Kirjoitukset avainsanalla Anne Kukkohovi

Facebook muistutteli, että vuosi sitten näihin aikoihin palautin kustantajalle lopullisen version ensimmäisestä tietokirjastani, Anne Kukkohovin elämäkerrasta. Vieroksun yhä titteliä tietokirjailija, vaikka hyvin vahvasti näyttää, että syksyllä edessä on seuraavan kirjan aloittaminen. En oikein miellä edes elämäkertoja tietokirjaksi; yleensä kun ne perustuvat subjektiivisesti lähinnä pääkohteensa ja hänen elämän varrella läheisten ihmisten kertomuksiin. Totuus on usein tarua ihmeellisempää; siksikin elämäkerrat ovat aina kiehtoneet minua.

Tuntuu, että kirjahankkeet ovat viime vuosina lisääntyneet ja moni on minultakin kysellyt, kuinka päästä alkuun. Yhden kirjan kokemuksella olen kaukana konkarista, mutta huomaan, että toisen kirjaprojektin kohdalla osaan toimia johdonmukaisemmin, joten tässä muutamia vinkkejä tietokirjan kirjoittamisesta haaveilevalle.

1.   

Kirjabisneksessä liikkuu hyvin vähän rahaa, joten on tärkeää, että tietokirjan kohde inspiroi tai resonoi vahvasti sinussa itsessäsi. Se varmasti välittyy myös lukijalle ja jaksat puurtaa homman parissa ilman, että hajoilet laskiessasi hommaan käytettyä aikaa (paljon) tai rahaa (vähän).

2. Jos oletetaan, että elämäkerran kohde on valmis aloittamaan kirjaprojektin kanssasi, seuraava vaihe on selvittää, kiinnostaako tietokirjan aihe tai elämäkerran kohde lukijoita. Eli kaupallisen potentiaalin arvioivat kustantamot, jota ilman kirjoja on vielä laajemmin hankala julkaista.

3. Laadi siis alkuun selkeä esittely kirjasta ja sen kohderyhmistä. Mitä selkeämpi ja vetävämpi synopsis, sen varmemmin siihen tartutaan. Jokaisen kirjakustantamon sivuilta löytyy kustannustoimittajien mailiosoitteet. Jos on erikseen mainittu kustannustoimittajan vastuualueeksi tietokirjat, niin luonnollisesti kannattaa lähettää synopsis ja hankkeen esittely niihin.

4. Jos vastausta ei kuulu, kannattaa soitella perään. Ainakin saat perustelut, jos kirja ei herätä kiinnostusta. Älä masennu; joskus kyseessä voi olla aidosti myös se, että kustantamolla on sovittuna samantapainen kirjahanke samalle julkaisuajankohdalle. 

5. Jos useampi kustantamo kiinnostuu hankkeesta, edessä on positiivinen ongelma. Kannattaa tutustua, miten kustantamo on hoitanut samankaltaisten kirjojen markkinoinnin ja kenen kustannustoimittajan kanssa yhteistyö tuntuu inspiroivalta ja suhteellisen helpolta. Tietysti myös raha vaikuttaa. Useimmiten ennakkopalkkiot liikkuvat tuhansissa kuin kymmenissä tuhansissa. Päälle voi ja kannattaa hakea apurahoja.

6. Jos kirjahankkeeseen liittyy muita osapuolia, kannattaa hyvissä ajoin merkata molempien kalenteriin haastattelupäivät ja itsellesi kirjoituspäivät.

7. Varaa myös muutamia kirjoitusretriitti-viikonloppuja, jolloin voit kirjoittaa käytännössä mihin vuorokauden aikaan vain ja ilman mitään häiriötekijöitä. 

8. Suunnittele myös ajoissa kirjan markkinointi. Monille tulee yllätyksenä, että kustantamoilla on tähän hyvin vähän resursseja. Kirjan saattamisesta ihmisten tietoisuuteen joutuu ja kannattaa myös itse ottaa vastuuta.

