Kirjoitukset avainsanalla Loma

Viisi isoa ruumaan menevää matkalaukkua on tököttänyt eteisessä eilisillasta asti. Koska viikko on kiireinen, niin pakkain käsimatkatavaroihin (eli viiteen elementtiin repuista lentolaukkuihin) jo sunnuntaina niin pähkinöitä kuin muumirusinoitakin, värityskirjat, padit, laturit, kasan kirjoja, adapterit sekä uimapuvut ja hellevaatteet.

Huomenna on nimittäin meidän perheen jokatoisvuotisen Kalifornian reissun aika!

Tämän postauksen tarkoitus ei ole lesoilla meikäläisten pidennetyllä syyslomalla, vaan kertoa miten minä, ihminen joka ei ole ikinä oikein isommin syttynyt matkustelusta, on löytänyt Kaliforniasta kohteen, johon palaan aina uudelleen.

Olen päätynyt nimittäin siihen, että en ole niitä ihmisiä, jotka syttyisivät seikkailuista. Oikeastaan en ole ollut sellainen ikinä. Kun opiskeluaikoina jengi hehkutteli vaihtoonlähtösuunnitelmiaan, minusta omista rutiineista luopuminen tuntui todella vaikealta ajatukselta.

"22-vuotiaana tajusin ensimmäisen kerran, että en ole mikään maailmanmatkaaja"

Sama on ollut lomareissujen kanssa. Kun muut näkevät mielessään sen bungalowin turkoosin meren äärellä, niin minä näen matkustamiseen liittyvän säädön ja epämääräiset mereneläjät, jotka kuitenkin piinaavat minua snorklausreissulla, jolle ystäväni varmasti haluavat osallistua. Voitte vain kuvitella, olenko suorittanut sukelluskurssia!

Muistan erityisesti yhden illan jollain Malesian pienellä saarella, josta olimme vuokranneet ystävien kanssa bungalovin. Olimme lähdössä rantabaariin, mutta minä ikävöin poikaystävääni ja olisin halunnut mieluummin sunnuntaina kotibaariini Onnelaan.

Tähän ei ollut mitään erityistä syytä. Viihdyin ystävieni kanssa, aurinkoa oli piisannut koko loman. Siinä hetkessä, 22-vuotiaana, tajusin ensimmäisen kerran, että ehkä en ole mikään maailmanmatkaaja.

Ilman ystäviäni ja aviomiestäni tuskin olisin matkustellut juuri työmatkojen ulkopuolella. Ystäväni ovat organisoineet kiitettävän usein tyttöjen matkoja. Ulkomaille muuttaneita ystäviäni olen käynyt ruuhkavuosina mahdollisuuksien mukaan tapaamassa. Ja kuten kesällä Kööpenhaminassa, oikeastaan minulle on henkilökohtaisesti aivan sama missä olemme. Tärkeintä ovat ne tyypit ja yhdessä vietetty aika.

Mieheni puolestaan matkustaa jatkuvasti työnsä puolesta mitä eksoottisimmissa kohteissa. Silti hän vaatii, että saa viedä meillä yöpyviä vieraita lentokentälle, sillä hän rakastaa lentokenttien lähdön tunnelmaa - vaikka ajaisi vain oven eteen.

Minä taas pidän joka kerta ihmeenä, kun ylipäänsä selviämme lennolta hengissä kohteeseen ja kotiin.

Voin kuvitella, että mieheni tapaiselle hetkessä eläjälle meikäläisen tapaisen rutiinien orjan ja suorittajalomailijan kanssa ei ole aina helpoin matkustaa.

Mutta Los Angelesiin olemme matkustaneet tasaisesti koko pian kymmenvuotisen yhteiselomme ajan.

"Ilman ystäviäni ja miestäni tuskin olisin matkustellut muualla kuin työmatkoilla"

Kalifornia on harvoja paikkoja, jonne olin lapsesta asti halunnut matkustaa. Olenhan Beverly hills 90210 -sukupolvea.

Tosin ensimmäisellä kerralla lähtiessä ajattelin, että kerta pelipaikoilla riittää.

Nyt lähdemme Kaliforniaan viidettä kertaa.

