Kirjoitukset avainsanalla Cheek

Tiedättekö sen tunteen, kun istut sohvalla töiden jälkeen, keittiö on käytännössä räjähtänyt nopeasti tehdyn (lue:lämmitetyn) päivällisen jälkeen ja et kykene muuhun kuin selaamaan Instagramia – vaikka feedin ilmoitus kertoo kolmatta kertaa, että ”olet nähnyt kaikki viimeisen kahden päivän päivitykset.”

Samalla pitäisi olla läsnä lapsille, puolisolle, pakata harjoituskamppeita illaksi tai viimeistään pestä päiväkotivaatteita aamuksi ja vähintään nostella astiat tiskikoneeseen.

Tämän takia vihaan ja rakastan sosiaalista mediaa. Se on niin perkuleen koukuttava ja se on ehkä vähän liiankin helppo pakotie, kun pitää saada hetki lepoa tai karata arkitodellisuutta.

Mashablen mukaan suuri syy meidän someaktiivisuudessa liittyy "paitsijäämisen syndroomaan". Verkkotoimintaa mittaavan MyLife.com -sivuston mukaan jopa 56 prosenttia ihmisistä pelkää jäävänsä vaille jostakin ”tärkeästä” uutisesta, tapahtumasta tai tilapäivityksestä, jos he eivät seuraa koko ajan sosiaalisia verkostojaan.

Computerworld-julkaisun kolumnisti Mike Elganin mukaan, some addiktoi yhtä paljon kuin huumeet. Osasyynä on se, että somettajan egoa hivelee, kun hän saa uusia seuraajia tai omasta päivityksestä tykätään. 

Itse olen huomannut, että riippuu päivästä, millaisia tunteita some ja vaikkapa Instagram-kuvat saavat aikaan. Joinain päivinä fitnessgurun bikinikuva inspiroi. Tälläisena päivänä, kun makaan joulupöhnissäni flunssassa en pysty edes katsomaan muiden treenikuvia, kun kärsimättömänä haluaisin palata liikunnan suhteen normirytmiin.

"Suuri syy someaktiivisuudessa liittyy paitsijäämisen syndroomaan"

Samoissa (flunssa)tunnelmissa tein uudenvuodenaattona #2018bestnine -kollaasin, mutta julkaisen sen vasta nyt, kolme päivää myöhemmin.  Olen viime vuoden aikana enemmän Instastoryn päivittämiseen, että vähän jopa järkytyin omaa ”vuoden parhaat” -kollaasiani. Ja vähän koko Insta-feediäni noin yleisestikin.

Mitä pönötystä!

Kuvissa kolmesta olin minä ja julkkis (Cheek, Jaajo Linnonmaa ja Tanhupallo).

Cheekin kanssa otettu kuva oli varmaan teennäisin, mihin ikinä olen hänen kanssaan asettunut. Se tapahtui ennen hänen viimeistä keikkaansa ja viimeisen yhteisen haastattelumme jälkeen. Kuvajonossa oli jokunen muukin toimittaja. Jare oli hyväntuulinen ja rento, mutta itsellä oli kiire purkamaan haastattelua, joten mumisin tökerösti vain jotain, että kiitos nyt vaan ja katellaan.

Tuo kuva on itseasiassa koko viime vuoden feedini tykätyin (278 tykkäystä), joten kiitos vaan someaalisesta lainavalosta edesmennyt Cheek, nykyinen JHT.

Jaajon kuvassa on sentään ripaus aitoutta, sillä punaisen maton sijaan se on otettu Kultaisen Venla -gaalan lehdistötilassa, joka sijaitsee Kansallisoopperan alakerrassa.

Puran tapahtumassa aina punaisen maton osuuden jälkeen gaalan ajan haastattelunauhoja ja teen alas kiikutetuista voittajista haastatteluita. Kun Jaajo saapui parhaasta Game show´sta palkittuna alakertaan, olin töiden osalta loppusuoralla ja pahin kiire oli hellittänyt. Kuulokkeet korvilla hyppäsin vielä penkistä, että nyt Jaajo pitää saada yksi kuva.

En muuten ikinä ole nähnyt, että kukaan olisi koskaan kieltäytynyt selfiestä Suomessa. Paitsi kai Kaija Koo ei aina kai innostu, mutta en ole ikinä nähnyt moista tilannetta livenä.

Kollaasin oli yltänyt myös koostekuva minun ja kahden vanhimman lapsen vierailusta X Factor -ohjelman finaaliin.

