Aina välillä minulle ihmetellään ääneen, että miten aikataulutan viikot kun mies on ulkomailla työmatkalla. Siis epäsäännölliset työt, lasten harrastukset ja muun meiningin. En kuitenkaan oikeasti ajattele näitä jaksoja minään modernina sankaritarinana, vaan ihan normaalina arkeen kuuluvana asiana, mikä ratkeaa - no oikeastaan ihan aikatauluttamalla! Viime keväästä asti olen kuitenkin katsonut, että joka päivälle jäisi edes tunti niin sanottua omaa aikaa. Siis sellaista ”jolloin ei tarvitse tehdä mitään hyödyllistä, ihan vain vaikka lukea kirjaa”, totesi life coach Johanna Koivu minulle viime syksynä. Pidin viime viikon arkipäiväkirjaa ja tein itselleni pistokokeen, toteutuvatko nuo hetket yksinhuoltaja-viikkojen aikana arjessa? 

Maanantai

Avasin läppärin kello seitsemän ja vastailin maileihin. Puoli kahdeksan aikaan huhuilin pienimmän ylös (isompien lasten koulu alkoi vasta puoli kymmeneltä) ja vein hänet päiväkotiin aamupalalle. Isommat lapset olivat hereillä, kun palasin koneelle kahdeksan jälkeen. Me naiset -lehti menee maanantaisin painoon. Harvemmin maanantaisin on tapahtumia, joissa minun pitäisi juosta, joten olen korvamerkannut maanantait useimmin kotityöpäiväksi ja kuskausilloiksi. 

Palautin viikonloppuna aukeaman juttuja perjantaina järjestetystä Iskelmä Gaalasta, joten odottelin vielä sihteerin kuittauksen ennen kuin karkasin tunniksi tanssitunnille puoli kymmeneksi. Suihkun kautta työpöydän ääreen. Kirjoitin loppuun hiihtolomalla aloittamani postauksen Logged in -dokumentista ja peleistä. Julkaisun jälkeen säädin kevään kuvausaikatauluja ja keikkoja. Sain myös yhdeltä asiakkaalta kuittauksen, että haluaa jutun tyypistä, jonka pressitilaisuus oli juuri aamulla (ja jota olin tarjonnut toimitukseen)! Tuntui hetken turhauttavalta alkaa säätää haastattelua erikseen, sillä olisi ollut kaikille helpompi sopia se pressin yhteyteen. Jos haastis onnistuu, niin edellisellä viikolla suunnittelemiani aikatauluja täytyy tiivistää; minun on pakko saada toinen blogipostaus valmiiksi seuraavalle päivälle, sillä loppuviikko on aika täynnä.

Kolmen jälkeen lapset tulevat koulusta, nuorempaa muistutan syömään. Vähän ennen puoli viittä nousen koneelta ja hyppäämme lasten kanssa autoon. Haemme pienimmän päiväkodista. Yleensä otamme maanantaisin kyytiin vielä pojan lätkäkaverin, mutta hän on mennyt tänään jo isänsä kyydissä. Myös toinen tytön joukkuekavereista on kipeä, joten nappaamme minibussiimme kyytiin vain yhden tytön. Jätän pojan jäähallille ja sen jälkeen ajan tytöt Hyvinkäälle voimisteluharjoituksiin. Puolen tunnin paluumatkan juttelen ystäväni kanssa puhelimessa, mikä piristää kummasti. Samoin aurinko! Ensimmäistä kertaa kuukausiin on valoissa, kun palaan maanantain kuskauskierrokselta.

Huomaan Hyvinkäällä, että kuopuksen tarhakaverin äiti on laittanut viestiä, että haluaisiko kuopus mennä sinne leikkimään. Tartun mahdollisuuteen kiitollisena. Ehdin viimeistellä ja ajastaa seuraavan päivän postauksen ja jatkaa siivousta aamulla tulevaa siivoojaa varten. Mies on Perussa työmatkalla seuraavat viikot, jonka hyvä puoli on se, että saan organisoida esisiivouken haluamallani tavalla.

