Kirjoitukset avainsanalla lady gaga

Heräsikö joku muukin aamuyöstä katsomaan 91. Oscar-gaalaa?

Voit onnitella itseäsi, jos et. En nimittäin naismuistiin muista näin tylsiä ja yllätyksettömiä Oscareita.

Gaalan suurin ongelma oli juontajan puute, sillä nyt on todistetusti nähty, että ilman juontajan tuomia välikevennyksiä kolmetuntisesta gaalasta tulee pitkäveteinen.

Gaalan juontaja koomikko Kevin Hart joutui vetäytymään tehtävästä somekohun takia, eivätkä Tina Feyn tapaiset sanavalmiit palkintojen jakajat riittäneet korvaamaan juontajan ”läppäaukkoa”.

Oscareiden avausohjelmanumero, jossa Adam Lambert esiintyi Queen-yhtyeen kanssa, ei riittänyt myöskään täyttämään maailman kuuluisimman gaalan alkua.

Tunnelma oli esityksen aikana yleisön joukossakin ehkä enemmän vaivaantunut kuin riehaantunut – eikö avausslotti olisi kelvannut jollekin maailmanluokan popparille?

Illan kohokohta oli odotetusti Bradley Cooperin ja Lady Gagan yhteisesiintyminen, joiden dueton kemiaa ei voi sanoin kuvailla. Jos jotain gaalasta kannattaa tsekata, niin heidän vetonsa. 

Ja muuta pystiä A Star is born -elokuvalle ei sitten taaskaan herunut kuin Gagan Shallow-hitistä saama parhaan laulun palkinto. Eli lopulta tuokin jäi vähän harmittamaan.

Lisäksi ohjaaja Spike Leen spontaani riemu parhaan käsikirjoituksen Oscarista sekä Olivia Colmanin aito yllättyneisyys naispääosan palkinnosta jäivät gaalan kohokohdiksi.

Se ei ole paljon gaalalta, jonka viihdearvon potentiaali on täysi kymppi. Nyt ei ylletty edes välttävään.

Voittajat voit tsekata täältä.

Kuva: Oscar Academy

Lue myös: 5x miksi Bradley Cooper ja A Star is born -elokuva olisi ansainnut kaikki maailman palkinnot!

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (10)

Lalle
1/10 | 

Hmm. Avausnumeron esitti Queen, vierailevan solistinsa Adam Lambertin kanssa. Saivartelua, mutta siinä on kuitenkin selvä ero. Queen-bändikö ei ole maailmanluokan rock-yhtye? No, ei ehkä heille, jotka kuuntelevat tietokoneilla tehtyä muka-musiikkia. Yleisö ei riehaantunut? Koko permanto vain ponnahti seisomaan heti kun esirippu aukesi. Iltapuvuissa ja smokissa voi olla hiukan haastavaa jorata mutta mitä nyt lähikuvissa näkyi näyttelijätähtien kasvoja niin ilmeiden perusteella ainakin tuntuivat tykänneen. Harmi että Queenin musa ei toimittajien tanssijalkaa saanut vipattamaan, mutta ei kaikesta voi tykätä. 

Emilia S.
Liittynyt14.12.2016

Ehdottomasti on/oli maailmanluokan yhtye. Adam Lambert ei minun mielestäni täytä Oscar-avaajaan saappaita. Olisi voinut toki olla yhtenä ohjelmanumerona, mutta avaukseen kaipasin isompaa laulajanimeä.

RockRoyalty
2/10 | 

Oscarit starttasi Queen, legendaarinen edelleen erittäin menestyvä rockbändi joka on viimeiset 6 vuotta myynyt loppuun areenoita nykyisen solistinsa kanssa , vaikka pop tähti onkin myös. Monikos toimittajan mielestä maailmanluokan poppari pystyy samaan ihan vaan vaikka laulunlahjan kautta. Bohemian Rhapsodyn ehdokkuukksienkin kautta oli Queen esiintyjänä erittäin luonnollinen jollei jopa pakollinen

Emilia S.
Liittynyt14.12.2016

Toistan itseäni (kts ylläoleva vastaus), ehdottomasti sopi gaalaan juurikin leffan takia, mutta avaukseen olisi voinut olla jytympää kamaa.