Uskon, että yksi merkittävä syys Kalifornia-rakkauteeni on mieheni täti, joka on asunut Los Angelesissa kolmekymmentä vuotta.

Pelkäsin ensimmäisellä vierailulla, että miten osaan ja kehtaan olla viikkokausia toisten nurkissa, mutta niin vain osasin. Kiitos tästä Maani-tädille (ja muulle perheelle), jota lapset kutsuvat Amerikan mummiksi. Olen huomannut, että minun on helpompi henkisesti rentoutua, kun lomapaikassa on odottamassa tuttuja ja tuttu paikka. Tiedän, mihin saan latoa ostokseni ja lapset pääsevät pulahtamaan ensimmäisenä aamuna takapihan tuttuun altaaseen.

Kesän lapsena pääsen Kaliforniassa myös hetkeksi pakoon kaamosta. Joka kerta naapurustossa aamulenkkiä juostessa mietin, että olisimmeko me suomalaisetkin yhtä avoimia ja kepeitä, jos meillä olisi vähän enemmän valoa?

Monia ärsyttää jenkkien teennäiseltä tuntuva positiivisuus, mutta itse ajattelen, että mieluummin on tuntemattomia kohtaan feikki-positiivinen kuin feikki-negailija.

Kun kymmenen vuotta sitten lähdin ensimmäistä kertaa  juoksemaan tädin kulmilla aamulenkkiä oli sunnuntai-aamu. Hetken tuntuu kuin olisin tipahtanut keskelle amerikkalaista elokuvaa. Aamuaurinko lämmitti. Jokainen vastaantuleva tai talon pihalla hengaava tervehti ja hymyili leveästi.

Good morning!

Hi!

Se tuntui hyvälle. Hymyni, joka oli toki leveä lämmittävän auringon ja ympärillä kohoavien kukkuloiden takia, leveni entisestään.

Näinkin voi elää.

Varmasti rakastan Kaliforniaa, koska rakastan kesää. Auringossa kaikki on aina kepeämpää, työtkin.

Rakastan (voinen käyttää tätä ilmaisua, koska puhumme Amerikasta ja amerikkalaisista, jotka rakastavat ihan jäätelöä)  Los Angelesia, koska rakastan viihdettä. Olen aina ihan fiiliksissä, kun olet saanut säädettyä tuonne viihteen keskukseen haastatteluja. Täällä minä, Iisalamen tyttö Hollywoodissa hommissa!

Vähän noloakin, mutta käyn joka reissulla ihmettelemässä samat Walk of famet (vaikka se onkin vain turistien täyttämä pölyinen katu) outlet-kylät (tiedän, en tarvitse kaikkia niitä vaatteita, joita sieltä mukanani kannan) sekä bongaamassa NHL-otteluissa ne suomalaiset pelaajat.

Haluasin kirjoittaa myös, että vaeltelen hengitellen Santa Monica Beachilla tai Malibussa, mutta suurin osa rantapäivistäni Losissa on ollut lasten kanssa säätämistä ja ylimääräisiä sydämentykytyksiä, ettei kukaan huku aaltojen mukana.

Lisäjännitystä tähän reissuun tuo se, että viisihenkinen ystäväperheemme saapuu kaupunkiin viikon kuluttua ja olemme vuokranneet Beverly Hillsistä talon. Operoimme ensimmäistä kertaa Disneylandit ja NHL-pelit kymmenen hengen (neljä aikuista, kuusi lasta poppoolla).

Vaikka olen Kaliforniassa(kin) hieman rutiienieni orja, niin valitsen joka kerta myös uuden kohteen tai nähtävyyden, jossa piipahdamme. Tällä kertaa pääsen vihdoin Warner Brosin studiolle. En malta odottaa, että pääsen hengaamaan Frendit -sarjan lavasteisiin.

Siihen nähden, miten rakkaaksi ja osittain tutuksi osa osavaltion huudeista on minulle tullut, olen kirjoittanut aiheesta vähän. Siksi ajattelin omistaa lokakuuni blogissa Kalifornialle – tutuille ja vähemmän tutuille huudeille.

