Vuoden kaksi ensimmäistä työpäivää olen ollut pedin pohjalla, aikatauluttanut tätä vuotta ja käynyt läpi edellistä työvuotta. Numeroina se näyttää tältä.

Valtaosan työajastani haukkaa Me naiset -lehden Radalla-palsta, jonka tuotan ja jonka sivuista toimitan keskimäärin lomia lukuun ottamatta viidestä neljä. Työ on aika paljon aikatauluttamista, kuvaajien ja avustajien buukkaamista, kokonaisuuksien sumplimista, palstakeikoilla käymistä, taustoittamista, suunnittelua ja verkkopätkien sekä itse lehteen tulevan palstan kirjoittamista. Optimistisesti ajattelen aina, että työ vie minulta kolme päivää viikosta, mutta totuus lienee lähempänä neljää, sillä ei ole päivää, jolloin minuun ei otettaisi yhteyttä palstaan liittyvien asioiden suhteen.

Tämän tuloksena viime vuonna syntyi

*216 palstasivua ja suunnilleen 180 verkkojuttua

*Palstakeikkoja tein noin 120

*Asiakasalehtiin tein 29 sivun tai aukeaman (julkku)stooria

*Tein lisäksi eri aikakauslehtiin 6 pitkää henkilö- tai parisuhdehaastattelua

*Kansijuttuja kertyi yhteensä 10

*Blogikirjoituksia syntyi 76

"Vertaistukitarinoiden arvoa ei pidä koskaan vähätellä"

Oman elämäni ja yritykseni toimitusjohtajana olen kiitollinen jokaisesta asiakkaan ostamasta sivusta tai verkkojutusta. Mutta kiitollinen olen jokaiselle haastateltavalle, joka on luottanut ja suostunut kertomaan kipeistäkin henkilökohtaisista asioista juuri minulle.

Melkein naurattaisi jos ei samalla veetuttaisi, kun haastateltava on miettinyt jutun antamista kaksikin vuotta, ja suostuu lopulta antamaan haastattelun lähinnä siksi, että voisi tarinallaan auttaa kohtalotovereita, niin aina joku kommentoi, että taas tuo on tuossa avautumassa.

Tämä ei siis pidä paikkaansa. Yleensä pitkät henkilö- ja kansijutut ovat pitkien (jopa ihan vuosienkin) kestäneiden neuvotteluiden tulos. Ja usein kaikkea muuta kuin julkun egobuustausta. Kuten Journalistin haastattelussa viime vuonna totesin, että haaveilin vielä valtsikassa kansanedustajan työstä. Jollain tavalla haluan kuitenkin uskoa, että toimittajan työssä voin vaikuttaa myös eri tavalla, sillä vertaistukitarinoiden arvoa ei pidä koskaan vähätellä.

Ja vaikka jokainen isompi stoori tuntuu välillä kerrostalon kokoiselta ponnistukselta, niin yhtä isosti se keskimäärin palkitsee. On etuoikeutettua kohdata viisaita, erityisen lahjakkaita, menestyneitä ja karismaattisia tyyppejä inhimillisinä, usein suojamuurit riisuttuna.

Yhtä palkitsevaa on, jos lukija saa siitä kertomuksesta jotakin. Itselleni arvokasta on päästä kertomaan jokin tarina ensimmäisenä, niitäkin juttuja onneksi viimekin vuoteen mahtui muutamia.

Paljon olen haastateltaviltani myös itse oppinut tai oivaltanut - ja samaistunut. Tässä vielä #bestnine2018 Me naisiin, eli Mimmeihin (kuvauslupasyistä en nosta muiden lehtien juttuja tähän) haastattelemaani ihaninta ja inspiroivinta tyyppiä sekä heidän oivalluksiaan ja mun samaistumisia vuodelta 2018.

Haluan painottaa, että tapasin ihania ja inspiroivia ihmisiä lähes viikoittain, mutta näiden kanssa päästiin pintaa syvemmälle.

Susanna Laine (8/2018 Me naiset):

Heidi Suomi (19/2018 MN)

"Opettelin olemaan vastuussa omasta onnestani, joka ei ole riippuvainen siitä onko minulla parisuhdetta tai perhettä vai ei"

Teresa ja Vilma Välimäki (MN 22/2018)

"On hyvä säästää läheisiä ja käydä puhumassa välillä terapeutin kanssa"

Jippu ja Sami Elorinne (MN 9/2018)

Piritta Hagman (MN 28/2018)

"Mitään itsessään ei voi muuttaa , ellei ensin tunnista, miten tekee monia asioita automaattisesti ja tiedostamatta."

Katerina ja Olli Jokinen (MN 29/2018)

"Tykkään siitä, ettei Olli ole myötäilijä, vaan antaa pippuriselle luonteelleni vastusta"

Pyhimys (MN 38/2018)

"Olen hyvä ihmistuntija ja tunnistan kyllä ihmiset, joiden kanssa voin olla oma itseni."

Sirpa Selänne (MN 45/2019)

"Tuntuu hyvältä, että geenit jäävät, kun me lähdemme täältä."

Ismo Leikola (MN 41/2018)

"Täällä keikoilla on muutakin arvoa kuin palkka. Koskaan ei tiedä, kuka sattuu olemaan yleisössä ja mihin asiat johtavat"

Nyt inspiroituneena ja innokkaana vuoden 2019 työjuttujen pariin.

Mahtavaa viikonloppua!

kuvat Sanoma

Kommentit (0)

Seuraa 

MITÄ?

Sivuraiteilla -blogi jatkaa viihteen maailman ilmiöiden ja ihmisten käsittelemistä siitä, mihin Radalla-palsta jää. Elämääkin täällä eletään ja ihmetellään - välillä myös skumppalasin kera.

KUKA?

Emilia Saloranta on kolmekymppinen toimittaja, jonka mielestä viihde on ihmiselle hyväksi.

YHTEYS?

empuntemputjatarinat@gmail.com

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
2017

Kategoriat