9. Itse kohdensin Annen kaikki haastattelut kirjan julkaisupäivälle ja sitä seuraavalle viikonlopulle. Suurin osa tehtiin hyvissä ajoin ennakkoon. Puoli seitsemän -ohjelmassa vierailimme julkaisua edeltävänä iltana, mutta he kunnioittivat hienosti embargoa.

10. 

Nauti matkasta!

Olen viime aikoina siirtynyt lukemaan enemmän kirjoja Bookbeatin kautta. Nyt olen jopa kuunnellut pari kirjaa, vaikka aikaisemmin ajattelin, että ei kirjoja voi kuunnella. Nyt kesällä, rannoilla ja lomatunnelmissa, koen kuitenkin että vanha kunnon kirja on paras vaihtoehto ja pitää myös loitommalla kännykästä.

Varsinkin nämä tietokirjat, joissa on erilaisia listoja, nostoja ja kuvia toimivat minusta yhä parhaiten ihan perinteisinä printtiversioina. Luin viikonloppuna Nanna Karalahden Sinä pystyt -kirjan ja alkaneen kesän kunniaksi arvon sinulle ja ystävällesi Nannan teoksen sekä Annen elämäkerran, jota yllättäen löytyi allekirjoittaneen kirjahyllystä avaamaton kipale.

Minun kesän lempilukupaikka löytyy yläterassilta.
Minun kesän lempilukupaikka löytyy yläterassilta.

ARVONTA! Jos nämä kesälukemiset kiinnostavat, niin käy seuraamassa Instagramissa @galawoman -tiliäni, täggää tuon uusimman kuvan alle ystävä, kenen uskot myös kesälukemisesta ilahtuvan. Kyseessä on pika-arvonta, sillä haluan lukemiset postiin ennen juhannusta. Voittajille ilmoitetaan täällä ja Instassa 17.6 keskiviikkona! 

Lukuiloa kesään!

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Pakko täällä hallitun kaaoksen keskellä keventää ja muistella hetki kunnon vanhan ajan ensimmäisen maailman ongelmia. 

Muistatteko vielä sellaisen tilanteen, kun otat jonkun kanssa selfietä, ja molemmat kääntävät kameraa kohti samaa puolta kasvoista – eli siis vaikkapa vasenta ja vasenta? Ja sehän näyttää siis aina hieman epäluontevalle, kun kuvassa poseerataan vähän kuin ”jonossa”. 

Ehkä olen kiinnittänyt tähän huomiota, sillä olen itse niin sanottu ”toispuoleinen kuvattava”. Kahdesta kasvojen sivuprofiilivaihtoehdosta parempi on vasen ja yritän aina kiilata kuvaan niin, että saisin käännettyä kameralle vasemman sivuprofiilin. Enkä ole ainoa. Tähän ilmiöön törmää nykyään enemmän, jolloin kuvia otetaan jatkuvasti. Tai törmäsi silloin kun törmäili vielä ihmisiin.

Kun kävin kuvahaasteita varten, huomasin että olin kai keksinyt ”toispuolisuuteni” parikymppisenä. Liityin tuolloin tanssiryhmään, jossa kuvia otettiin tavallista enemmän. Jouduin jatkuvasti tarkastelemaan itseäni ulkopuolisen silmin ja vielä kriittisten studiovalojen loisteessa. En tiedä, olisinko ilman noita kaikkia kuvia ikinä ajatellut edes koko asiaa.

Nykyisin kriittisyys on vaihtunut huumoriin peiteltyyn "ääää tää on mun parempi kuvapuoli"-tokaisuun, kun asetutaan porukalla kuvaan. Nopea vilkaisu kännykän muistiin osoittaa, että keskenäni otan poikkeuksetta kuvat vasen edellä. 