Blogi reissusta päivittyy täällä aina sunnuntaisin!  Tervetuloa mukaamme myös Instagramin (sivuraiteillabyemilias) puolella, jossa päivittelen Instastoryn puolella ahkerasti meininkejä.

Lue myös: Täydellinen kaupunkiloma ruuhkavuosia elävälle

 

 

 

Kommentit (0)

Terveisiä täältä joulutranssista!

Pidin tänään kokonaisen vapaapäivän keskenäni ja sen tarkoitus oli yllämainittu; täydelliseen joulutranssiin vaipuminen. Lapsiperheessä transsiutuminen on viime vuosina jäänyt muiden palvelemisen jalkoihin, joten tänä vuonna en ottanut riskiä, vaan varasin jouluttamiseen oman vapaapäivän. 

Se vaati hieman ennakkovalmisteluja: 

1. Ripottelin pitkin viikkoa ympäri kotia Merry X-mas-, Let it Snowta huutavia sisutustyynyjä, kynttilöitä ja muuta krääsää, mitä normaalisti vihaan (siis krääsää, en joulukrääsää). Kun joulutoivotuksiin törmää jatkuvasti ympäri kämppää, alkaa kohta tuntea olevansa oikeasti ihan merry and bright.

2. Jouluna on lupa löysäillä mukavissa vaatteissa. Keräsin jouluiset vaatteet ja lempilökärit pitkin kuukautta odottamaan pyhiä samaan lokaatioon. Yleensä olen ostanut tai toivonut jouluksi uutta yöpaitaa tai muuta jouluvaatetta, nyt panostin neuleisiin.

Vaikka ei olisi rahaa ostaa kokonaan uutta vaatekertaa, niin ihan vaikka uudet joulusukatkin saavat rennommalle mielelle.

3. Myös henkisesti on tärkeää, että hyvää lukemista on oltava riittävästi. Olen kerännyt koriin lehtiä ja kirjoja, joihin pääsin tarttumaan vihdoin tänään. Tässä lajissa runsaus on tärkeää; jos harvoin ehtii lukemaan, niin mikään ei ole turhauttavampaa kuin huonon kirjan lukeminen. 

4. Ruoka ja ruoka. Kävimme hubbyn kanssa ostamassa koko joulun ruokatavarat ja juomat jo keskiviikkona töiden jälkeen. Myöhään illalla ei ollut kovin valtaisaa trafiikkia, mutta koitin vältellä täysiä kauppoja tämän päivän.

Monet elämäntapaohjeistavat neuvovat, että jouluna ei kannata olla liikaa ruokaa tarjolla, sillä silloin sitä tulee syötyä liikaa. Meillä herkkuja on ollut esillä pitkin viikkoa ja minusta napsiminen kuuluu nimenomaan olennaisena osana jouluun. 

Yksi tämän joulun lemppareistani on ehdottomasti jaffakeksit feat vihreät kuulat, joita meni tänään puolikas paketti.

5. Joululeffoja on katsottava ainakin yksi. Eikä se haittaa, jos se on vähän huono, kuten Netflixin Jouluprinssi. Ennen superpyhiä joululeffoja on muuten hyvä toljottaa mahdollisimman myöhään, jotta unirytmin saa varmasti sekoitettua ajoissa lomarytmiksi. 

Ja vaikka jälkikasvu herättäisi aamulla aikaisin, se ei haittaa. Joululomalla voi vihdoin nukkua kunnon päikkäreitä, jotta jaksaa taas valvoa yöllä ja suorittaa uudelleen muita joulutranssin operaatioita.

Rentoa joulua kaikille teille ja kiitos kuluneesta vuodesta! <3

Blogi lomailee 3.1.2018 asti.

Kommentit (0)

Sinne humpsahti, neljä viikkoa lomaa. Tai no reilu kolme viikkoa, jonka ajan myös blogi lomaili. Sitä bloggaaja usein miettiinkin: saako blogi lomailla? Tai freelancer-toimittaja?

Olen päättänyt, että saa. Jokusen viikon kesällä ja jouluna. Silloin kun muukin Suomi nukkuu, hiljaiselo tuntuu oikeutetummalta, vaikka tietenkin someaikana olisi hyvä olla koko ajan ja ihan kaikkialla.

