäkeen), kriittistä ajattelukykyä ja tunteiden hallintaa ( jos joku ottaa lelun kädestäni, olenko iloinen vai surullinen?), kekseliäisyyttä (miten saan kaikki pikkuautot itselleni) ja luovuutta ja räväkkyyttä (spontaania piirtämistä seiniin ja lattioihin).

Siis ihan oikeita  21.vuosisadan taitoja, ajatellen koko elämää ja menestyksellistä työuraa.

Sehän on tämän päivän trendi. Kodeissa ja kouluissa kasvatetaan nyt nettisukupolvea eli diginatiiveja.

Mediataitoja, informaatioteknologiaa, koodausta. Luovuutta ja yhteistyökykyä älylaitteiden avulla. Moniulotteisia ja helposti muuntuvia oppimisympäristöjä. Todelliselta tuntuvia virtuaalimaailmoja ja erillisiä elämänpolkuja joihin voi tuosta vain sukeltaa. Alkaa olla ihan tavallista että pientäkin pienemmät  ihmiset osaavat kannatella ja havitella hienoja mobiililaitteita jopa ennen kävelemään tai puhumaan oppimista. Lastenrattaissa saattaa istua hiljainen ja tyytyväinen piltti, jonka tuijottavista silmistä heijastuu liikkuvan ruudun kuva. Pienet lapset saa helposti mallintamalla tuijottamaan omaa ruutua vieretysten vanhempiensa kanssa. Matkustaessa, ravintoloissa, lääkärissä ja kotona. Ymmärrettävästi, sillä nyt kasvatetaan tulevaisuuden tekijöitä.

Siitä päästäänkiin sille samalle aaltopituudelle. Ei pelkästään pienten 2 vuotiaiden kanssa jotka rakastavat palikoilla rakentamista, muurahaisten etsimistä mullasta ja muovailumassan pusertamisesta pienten nyrkkiensä sisään. Vaan myös heidän vanhempiensa kanssa. On ihanaa luoda toivoa vanhempiin ja kertoa että pikku-Sultan pääsee kyllä vielä vaipoistaan ja söpö-Karim syömään ihan itsekseen. Gisellekkin on jo monesti laskenut yhdestä viiteen ja tietää mikä  “happy” ja “sad” facen ero on. Ilman digilaitteita.

Hiljaa hyvä tulee ja mitä jos annettaisiin lapsille ensin mahdollisuus tarkkailla ympäristöään ihan omin silmin. Maisemia matkustettaessa. Oikean elämän tapahtumia ravintolassa ja lääkärissä. Ja kotona arkipäivän askareita yhdessä vanhempien kanssa. Ilman digilaitteita.

Aurinkoa

Nina

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Minun isä asuu Suomessa ja minä täällä Lähi-idässä. Isä on varmasti onnellinen meidän täällä olosta vaikka vähän ujosteleekin tänne tuloa. Eikä ujostele ihan vähän vaan oikeastaan tosi paljon. Minun isääni ei tuskin koskaan tulla näkemään näillä kulmilla. Ei, vaikka äitini matkaa jo suunnitellaan. Minun isäni on omien periaatteidensa mies ja joskus vähän jäärä. Mutta isän sisällä on kultainen sydän, joka ei oikeasti haluaisi meidän hänelle rakkaiden asuvan yli 100 km säteellä. Hänen mielestään paras vaihtoehto olisi varmastikin asua esimerkiksi samassa kaupungissa.

No eihän se ole ihme, sillä olen hänen ainut lapsi ja lastenhan kuuluisi monissa kulttuureissa huolehtia omista vanhemmistaan. Ja tyttöä ei näy lähimailla. Lapsenlapsetkin ovat jo niin itsenäisiä ja maailmaa rakastavia että heidänkin peräänsä saa jatkuvasti huhuilla jos haluaa edes pieniä yhteisiä hetkiä. Voi iskä raukkaa.