Vaikka ongelma on pienin mahdollinen, on ollut lohdullista huomata, että ”parempia kuvapuolia” tuntuu olevan lähes kaikilla, maailmantähdilläkin.

Ehkä ikimuistoisimman tarinan ”paremmasta” kuvapuolesta kertoi Linda Lampenius. Olin haastattelemassa häntä Tukholmassa (oli ehkä syksy 2013) ja kuvauksen jälkeen kuvaaja otti meistä yhdessä kuvan. Kun olimme asettumassa kuvaan molemmat vasen profiili edellä jouduimme toteamaan, että meillä on sama parempi kuvakulma. Poseerasimme sopuisasti ”jonossa”. Samalla Linda kertoi muiston Mariah Careysta.

Linda oli esiintynyt aikoinaan, joka Amerikassa popdiivan kanssa samassa ohjelmassa. Kun Mariah huomasi studiolle saapuessa, että kuvakulmat painottuivat hänen vasemmalle puolelle kasvoja – sehän ei popdiivalle lainkaan mieleen, sillä hän on koko uransa ajan lähes hysteerisesti vaatinut, että hänet kuvataan oikealta.Ja niin Mariahin vaatimuksesta koko studio rakennettiin uudestaan ennen kuvausten alkamista uudestaan.

Ja minä sain tämän jälkeen uuden harrastuksen; aina kun näen kuvan Mariah Careysta, tsekkaan, onko joku onnistunut kuvaamaan laulajan vasemmalta puolelta. Harva on onnistunut.

Anne Kukkohovin kirjaprojektin aikana meistä otettiin/otimme paljon kuvia yhdessä. Heti ensikuvista selvisi, että molemmat poseerasimme mieluummin vasenta puolta kasvoista korostaen. Anne oli tosin joustava ja minä sain useammin edes mahdollisuuden yrittää näyttää entisen supermallin vierellä siedettävältä. Tämä (yllä) oli ainoa puhelimen muistista löytynyt kuva, jossa molemmat on kuvattu oikeasta kulmasta (liian korkeat korkkarit liittyivät tapaukseen). 

Mariah kuva; Shutterstock

Kommentit (1)

Religion Research Paper Services
1/1 | 

Indeed there are custom religion writing service companies whose ultimate goal is to provide Religion Research Paper Services since they are aware most religion and theology part-time students lack enough time to complete their college religion and theology assignments.

Kun kuopus täytti kolme viime syksynä, minulle tuli outo olo. 

Tajusin aika pian, mistä se johtui. En ollut raskaana, eikä puolen vuoden kuluttua ollut syntymässä uutta vauvaa, jonka mukaan olisin aikatauluttanut työtä tai elämää lähitulevaisuudessa. 

Kaikki kolme lastani ovat syntyneet nimittäin tasan 3,5 vuoden välein. Esikoinen elokuussa, keskimmäinen tammikuussa ja kuopus taas elokuussa.

Olen ollut siitä kiitollisessa asemassa, että vaikka yrittäjänä olen joutunut pitämään lyhyempiä lomia, niin olen päässyt äitiyslomien jälkeen tekemään motivaatiota puhkuen kiinnostavia töitä.

Äitiyslomat myös katkaisivat tavalla tai toisella intensiivisemmän työputken. Elokuussa ensimmäistä kertaa vasta tajusin, että ensimmäistä kertaa kymmeneen vuoteen mitään muutosta ei olisi tiedossa. Ellen itse tekisi asialle jotakin.

Ehdin kerran kaivaa koneelta vanhan romaaniluonnostelman esille, mutta suoraan sanottuna ihmisten elämien kuvitteleminen ei kymmenen vuoden luovemman kirjoitustauon jälkeen tuntunut kovin realistiselta. Tällä kertaa asiat etenivät lopulta luonnostaan.

Jo keväällä minulle soitettiin ensimmäisen kerran, olisinko kiinnostunut tekemään elämäkertoja, sen jälkeen puheluita tuli toinenkin. Ensimmäinen ajatus oli, että en ehdi. 

