Kirjoitukset avainsanalla Beverly Hills

Oleilimme täällä Los Angelesissa siis ensimmäisen viikon siis tädin majoituksessa ja patojen äärellä.

Viime torstaina, kun ystäväperheemme saapui kaupunkiin, täräytimme matkalaukkumme Beverly Hillsiin, josta kymmenen hengen poppoomme (4 aikuista ja 6 lasta) oli vuokrannut talon.

Koska Instastoryn kautta tästä talosta on tullut niin paljon kysymyksiä, niin halusin tehdä tähän väliin talon vuokraamisesta oman postauksen ja vastata samalla kysymyksiinne. Myös siihen, että emme ole todellakaan voittaneet lotossa, vaan itse asiassa tämä on edullisempaa kuin monessa Hollywoodin keskitason hotellissa majailu.

Emme ole koskaan asuneet täällä muualla kuin tädillä ja hotelleissa, joten olimme aika ummikkoja koko amerikkalaisen talon vuokraamisprosessin suhteen.

Ensin mietimme, mikä on viihtymisen kannalta oleellista.

Lähtökohtaisesti meille kaikille riitti, kunhan talossa olisi uima-allas (koska lapset) ja tarpeeksi tilaa näin isolle laumalle. Rajasimme aluehakua aika Airbnb:n kautta laajallekin, ihan tädin asunnon nurkille Chathsworthiin asti.

"Omassa talossa asuminen Beverly Hillsissä on kerran elämässä -kokemus"

Henkilökohtaisesti minulle on tärkeämpää, että majoitus on toimiva kuin aivan keskellä jotakin. Sillä lopulta on aivan sama ajaako johonkin lopulta 30 minuuttia kuin 45 minuuttia. Joka paikkaan kun täällä on käytännössä kuitenkin mentävä autolla. Myös tästä Beverly Hillsistä.

 Airbnb:n kautta löysimme kaksi hyvää taloa, mutta mies löysi myös HomeAwayn kautta talon Beverly Hillsitä. Alue oli ollut aibnbnkin puolella yhtenä rajauksista, mutta siellä Beverlyn järkevänkokoiset talot olivat superkalliita (alkaen 700 dollaria yö). HomeAwayn kautta talon vuokra maksoi 400 euroa yö, eli viikon majoitus Beverly Hillsissä on kustantaa meille näin 1500 euroa per perhe (yhteensä 3000 dollaria). 

En väitä, etteikö hinta olisi silti kirpaissut, mutta ajattelimme, että omassa talossa asuminen Beverly Hillsissä on samalla tällainen kerran elämässä -kokemus.

En tiedä, paljonko sukupolvemme fiksaatio Beverly hillsiin liittyy Beverly hills 90210 -sarjaan..

Onneksi Beverly hillsin talomme hieman vaatimattomammalla postinumerollakin oli livenä todella positiivinen yllätys.

Kotikatumme oli pitkänään aika perinteisen amerikkalaisen unelman näköisiä taloja. Meidän omamme nökötti osittain puiden varjossa.

Talo pilvisemmällä säällä.
Talo pilvisemmällä säällä.

Kun avasimme oven, katsoimme lasten kanssa epäuskoisina toisiamme. Valtava halli (jotka ovat toki hyvinkin yleisiä eteisiä amerikkalaisissa kodeissa) avautui korkeuksiin. Marmoriportaat (tai ainakin siltä ne näyttivät) johdattivat yläkertaan, jossa talon viidestä makuuhuoneesta on neljä.

Alakerrassa oli vielä iso olohuone ja avokeittiö sekä ylimääräinen makkari. En tiedä vieläkään tarkalleen montako kylpyhuonetta talossa on, ehkä viisi tai kuusi.

 

Ehkä ökyimmältä meikäläisestä tuntuu tämä master bedroom (kuvissa yllä), jossa kirjoittelen parhaillaan. Tilaa makkarissamme on jumppasalin verran. Oma kylpuhuoneennekin on meidän kodin makuuhuoneen kokoinen. 

Hulluimmalta tässä tuntuu kuitenkin se, että miten ihminen tottuu nopeasti tähänkin.

Ensimmäisenä päivänä kuljin hieman epäuskoisena talossa ja hoin miehelleni illalla, kun lojuimme kylpyhuoneemme porealtaassa (kyllä meillä on tällainen meidän omassa kylppärissä), että näinkin jotkut ihmiset elävät. Aina.

Aamulenkillä kurottelin utealiaana naapureita.

Millaisia ihmisiä täällä asuu? Ovatko he onnellisia, kiireisiä, poikkeuksellisen lahjakkaita ja vai millä tavalla tavallisia ihan niin kuin minäkin? 

Epämääräiset vaatekasat ovat arkipäivää Beverly Hillsissäkin.
Epämääräiset vaatekasat ovat arkipäivää Beverly Hillsissäkin.

Ilmeisesti talomme kuuluu jollekin sijoittajalle, sillä käytännön asioita hoitaa talonmies, jonka kanssa olemme sopineet kaikki käytännön asiat aina varauksesta ja avainten vaihtamisesta lähtien. Hänet on saanut aina hyvin kiinni ja hommat ovat toimineet vaivattomasti.

Yritin urkkia talkkarilta myös lisää tietoa talosta ja naapurustosta.

Öö voisinko kysyä, paljonkohan tämän talon arvo n täällä nykymarkkinassa?

- 3-4 miljoonaa dollaria.

Ja mikä tärkeintä. Onko sinulla mitään sisäpiirin tietoa asuuko tällä kadulla kenties jotain tunnettuja tyyppejä?

- (naurahdus) He taitavat kaikki olla up in the hills. (Äh sen kyllä arvasinkin)

Kukkulat näkyvät kotikadultamme, mutta lenkkeilyetäisyydellä ne eivät ole.

Tervetulotoivotus vuokranantajaltamme.
Tervetulotoivotus vuokranantajaltamme.

Olin yllättynyt, kun talossa oli kaikki valmiina. Jokaisen kylppärissä oli muun muassa oma selvitysmissetti.
Olin yllättynyt, kun talossa oli kaikki valmiina. Jokaisen kylppärissä oli muun muassa oma selvitysmissetti.

Ainoa miinus talossamme on tähän asti ollut uima-allas, jonka lämmitys oli tähän päivään asti rikki. Lapsia se ei ole haitannut, vaan he ovat viettäneet käytännössä kaiken liikenevän ajan kämpillä uiden.

Täällä on epätodellisen rauhallista. Kun kävelin aamulla edestakaisin kotikatuamme ainoat äänet kantautuivat juurikin pihamme uima-altaalta. 

Jatkankin loppuviikon mielenkiinnolla tutkimusmatkaa beverlyhillsisläisten sielunmaisemaan.

Jos täältä porekylvystäni joudan.  

 

 

Kommentit (0)

Seuraa 

MITÄ?

Sivuraiteilla -blogi jatkaa viihteen maailman ilmiöiden ja ihmisten käsittelemistä siitä, mihin Radalla-palsta jää. Elämääkin täällä eletään ja ihmetellään - välillä myös skumppalasin kera.

KUKA?

Emilia Saloranta on kolmekymppinen toimittaja, jonka mielestä viihde on ihmiselle hyväksi.

YHTEYS?

empuntemputjatarinat@gmail.com

Blogiarkisto

2018
2017

Kategoriat