Kirjoitukset avainsanalla elämäkerta

Kun kuopus täytti kolme viime syksynä, minulle tuli outo olo. 

Tajusin aika pian, mistä se johtui. En ollut raskaana, eikä puolen vuoden kuluttua ollut syntymässä uutta vauvaa, jonka mukaan olisin aikatauluttanut työtä tai elämää lähitulevaisuudessa. 

Kaikki kolme lastani ovat syntyneet nimittäin tasan 3,5 vuoden välein. Esikoinen elokuussa, keskimmäinen tammikuussa ja kuopus taas elokuussa.

Olen ollut siitä kiitollisessa asemassa, että vaikka yrittäjänä olen joutunut pitämään lyhyempiä lomia, niin olen päässyt äitiyslomien jälkeen tekemään motivaatiota puhkuen kiinnostavia töitä.

Äitiyslomat myös katkaisivat tavalla tai toisella intensiivisemmän työputken. Elokuussa ensimmäistä kertaa vasta tajusin, että ensimmäistä kertaa kymmeneen vuoteen mitään muutosta ei olisi tiedossa. Ellen itse tekisi asialle jotakin.

Ehdin kerran kaivaa koneelta vanhan romaaniluonnostelman esille, mutta suoraan sanottuna ihmisten elämien kuvitteleminen ei kymmenen vuoden luovemman kirjoitustauon jälkeen tuntunut kovin realistiselta. Tällä kertaa asiat etenivät lopulta luonnostaan.

Jo keväällä minulle soitettiin ensimmäisen kerran, olisinko kiinnostunut tekemään elämäkertoja, sen jälkeen puheluita tuli toinenkin. Ensimmäinen ajatus oli, että en ehdi. 

Kun syksyllä uusi puhelu tuli, mietin, että periaatteessa voisin ehtiä, jos saisin tarpeeksi ajoissa järjestymään muut työni.

Mietin todella myös, kuka olisi sellainen tyyppi, jonka tiesin, että hän uskaltaisi olla niin brutaalin rehellinen, että kirja kannattaisi tehdä? Ja tarpeeksi läheinen, jolta voisin kysyä. En halunnut tehdä kirjaa kirjantekemisen takia. Eikä kukaan taida sellaista julkaistakaan.

Anne Kukkohovi, joka on minulle yksi läheisimmistä haastateltavista, sattui mainitsemaan, että hänelle on tullut kyselyitä elämäkerrasta. Samassa molemmat tajusimme, että tässä se on! Meidän molempien vauva!

Eilen kirjoitimme Annen kanssa kustannussopimuksen hänen elämäkerrasta ja sen olisi tarkoitus ilmestyä 3.10. Koska olemme Annen kanssa nopeita naisia, niin meidän yhteinen vauva olisi tarkoitus synnyttää siis seitsemässä kuukaudessa.

Kaksi muikeaa muikkelia eilen sopparin kirjoittamisen jälkeen.
Kaksi muikeaa muikkelia eilen sopparin kirjoittamisen jälkeen.

Kirjaa on valmiina muutama lukuhahmotelma, mutta missään vaiheessa en ole ajatellut, että sitä ei ehtisi saada valmiiksi.

Näin naistenpäivänä tuntuu myös tärkeältä saada Annen tarina miesten elämäkertojen joukkoon. Moni kustantamo piti sitä myös tärkeänä, monessa paikassa myönnettiin, että miesten elämäkertoja ilmestyy suhteessa huomattavasti naisten elämäkertoja enemmän.

Henkilökohtaisesti olen suunnattoman iloinen, että voin kertoa naisen tarinan, joka on paljon kaikkea! Kaikista tragedioista, menestyksestä ja kokeiluista huolimatta Anne on pysynyt lämpimänä ja lujana tyyppinä; sellaisena, jonka kanssa on helppo olla ja helppo tehdä töitä. Ja ennen kaikkea naisena, joka uskaltaa nostaa muita naisia! 

