Kirjoitukset avainsanalla #63163

Sunnuntai on aina ollut minulle päivä, jolloin valmistaudutaan seuraavaan viikkoon.

Pidetään kalenterisulkeisia, kokataan isommat satsit ruokaa arkea varten, pyykätään korit tyhjiksi. Tehdään töitä maanantain taakan keventämiseksi.

Viime vuosina on kuskattu sunnuntaisin yhä enemmän lapsia harrastuksiin ja turnauksiin, jossain välissä yritetään paikalla olevien kanssa ulkoilla yhdessä. 

Ennen perhe-elämää sunnuntait olivat usein virallisia krapulapäiviä, jolloin olisi saanut katsoa koko päivän Netflix-sarjoja. Olisipa tuohon maailmaan aikaan ollut Netflix, niin olisin ehkä osannut laiskotella paremmin. 

Yksi yhdistävä asia sunnuntaihini on liittynyt aina - ennen ja jälkeen perhe-elämän. Nimittäin uuden elämän aloitus. Tuossa elämässä perjantai ja lauantai olivat repsahduksia varten. Sunnuntaisin suunnittelin, miten ja millaisen dieetin aloittaisin maanantaisin. Laadin listoja ja suunnitelmia kuukausienkin päähän. 

Poikkeuksetta elin näin viitisentoista vuotta. Jos olin liian väsynyt laatimaan mitään konkreettisia suunnitelmia paperille, ajatusketju  laihduttamisesta rullasi kyllä säännöllisesti päässäni. Kuten ruuhkavuosipainosta kirjoittaessa totesin, minulle kehittyi noina vuosina vahva laihduttajan identiteetti. 

Lopulta väsyin uusiin alkuihin ja ikuiseen laihdutukseen, josta kerron enemmän täällä.

Enkä edelleenkään väitä, että tuo kaikki olisi ollut turhaa.

Opin tuntemaan kehoni. Läpäisisin takuuvarmasti yliopiston ravintotieteiden perusopinnot paremmin arvosanoin kuin oman pääaineeni. Opin myös sen, että oikeanlaisen ruokavalion löytää vain kokeilemalla. Ja olen varma, että jokainen keho toimii yksilöllisesti. Koska olen aina ollut pehmeyteen taipuvainen, voisin ilman ravintotietämystäni olla myös paljon huonovointisempi ja sairaampi.

Laihduttamisen lopettaminen ei ole tarkoittanut minulle sitä, että olisin rynnännyt joka päivä ostamaan kilon irtokarkkeja ja kuusi pussia sipsejä. Laihduttamisen lopettaminen tarkoitti kohdallani energian suuntaamista muihin ajatuksiin ja asioihin, jotka koen elämässä oikeasti tärkeäksi (kaikilla mittareilla katsottuna, olen kuitenkin normaalipainoinen). 

Kun ikuisesta viiden kilon painonpudottamishaasteesta päästää irti, joutuu kohtaamaan itsensä uudella tavalla. Ensimmäisenä olen opetellut katsomaan omia kuviani hyväksyvästi.

Tältä näytän yhtä pitkänä kuin painavana (163cm 63kg).

Tämä tekee vaikeaa yhä tänäkin aamupäivänä tyttäreni minusta ottamia kuvia katsoessa. Olen aina nähnyt itseni isona kuvissa, olen painanut sitten 52 kiloa ja tai 65 kiloa. Muistutan itseäni, että jos jatkan ikuista jojoilua, saatan katsoa näitä kuvia joskus ja ajatella, että enhän minä ollut edes iso.

Olen yrittänyt vuoden ajan etsiä aitoa hyvää oloa, joka on kadonnut syömättämyyden, ortoreksisen liikkumisen, pakkoajatusten ja niitä seuranneiden yötöiden sokeriövereihin.

Laihduttamiseen ja sen kanssa tuskailuun aikaisemmin käyttämällä ajalla pyrin aikatauluttamaan ja helpottamaan arkea niin paljon kuin se vain on mahdollista.

Urheilussa olen asettanut tavoitteeksi vain kunnon (puolimaraton) ja uusien voimisteluliikkeiden haltuunottamisen. Liikunta saa ja pitää hikoiluttaa sekä puskea adrealiinia pintaan, mutta ennen kaikkea olen opetellut olemaan tuijottamatta kalorimittareita.

On ollut jännä huomata, että kun on koko elämänsä laihduttanut, koen välillä tarvetta selitellä kokoani muille. Olen yrittänyt opetella pois itseni ääneen solvaamisesta, sillä uskon, että olen lähinnä minä itse, jolle oikeasti edes kokoani selittelen. 

 

Ja olen tässä vasta puolimatkassa. Parasta ja motivoivinta muutoksessa on ollut ajoittainen rauha. Kun ympärillä ihmiset aloittavat tasaisesti kuureja, dieettejä ja vauhdikkaita elämäntapamuutoksia. Tavallaan tunnistan heissä tuon innon uudesta alusta ja olen välillä ollut jopa vähän kateellinen; miksi en itselleni soisi vielä tuota kaikki on mahdollista -ajatusta. 

