Kirjoitukset avainsanalla ystävät

Yhdellä kaveriporukoistani on rapujuhlaperinne, joka on kestänyt 14 vuotta.

Viime viikonloppuna kokoonnuimme jälleen rapujen ääressä. Syy, miksi kirjoitan siitä vasta viikkoa myöhemmin on se, että olin rapuiluja edeltävänä iltana kaverini nelikymppisillä. 

Se, että olin rapujuhliin tullessa valmiiksi krapulassa, on tähän maailman aikaan minulle harvinaista. Myös vuonna 2006 saavuin rapujuhlille, kun olin hipannut aamuun, mutta tuolloin kahden, jopa kolmen juhlapäivän putket olivat normiviikonloppu. 

Nyt sellaisesta palautuminen kestää viikon, eikä sellaisia voi viettää kuin korkeintaan kerran kaudessa.

Moni muukin asia on muuttunut vuodesta 20004 (paitsi rapujengi on pysynyt samana). Vuonna 2005 rapujuhlia vietettiin Töölössä opiskelijayksiössä, jonne haalimme reilu kymmenkunta rapua. En oikein tiedä mistä, koska olen aina kuulunut rapuosaston suhteen juhlien vapaamatkustajiin. 

Enemmän taisimme suunnitella snapsipolitiikkaa. Panostimme ja yksi meistä haki Tallinnasta sixpackin Viru Valgeeta.

Rapuillallisen (joka siis sisälsi pari rapua ja pullollisen viru valgeeta per ääliö) seurauksen osa porukasta eksyi menomatkalla baariin, osa paluumatkalla. 

"Enemmän taisimme suunnitella snapsipolitiikkaa"

Kun rapuporukasta yhden vanhemmat alkoivat rakentaa isompaa vapaa-ajan asuntoa, innostuimme pitämään rapujuhlat siellä. Tuolloin rapujuhlat muuttuivat virallisesti viikonlopun mittaisiksi.

Lisäjännitystä ensimmäisiin mökkirapujuhliin toi rakenteilla olevan talon keskeneräisyys. Ylös parvelle ei oltu rakennettu vielä portaita, joiden paikalla oli vain huojuvat tikkaat. Poreallas oli täynnä sahanpurua. 

Tuon vuoden illallispöydän jälkeisistä tapahtumista on vain villejä arvauksia. Sen muistan, että rapuja oli enemmän kuin edellisellä kerralla. Ilmeisesti myös snapseja, sillä heräsin aamulla heräsin sahanpurun seasta porealtaasta pelkissä bikineissä. Viimeinen muistikuva ennen sitä oli, että olin rapuillallisen jälkeen mennyt puhumaan metsään (!) puhelua.

Yksi meistä oli jollakin keinoin päässyt yläparvelle, josta hän heräsi pelkät alushousut yllä. Hänelläkään ei mitään muistukuvia, miten hän oli parvelle päätynyt, monelta ja minkä ihmeen takia.

Vuonna 2018 päätimme koko viikonlopun kestävien rapujuhlien sijaan aloittaa rapujuhlat kello kaksi iltapäivällä. Kukaan ei sanonut tai kirjoittanut sitä ääneen rapujen Facebook-ryhmässä, mutta aikaisella alkamisajalla oli yksi tavoite; että pääsisimme nukkumaan ajoissa. 

 Juhlat olivat ensimmäistä kertaa myös siirtolapuutarhassa. Yksi meistä oli toteuttanut nyt kolmekymppisenä eläkesuunnitelmansa ja hankkinut siellä oman tontin, ja me muut otimme ilahtuneina vastaan kutsun, koska tässä elämänvaiheessa on kaiken ylimääräisen järjestäminen tuntuu infernaaliselta ponnistukselta. 

Rapujuhla-aamupäivänä mietin synttärivapinoissani, että jos kyseessä olisi lähes mikä muu tilaisuus peruisin.

Onneksi en perunut.

"Heräsin sahanpurun seasta porealtaasta pelkissä bikineissä"

Nauroimme ja puhuimme aivan kuin 14 vuotta sittenkin. Erotuksena vuosien takaiselle söimme kolmen ruokalajin illallisen, potut olivat omalta tontilta. Viru valgeen sijaan kolmea erilaista snapsilajia, joista puoliltaöin oli 2/3 pullosta korkkaamatta. 

Totesin jälleen kerran, että tosiystävien kanssa ei tarvitse alkoholia, jotta voi olla superhauskaa.

Positiivista oli myös, että näissä juhlissa kukaan ei eksynyt matkalla baarin, koska kukaan ei sellaiseen edes kuvitellut menevänsä.  En myöskään kaivannut sunnuntai-aamuna toimenpidettä, jolloin oksensin vodkan ja rapujen yhdistelmää. '

Viime sunnuntaina pesin pyykkiä.

