Kirjoitukset avainsanalla Mariela Sarkima

Tunnustan.

Astuin taas vaaálle.

Tapahtumaa edelsivät voimisteluharjoitukset, jossa kuvasimme tulevaa kisaohjelmaamme.

Kuvaus ahdisti, sillä tunsin viikonloppuna vietettyjen lasten synttäreiden herkut oksennuksen makuna kurkussa ja kiristävinä treenitrikoina. Olotilana, johon en ollut halunnut enää ikinä päätyä.

Kun kirjoitin päätöksestäni lopettaa laihdutus ja muuttaa hitaasti elämäntapoja, minulta on kyselty tasaisin väliajoin, miten se sujuu?

Havahduin, että päätöksestä on aikaa jo puolitoista vuotta.

Koko elämäni painoni on jojoillut, mutta vasta kolmannen lapsen syntymän jälkeen paino jäi 63-65 kilon tienoille, ylemmäs kuin koskaan aikaisemmin raskauksia lukuun ottamatta. 163 senttisenä olen normaalipainon ylärajoilla, mutta halusin pysäyttää jojoilun painoa hitaasti ylöspäin hinaavan vaikutuksen. Siinä olen onnistunut.

Mutta toisaalta sopivan liikuntarytmin löytäminen, kasvisten lisääminen, lounaan laadun parantaminen, puolimataronharjoittelu sekä sen juokseminen ja alkoholin käytön vähentäminen yhteen kertaan kuukaudessa (käytännössä lopetin vähäisenkin tissuttelun, kerron tästä myöhemmin) eivät ole vieneet painosta grammaakaan.

Toki oikeanlainen lounas ja sopiva määrä liikuntaa ovat auttaneet jaksamaan paremmin. Kun liikunnalle ja ruuanvalmistukselle kasvisten pilkkomisineen on viikkorytmi, niin niistä on tarvinnut stressata vähemmän. Tämä taas parantaa elämänlaatua. 

Päädyin käsittelemään millainen on hyvä elämäntapamuutos, kun tein Mariela Sarkiman ja Me naisten Yes I can -kampanjaan liittyvän onnellisuustestin.

Olen edistynyt sen hyväksymisessä, että missinmittaista minusta ei saa, vaikka elämäntapani ovat suhteellisen terveelliset.  En myös tunne enää syyllisyyttä satunnaisesta herkuttelusta, siinäkin olen edistynyt. Olen keskittynyt viimeisen 1,5 vuotta enemmän hyvinvointiini kokonaisvaltaisemmin. Samaan mihin Yes I can tähtää myös.

"Onko tuo yhtä lyhyt kuin leveä pötikkä todella minä?"

Kaikkeen minunkaan mieleni ei ole 1,5 dieetittömässä elämässä oppinut. Katson lähes kauhuissani lähes mitä tahansa minusta huomaamattani otettua valokuvaa tai videopätkää.

Onko tuo yhtä lyhyt kuin leveä pötikkä todella minä?

Samalla soimaan itseäni näistä ajatuksista. 

Silti tunsin itseäni voimistelun tapaista lyllerrystä muodostaessa katsoessa pakokauhua. Olin varma, että olen lihonut kesän aikana vähintään 15 kiloa - sorruin ja ryntäsin vaaálle.

65,1 kiloa.

Syksyn tullen, kun mietin seuraavaa puolen vuoden aikana opettelemaani elämämuutosta, tunnen halua luovuttaa ja ratketa vanhaan ystävääni pikadieettiin. Vaikka painoni ei ole noussut ja oloni on kohentunut tietyillä osa-alueilla viimeisen puolentoistavuoden aikana, niin tekisi mieli ratketa vanhaan ystävääni pikadieettiin tai paastoon. Vaikka tiedän, että se tie on lyhyt.

Elämäntapamuutosekspertit kannustavat aina vain jatkamaan itsepintaisesti uusia opittuja tapoja kuukaudesta ja vuodesta toiseen. Hengitän siis yhä vain syvään ja mietin tällä viikolla seuraavan elämäntapaani edistävän muutoksen, joka istuisi suhteellisen kivuttomasti arkeeni. 

Ja yritän olla tuntematta syyllisyyttä elämäntavasta, joka ei laihduttanutkaan, vaan keskittyä sen tuomiin hyviin puoliin. Jos jossain vaiheessa hitaan muutoksen myötä kiloja lähtee, ne lähtevät todennäköisesti lopullisesti.

lue myös:

Miten elämä muuttui, kun lopetin laihduttamisen?

Entä jos 63 (tai 65) kiloa onkin ruuhkavuosien ihannepainoni?

