Kirjoitukset avainsanalla #yesican

Tunnustan.

Astuin taas vaaálle.

Tapahtumaa edelsivät voimisteluharjoitukset, jossa kuvasimme tulevaa kisaohjelmaamme.

Kuvaus ahdisti, sillä tunsin viikonloppuna vietettyjen lasten synttäreiden herkut oksennuksen makuna kurkussa ja kiristävinä treenitrikoina. Olotilana, johon en ollut halunnut enää ikinä päätyä.

Kun kirjoitin päätöksestäni lopettaa laihdutus ja muuttaa hitaasti elämäntapoja, minulta on kyselty tasaisin väliajoin, miten se sujuu?

Havahduin, että päätöksestä on aikaa jo puolitoista vuotta.

Koko elämäni painoni on jojoillut, mutta vasta kolmannen lapsen syntymän jälkeen paino jäi 63-65 kilon tienoille, ylemmäs kuin koskaan aikaisemmin raskauksia lukuun ottamatta. 163 senttisenä olen normaalipainon ylärajoilla, mutta halusin pysäyttää jojoilun painoa hitaasti ylöspäin hinaavan vaikutuksen. Siinä olen onnistunut.

Mutta toisaalta sopivan liikuntarytmin löytäminen, kasvisten lisääminen, lounaan laadun parantaminen, puolimataronharjoittelu sekä sen juokseminen ja alkoholin käytön vähentäminen yhteen kertaan kuukaudessa (käytännössä lopetin vähäisenkin tissuttelun, kerron tästä myöhemmin) eivät ole vieneet painosta grammaakaan.

Toki oikeanlainen lounas ja sopiva määrä liikuntaa ovat auttaneet jaksamaan paremmin. Kun liikunnalle ja ruuanvalmistukselle kasvisten pilkkomisineen on viikkorytmi, niin niistä on tarvinnut stressata vähemmän. Tämä taas parantaa elämänlaatua. 

Päädyin käsittelemään millainen on hyvä elämäntapamuutos, kun tein Mariela Sarkiman ja Me naisten Yes I can -kampanjaan liittyvän onnellisuustestin.

Olen edistynyt sen hyväksymisessä, että missinmittaista minusta ei saa, vaikka elämäntapani ovat suhteellisen terveelliset.  En myös tunne enää syyllisyyttä satunnaisesta herkuttelusta, siinäkin olen edistynyt. Olen keskittynyt viimeisen 1,5 vuotta enemmän hyvinvointiini kokonaisvaltaisemmin. Samaan mihin Yes I can tähtää myös.

"Onko tuo yhtä lyhyt kuin leveä pötikkä todella minä?"

Kaikkeen minunkaan mieleni ei ole 1,5 dieetittömässä elämässä oppinut. Katson lähes kauhuissani lähes mitä tahansa minusta huomaamattani otettua valokuvaa tai videopätkää.

Onko tuo yhtä lyhyt kuin leveä pötikkä todella minä?

Samalla soimaan itseäni näistä ajatuksista. 

Silti tunsin itseäni voimistelun tapaista lyllerrystä muodostaessa katsoessa pakokauhua. Olin varma, että olen lihonut kesän aikana vähintään 15 kiloa - sorruin ja ryntäsin vaaálle.

65,1 kiloa.

Syksyn tullen, kun mietin seuraavaa puolen vuoden aikana opettelemaani elämämuutosta, tunnen halua luovuttaa ja ratketa vanhaan ystävääni pikadieettiin. Vaikka painoni ei ole noussut ja oloni on kohentunut tietyillä osa-alueilla viimeisen puolentoistavuoden aikana, niin tekisi mieli ratketa vanhaan ystävääni pikadieettiin tai paastoon. Vaikka tiedän, että se tie on lyhyt.

Elämäntapamuutosekspertit kannustavat aina vain jatkamaan itsepintaisesti uusia opittuja tapoja kuukaudesta ja vuodesta toiseen. Hengitän siis yhä vain syvään ja mietin tällä viikolla seuraavan elämäntapaani edistävän muutoksen, joka istuisi suhteellisen kivuttomasti arkeeni. 