Vasta puoli yhdeksältä kaikki lapset ovat kotona ja laitan pienimmän iltasadun kautta unille.  Hoputan isompia illallispöydästä vielä nostelemaan omista huoneista tavarat sängyille. Puoli kymmenen aikaan kaikki lapset ovat unilla ja menen suihkuun. Suihkun jälkeen pakkaan seuraavan päivän tavarat valmiiksi. Luen ehkä vartin verran kännykältä Suhteellisen vapaata -kirjaa, kunnes nukahdan.

Oma aika 1h 45min

Tiistai

Herään 6.30, tyhjennän tiskikoneen ja täytän sen illallisastioilla, jotta saan ne vielä pois siivoojan tieltä. Meikkaan ja herättelen kuopuksen. Isoilla on ensimmäinen kahdeksan aamu hiihtoloman jälkeen, niin soitan pientä herätellessä samalla molemmille alakertaan, ovatko he hereillä. Isot osaavat itse ottaa jo aamupalansa ja pienemmän vien aamiaiselle taas päiväkotiin. Heitän keskimmäisen lätkäkamat samalle kaverille, josta hänet haetaan harkkoihin (näin hän ehtii leikkiä myös kavereiden kanssa arkisin).

Junassa valmistaudun usein työkeikoille. Omalla autolla menen keikoille, jotka eivät ole ihan Helsingin ydinkeskustassa.
Junassa valmistaudun usein työkeikoille. Omalla autolla menen keikoille, jotka eivät ole ihan Helsingin ydinkeskustassa.

Ajan auton päiväkodilta juna-aseman lähelle parkkiin ja junaa odotellessa lähetän viikon suunnitelman toimitukseen. Olen odotellut vielä loppuviikon keikkojen vieraslistoja ja etsinyt inspiroivaa naista Radalla-palstan avaukseen. Maanantai-iltana hän tippuikin sängyssä syliini, kun selaisin somea ennen kirjan lukuhetkeä (ei somettaminen aina ole ihan turhaa)! Jaan myös kännykän kautta edellispäivänä ajastamani postauksen ja teen siitä myös Instagram-noston. Kävelen autolta junalle. Junassa suunnittelen vajaan puoli tuntia kestävän matkan haastattelukysymyksiä ja kulmia Modernit miehet -pressiä varten, jonne olen siis matkalla. Tapahtuma järjestetään Triplassa, eli siinä Pasilan aseman yhteyteen rakennetussa kauppakeskuksessa. Olen tykästynyt Triplaan tosi paljon ja pressiä kohti kävellessä mietin, ehtisinkö piipahtaa tänään jossain kaupassa..

Triplan Cinamossa näemme ensimmäisen jakson toiselta Modernit miehet -sarjan kaudelta. Se vaikuttaa hauskalta, puhutteleekin. Lupaan muistuttaa itseäni, että katson sen maaliskuun lopulla, kun sarja tulee YLE Areenaan. Pressistä menen puolijuoksua Pupu-ravintolaan lounaalle, jossa puran haastattelut ja kirjoitan ne heti lehteen sekä verkkoon.

Meillä on ollut Kukkohovin Annen kanssa ollut puhetta, että pitäisimme kirjaprojektin jälkeen oman Kiky-päivän ja tämä tiistai oli merkitty sille. Lopulta huomasimme, että realistisesti saisimme kiireiltämme järjestettyä tällä kohtaa yhteistä aikaa vain iltapäivän. Mietimme, mitä kaipasimme nyt eniten? 

