Kirjoitukset avainsanalla Selviytyjät Suomi

Katsoin ennakkoon Suomen Selviytyjät -kauden ensimmäisen jakson. Ja laskin samalla, milloin katsoin sarjaa viimeksi. No silloin kun asuin kotona, eli kohta 15 vuotta sitten!

Mutta formaatti palautui kyllä mieleeni, kun katsoin Suomen versiota. Se ei nimittäin hävinnyt ollenkaan amerikkalaiselle sisarukselleen! Iltanuotiota ja tehtäviä myöten Suomen tuotanto oli onnistunut tavoittamaan alkuperäisversion tunnelman, vaikka voittaja ei tässä versiossa saakaan ihan miljoonaa dollaria (vaan 30 000 euroa). 

Suomen version kiinnostavuutta lisäsi huimasti se, että kilpailijat ovat julkkiksia. Sara ChafakKalle PalanderJanni Hussi, Kimmo VehviläinenHelena Ahti-HallbergMusta BarbaariMarikoIlari SahamiesVille LångJekku BerglundCristal SnowSampo KaulanenNoora KarmaJuhana HelmenkalastajaKai Vaine ja Katja Ståhl joutuvat todella laittamaan kroppansa likoon viidakossa, jonne mukaan on saanut ottaa mukaan vain päällä olevat vaatteet.

Näitä 16 tyyppiä näkee harvoin näin haavoittuvina, ilman meikkejä tai muista maskeja luonnon sekä toistensa armoilla. Kun kuuntelin kilpailiijoiden kokemuksia reissusta, niin sanoin kyllä, että olisi reissu jäänyt meikäläiseltä tekemättä. Tässä muutamia esimerkkejä, millaisia tilanteita he kertoivat ohjelman lehdistötilaisuudessa joutuneensa saarella kohtaamaan.

"Mulla oli koko ajan nälkä. Mun järki tulee vatsan kautta ja ruokaa ei vain ollut. En saanut ajatuksesta aina kiinni, kun piti pelasta samalla siellä psykologista peliä. "

Musta Barbaari

"Kerran luulimme Helenan (Ahti-Hallberg) kanssa, että löysimme ruokaa merestä. Ajattelimme, että osuimme oikein kultasuoneen. Meille oli sanottu, että kysykää aina ennen kuin syötte. No tuotannosta kerrottiin, että löytämämme ruskea löllö on eläimen kakka."

Jekku Berglund

"Yöt olivat rankimpia. Meillä ei ollut mitään, mistä olisimme voineet seurata ajan kulumista. Ensimmäisen yön nimesimme loputtomaksi yöksi. Pimeä tulee kuudelta ja varmaan kymmeneltä illalla hoimme jo toisillemme, että kyllä se aurinko kohta nousee.  Kun ei saanut lepoa, seuraava päivä tuntui rankalta."

Cristal Snow

"Heti kun tuli pimeää rotat lähtivät liikkeelle. Nukuimme vierekkäin laverilla ja fiksuna ajattelin, että menen reunimmaiseksi. Siinä oli tilaa kääntyä ja metsä vieressä. Saman tien, kun pimeys laski pusikoissa alkoi suhista. Rottaklaani juoksi ympäriinsä ja hyppi meidän päällä. 

Niihinkin tottui, vaikka osa oli isoja. Ehkä ällöttävintä oli riuku, jossa kävimme vessassa. Teimme sen itse. Vessassa käynnin jälkeen pystyi käydä vain meressä uimassa. Oli koko ajan vähän paskanen olo suoraan sanottuna."

Noora Karma

"Minusta meikittömyys oli vapauttavaa. Sille antautui nopeasti, että tällaista tämä nyt täällä on. Minulla oli mukana vain yksi paita ja se ällötti. Seitsemäntenä päivänä, oli sellanen oli, et tää paita - en haluu enää pitää tätä."

Cristal Snow

"En kaivannut saarella meikkejä, en edes hiusharjaa,mutta shampoota kaipasin. Pisimpään siellä olleet olivat saarella viitisen viikkoa, eikä hiukset ihan pelkällä vesipesulla tule puhtaiksi."

Helena Ahti-Hallberg

"Kuukautiset olivat vähän ikävät. Minulla ne tietysti alkoivat samana päivänä, kun saavuimme, että pam! Saatin pakata pieneen reppuun mukaan jotain henkilökohtaisia juttuja ja kyllä kuukautisistakin lopulta selvittiin."

Janni Hussi

Nälkä ja juonittelu tekivät ahidtavan olon. Sitä ei voinut sanoa kenellekään, sillä sitten minua olisi pidetty heikkona ja äänestetty pois. Piti esittää vahvaa jopa yöllä sysipimeässä, rottien hyppiessä päällä, kun ei tiennyt yhtään mitä kello on."

Kimmo Vehviläinen

"Ajattelin, että mehän mennään kuvaamaan tv-sarjaa ja siellä on joku resortti vieressä, jossa on kaikki ticotico-baarit. Eihän siellä ollut kuin se autiosaari, missä ei ollut mitään. Iskin jalkani vedessä ja se jouduttiin tikkaamaan. Eihän se parantunut siellä mihinkään siinä 45 asteen helteessä."

 Kalle Palander

Tässä viidentoista vuoden aikana olin unohtanut kokonaan ohjelman suolan, eli pelaamisen - siis juonittelun kilpakumppaneita vastaan. Tähänkin Suomen julkut taipuvat kiitettävästi.

Selviytyjät on siitä nerokas formaatti, että oikeasti ei voi tietää, kuka voittaa. Fyysisesti vahvoja tarvitaan, mutta he ovat myös koskemattomuuskilpailuissa uhka, mikä täytyy pelata pois. Liian heikot taas voivat tuoda joukkueelle tappion, mutta toisaalta heidät on helpompi päihittää myöhemmin. Kivoihin tyyppeihin ei taas voi luottaa, sillä kuten Suomenkin versio osoittaa, heidänkin on pakko opetella juonittelemaan saarella. Ensimmäisen jakson lopulla minulla ei ollut aavistustakaan, kuka tippuisi iltanuotiolla.

Olen koukussa.

Selviytyjät Suomi su klo 20.30

 

Kommentit (1)

Vierailija

Eikö sua yhtään haitannut se, että kuvaaja sumeilematta kuvasi naisten takapuolia ja tätä materiaalia oli päätetty näyttää telkkarissa? Olisin oikeasti halunnut seurata kys. sarjaa, mutta en voinut katsoa edes ensimmäistä jaksoa kokonaan, kun huomasin että katsojia kosiskeltiin vähän kyseenalaisesti. Siis.. miten alentavaa! Mielestäni kanavan anteeksipyyntö näille naisille olisi paikallaan.

En tosin tiedä miten myöhemmissä jaksoissa on toimittu, mutta uskon että ensimmäinen jakso karkoitti ison joukon sarjaa enemmän seuranneita 😆 Oli jotenkin niin tyypillisen suomalaista.

Seuraa 

MITÄ?

Sivuraiteilla -blogi jatkaa viihteen maailman ilmiöiden ja ihmisten käsittelemistä siitä, mihin Radalla-palsta jää. Elämääkin täällä eletään ja ihmetellään - välillä myös skumppalasin kera.

KUKA?

Emilia Saloranta on kolmekymppinen toimittaja, jonka mielestä viihde on ihmiselle hyväksi.

YHTEYS?

empuntemputjatarinat@gmail.com

Blogiarkisto

2018
2017

Kategoriat