Ja yritän olla tuntematta syyllisyyttä elämäntavasta, joka ei laihduttanutkaan, vaan keskittyä sen tuomiin hyviin puoliin. Jos jossain vaiheessa hitaan muutoksen myötä kiloja lähtee, ne lähtevät todennäköisesti lopullisesti.

lue myös:

Miten elämä muuttui, kun lopetin laihduttamisen?

Entä jos 63 (tai 65) kiloa onkin ruuhkavuosien ihannepainoni?

Optimaalinen liikuntaviikko juuri minulle

 

Kommentit (3)

Mermar

Voi, voi, jo on murheet 65 kiloisella kolmikymppisellä. Palataan asiaan kun olet 60 ja painat 85, niinkuin minä nyt. Eikä ole murheita vieläkään, ei rypyn ryppyä naamassa eikä muuallakaan.

annepa

Älä välitä tuosta pöljästä Mermarin kommentista! Kaikilla on oma hyvän olon paino ja omat päänsisäiset asiansa ja on ihan typerää vertailla "minä olen painavampi kuin sinä hähää mitäs siinä valitat luikero"!

Kirjoitat tuossa, että olet liikkunut kuitenkin säännöllisesti ja syöminenkin on parantunut. Oletko huomannut muutosta vaatteissa? Usein käy niinkin, että paino pysyy, mutta ympärysmitta muuttuu. Minusta sulla menee jo hyvin elämänmuutoksen kanssa, kun on jo vähemmän stressiä ja enemmän jaksamista.

Minä heitin painon ja laihdutuksen ajattelemisen pois. Minulle tärkeää on pysyä terveenä ja jaksaa tehdä asioita. Ruokarytmi mulla on ollut hyvä jo jonkin aikaa. Liikunta oli jäänyt pariksi vuodeksi kokonaan pois. Tätä ei kukaan usko, mutta en oikeasti liikkunut töiden jälkeen muuta kuin sohvalta vessaan ja sänkyyn. Ja olen toimistotyössä. Viime keväänä totesin, että nyt pitää alkaa liikkua tai kroppa hajoaa alta. Hakeuduin pienryhmään ohjattuun liikuntaan ja sen jälkeen olenkin liikkunut kerran viikossa. Liikunta voi olla haravointia, moottorisahausta, puolen tunnin porrastreeni veren maku suussa, kahvakuulaa, kehonpainojumppaa, lenkkiä, mitä vain. Nyt olen jo kahden liikuntakerran viikkotahdissa ja luulenpa että syksyn myötä vauhti vain kiihtyy. Ei siksi että on pakko, vaan siksi että haluan.

Painollani olisi varaa pudota aika paljon, mutta jos ei putoa, niin ei sitten. En saakeli soikoon ala laihduttaa! Pääasia olisi, että oloni on hyvä, jaksan kävellä, juosta, nostella ja vaikka remontoida ja olen terve.

Mariela
Liittynyt18.6.2018

Ihana, ajatuksia herättävä kirjoitus, Emppu. Niin se vaan on, että ne vanhat liiankin tutut ajatusmallit ja -kaavat hiipivät aika ajoin takaisin. Kuuntele sun sydäntä, sieltä ihan saattaa kummuta vastauksia (...tai ainakin vihjeitä niiden löytymiseen). Miksi haluat olla jonkun tietyn muotoinen, minkä se tekee sussa toiseksi? Minkä se muuttaa? Minkä haluut muuttuvan?

Ihanaa, että avoimesti kirjotat, keep on rockin', Girl! <3

Seuraa 

MITÄ?

Sivuraiteilla -blogi jatkaa viihteen maailman ilmiöiden ja ihmisten käsittelemistä siitä, mihin Radalla-palsta jää. Elämääkin täällä eletään ja ihmetellään - välillä myös skumppalasin kera.

KUKA?

Emilia Saloranta on kolmekymppinen toimittaja, jonka mielestä viihde on ihmiselle hyväksi.

YHTEYS?

empuntemputjatarinat@gmail.com

Blogiarkisto

2018
2017

Kategoriat