"Läpäisisin takuuvarmasti yliopiston ravintotieteiden peruskurssin paremmin arvosanoin kuin oman pääaineeni."

Toivon sydämestäni jokaiselle onnistumista omissa tavoitteissa, mutta samalla muistutan itseäni, mihin tie on vienyt minut niin monta kertaa ennenkin. Jojoiluhelvettiin, johon voimien laittaminen vie aivan liian paljon arvokkaasta ajasta, jota en tiedä, paljonko minulla on edes jäljellä tässä elämässä.

Periaatteeni on, että en tee elämässäni enää yhtäkään muutosta, mitä en voi aidosti ottaa elämäntavakseni.

Sisäistä laihduttajani olen lahjonut ajatuksella, että saan tehdä yhden muutoksen vuodessa. Jos se lisää aidosti hyvinvointiani ilman älyttömiä erikoisvoltteja, niin seuraavana vuonna voin tehdä seuraavan. 

Viime vuonna sisäistin järkevän liikuntamäärän, tänä vuonna olen ottanut vähän haltuun pienempää asiaa, jonka esittelen tällä viikolla täällä ja Instagramissa. Aiheeseen liittyvät kuvat ja postaukset löytyvät 63163 -hashtagin alta.

Se on ihan oikeastaan ihan hyvä lukema.

 

Kommentit (6)

neito

Olisiko tavoite löytää tasapaino painon / ruokailujen / liikunnan kanssa? Huomata, että syöminen ei ole joko tai -laji. Olla laihiksella vs. syödä ihan mitä sattuu. Huomata, että jos syö 80 % terveellisesti, niin  20 % edestä voi hullutella halutessaan. Huomata, että muutokset joista haluaa tehdä pysyviä, niin ne kannattaa suhteuttaa omaan elämään ja tehdä ne sellaisin askelin, että pystyy niiden kanssa elämään.  

Sellainen huomautus, että sinä et ole isokokoinen, vaan "ihan tavallisen" kokoinen ja kaunis nainen. Tosin tiedän, että aika useasti todellisen ulkokuoren ja oman mielikuvan välillä saattaa olla paha epäsuhta ja ulkopuolisten vakuuttelut eivät auta sisäistä minää uskomaan todellisuutta. Omalta kohdaltani olen huomannut, että omaa asennetta itseään kohtaa kannattaa kovastikin työstää ja itselleen saa ja pitää olla sekä armollinen ja vaativa. Armollisuutta tulee valitettavan harvoin harjoitettua. Mut hitaasti hyvä tulee. :)

Emilia S.
Liittynyt14.12.2016

Heippa, kiitos kommentistasi. Minusta tuo 80/20 -malli on aina ollut ihanteellinen. Se mahdollistaa terveellisen syömisen, mutta ei liian tiukasti. Tasapaino on löytynyt liikunnan kanssa. Nyt etsitään tosiaan tavoitetta ruokailun kanssa, juurikin niin, että se ei olisi liian tiukkapipoista. Kaikki äärilaidat on koettu. Kuvailit hyvin tuon armollisuuden ja vaativuuden ristituulta. Molempia tarvitaan. Hyvää kevättä! :)

Vierailija

Hei. Kun luin tätä kirjoitusta, niin olen kokenut juuri nämä samat asiat. Aivan kun itse olisin kirjoittanut! Olen useasti ajatellut, että olen ainoa, joka pyörittelee näitä asioita mielessään. On ollut pakkoliikuntaa, kiellettyjä ja sallittuja ruokia, ikuista laihduttamista..lista on pitkä. Tästä seurasi pettymystä, väsymystä, itseinhoa. Olen myös lopettanut ikuisen laihduttamisen ja energiaa riittää muihin asioihin. Kiitos hyvästä kirjoituksesta ja mukavaa kevättä:))

Emilia S.
Liittynyt14.12.2016

Kiitos sinulle kommentistasi. Ehkä juuri tuon itseinhon kautta ei lopullisesti tapahdu mitään hyvää. Se on usein sysäys, mutta ainakin minun mielestä vääränlainen. Ehkä todelliset elämänmuutokset voi tehdä, kun on edes jotenkin tasapainossa itsensä kanssa. Kivaa kevättä myös sinulle, kirjoitan aiheesta jatkossakin :)

Seuraa 

MITÄ?

Sivuraiteilla -blogi jatkaa viihteen maailman ilmiöiden ja ihmisten käsittelemistä siitä, mihin Radalla-palsta jää. Elämääkin täällä eletään ja ihmetellään - välillä myös skumppalasin kera.

KUKA?

Emilia Saloranta on kolmekymppinen toimittaja, jonka mielestä viihde on ihmiselle hyväksi.

YHTEYS?

empuntemputjatarinat@gmail.com

Blogiarkisto

2018
2017

Kategoriat