Kommentit (0)

Tässä elämäntilanteessa tuppaa asioita osumaan samalle päivälle ja päällekäin.

Omia menoja minulla on sen vuoksi viikonlopuille hyvin minimalistisesti. Tälle vuosipuolikkaalle olin merkinnyt kalenteriin Helsinki City Runin ja kahdet omat voimistelukilpailut sekä muutamat kavereiden synttärikemut. Viime ja tämä alkava kesä ovat  erikoisia, kun suunniteltavana tai hipattavana ei ole yksiäkään kavereiden polttareita. Ehdin nimittäin jo sopeutua neljät polttarit vuodessa tahtiin. 

Kun Kate ja William menivät naimisiin, pidin kavereille prinsessajuhlat. Tämä tarkoitti lähinnä häiden seuraamista kruunut päässä ehkä vähän humaltuen. Nyt lupasin järjestää samalle porukalle vastaavat juhlat, kun Harry ja Meghan avioituvat. Kun ei niitä polttareitakaan nyt ole.

Koska tykkään suunnitella asioita ja kalenteria tarkasti, kyttäsin hovin sivuja ja häistä kertovia uutisia, että minä päivänä häät oikein ovat. Kevät oli lievästi sanottuna epämääräinen ilmaisu.

No lopulta päivämäärä ilmoitettiin. 19.5. Tietenkin sama päivä kuin puolimaraton. Ja tietenkin vihkimisen aikana olisin juoksemassa.

Vihaan kiirettä ja pyrin järjestämään asiat niin, että sen tuntu ei olisi jatkuvasti ilmassa. Siksi mietin hetken, jaksanko yhdistää näitä kahta meininkiä samalle päivälle.

Lopulta valmistelin prinsessajuhat helpon kaavat kautta.

* Tilasin Subwaysta 180cm jättisubin. Sen lisäksi tarjoiltiin kasviksia ja sipsejä. Kaikki käsinsyötäviä kertakäyttölautasilta. Luonto kiittää.

* Juomiksi hankin lonkeroa, jota kaikki yleensä juovat. Mies teki lisäksi mojito-boolia, joka sekin yleensä menee kaikille.

 *Nappasin Tigerista kasan sydän sekä brittiväristä rekvisiittaa, jotka asettelin kämppään perjantai-iltana (tai no yönä).

Sitten painelin seuraavana aamuna puolimaratonin lähtöön.

Jaa mites se meni? 

Varovaisesti. Mulla on ollut onglemia päkiöiden sekä polven kanssa. Lisäksi pitkät lenkin vetävät temppuilevan oikean puolen niskani huonoon asentoon ja siitä on seurannut myöhemmin migreenikohtaus. Yritin juosta siis mahdollisimman hyvässä asennossa. Aina kun lähden tempoilemaan, niin kivut tulevat kehiin. 

Puolimaratonilla ne alkoivat, kun 15km kyltti läheni. Annoin jaloilleni periksi, mutta niskan asentoa pidin viimeiseen asti, sillä migreenikohtaus (joita minulla hyvin harvoin, ehkä kerran kaksi vuodessa, mutta nyt pitkien lenkkien jälkeen useammin) olisi meikäläisen tapauksessa tarkoittanut game overia -sekä maaliin pääsyn, että myös juhlien osalta.

Viimeisten kilometrien aikana säästelin jalkoja ja kävelin muutaman ylämäen, sillä tsekkasin kellosta, että vaikka kävelisin loppumatkan ehtisin maaliin alle kolmen tunnin. Se oli alunperin tavoitteeni. Myöhemmin asetettu tavoitteeni oli selvitä maaliin ilman suurempia vammoja ja niin, että jaksan emännöidä kekkerit.

Maalissa iski väsymys. Lähdimme kahden matkan myös juosseen kaverini kanssa meille ja jalkamme olivat silloin niin kipeitä, että myöhästyimme junasta, sillä emme vaan voineet enää juosta. 

Joten kiirehän juhlien suhteen lopulta tuli. Onneksi paikalle ennättäneet ensimmäiset kaverit auttoivat ja saatiin tarjoilut pystyyn ennen seitsemää.

Itse kemuissa hääkoosteiden seuraaminen jäi vähän toissijaiseksi. Ehdin katsoa vain nopeasti Meghanin puvun (päämekko ei ollut meikäläisestä kummoinen, mutta iltajuhlien asu oikeinkin kaunis) ja että paikalla olivat George Clooney sekä Beckhamit

Sain ystävältä lahjaksi Harryn ja Meghanin häiden virallisen liinan.
Sain ystävältä lahjaksi Harryn ja Meghanin häiden virallisen liinan.