Eli naiset! Jaksetaan uskaltaa ja uskoa vielä itseemme ja toisiimme vielä tämän päivän jälkeenkin. Hyvää naistenpäivää!

*Kirjaprojektin ajaksi joudun jättämään blogin tauolle. Päivitän ahkerasti Instagramiani ja Instastorya (Galawoman), josta voi tauon aikana seurata erinäisten projektieni edistymistä tässä perhe-elämän ja reissutyöläisen leskeyden ristitulessa. Myös arvonnat ja muut pöhinät keskittyvät kirjoitusprosessin ajaksi sinne. Kiitos kun olette olleet messissä <3 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Viime vuosina huippu-urheilijat julkaisevat elämäkertoja kiihtyvällä vauhdilla. Tällä viikolla juhlistettiin luistelija Kiira Korven elämäkertaa, jonka on kirjoittanut urheilutoimittaja Jere Nurminen. 

Taitoluistelufanina ilahduin suunnattomasti, kun kuulin kirjahankkeesta, sillä olin vuosia miettinyt, mikä on Kiiran todellinen tarina.

Haastattelin Kiiraa ensimmäisen kerran, kun hän oli kirjoittanut ylioppilaaksi. Kiira oli juuri sellainen, kun hänet julkisuuden kautta voi kuvitellakin. Hän oli suunnattoman lahjakas urheilija, uskomattoman kaunis ja kirjoittanut hyvät paperit, joiden avulla hän ajatteli hakea urheilun ohessa opiskelemaan kauppakorkeakouluun. Jonne hän sitten menikin.

Kiiraa olisi ollut helppo kadehtia, ellei hän olisi ollut niin nöyrä ja järjettömän kiltti sekä ystävällinen. Noniin, nyt olen tavannut täydellisen ihmisen, kerroin kotonakin. Toki tiesin, että oli pakko olla asioita, jotka hän oli jättänyt kertomatta.

"Syömishäiriöistä, häpeästä ja suorittamisesta hän haastatteluissa aina vaikeni"

Tuolloin Kiira oli toki myös todella nuori, mutta en oikein myöhemminkään päässyt hänen persoonaana kunnolla käsiksi, vaikka hän selvästi rentoutui urheilu-uran päätyttyä. Kiira vastasi avoimen tuntuisesti kysymyksiin, mutta syömishäiriöistä, häpeästä ja suorittamisesta hän haastatteluissa aina vaikeni.

Kiira - ehjäksi särkynyt -elämäkerta (Otava) tarttuu näihin teemoihin ja tekee Kiirasta myös inhimillisemmän.

Kiiran luistelu-uraa kirjassa kuvataan kronologisesti, mutta luistelutähden elämästä nousee myös muita yllättäviä sivujuonteita.

Elämäkerrassa Kiira kertoo myös valmentaja-isän alkoholismista sekä myös romanssintapaisesta nelikymppisen venäläisen miljardöörin kanssa.

Tuosta romanssista suorastaan ilahduin! Ihanaa, että Kiira on myös noina vuosina elänyt! 

Kokonaisuudessaan Kiiran elämäkerta on myös hyvä muistutus siitä, että elämässä asiat ovat harvoin sitä miltä näyttävät. Jääprinsessoillakaan.

 

Edellinen Juha Itkosen Ihmettä kaikki -romaanin pääosassa on elämä, kuolema ja arki joka jatkuu

 

Kommentit (0)

Seuraa 

MITÄ?

Sivuraiteilla -blogi jatkaa viihteen maailman ilmiöiden ja ihmisten käsittelemistä siitä, mihin Radalla-palsta jää. Elämääkin täällä eletään ja ihmetellään - välillä myös skumppalasin kera.

KUKA?

Emilia Saloranta on kolmekymppinen toimittaja, jonka mielestä viihde on ihmiselle hyväksi.

YHTEYS?

empuntemputjatarinat@gmail.com

Blogiarkisto

2018
2017

Kategoriat