We Will Rock You
3/10 | 

No tuota noin, statistiikan mukaan tämänvuotinen Oscar-lähetys sai 13% enemmän katsojia kuin viime vuotinen. Lisäksi lähetys oli suosituin palkintoshow viiteen vuoteen. Ja kyllä, videoista on nähtävissä että yleisö oli aivan kybällä mukana!

Queen-yhtye Adam Lambertilla vahvistettuna on maailmanlaajuisesti erittäin menestynyt kokoonpano. Siitä kertoo loppuunmyydyt kiertueet USA:ssa, Euroopassa ja Aasiassa kuuden vuoden ajalta. Puhumattakaan Queenin asemasta yhtenä maailman menestyneimmistä rockbändeistä. Bändiä kutsutaan yleisesti ja ansaitusti nimellä Rock Royalty. Kerrankin Oscarit sai, ainakin omasta mielestäni, arvoisensa ohjelmanumeron. Kyseenalaisia vitsejä laukovaa juontajaa tai seksikkyydestään enemmän kuin laulutaidoistaan kuulua "maailmanluokan" popparia esittämässä kappaleitaan blaybackinä en kaivannut sekuntiakaan.

Paras avaus ikinä
4/10 | 

Kirjoittajan kannattaisi katsoa uudelleen Queenin ja Adam Lambertin avausnumero tältä videolta. Yleisö pomppasi heti seisomaan ja oli innolla mukana kahden kappaleen ajan. He saivat illan kovimmat ablodit ja videon kommentit ovat myös ylistäviä. Avauksesta on kirjoitettu lukemattomia ylistäviä artikkeleita maailmanlaajuisesti.

 https://www.youtube.com/watch?v=XwbCfVEB5EM

Emilia S.
Liittynyt14.12.2016

Mahtavaa, jos moni tykännyt! Esiintyminenhän oli tiedossa etukäteen; avausnumeroon odotin tosiaan jotain yllätystä.

Käyttäjä26311
Liittynyt12.10.2018
5/10 | 

Onpas taas negatiivista valitusta... 
Minä nautin seremoniasta. En kyllä kokenutkaan, että sen mikään erityinen viihdespektaakkeli tulisikaan olla. Oscarit ovat vanha, perinteikäs ja arvokas tilaisuus, joka on juhlaseremonia. Siellä palkitaan edellisvuoden parhaat elokuvantekijät. Ja siinä pitäisi olla gaalan päähuomio. Voittajissa ja heidän puheissaan. Ei Oscarit voi muuttua miksikään sirkukseksi. 

Voisi joskus ihan kirjoittaa tällaisia artikkeleita, jossa voisi myös hehkuttaa taidekokemuksia, sen sijaan, että aina löydetään valitettavaa.

Emilia S.
Liittynyt14.12.2016

Totta! Yleensä olen kyllä pyrkinyt täällä blogissani nostamaan ja kehumaan. Nyt vain oli jotenkin pettymys tuo gaala, niin aloin pohtia miksi :)

Sisältö jatkuu mainoksen alla

76.kertaa järjestetty Golden Globe -gaala palkisti viime yönä tv- ja elokuvamaailman parhaita.

Sanoisin, että kunnianarvoisen raadin äänestyspäätös jättää (ja uskoisin, että aika monelle muullekin) Bradley Cooperin ja Lady Gagan tähdittämä Star is born -elokuva ilman arvostetuimpia palkintoja oli aikamoinen yllätys.

Sen sijaan toinen viime vuoden yleisösuosikki (passeli elokuva toki sekin) Bohemian Rhapsody palkittiin vuoden parhaana elokuvana, samoin Freddie Mercuryn roolin näyttelevä Rami Malek palkittiin parhaasta miespääosasta.

En tiedä, onko arvostetuimpien palkintojen raadit tekemässä Bradley Cooperille leodicapriot? Leonardo DiCaprio roikkui vuosikaudet Oscar-gaalan ehdokaslistoilla, kunnes sai parhaan miespääosan Oscar-palkinnon vasta vuonna 2016. Cooper on jäänyt joka vuosi myös ilman Golden globe -pystiä - niin myös tänäkin vuonna.