Mutta.

Kohta yhdentoista toimittajavuoden aikana olen huomannut, että ei se ole mikään klisee, että luovuus ja ideat syntyvät levossa.

 

 

Tällä lomalla en kyllä ehtinyt juuri mökkilaiturin päässä istuskella, mutta muutamat festarit ja auringonlaskun skumppalasi kädessä ihailin. Tanssin kerran aamuunkin.

Uin aamuyöllä järvessä, laskin vuoristoradassa Linnanmäellä, halin kummilapset ja ystävät kiireisen kevään jälkeen, katsoin sadepäivinä Gilmore Girlsiä ja luin muutaman kirjan. Sadepäivät mahdollistivat myös lasten kanssa monopolipeliputkia, ihan oleiluun tuo pienin ei vielä taivu, mutta joskus sekin aika koittaa.

Että voisi enemmän ihan vain olla perheen kanssa. Sitä vähän kaipaisin.

Kaipaamaan jäin myös kunnon paahtavia hellepäiviä, edes muutamaa näin esimerkin vuoksi. Kun viime viikolla kesäyössä saattoi aistia taas syksyn tuntua, tuli fiilis, että tässäkö tää nyt muka oli? 

Tosin kun nyt selailen lomakuvia. Niin kyllähän se siltä näytti. Kesältä.

Nyt mennään taas täysillä jouluun (joka on uskokaa tai älkää ihan taas kohta). Kiitos kovasti kaikille kohuotsikko-postaukseen vastaamisesta ja uusista Facebook-seurannoinsta. Artistryn ja Lidlin palkinnon voitti Sofia. Voit ilmiantaa itsesi ja osoitetietosi minulle osoitteeseen empuntemputjatarinat@gmail.com :)

Ja toiveenne ovat kuullut muutenkin. Voihan olla, että juuri tästä tulee paras syksy koskaan.

Miten teidän kesä meni? Onko olo tuntunt tänään tommoselta lauritähkälavaenergiseltä?

Kommentit (0)

En ole mikään mökki-ihminen.

Tästä huolimatta olen viettänyt lähes kaikki aikuisikäni juhannukset mökeillä. 

Lapsena mummolani olivat maalla. Molemmat olivat entisiä maatiloja, joissa ei enää ollut eläimiä. Tuonne savolaisiin järvimaisemiin sijoittuu sielunmaisemani, rakkaimmat lapsuuden kesämuistot.

Ehkä näiden mummoloiden takia perheelläni ei ikinä ollut mökkiä. Ensimmäiset mökkikokemukseni sain käytännössä parikymppisenä, kun opiskeluaikoina suuntasimme viettämään juhannuksia ja viikonloppuja kavereiden vanhempien mökeille.

Minuutteja kestävä oma hetki saunan jälkeen yöttömässä yössä.
Minuutteja kestävä oma hetki saunan jälkeen yöttömässä yössä.

Ensimmäiset vierailut näille oikeille mökeille saivat minut ymmärtämään, että en tiennyt lajista käytännössä mitään.

Vaikka mummolassa olinkin viettänyt päivät järvessä, sen jälkeen pääsin peseytymään oikeaan suihkuun. Sadepäivänä katsottiin televisiota ja pelattiin pelejä. Ruuat valmistuivat (tai mummi valmisti) ne ihan tavallisessa sähköuunissa, jonka jälkeen astiat saattoi tiskata juoksevan veden alla tiskialtaassa tai myöhemmin astianpesukoneessa.

Mökillä sen sijaan mikään ei ollut itsestäänselvää. Työleiri alkoi heti perille tultaessa. Paikat piti puhdistaa, mikä oli varsinkin talven jäljiltä yhden illan homma. Tämän jälkeen oli vuorossa saunan lämmitys ja järvestä pesuvesien raahaaminen.  Miten grilli toimikaan? Ja aina joku hullu halusi lähteä kalaan.

Kesällä mökillä ruoka valmistetaan ja syödään tietenkin ulkona. Ei väliä, vaikka mittari olisi nollassa tai itikkparvi pörräisi ympärillä. Lisää vaan hyttyskierukoita palamaan!