Optimaalinen liikuntaviikko juuri minulle

 

Kommentit (3)

Mermar

Voi, voi, jo on murheet 65 kiloisella kolmikymppisellä. Palataan asiaan kun olet 60 ja painat 85, niinkuin minä nyt. Eikä ole murheita vieläkään, ei rypyn ryppyä naamassa eikä muuallakaan.

annepa

Älä välitä tuosta pöljästä Mermarin kommentista! Kaikilla on oma hyvän olon paino ja omat päänsisäiset asiansa ja on ihan typerää vertailla "minä olen painavampi kuin sinä hähää mitäs siinä valitat luikero"!

Kirjoitat tuossa, että olet liikkunut kuitenkin säännöllisesti ja syöminenkin on parantunut. Oletko huomannut muutosta vaatteissa? Usein käy niinkin, että paino pysyy, mutta ympärysmitta muuttuu. Minusta sulla menee jo hyvin elämänmuutoksen kanssa, kun on jo vähemmän stressiä ja enemmän jaksamista.

Minä heitin painon ja laihdutuksen ajattelemisen pois. Minulle tärkeää on pysyä terveenä ja jaksaa tehdä asioita. Ruokarytmi mulla on ollut hyvä jo jonkin aikaa. Liikunta oli jäänyt pariksi vuodeksi kokonaan pois. Tätä ei kukaan usko, mutta en oikeasti liikkunut töiden jälkeen muuta kuin sohvalta vessaan ja sänkyyn. Ja olen toimistotyössä. Viime keväänä totesin, että nyt pitää alkaa liikkua tai kroppa hajoaa alta. Hakeuduin pienryhmään ohjattuun liikuntaan ja sen jälkeen olenkin liikkunut kerran viikossa. Liikunta voi olla haravointia, moottorisahausta, puolen tunnin porrastreeni veren maku suussa, kahvakuulaa, kehonpainojumppaa, lenkkiä, mitä vain. Nyt olen jo kahden liikuntakerran viikkotahdissa ja luulenpa että syksyn myötä vauhti vain kiihtyy. Ei siksi että on pakko, vaan siksi että haluan.

Painollani olisi varaa pudota aika paljon, mutta jos ei putoa, niin ei sitten. En saakeli soikoon ala laihduttaa! Pääasia olisi, että oloni on hyvä, jaksan kävellä, juosta, nostella ja vaikka remontoida ja olen terve.

Mariela
Liittynyt18.6.2018

Ihana, ajatuksia herättävä kirjoitus, Emppu. Niin se vaan on, että ne vanhat liiankin tutut ajatusmallit ja -kaavat hiipivät aika ajoin takaisin. Kuuntele sun sydäntä, sieltä ihan saattaa kummuta vastauksia (...tai ainakin vihjeitä niiden löytymiseen). Miksi haluat olla jonkun tietyn muotoinen, minkä se tekee sussa toiseksi? Minkä se muuttaa? Minkä haluut muuttuvan?

Ihanaa, että avoimesti kirjotat, keep on rockin', Girl! <3

Kävin joulukuun ensimmäisenä sunnuntaina ensimmäistä kertaa äänimaljarentoutuksessa. Hoidon teki Mariela Sarkima, kauneusguruna tunnettu nainen, joka innostui vuonna 2012 oman elämäntaparemontin yhteydessä äänimaljarentoutuksesta niin, että päätti vielä jonain päivänä opiskella sitä lisää.

Nyt hän on avannut tavarattoman tavaratalon, jonka kautta tekee myös äänirentouksia yksilölle ja ryhmille. 

Olen arjessa supersuorittaja ja ennen lomien lähestymistä kierrokset kiristyvät. Se tarkoittaa sitä, että suurin osa illoista, kun olen saanut lapset nukkumaan, on pyhitetty työlle. Lukeminen ja tv-sarjojen katselu; nekin ovat olleet monta kertaa haastatteluun valmistautumista, joten nukkuminen lienee tuollaisina aikoina ainoa todellinen rentoutumiskeino.

Olen aina innostunut haalimaan kiinnostavia töitä ja aina flirttaillut burn outin kanssa. Viime syksyn lopussa olin tilanteessa, jossa leposykkeeni ei enää vain laskenut. Nyt huomasin syksyllä sitten samoja merkkejä itsessäni. Itku oli herkässä, sydän hakkasi ja heräsin aamuyöstä panikoimaan, ehdinkö hoitaa kaiken.

Päätin viime syksyn jälkeen, että en suostu palamaan loppuun.

Nyt iskinkin reilu viikko sitten jarrua hetkeksi hyvällä omatunnolla. Päätin edetä loppuvuoden kalenterin merkintöjen mukaan.

Eli käytännössä se tarkoittaa yrittäjälle myös ei kiitoksen sanomista kiinnostavillekin töille. Sydän itkee välillä verta, mutta jos sanon kaikkeen joo, en ehtisi pitämään päivääkään lomaa. 