Lopulta päädyimme, että tarvitsimme molemmat hemmottelua, siis ihan kunnon rentoutusta. Toki myös lounas olisi kiva, että voisimme vaihtaa kuulumiset. Saimme ajan upouuden Triplan Glory for you Spa Salonki -kauneushoitolaan, jossa meille molemmille tehtiin hoitolan yksi suosikkihoidoista Kuninkaan tyttären lepohoitopaketti*. Se oli tähän tarkoitukseen ja tähän kohtaan kevättä juuri täydellinen tapa rentoutua ja viettää aikaa yhdessä.

Istuimme jalkahoitojemme ajan vastakkain omissa laiskanlinnoissa ja saimme jutella kuulumiset samalla kun varpaankynnet heräteltiin talviunilta. Kuumakivihierontojen ajaksi mekin vaikenimme. Koko vartaloon kohdistunut hieronta oli taivaallisen rentouttava! Hoito kesti melkein kaksi tuntia ja mietin, miksi en ole aikaisemmin tajunnut yhdistää tätä; ystävien tapaamista kauneushoitolassa? Toki en raski käydä hoidoissa, kun muutaman kerran vuodessa, mutta jatkossa aion jakaa ne useammin ystävien kanssa. Jos innostutte hoidosta, niin se kannattaa varata hyvissä ajoin, sillä hoitolan ajat olivat aika täynnä – varsinkin nuo kahdelle tarkoitetut. 

Kaksi vähän vähemmän stressaantunutta yrittäjänaista kauneushoitolakäynnin jälkeen.
Kaksi vähän vähemmän stressaantunutta yrittäjänaista kauneushoitolakäynnin jälkeen.

Juttelimme vielä Annen kanssa hetken hoidon jälkihöyryissä. Kirjaprojektin jälkeen olen jäänyt hoitamaan joitakin Annen managerointiin ja haastatteluihin liittyviä asioita. Käymme ne vielä yhdessä läpi. Anne toi minulle myös testattavaksi hänen uudet Luv By Anne -ihonhoitotuotteet (joita arvon teille myös Instagramin puolella).

Hyppään lopulta Pasilassa 16.10 junaan ja haen kuopuksen päiväkodista. Siivoojan jäljiltä (joka käy meillä kerran neljässä viikossa) kotiin on aina ihana tulla! Lämmitän kuopukselle sunnuntaina valmiiksi tekemiäni ruokia ja varottelen tiputtamasta ruokaa puhtaalle lattialle. Keskimmäinen on päässyt kaverinsa kyydillä lätkätreeneihin, ja sovimme että hän soittaa, kun ovat tulleet jäältä ja menossa suihkuun. Myös esikoinen on lähtenyt kimppakyytirinkimme kyydillä jo harkkoihin, jotka ovat tänään Järvenpäässä. Laitan kuopukselle piirretyt pyörimään ja selaan somea puoli tuntia, kunnes poika soittaa, että on menossa suihkuun. Houkuttelen kuopuksen eväillä autoon (on todella ymmärrettävää, että hän ei jaksa näitä kuskausmatkoja) ja haen pojat jäähallin edestä. Heitämme kaverin kotiin ja ajan auton talliin. Pyydän poikaa laittamaan varusteet kuivumaan sillä aikaa kun laitan hänelle ruuan lämpenemään. Hän jaa syömään sitä, kun lähden pienimmän kanssa hakemaan siskon ja tämän kaverin harkoista. Olemme kaikki kotona puoli kahdeksan aikaan. Päivällisen jälkeen kurkin olan yli kun esikoinen lukee uskonnon kokeeseen ja tarkistan keskimmäisen läksyt. Luen pienimmille omat iltasadut. Puoli kymmenen aikaan kaverini soittaa ja juttelen hänen kanssa hetken puhelimessa. Luen itse taas vartin kirjaa ja nukahdan.

