Kirjoitukset avainsanalla isä

Minun isä asuu Suomessa ja minä täällä Lähi-idässä. Isä on varmasti onnellinen meidän täällä olosta vaikka vähän ujosteleekin tänne tuloa. Eikä ujostele ihan vähän vaan oikeastaan tosi paljon. Minun isääni ei tuskin koskaan tulla näkemään näillä kulmilla. Ei, vaikka äitini matkaa jo suunnitellaan. Minun isäni on omien periaatteidensa mies ja joskus vähän jäärä. Mutta isän sisällä on kultainen sydän, joka ei oikeasti haluaisi meidän hänelle rakkaiden asuvan yli 100 km säteellä. Hänen mielestään paras vaihtoehto olisi varmastikin asua esimerkiksi samassa kaupungissa.

No eihän se ole ihme, sillä olen hänen ainut lapsi ja lastenhan kuuluisi monissa kulttuureissa huolehtia omista vanhemmistaan. Ja tyttöä ei näy lähimailla. Lapsenlapsetkin ovat jo niin itsenäisiä ja maailmaa rakastavia että heidänkin peräänsä saa jatkuvasti huhuilla jos haluaa edes pieniä yhteisiä hetkiä. Voi iskä raukkaa.

Mutta iskä, älä murehdi, sinä ja äiti olette meidän kaikkien ajatuksissa. Miten voisin ikinä unohtaa sitä miten sinä veit minut kodin viereiseen pulkkamäkeen ja Paloheinään hiihtämään. Kun olin pieni olin Mustikkamaalla katsomassa kun sinä pelasit jääpalloa ja pelin jälkeen annoit minun huolehtia appelsiinia muistuttavasta pallosta. Muistan myös katselleeni tunti tolkulla sinun ja työkaverisi squashmatseja Myllypuron tennishallilla. Samalta hallilta sinä hait minua myös monesti tennistuntien jälkeen. Sinä hait minua myös Pirkkolasta yleisurheilutunneilta ja Stadikalta telinevoimistelusta. Muistan kun kerroit että meille tulee surffilauta. Ensimmäinen lauta oli Järvinen mutta seuraavat kaksi oli jo vähän hienompia, Töölön F2-liikkeestä hankittuja. Oli jotenkin hienoa ja ylevää ajaa laudat katolla mökille. Vaikka aika moni muukin tekin niin siihen aikaan. Sekin oli hienoa että sekä iskällä että minulla oli päällämme melkein samanlaiset F2 pikeepaidat. Muistan joskus ala-asteella jonkun kaverin kommentoineen jotenkin hassusti minun viimeistä huutoa olevista Adidas merkkisistä lenkkareistani ja verkkareistani. Koska asia jäi minua vähän mietityttämään, kysyin kotiin tullessani isältä että “Mitä tekstiiliurheilija tarkoittaa?” Sinä pidit huolen siitä että minulla, ainoalla lapsellasi olevat urheiluvaatteet olivat aina viimeistä huutoa.

Olemme yhdessä lenkkeilleet ympäri kotisaartamme Kulosaarta, surffanneet Lauttasaaren ympäri ja lasketelleet Rukalla. Ihan pienestä asti olen elänyt mukana sinun varmaankin suurimmassa intohimossa, ralli ja autourheilumaailmassa. Olen elänyt Jyväskylän suurajojen öisiä pikataipaleita ja aurinkoisia Hankiralli-etappeja. Olen kuullut puhuttavan Henri Toivosesta ja Markku Alenista. Jos telkkarista tulee FI-kisat, ei ole väliä vaikka meneillään olisivat tärkeimmät sukujuhlat. Olen kertonut lapsilleni siitä kuinka olit loppujen lopuksi aika ymmärtäväinen ja varsinkin jämäkkä isä teinivuosinani. Hyvä että pidit huolta ainoasta tytöstäsi.

Sinulta on aina saanut apua ja neuvoja. Joskus pyytämättäkin. Välillä olet heitellyt ilmoille teräviäkin kommentteja, mutta rakkaudella kuitenkin, uskoisin.

Pakko sanoa että minun isän auto on aina siisti ja viimeisen päälle huollettu. Ja piirun tarkasti parkkeerattu. Nämä tosiasiat ovat meidän lastenkin tiedossa.