Nyt ehdin pitää ennen pyhien putkea muutaman päivän vapaata jo viikolla ja valmistella kotia hevijouluun.

Pystyn organisoimaan hommani suhteellisen tiiviisti ja järkevästi, mutta kun miehelle tuli yllättävä kuukauden komennus ulkomaille ja päälle koko muulle jengille vuosisadan flunssa, niin loppukomennuksen aikaan olin muutamana iltana olin niin loppu, että jouduin vetämään maassa lojuneen lasten jumppapatjan portaiden alle, koska en jaksanut enää kävellä niitä ylös.

Alkoholilla olen nollannut syksyn aikana neljä kertaa. Nyt kolmet viimeiset ovat pikkujouluja. Usein väsymys vain noiden kivojen iltojen jälkeen jatkuu puoleen väliin seuraavaa viikkoa, joten juhlin nykyisin vain silloin, kun tiedän, että saan seuraavan päivän levätä. Kiitokset isovanhemmille, jotka ovat mahdollistaneet muutamat tällaiset ei niin syvärentouttavat hetket syksyn aikana.

Kun keho on tarpeeksi väsynyt, myöskään urheilu ei enää lisää energiaa, vaan väsyttää entisestään. Fustra-valmentajani lähetti minut samaisena portaiden alla nukkumisviikkona kotiin, kun silmät menivät kiinni kesken treenin.

Joten tätä taustaa vasten olen siis todella kiinnostunut uusista ja vaihtoehtoisista rentoutumismenetelmistä.

Mariela kertoi, että rentoutuminen hoidon aikana saattaa vastata jopa neljää tuntia unta, joten tällaiselle suorittajalle se kuulostaa vallan tehokkaalta rentoutumistavalta. Se, miten metallimaljoista lähtevät äänet, värähtely lopulta vaikuttavat tai resonoivat kehossa on hyvin yksilöllistä. 

Meitä äänimaljarentoutujia oli yhteensä samassa sessiossa kuusi. Rentoutus eroaa äänimaljahieronnasta siten, että rentoutuksessa Mariela soittaa äänimaljoja, hieronnassa ne tuodaan soivina iholle. 

Sessio tapahtuu peiton alla joogamatolla, mielellään villasukat jalassa. Mariela yhdisti rentoutuksen alkuun hengitysharjoituksia, joka auttaa itselläni keskittymään nykyhetkeen.

Hengitysten aikana äänimaljat alkavat soida, kongi kumahdella. Äänet ovat aika pehmeitä ja niiden aikana alan vaipua pieneen horrokseen. Kongin kumahtelu tuntuu välillä ytimissä asti. Yleisesti äänet tuovat minulle mieleen kirkonkellot.

Mariela kertoo myöhemmin, että maljoista lähtevä värähtely muistuttaa samaa efektiä kuin äidin vatsassa oleminen. Itsestä 45 minuutti kestävä rentoutus tuntuu kuin olisin tuntien unimatkalla, jota äänet ohjasivat. Osa porukastamme taas tunsi, että aika meni todella nopeasti.

Tunsin oloni pirteäksi, kun astuin rentoutuksen jälkeen ulos talvimyrskyyn. Nukuin hoidon jälkeisen yön myös normaalisti, joten yöunia hoito ei vienyt. Mutta ainakaan tämän kerran jälkeen en huomannut, että uni olisi jotenkin syvempää. Tällaisiakin kokemuksia jollakin oli.

Mariela tekee myös äänimaljahoitoja myös yksilöille. Niissä maljat viedään konkreettisesti koskettamaan kehoa. Varasin mielenkiinnosta ajan heti joululoman alkuun. Ei yhtään haittaisi nimittäin vaikka joskus kokeilla, miltä tuntuu aloittaa lomaa rentoutuneena.

Äänimaljat ovat metallimaljoja, joita on valmistettu paljon Goalla ja Tiibetissä.  Mariela oli yhdistänyt rentoutukseen myös lappalaisen tuulikellon, joka istui hyvin eksoottisempaan äänimaailmaan.

Lisää hoidoista ja hinnoista täällä

Kommentit (0)

Seuraa 

MITÄ?

Sivuraiteilla -blogi jatkaa viihteen maailman ilmiöiden ja ihmisten käsittelemistä siitä, mihin Radalla-palsta jää. Elämääkin täällä eletään ja ihmetellään - välillä myös skumppalasin kera.

KUKA?

Emilia Saloranta on kolmekymppinen toimittaja, jonka mielestä viihde on ihmiselle hyväksi.

YHTEYS?

empuntemputjatarinat@gmail.com

Blogiarkisto

2018
2017

Kategoriat