Hommat toistuivat päivästä toiseen. Kun viimeisenä päivänä itikan puremilla, hiukset likaisina (järvivedessä hiukset eivät todellakaan puhdistu) ja pienessä krapulassa tiskaat astiavuorta sillä järvestä raahatulla vedellä, alkaa olla ikävä kotiin.

"Ensimmäiset vierailut mökeille saivat minut ymmärtämään, että en tiennyt lajista käytännössä mitään"

Toisaalta katsoin näinä hetkinä kauhunsekaisen kunnioituksen vallassa urbaaneja ystäviäni, jotka mökkioloihin asettuessa paljastuivat luolaihmisiksi, jotka ottivat itsestäänselvinä vastaan mökkiloman vaatimat puitteet. Itse taas mietin, että milloin se loma-osuus oikein alkaa?

Lasten tullessa kuvioihin hommien määrä on luonnollisesti myös mökeillä lisääntynyt (ja hankaloitunut): vaipanvaihdot ja peppupesut järvessä, petisäädöt ja helvatullinen kyttäys, että kukaan ei lähde omia aikojaan järveen. Yhtenä kesänä päädyimme mökeillä siihen, että keskimmäisemme laittaa pelastusliivit ylle aina kun astuu mökin ovesta ulos. Ilta kuluu mukavasti kokatessa ja edestakaisin liivejä pukiessa.

Joku sanoisi, että miksi menette, jos touhu on niin vastenmielistä? No sen takia, että kivat tyypit ovat jostain syystä kutsuneet, lapsilla on kavereita ja tekemistä, sekä haluan heille jonkinlaisen luontosuhteen.

Näiden takia mökkeilen joka kesä. Tyypit nauttii.
Näiden takia mökkeilen joka kesä. Tyypit nauttii.

 

Viime vuosina olen muuttanut asenteeni mökkeilyyn. Lähden mökille aina kuin työleirille. Hommat ja säätö kuuluvat lajiin. Niin kuin silloin tällöin myös hetket tyynessä kesäyössä, kun lapset ovat nukahtaneet ja aikuisilla on aikaa juoruta talven kuulumiset. Ja se hyttyskierukka on karkottanut epämielyttävän osan luontoa kahdeksi minuutiksi vähän kauemmaksi.

Katsotaan, kaipaanko tuota tänä juhannuksena. Sillä lausuin miehelleni muutama viikko sitten varovasti, mitä jos jäätäisiin kuitenkin juhannukseksi kotiin? Olin saanut juuri valmiiksi kesäloman ohjelman, jonka sosiaalisuusaspketi näytti kiitettävältä. Nähdään niitä loman aikana mökki-ihmisiä, joita haluammekin ja ehtisimme yöpyä myöhemminkin kesällä mökeilläkin. Jippii.

Yllättäen supersosiaalinen mieheni ei laittanut hanttiin. Ehkä hänkin muisti sen juhannuksen, kun kaksivuotias keskimmäisemme oli tuolloin koko juhannuksen sidotuna pelastusliiveihin ja karjui vähän väliä Karkuuuun. Kuopuksemme täyttää elokuussa kaksi, mutta hetken mietimme, onko vanhemmista lapsista tylsää, jos ei ole samanikäisiä juhannuksena kavereita tai sukulaisia seurana? Ehdotin siihenkin helppoa ratkaisua.

Entä jos ei vaan kerrota niille, että on juhannus?

Ihanaa keskikesän juhlaa kaikille mökkiläisille tai kotivahdeille tasapuolisesti!

Kommentit (0)

Seuraa 

MITÄ?

Sivuraiteilla -blogi jatkaa viihteen maailman ilmiöiden ja ihmisten käsittelemistä siitä, mihin Radalla-palsta jää. Elämääkin täällä eletään ja ihmetellään - välillä myös skumppalasin kera.

KUKA?

Emilia Saloranta on kolmekymppinen toimittaja, jonka mielestä viihde on ihmiselle hyväksi.

YHTEYS?

empuntemputjatarinat@gmail.com

Blogiarkisto

2018
2017

Kategoriat