Voisiko meilläkin olla sellainen päivä, mikä siinä Youtube-videossa?

Esikoisen ehdotuksesta päädyin katsomaan tutun kollegani Inarin Äidin puheenvuoron tubevideota Lapset päättää -päivästä, jonka olin itse asiassa jo katsonut (huh, tällaisisa tilanteissa huomaa, että esikoinen on todella iso).

Meillä lapsia on kolme ja viikonlopuista harrastusrumba vie ajasta niin ison osan, että yhteinen aika on lepäilyä, korkeintaan pleikan tai lautapelien pelaamista tai Putouksen katsomista yhdessä. Kolmen lapsen kanssa kaipaisin välillä myös lasten kanssa kahdenkeskistä aikaa, joten ehdotin, jos vanhemmat lapset saisivat molemmat päättää hiihtolomalla omien päiviensä sisällön.

2,5-vuotias kuopus pääsee myöhemmin keväällä laivalle, joten loman päätteeksi vietin omat Lapset päättää -päivän torstaina esikoisen kanssa ja perjantaina keskimmäisen kanssa.

Esikoisen päivän päätoive oli laskettelu ja "leffailta". Meiltä ajaa vartin laskettelukeskus Talmaan, jossa on myös lapsille kiva Werneri Park, jossa voi laskea muun muassa renkailla jäämäkeä. Sinne siis!

Olemme käyneet esikoisen kanssa kerran talvessa päivän laskettelemassa, että jonkunmoinen taito säilyisi (niin äidillä kuin tyttärelläkin), mutta emme olleet koskaan käyneet Talmassa laskettelemassa. Kavereiden kanssa esikoinen oli käynyt kyllä siellä Werneri Parkissa.

Laskettelutaitoni ei ole kummoinen, joten olin helpottunut, kun Talman rinteet olivat todella hyvässä kunnossa. Ja meille sattui täydellinen laskukeli. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta, pakkasta oli viitisen astetta. Rinteitä Talmassa on kolme, joista yksi on enemmän lautailijoille. Pienessä eturinteessä järjestetään laskettelukouluja lapsille ja aikuisille. Vedimme itsekin sen varuiksi muutaman kerran, ennen isoon rinteeseen menoa.

Meille vuotuiseen laskuun nämä rinteet riittivät oikein hyvin, vaikka temppuja emme tehneetkään. Otimme kolmen tunnin liput*, joilla pääsimme laskemaan vielä sukset riisuttuamme Werneri Parkin puolella.

Talman jälkeen söimme sushia ravintolassa, jonka jälkeen haimme leffan ja irtokarkkeja. Ulkoilun jälkeen meikäläinenkin löhöili hyvällä omatunnolla. Palaamme koko perheen kanssa tänä talvena varmasti vielä Werneri Parkkiin, sillä meillä "pienet" eivät vielä laskettele.

Esikoisen lounasvalinta Lapset päättää -päivänä Talmassa.
Esikoisen lounasvalinta Lapset päättää -päivänä Talmassa.

Lapset päättää -päivä 2

Keskimmäisen päivän päätoive oli tramppapuisto, eli Rush Finlandin trampoliinipuisto, josta hän oli kuullut vain juttuja siellä käyneeltä isosiskolta. Paikka oli minullekin täysin uusi ja olin vilpittömän hämmästynyt, miten hieno ja monipuolinen Vantaan puisto oli.

Varasimme 1,5h tuntia hyppyaikaa*, joka riitti hyvin äidille. 6-vuotias olisi jaksanut vielä senkin jälkeen, vaikka meillä molemmilla oli hiki päässä.

Hyppimistä varten pitää ostaa siihen soveltuvat sukat, jotka saa viedä kotiin.
Hyppimistä varten pitää ostaa siihen soveltuvat sukat, jotka saa viedä kotiin.

Liikunnalliselle pojalle löytyi puistosta monta suosikkia. Hän on katsonut Gladiaattoreita, joten pukkitaistelu osottautui yhdeksi paikan suosikiksi. Rushissa on joka puolella kameroita, joista omia suorituksia voi katsoa heti perään screeniltä. Tämä palvelu on tarkoitettu ehkä enemmän volttejaan hioville, mutta kyllä meidän lätkäjätkäkin naureskeli omille tempuilleen.

Muutama treenasikin puistossa voltteja, mutta suurin osa hyppijöistä oli ihan "tavallisia" lapsia, nuoria ja vanhempia. Oli superviihdyttävä ja tapa muuten aikuisellekin liikkua joka paikkaan pomppien. Meni täydestä treenistä!

Rush Vantaalla (ketjun toinen puisto on Helsingissä) oli isojen trampoliinialueiden lisäksi myös trampat, joilla pystyi harrastamaan eri palloilulajeja, parkouria sekä pimeässä lasersotaa. Lisäksi käytössä oli välineitä, kuten trampoliineille soveltuvia lautoja ja suksia, joilla pystyi harjoittelemaan pakkaspäivänä talvisten lajien temppuja myös kuivalla maalla.

Lauri Markkasen innoittamana donkkausharjoituksia.
Lauri Markkasen innoittamana donkkausharjoituksia.

Puiston jälkeen menimme syömään pojan mielestä "maailman parasta ruokaa", eli pikaruokalaan ranskalaisia ja hampurilaiset. Koska oli lapset päättää päivä, niin hän sai valita vapaavalintaiset herkut Vantaan Flamingon Finnkinon myymälästä ennen Supermarsu-leffaa. Koska hän oli vetänyt vielä jäätelön (tietysti) aterian päälle, karkkimäärä jäi vallan maltilliseksi. Leffan jälkeen kävimme vielä pojan suosikkikaupassa Budget Sportissa, joka vei päivän yli suunnitellun budjetin.

Oli oikea valinta tehdä juttuja kerrankin lasten kanssa kahdestaan, ilman kavereita tai edes sisaruksia. Varsinkin yhteisistä liikuntahetkistä jää kivoja kahdenkeskisiä muistoja, joita olemme muistelleet nyt loman jälkeen. Uskon, että Lapset päättää -päivästä tulee meille vallan hiihtolomaperinne.

Hinnat ja lisätiedot Rush Finlandista ja Talma Skistä.

*saatu

Kommentit (1)

Mummo jyväskylästä

Vietimme lastenlastemme(9 ja 11-v) kanssa kesälomalla sekä ukin, mummon että molempien tyttöjen päivää. Jokainen sai valita ruuat aamupalasta iltapalaan, päivän aktiviteetin, päivän pelin ja päivän kisan. Koskaan meillä ei ole ollut näin hauskaa ja aivan ilman kinastelua. Lentopalloturnauksesta onkimiseen, kesäteatterista uimiseen, lehtipihvistä lettuihin, uunilohesta tortilloihin jne. Voin suositella. Kirjoitimme etukäteen paperille ja päätimme päivän aina ohjelman kehumiseen. Kaikki opimme uutta, kamerakuvasuunnistuksesta taidenäyttelyyn. Koska asumme kaukana lapsen lapsista tämä lähensi meitä tuntuvasti, ja tytöt ovat jatkaneet samantyyppistä kotonaan.

Seuraa 

MITÄ?

Sivuraiteilla -blogi jatkaa viihteen maailman ilmiöiden ja ihmisten käsittelemistä siitä, mihin Radalla-palsta jää. Elämääkin täällä eletään ja ihmetellään - välillä myös skumppalasin kera.

KUKA?

Emilia Saloranta on kolmekymppinen toimittaja, jonka mielestä viihde on ihmiselle hyväksi.

YHTEYS?

empuntemputjatarinat@gmail.com

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
2017

Kategoriat