Oma aika 2,5 tuntia

Keskiviikko on viikon toinen kotikonttoripäivä! Yleensäkin työpäiviä on Järvenpäässä kaksi ja kolme Helsingissä. Herään aamulla 6.30 ja puran pari viikkoa sitten tekemäni kansijutun haastattelunauhan loppuun. Sitä jäi edellisellä kerralla purkamatta puolisen tuntia, joten olen seitsemän aikaan valmis. Vastailen vielä muutamiin maileihin ennen kuin herätän kuopuksen. Isoilla on taas myöhäisempi aamu. Kuopuksen vietyä menen salille 45 minuutin crossfit-henkiseen rääkkitreeniin (olen aloittanut tunnilla vuoden alussa). En pääse paikalle läheskään joka keskiviikko, mutta aina kotikeskiviikkoisin pakotan itseni fyysisesti tuonne kuululle epämukavuusalueelle. Salituntini aikana on tullut muutamia työpuheluita, joita soittelen läpi ajaessa kotiin. Käyn tullessa hakemassa Citymarketissa kirjoitus-sushia (juuri sieltä maailman parhaasta ruokakaupasta) ja täydennän ruokavarastoja. Suihkun jälkeen pääsen jatkamaan töitä klo 11.Teen ensin Radalla-avauksen, jonka tekemiseen kuluu aikaa kuvien etsimisineen pari tuntia. Siirryn tämän jälkeen sohvalta työpöydän ääreen ja aloitan pitkän jutun hahmottelemisen. Onneksi näkökulmat on sovittu jo haastattelua sopiessa, joten se mitä haastattelulla halutaan sanoa on aika selkää. Jutulla ei ole kerrankin kiire, mutta olen varannut sille aikaa vielä toisen kotityöpäivän seuraavalta viikolta. Jätän koneen auki ja pakkaan kolmen jälkeen auton keskimmäisen lätkäkamat, eväät ja ajan hänet treeneihin. Olemme harvoin kahdestaan autossa, ja on kiva kuulla päivän kuulumiset. Samalla jannu tankkaa eväitä, sillä edessä on kahden tunnin treenit.

Palaan vielä hetkeksi kirjoittamaan. Myös ulkomailla tehtävän kannen kuvausjärjestelyt ja haastatteluajankohta on nyt sumplittava mailitse. Neljän jälkeen lähden hakemaan kuopusta ja päiväkodin pihassa tulee viimeinen työpuhelu, jossa sumpiltaan erään talk show -vierailun aikataulua (ei omani!). 

Kun lopettelen puhelua, pienin on ottanut jo jääkaapista karjalanpiirakoita, joita hän on voitelemassa itse. Olen varannut toista kertaa hänen elämänsä aikana hänelle kuntokeskuksen lapsiparkista oman jumpan ja kyselen varovasti haluaisiko hän mennä. Onneksi haluaa ja pääsen tuulettamaan päätä tunniksi spinningiin. Kun palaamme kotiin venyttelemme yhdessä pienimmän kanssa. Keskimmäinen on päässyt kotiin kaverin kyydissä ja lämmitän hänelle annoksen makaronilaatikkoa. Myös esikoinen tulee omista harjoituksista ja saan koko katraan vartiksi saman pöydän ääreen. Lämmitän esikoiselle viimeisen annoksen valmista ruokaa. Pienin haluaa soittaa isälle ja otamme Skypen Peruun, jossa on aamupäivä. Puhelun jälkeen laitan pienimmälle kylvyn ja käymme kaikki saunassa. Hoputtelen koko porukan hampaiden pesun kautta sänkyyn. Isommille ehdotan kirjoja käteen kännyköiden sijaan ja pienimmälle luen lyhyen iltasadun. Puoli kymmeneltä kaikki ovat unilla. Selaan itse hetken someaja käyn läpi sekä viimeistelen seuraavan päivän kansihaastattelun kysymyksiä (olen tehnyt rungon haastateltavalle niistä valmiiksi). 