Mutta iskä, älä murehdi, sinä ja äiti olette meidän kaikkien ajatuksissa. Miten voisin ikinä unohtaa sitä miten sinä veit minut kodin viereiseen pulkkamäkeen ja Paloheinään hiihtämään. Kun olin pieni olin Mustikkamaalla katsomassa kun sinä pelasit jääpalloa ja pelin jälkeen annoit minun huolehtia appelsiinia muistuttavasta pallosta. Muistan myös katselleeni tunti tolkulla sinun ja työkaverisi squashmatseja Myllypuron tennishallilla. Samalta hallilta sinä hait minua myös monesti tennistuntien jälkeen. Sinä hait minua myös Pirkkolasta yleisurheilutunneilta ja Stadikalta telinevoimistelusta. Muistan kun kerroit että meille tulee surffilauta. Ensimmäinen lauta oli Järvinen mutta seuraavat kaksi oli jo vähän hienompia, Töölön F2-liikkeestä hankittuja. Oli jotenkin hienoa ja ylevää ajaa laudat katolla mökille. Vaikka aika moni muukin tekin niin siihen aikaan. Sekin oli hienoa että sekä iskällä että minulla oli päällämme melkein samanlaiset F2 pikeepaidat. Muistan joskus ala-asteella jonkun kaverin kommentoineen jotenkin hassusti minun viimeistä huutoa olevista Adidas merkkisistä lenkkareistani ja verkkareistani. Koska asia jäi minua vähän mietityttämään, kysyin kotiin tullessani isältä että “Mitä tekstiiliurheilija tarkoittaa?” Sinä pidit huolen siitä että minulla, ainoalla lapsellasi olevat urheiluvaatteet olivat aina viimeistä huutoa.

Olemme yhdessä lenkkeilleet ympäri kotisaartamme Kulosaarta, surffanneet Lauttasaaren ympäri ja lasketelleet Rukalla. Ihan pienestä asti olen elänyt mukana sinun varmaankin suurimmassa intohimossa, ralli ja autourheilumaailmassa. Olen elänyt Jyväskylän suurajojen öisiä pikataipaleita ja aurinkoisia Hankiralli-etappeja. Olen kuullut puhuttavan Henri Toivosesta ja Markku Alenista. Jos telkkarista tulee FI-kisat, ei ole väliä vaikka meneillään olisivat tärkeimmät sukujuhlat. Olen kertonut lapsilleni siitä kuinka olit loppujen lopuksi aika ymmärtäväinen ja varsinkin jämäkkä isä teinivuosinani. Hyvä että pidit huolta ainoasta tytöstäsi.

Sinulta on aina saanut apua ja neuvoja. Joskus pyytämättäkin. Välillä olet heitellyt ilmoille teräviäkin kommentteja, mutta rakkaudella kuitenkin, uskoisin.

Pakko sanoa että minun isän auto on aina siisti ja viimeisen päälle huollettu. Ja piirun tarkasti parkkeerattu. Nämä tosiasiat ovat meidän lastenkin tiedossa.

Kerran vuosia sitten olimme perheen kanssa golfkentällä. Harjoittelualueella vieressäni oli pieni poika isänsä kanssa. He olivat selvästikin tulleet harrastamaan kahdestaan ja ehkä heidän, niinkuin minunkin kotona äiti leipoi sillä aikaa korvapuusteja. Muistan kuinka he  kumpikin keskittyivät omaan suoritukseensa, isän sen enempää ohjeistamatta lastaan. Isä keskittyi, haki asentoa ja testaili, mutta lapsi nakutteli palloja ilmaan rennosti, pohtimatta mailan asentoa sen enempää.

“ Look daddy rainbow ! ”, huudahti poika ja löi samanaikaisesti mitä hienoimman lyönnin. Sellaista lyöntiä ei isä ollut vielä nähnyt. Hän naurahti ja pörrötti pojan päätä. Mitä muuta pojan isä olisi voinut enää toivoa. He olivat yhdessä, taivaalla oli kaunis sateenkaari ja laji oli mitä selvemmin otettu haltuun.

Hyvää isänpäivää isä. Vaikka välimatkaa painaa, ajatuksissa ollaan aina yhdessä. Täällä paistaa ja siellä tulee lunta niinkuin olen lähettämistäsi kuvista saanut nähdä. Aika monta asiaa on esimerkkiesi avulla otettu haltuun. Sinulta oppimaani yhdessä tekemisen mallia olen jatkanut lastenlastesi kanssa. Ilman sinunlaista isää en minäkään olisi tällainen.

Pus

Nina

 

Kommentit (2)

Vierailija

Oi , miten kaunis kirjoitus!
Istun bussissa ja innostuin lukemaan blogejasi , aivan ihania kirjoituksia.
Olimme AbuDhabissa marraskuun lopulla ja tunnelmoit muissa kirjoituksissasi niin ihanasti paikasta! Kiitos!

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Arabiemiraateissa asuva Nina on koulutusalalla työskentelevän miehen vaimo, kolmen lapsen äiti, koiran omistaja ja ihmisten välisestä vuorovaikutuksesta, kulttuureista ja kielistä kiinnostunut vapaa kirjoittaja. Blogissa havainnoidaan arkea ja juhlaa AbuDhabissa, kiihkeän kasvun suurkaupungissa. Tai toisinaan jossain ihan toisaalla. Rakkaudella ja huumorilla tietenkin.

Teemat

Blogiarkisto

Kategoriat