 

Lopulta ilta sujui niinkin rattoisasti, että tajusin aamuviideltä, että en ollut juuri syönyt koko puolimaratonin jälkeen. Juonut kylläkäin pari(kymmentä) drinkkiä. Mutta oli hauskaa, kiitos kaikille <3

Eilisen ihmettelin ihmiskropan taipuvuutta. Toki lihakset ja päkiät ovat kipeät, mutta olin yllättynyt, että olin niinkin virkeä ja toimiva vielä 21 kilometrin juoksun ja aamuviiteen juhlimisen jälkeen. 

 

 

Kommentit (0)

Vanhemmiten minusta on tullut laiska tutustumaan uusiin ihmisiin. Niitä on ihan kiva tavata työn kautta silloin tällöin, mutta että jaksaisin perinpohjin päästä jyvälle jostakin ihmisestä ja sen tavoista, tuntuu tässä elämäntilanteessa kuin yhdeltä palapelin uuvuttavalta lisäpalaselta!

Sama pätee tällä hetkellä sarjoihin ja elokuviin; aivan liian työlästä odottaa, että hahmoista paljastuu esiin se todellinen minä. 

Epäilen, että saavutin henkisen laiskuuspisteeni, kun naapurissa asuva ystäväni ehdotti, että haluaisinko jäädä heille katsomaan elokuvaa.

"Joo en mä jaksa enää vapaalla tutustua uusiin kuvitteellisiin ihmisiin."

Siksi olen tätänykyä entistä suurempi comeback-sarjojen fani. Tutut tyypit, mutta sopivasti uusilla kuulumisilla ja elämänkokemuksella; ihan kuin hyvä ystävä oli palannut ulkomaankomennukselta kotiin ja päästään juoruilemaan!

Viikonlopun ohjelmapalettini kuvaa tämänhetkistä tv-filosofiaani hyvin. Napakymppi, Greyn anatomian 13.kauden jaksot  ja uusin jaksoin kymmenen (!) vuoden tauon jälkeen palannut Will & Grace.

Will & Gracen tapauksessa ei ole kyse minisarjasta, joita on ollut viime vuosina muodikasta rakentaa comeback-sarjoista.

Nimittäin syyskuun lopulla Will & Grace palasi ruutuun NBC:lla kokonaan uusilla yhdeksännen kauden jaksoilla. Samalla tiedotettiin, että sarjaa on tilattu kymmenes kausi, eli Willin, Gracen, Karenin ja Jackin käänteitä seurataan hyvin suurella todennäköisyydellä useampi vuosi.

Varo juonipaljastuksia!

Kuten comeback-sarjoissa kuuluu, hahmot ovat myös Will & Grace -sarjassa tunnistettavia vanhoja itsejään. Heti alussa selviää, että 8.kauden päätös on ollut vain Karenin unta. Grace ei ole koskaan ollut raskaana ja sarjassa eletään nykyajassa, eli 11 vuotta myöhemmin. 

Sarjan dynamiikan kannalta käsikirjoittajat ovat tehneet oikean päätöksen. Pääpari on yhdeksännen kauden alussa taas sinkkuina ja sen ympärille on hyvä rakentaa taas uutta. Olen viihtynyt hahmojen parissa nyt kolmen jakson ajan ja aika varmasti katson kauden myös loppuun. 

Sopivasti vanhaa ja uutta tämmöselle kaavoihin kangistuneelle. 

Kurkkasin uusimmassa Me Naiset -lehdessä, mitä Gracea näyttelevälle Debra Messingille kuuluu. No ainakin sitä, että 49-vuotias tähti sai vasta oman tähden legendaariselle Walk of Famelle.
Kurkkasin uusimmassa Me Naiset -lehdessä, mitä Gracea näyttelevälle Debra Messingille kuuluu. No ainakin sitä, että 49-vuotias tähti sai vasta oman tähden legendaariselle Walk of Famelle.

Suomessa sarjan uusia (ja toki myös vanhoja) kausia voi katsoa Viaplayn suoratoistopalvelun kautta. 

kuvat: NBC ja MVphotos

Kommentit (0)

Seuraa 

MITÄ?

Sivuraiteilla -blogi jatkaa viihteen maailman ilmiöiden ja ihmisten käsittelemistä siitä, mihin Radalla-palsta jää. Elämääkin täällä eletään ja ihmetellään - välillä myös skumppalasin kera.

KUKA?

Emilia Saloranta on kolmekymppinen toimittaja, jonka mielestä viihde on ihmiselle hyväksi.

YHTEYS?

empuntemputjatarinat@gmail.com

Blogiarkisto

2018
2017

Kategoriat