Oma aika 2 tuntia

Torstai

Herätys 6.30 ja päivään tulee yllättäen kahden tunnin vapaa slotti, sillä haastateltavan lapsi on kipeänä. Onneksi tälläkään jutulla ei ole kiire ja sovimme, että säädämme uuden haastatteluajan, kun tilanne rauhoittunut. Vastailen puoli tuntia aamulla maileihin, meikkaan ja herättelen lapset. Puen pienimmän kanssa samaa tahtia ja heitän hänet päiväkodille. Muistutan hoitajia, että lastenhoitaja hakee tänään tytön, sillä työkeikkani loppuu vasta viideltä Helsingissä. 

Olen varannut ajan Hypoxiin ennen peruuntunutta haastattelua ja lähden aamujunalla Meilahtea kohti. On ihana päästä treenaamaan pitkästä aikaa Hypoxia. Samaan aikaan treenaamassa on kirjailija Laura Paloheimo, jonka kanssa juttelemme pitkät tovit. Kohta sisään tulee Anne (Kukkohovi) ja Kuhdan Niina. En malttaisi lähteä pois, kun juteltavaa riittäisi, mutta lupauduin käymään toisen juttuni kansikuvauksissa, kun toisen lehden kansihaastattelu nyt peruuntui. Yleensä kansijutun tekevän toimittajan toivotaan olevan kuvauksissa mukana, mutta viime kevään jälkeen en ole priorisoinut näitä enää aikatauluissa kärkeen. Tiedän, että tiimit hoitavat hommat erinomaisesti ilman minuakin (joskus varmaan paremminkin, kun en ole koko aikaa hölisemässä paikalla), mutta toki menen jos haastateltava erityisesti pyytää tai minulla ei ole muuta. Harvemmin vain on näin. Nappaan matkalta studiolle salaatit, joista toisen vien haastateltavalle, joka istuu meikissä viimeisteltävänä. Syön itse seuroina oman salaattini ja ajattelen tuota höpöttelytaukoa samalla puolen tunnin lounastuntina. Kuvausten ollessa käynnissä avaan työkoneen ja naputtelen maileja ja rytmitän seuraavien viikkojen kalenteria. Soitan keskimmäiselle, joka on tullut ennen harjoituksia kotiin syömään, että kaikki on kunnossa. Häntä tullaan hakemaan harjoituksiin hetkenä minä hyvänsä. Esikoinen soittaa hetken kuluttua, että menee koulusta suoraan kaverilleen ja kysyy lupaa mennä käymään kaupassa. Minä halailen tiimin, joka jatkaa kuvauksia ja menen Kallioon, jossa alkamassa on Riikka Ikäheimon Stockmannin malliston esittelyä. Olen paikalla vartin etuajassa ja alan heti tehdä haastatteluja. Julkkisvieraita on nimittäin tulossa paikalle varmaan kolmekymmentä. Ehdinkin haastatella lähes kaikki reilun tunnin aikana ennen kuin näytös alkaa.

Olin suunnitellut, että kirjoitan verkkopätkät jossain Helsingissä valmiiksi, sillä lapsilla on nyt hoitaja kotona. Saankin kyydin Järvenpäähän yhdeltä keikalla olleelta jägeläiseltä kuvaajakaveriltani. Reilun puolen tunnin automatkatekee itse asiassa hyvää, kun saamme jutella omia asioitamme. Menen tekemään työt lopulta järvenpääläiseen kahvilaan, mutta minulla on teknisiä ongelmia. Tietokone ei jostain syystä lataudu ja joudun näpyttelemään loput verkkojutusta puhelimella, kun koneen akku loppuu. Saan jutun lopulta ajoissa perille verkkotoimitukseen ja lähden vapauttamaan lapsenvahdin. Kun esikoinenkin tulee kotiin, katsomme yhdessä jakson Supernanny Suomi -ohjelmaa. Annan lapsille myös proteiinipatukat ja sipsit, jotka sain päivän pressistä ja torstai muistuttaa melkein viikonloppua. Kun lapset ovat unilla, jatkan töitä. 23 pääsen nukkumaan.