Kerran vuosia sitten olimme perheen kanssa golfkentällä. Harjoittelualueella vieressäni oli pieni poika isänsä kanssa. He olivat selvästikin tulleet harrastamaan kahdestaan ja ehkä heidän, niinkuin minunkin kotona äiti leipoi sillä aikaa korvapuusteja. Muistan kuinka he  kumpikin keskittyivät omaan suoritukseensa, isän sen enempää ohjeistamatta lastaan. Isä keskittyi, haki asentoa ja testaili, mutta lapsi nakutteli palloja ilmaan rennosti, pohtimatta mailan asentoa sen enempää.

“ Look daddy rainbow ! ”, huudahti poika ja löi samanaikaisesti mitä hienoimman lyönnin. Sellaista lyöntiä ei isä ollut vielä nähnyt. Hän naurahti ja pörrötti pojan päätä. Mitä muuta pojan isä olisi voinut enää toivoa. He olivat yhdessä, taivaalla oli kaunis sateenkaari ja laji oli mitä selvemmin otettu haltuun.

Hyvää isänpäivää isä. Vaikka välimatkaa painaa, ajatuksissa ollaan aina yhdessä. Täällä paistaa ja siellä tulee lunta niinkuin olen lähettämistäsi kuvista saanut nähdä. Aika monta asiaa on esimerkkiesi avulla otettu haltuun. Sinulta oppimaani yhdessä tekemisen mallia olen jatkanut lastenlastesi kanssa. Ilman sinunlaista isää en minäkään olisi tällainen.

Pus

Nina

 

Kommentit (2)

Vierailija

Oi , miten kaunis kirjoitus!
Istun bussissa ja innostuin lukemaan blogejasi , aivan ihania kirjoituksia.
Olimme AbuDhabissa marraskuun lopulla ja tunnelmoit muissa kirjoituksissasi niin ihanasti paikasta! Kiitos!

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Koululaisten kahden viikon kevät tauko on ihan paikallaan. Lukuvuoden kaksi jaksoa on käyty ja kolmanteen on nyt hyvä kerätä voimia. Saan viettää tätä lomaa upean 15-vuotiaan nuoren naisen kanssa. Se on mahtavaa. Ja pitää virkeänä. Rima on korkealla, sillä vaikka tiedän olevani maailman ihanin äiti, koulutukseni näyttäisi olevan vielä joiltakin osin pientä hiomista vailla. Saan päivän parhaat vinkit siitä miten minun ei pidä pukeutua (äiti näytät mummolta / äiti näytät liian viralliselta / äiti sun hiukset on liian isot) tai saan apuja miten oikeasti kuuluu lausua englantia tai arabiaa. Ja uskomatonta kyllä, olen kuullut joskus Newtonin painovoimalaista. Siis kuullut, mutta en selvästikään oppinut, sillä tyttäreni esittämä demonstraatio erikokoisten esineiden putoamis nopeudesta ja siitä syntynyt keskustelumme saa päätöksen hänen lauseeseen “ Kysytään vaikka iskältä!”. No onneksi äidin ei tarvitse tietää ja osata kaikkea, vaikka luulen aika paljon jo oppineeni isompien ipanoiden tohinoissa. Ja sitä paitsi iskä on nyt just Suomessa ja loma kun on, me voidaan tehdä mitä huvittaa. Ja niin me on tehtykin. Juteltu, vietetty rantaelämää, väsytty shoppailureissulla ja silmät ristissä kylkikyljessä kikateltu pöhköille komediasarjoille.

Kevät ja pääsiäinen kuuluvat jotenkin niin sisäsyntyisesti yhteen, että tällä hetkellä ihoani hyväilevä noin 35 asteen lämpö on taitanut pistää juhlapyhästä toiseen intoutuvan ja kokkaavan “minäni” sekaisin. Tänä vuonna meidän ikkunalaudalla ei ole vahdittu mullassa eikä talouspaperissa liotettuja kitukasvuisia rairuohon siemeniä. Isovanhemmilta perittyjä kymmeniä ja kymmeniä pääsiäiskoristeita ei ole myöskään aseteltu pitkin asuntoa. Ei keraamista “hönaa” eikä “tuppenia”. Ei edes keltaisia narsisseja tai pashaa. No rahkapiirakka ja suklaapupu kuitenkin. Tai rahkapiirakkaa muistuttava, kaasu uunissa valmistettu herkku, jonka koostumus tuli  sävellettyä paikallisista tuotteista. Pohjaksi itsetehty murotaikina, tuorejuustoa, fromage blancia ja tuoretta persikkaa. Ihan kelpo piirakka, mutta ei mistään kulmasta kuvauksellinen. Toisin kuin lomaseuralaiseni loihtimat herkkuannokset.