Tämä on sääli, sillä Bradley Cooperin roolisuoritus Jackson Mainena on yksi elokuvahistorian hienoimpia ja koskettavimpia.

Koska.

1.Ei ole helpoin tehtävä saada tällaista tavista ymmärtämään, miksi stadioneita täyttävä laulaja voi päätyä elämässä niin radikaaleihin ratkaisuihin. Bradley onnistuu ja saa vielä Gagan näyttelemän Allyn lisäksi katsojan rakastumaan Jacksoniin.

2. Yleensä sanotaan, että jos rakastut johonkin ulkonäkö menettää merkityksensä. Pätee myös leffaloveen! Minusta Bradley Cooper ei ole koskaan ollut niin kuuma kuin rähjäisenä läpi valkokankaan vanhan viinan hajuisena laulajana.

3. En myöskään muista, milloin olisin itkenyt niin valtoimenaan fiktiivisen elokuvan parissa kuin Starin. Sovin leffan jälkeen ripsivärit poskilla perjantai-iltana hyvin keskelle teinidraamaa, kun painelin Kampin narikkatorin läpi.

4. Cooper siis ohjasi elokuvan. Eikä hän joudu ollenkaan häpeilemään laulusuorituksissa itse Lady Gagalle. Soittipa mies itse kitaraakin.

5. Ei ole liioiteltua sanoa, että Star is born on 2010-luvun Bodyguard! Tarvitsemme valkokankaalle enemmän elämää suurempia rakkaustarinoita.

"Bradley Cooper ei ole koskaan ollut niin kuuma kuin rähjäisenä läpi valkokankaan viinan hajuisena laulajana"

Kun istuin katsomaan elokuvaa tajusin, että olen tavannut Cooperin kerran. Minulle oli varattu Tanskassa kahden muun toimittajan kanssa vartin haastisslotti. Bradley oli hurmaava, avoin - ja saatoimme jopa vähän flirttailla silleen jenkkityyliin. Hassua, että se muistui mieleen vasta, kun näin hänet valkokankaalla taas.

Tai no varmaan siksi, että kirosin noin sata kertaa, miksi miksi miksi, en pyytänyt yhteiskuvaa.

En voinut olla ajattelematta työmäärää, jonka Cooper on ohjaajana ja näyttelijänä  tehnyt koko elokuvan kokonaisuuden eteen - ja voisin kuvitella, että hienoista katsojaluvuista ja lukuisista ehdokkuuksista huolimatta voi olla hienoinen pettymys, jos elokuva jää ilman isompia palkintoja. 

En keksi muuta syytä palkinnottomuudelle kuin sen, että Star is born on Tapahtuipa Hollywoodissa -elokuvan (v.1937) kolmas filmatisointi. Muut versiot on tehty vuonna 1954 ja 1976.

Laitamme vielä Oscar-gaalaan, joka jakaa pystinsä meidän aikaan maanantaina 25.2.

Onneksi käsittämättömän hienon roolisuorituksen Allyna tehnyt Lady Gaga sai sentään yöllä parhaan alkuperäisen kappaleen palkinnon Shallow -kappaleesta. Fiilistelkää tämä video, jos kaipaatte maanantaihin vielä hieman lisää melankoliaa.

 

Golden globen ehdokkaat ja palkitut vielä täällä.

kuvat Star is born

Kommentit (2)

Vierailija
1/2 | 

Minusta taas tuo elokuva oli aika huono. Odotin koskettavaa itketyselokuvaa, mutta ei itkettänyt niin sitten yhtään. Biisit olivat kyllä hyviä, mutta itse elokuvasta en pitänyt. En olisi itsekään sille pystejä jakanut, jos asia minulle kuuluisi.

Seuraa 

MITÄ?

Sivuraiteilla -blogi jatkaa viihteen maailman ilmiöiden ja ihmisten käsittelemistä siitä, mihin Radalla-palsta jää. Elämääkin täällä eletään ja ihmetellään - välillä myös skumppalasin kera.

KUKA?

Emilia Saloranta on kolmekymppinen toimittaja, jonka mielestä viihde on ihmiselle hyväksi.

YHTEYS?

empuntemputjatarinat@gmail.com

Blogiarkisto

2018
2017

Kategoriat