Oma aika 2 tuntia

Perjantai

Aamulle on sovittu yksi asiakaslehden puhelinhaastattelu, jota alan valmistella herättyäni. Soitan haastateltavalle, kun lapset ovat koulussa. Ehdin myös kirjoittaa jutusta osan. Lähden yleensä työkeikalle yhden junan aikaisemmin, jotta varmasti ehdin. Farmin pressissä näyttää olevan lounas alussa, joten lähden junalla, jolla ehdin juuri paikalle (vaikka se on lopulta viisi minuuttia myöhässä). Junamatkan aikana suunnittelen kysymyksiä ohjelman pressiä varten, selailen osallistujien Instagram-tilejä.

Juuso Mäkilähde tekee tilaisuuden alussa osallistujille myös kysymyksiä, mikä on aina luksusta, jos aikataulu on tiivis. Itse teen haastatteluita tilaisuudessa ehkä noin tunnin. Kahdelta siirryn smoothielle kirjoittamaan jutut verkkoon. Laskeskelen ehtisinkö käydä vielä alakerrassa Stockmannin Herkussa tekemässä viikonloppuostokset niin, että ehtisin päiväkotiin hyvissä ajoin. Tämä oli siis alkuperäisessä viikkosuunnitelmassa, mutta joudun tekemään ostokset todella pikaisesti, että ehdin junaan.

Olen lopulta päiväkodin pihalla puoli viideltä. Tässä vaiheessa viikkoa olisi kiva, jos mies olisi paikalla. Muuten perjantai on harkkavapaa, mutta pojalla on lätkäjoukkueen sähly, jonka kuskailut mieheni hoitaa. Yleensä teen sillä välin jotain helppoa ruokaa (tortilloja) ja ehdin huokaista hetken, kun pienin katsoo piirrettyjä. Nyt ajelen ruuan tekemisen lomassa kaksi kertaa edestakaisin, mutta ehdin istahtaa sentään vartin verran. Juttelen kaiutin päällä mieheni kanssa samalla kun pilkon kasviksia.  Esikoinen tulee kotiin ja ronkuu yökylään, mutta olen tiukkana; perjantaina syödään nyt yhdessä! Hän jää pienimmän kanssa hetkeksi kotiin, kun käyn hakemassa pojat sählystä.

Meillä on lasten kanssa aidosti hauska, eikä yhtään kaaottinen tortilla-illallinen, vaikka he hieman nyrpistelevät jauhelihan korvaavalle kasvissekoitukselle. Ruuan jälkeen katsomme lasten puhelimilta Tik tok -videoita ja syödään jätskit. Poikkeuksellisesti en anna heidän tänä viikonloppuna valvoa, sillä seuraavana päivänä on tyttären harjoituskilpailut ja sunnuntaina keskimmäisen jääkiekkopelit Vantaalla, jonne lähtö on 6.20. Lasten mentyä unille vastailen vielä viikonlopun kuskauksiin ja kisavaatteisiin liittyviin yksityiskohtiin. Myös muutama 40-vuotissynttärilahja sekä vauvabrunssi on suunnitteilla. Samalla tulee vaihdettua kavereiden kanssa vähän kuulumisia. Ajattelin ensin, että katsoisin jonkun elokuvan, mutta lopulta puolihyödyllisessä somettelussa on hurahtanut aikaaja haluan mennä nukkumaan ennen yhtätoista.

Omaa aikaa yhteensä noin tunti

Yhteensä viikon aikana niin sanottua omaa aikaa tuli yhteensä yhdeksän tuntia. Toki se ei ollut ihan vapaata oleskelua, sillä lähes puolet ajasta meni omiin treeneihin. Kyseessä oli töiden puolesta hieman kevyempi viikko, kun ei ollut ison kannen deadlinea. Niiden muokkailut menevät välillä yötöiksi. Mitä tämän viikon perusteella mielelläni vähentäisin jatkossa, olisi vapaahetkinä some-kanavien avaaminen. Usein työasioita tai muita hoidettavia asioita tulee myös niitä kautta ja vähän turhan monta kertaa päädyin pläräämään kalenteria, kun olisi pitänyt niin sanotusti vain olla - ja sietää olemisen sietämätöntä keveyttä.