 

Ensi vuonna palaan ihan varmasti perheemme vaalimiin ruoka- ja tapatraditioihin. Näin lupasin ääneen vaikka en tiedä odottaako kukaan tällaista lupausta. Haluaisin niin kovasti pitää kiinni perinteistä, mutta nyt on nyt ja täällä on tällaista. Maassa maan tavalla ei ole ihan tuulesta tempaistu sanonta, vaikka mikään ei estä pitämästä kiinni myös omasta  kulttuuriperinnöstä. Ja tästä aiheesta olemmekin saaneet  kipakoita keskusteluja nuorimmaisemme, rippikouluikäisemme kanssa. Täällä kun kohtaamme uskonnon eri tavalla kuin siellä mistä tulemme. Tässä kulttuurien iloisessa sekamelskassa on mielenkiintoista miettiä omia arvoja ja itselle merkityksellisiä asioita. Kuten tarkkailla toisten tekemiä valintoja  pukeutumiseen ja kohteliaisuuksiin tai vaikkapa liikennekäyttäytymiseen liittyen. Ja siinä viimeisessä sitä ihmettelemistä riittää. Täällä mikään ei nimittäin tunnu riittävän kun kyseessä on auton koko, malli tai lähtönopeus valoista. Joka päivä tuntuu olevan jotkut ajot ja kisailut meneillään.Ja  liikennekäyttäytymisestä puheenollen, en olisi uskonut saavani nuorimmaisesta lapsesta paikallista kartturia ja ajamistani koulivaa kommentaattoria. Nyt  kun olemme ja ajelemme täällä ristiin rastiin kahdestaan miehen lomaillessa Suomessa, saan lapseltani vinkkejä kaistan vaihdosta, ryhmittymisestä ja parkkipaikka ramppia ajettaessa myös napakoita käskyjä paina kaasua reippaammin. Meillä kasvaa uusi Michele Mouton, lapsuuteni rallisankari joka pisti aikanaan monet miehet riviin jos ajotaitoja mitataan. Kysytään vaikka mun iskältä!

Meidän yksi sankari on tänään muuten saapunut Suomeen useamman kuukauden mittaiselta maailmanvalloitus reissultaan ja taas on äiti oppinut monta uutta asiaa. Osaan seurata lentoja reaaliajassa ja 3D:nä. Ja olen löytänyt maailmankartalta sellaisia paikkoja joita en edes tiennyt olevan. Tiedän että Indonesiassa puhutaan bahasaa ja että surffatessa aurinko polttaa hiukset valkoisiks Ja senkin tiedän että en tiedä vielä puoliakaan siitä kaikesta mitä ihanat ipanani tulevat minulle vielä opettamaan. Ja tiedän että he pärjäävät.

Aurinkoa

Nina 

 

Kommentit (2)

maikkimaisa vlogi

Ihan matkakuumetta lykkää lukiessa blogia. Kuvissa ihania herkkuja, pistää haaveilemaan kesästä ja mansikoista! Suomen kevätsateet sulattelevat parhaillaan lumia ja tuovat mukanaan lupauksen kesästä. Hyvää jatkoa sinne helteisiin lomalaisille!

SunTowerLife
Liittynyt28.1.2016

Voi kiitos,kyllä on nautittu lomasta ja ihanaa että Suomessakin on kevät jo pitkällä. 

Aurinkoa ja mansikoita sinulle toivoen Nina

Nina

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Arabiemiraateissa asuva Nina on koulutusalalla työskentelevän miehen vaimo, kolmen lapsen äiti, koiran omistaja ja ihmisten välisestä vuorovaikutuksesta, kulttuureista ja kielistä kiinnostunut vapaa kirjoittaja. Blogissa havainnoidaan arkea ja juhlaa AbuDhabissa, kiihkeän kasvun suurkaupungissa. Tai toisinaan jossain ihan toisaalla. Rakkaudella ja huumorilla tietenkin.

Teemat

Blogiarkisto

Kategoriat