Kun syksyllä uusi puhelu tuli, mietin, että periaatteessa voisin ehtiä, jos saisin tarpeeksi ajoissa järjestymään muut työni.

Mietin todella myös, kuka olisi sellainen tyyppi, jonka tiesin, että hän uskaltaisi olla niin brutaalin rehellinen, että kirja kannattaisi tehdä? Ja tarpeeksi läheinen, jolta voisin kysyä. En halunnut tehdä kirjaa kirjantekemisen takia. Eikä kukaan taida sellaista julkaistakaan.

Anne Kukkohovi, joka on minulle yksi läheisimmistä haastateltavista, sattui mainitsemaan, että hänelle on tullut kyselyitä elämäkerrasta. Samassa molemmat tajusimme, että tässä se on! Meidän molempien vauva!

Eilen kirjoitimme Annen kanssa kustannussopimuksen hänen elämäkerrasta ja sen olisi tarkoitus ilmestyä 3.10. Koska olemme Annen kanssa nopeita naisia, niin meidän yhteinen vauva olisi tarkoitus synnyttää siis seitsemässä kuukaudessa.

Kaksi muikeaa muikkelia eilen sopparin kirjoittamisen jälkeen.
Kaksi muikeaa muikkelia eilen sopparin kirjoittamisen jälkeen.

Kirjaa on valmiina muutama lukuhahmotelma, mutta missään vaiheessa en ole ajatellut, että sitä ei ehtisi saada valmiiksi.

Näin naistenpäivänä tuntuu myös tärkeältä saada Annen tarina miesten elämäkertojen joukkoon. Moni kustantamo piti sitä myös tärkeänä, monessa paikassa myönnettiin, että miesten elämäkertoja ilmestyy suhteessa huomattavasti naisten elämäkertoja enemmän.

Henkilökohtaisesti olen suunnattoman iloinen, että voin kertoa naisen tarinan, joka on paljon kaikkea! Kaikista tragedioista, menestyksestä ja kokeiluista huolimatta Anne on pysynyt lämpimänä ja lujana tyyppinä; sellaisena, jonka kanssa on helppo olla ja helppo tehdä töitä. Ja ennen kaikkea naisena, joka uskaltaa nostaa muita naisia! 

Eli naiset! Jaksetaan uskaltaa ja uskoa vielä itseemme ja toisiimme vielä tämän päivän jälkeenkin. Hyvää naistenpäivää!

*Kirjaprojektin ajaksi joudun jättämään blogin tauolle. Päivitän ahkerasti Instagramiani ja Instastorya (Galawoman), josta voi tauon aikana seurata erinäisten projektieni edistymistä tässä perhe-elämän ja reissutyöläisen leskeyden ristitulessa. Myös arvonnat ja muut pöhinät keskittyvät kirjoitusprosessin ajaksi sinne. Kiitos kun olette olleet messissä <3 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kommentit (1)

Seuraa 

MITÄ?

Sivuraiteilla -blogissa liikutaan kurahousuviidakosta Cheekin kainaloon, tehdään tukka takussa haastatteluita punaisilla matoilla, juodaan liikaa pepsiä ja katsotaan liian myöhään Netflix-sarjoja. Blogi jatkaa usein viihdemailman tapahtumien ja ilmiöiden peilaamista siitä, mihin Me naiset -lehteen toimittamani Radalla-palsta jää.

Ja koitetaan löytää kuulua tasapainoa tämän kaiken välillä.

KUKA?

Emilia Saloranta on kolmekymppinen yrittäjä-toimittaja-tietokirjailija ja kolmen lapsen äiti, jonka mielestä viihde on ihmiselle hyväksi.

YHTEYS?

empuntemputjatarinat@gmail.com

INSTAGRAM

galawoman

Blogiarkisto

2020
2018
2017

Kategoriat