*hoito saatu, lisää tietoa täältä. Glory for you Spa Salonki löytyy Triplan lisäksi Kampista.

Kommentit (3)

Mom
1/3 | 

Viikon mittaisia yksihuoltajuuksia ei ole olemassakaan.

Kun ei ole huolta taloudesta, ei toisen aikuisen tuesta ja muutenkin voi porskuttaa niin ajatus yksinhuoltajuudesta on todella kaukana. Wellcome to real life.

"Omaa aikaa", minun koko elämäni on minun omaa aikaani, omine valintoineni. Siihen kuului tuossa männä vuosina 20 vuotta yksinhuoltajana, useampia töitä - ei pätkissä vaan päällekkäin, että lapset saivat harrastaa juurikin jääkiekkoa, salibandya, jalkapalloa . . . ja kyllä, ihan ite kuskasin. Kun olin välillä lähtenyt päivätyöhöni klo. 6 aamulla, käynyt välillä heittämässä lapset harrastuksiin, mennyt iltatöihin ja paluumatkalla hakenut lapset niin olin ihan asian eli yksinhuoltajuuden ytimessä. Se oli silloin minun omaa aikaani myös, omaa valintaani ja loistavaa yhdessä oloa lasteni kanssa, monet ilot sekä murheet on jaettu autossa, halleilla, pelitauoilla - olen ollut osana myös lasteni ystävien elämää.

Olen edelleen huikea nainen, kokemusteni rikastuttama ja onnellinen, itsellinen nainen. 

Älköön koskaan, kukaan sortuko nimittämään itseään yksihuoltajaksi silloin kun mies on työmatkalla viikon tai vaikka olisi kuukaudenkin, silloinkin on talous koko ajan turvattu, henkinen tuki on chatin tai videopuheluiden päässä.

Yksinhuoltajuus on iso,  joskus jopa kipeä asia, jolla ei sovi pelailla. 

SannaX
3/3 | 

Itseäni ärsyttää myös suunnattomasti yksinhuoltaja-termin käyttö silloin kun asian laita ei todellisuudessa ole näin. Mielestäni siihen perusteetta viittaaminen on halventavaa yksinhuoltajia kohtaan. Mainittakoon vielä, että olen naimisissa, en itse siis yksinhuoltaja, eikä minulla edes ole lasta. Tosin olen yksinhuoltaja-äidin kasvattama ja sitä kautta tiedän aika hyvin mitä yksinhuoltajuus on. Kuten nimimerkki Mom on erittäin osuvasti kommentoinut niin viikon tai kahden lapsista yksin huolehtiminen ei ole yksinhuoltajuutta nähnytkään. Toivoisin, että ihmiset ymmärtäisivät jättää tämän termin käyttämättä jos sille ei ole oikeasti aihetta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

MITÄ?

Sivuraiteilla -blogissa liikutaan kurahousuviidakosta Cheekin kainaloon, tehdään tukka takussa haastatteluita punaisilla matoilla, juodaan liikaa pepsiä ja katsotaan liian myöhään Netflix-sarjoja. Blogi jatkaa usein viihdemailman tapahtumien ja ilmiöiden peilaamista siitä, mihin Me naiset -lehteen toimittamani Radalla-palsta jää.

Ja koitetaan löytää kuulua tasapainoa tämän kaiken välillä.

KUKA?

Emilia Saloranta on kolmekymppinen yrittäjä-toimittaja-tietokirjailija ja kolmen lapsen äiti, jonka mielestä viihde on ihmiselle hyväksi.

YHTEYS?

empuntemputjatarinat@gmail.com

INSTAGRAM

galawoman

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
2017

Kategoriat

Instagram