Lapset ovat yleensä kerran kaksi vuodessa mukana jollain työkeikalla. Siitä huolimatta esikoinen on viihdemeininkiin niin turtunut, että halusi esimerkiksi ennen joulua jäädä mieluummin rakentamaan lumilinnaa, kun lähteä Disneyn uuden elokuvan kutsuvierastilaisuuteen.

6-vuotias fanittaa urheilijoita, yhtä Mikael Gabriel -nimistä poikkeusta lukuun ottamatta. Joten otin lapset sitten mukaan katsomaan finaalia, sillä ehdolla, että kun teen haastatteluja, he eivät saa häiritä.

Lähetyksen jälkeen paikalla oli vain muutamia toimittajia, joten lopulta oli hyvä, että esikoinen oli pidättelemässä artisteja, kun napsi heidän kanssa kuvia, jotta me muut ehdimme tehdä haastattelut. Yhtäkkiä Mikael alkaa tehdä lähtöä ja ehdin juuri nappaamaan häntä olkapäästä, että hei meidän jannu tuli tänne sun takia. Sain lyhyen haastattelun ja vein artistin pojan luokse.

Kuusvee meni Miklun ilmestyessä selän taakse niin hämilleen, että alkoi nauraa, eikä suostunut kuvaan ja peitti kasvonsa. Lopulta kuva saatiin, mutta muihin kuviin hän asettui virnistelemään siskon – ei julkun viereen. Pojan ja Miklun kuva naurattaa meitä kaikkia vieläkin, se taisikin olla yhdeksikön ainoa aito tilannekuva.

"Mitä pönötystä!"

Los Angelesin reissukuvia on kaksi. Molemmat ovat, no jos ei lavastettuja, niin vahvasti aseteltuja.

Olin päättänyt, että joku päivä Santa Monicassa otetaan joulukorttikuvat ja uusia kuvia muutenkin meidän reissuseinälle. Pakkasin sitä varten mukaan lapsille valkoiset vaatteet, jotka eivät olleet enää niin valkoiset kun pääsimme kuvauslokaatioon. Lisäksi nassut halusivat malttamattomina uimaan, eikä ketään olisi voinut vähempää kiinnostaa koko äidin kuvaustuokio.

Ihana otos maailman rakkaimmasta kolmikosta kyllä saatiin, ja se on nyt Instagramin lisäksi vallan seinälläkin. 

Kaverini otti minusta samalla reissulla tämän pakollisen ”Baywatch-kuvan” hengenpelastajien rantatornissa. Niin ihania kuin nuo maisemat ovatkin, niin tuo oli kyllä loman stressaavin rantakeikka.

Viimeiseksi haluan lomalla ottaa stressiä jostain somekuvista!

Ehkä olisin kaivannut omaan topysiini enemmän spontaaneja, hei otetaan nyt yks kuva -tyyppisiä otoksia, arkista hauskuutta ja tilanteita, jotka ovat kuitenkin sitä elämää, jota arvostan ja pääsääntöisesti elän.

Toki somessa on kiva jakaa elämän kohokohtia (hääpäivä- ja synttäripostaus sekä Linnan juhlien pukukuva olivat kolme muuta tykätyintä kuvaa viime vuodelta), mutta tänä vuonna haluan olla Instagramissa vähän vähemmän pönöttävä ja enemmän oma itseni.

Somen käyttäjänä lupaan olla ajankäytöllisesti järjestelmällisempi. Jos vaikka joka toinen viikonloppu olisi vuonna 2019 somelomaa? Joulun pyhinä onnistuin pitämään sitä reilun viikon.

Hyvää (some)vuotta 2019!

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kun Cheek päätti vuonna 2014 toisen Olympiastadionin keikkansa, uskon, että kyynelehtivä artisti tiesi, että kyseessä oli kerran elämässä -kokemus.

Kun kuulin Cheekin lopettavansa uransa, olin huojentunut, että niin sanottu saaga haluttiin päättää Lahdessa, eikä Olympiastadionilla. Näin Cheekend 2014 jäi muistoihin omana kokemuksena myös sen yleisössä kokeneille.

Jotka epäilivät Lahden mäkimontun toimivuutta keikkapaikkana vakuuttuivat varmasti viimeistään, kun näkivät eilen kokonaisuuden paikan päällä. Illan pimetessä korkeuksiin valoineen nousevat hyppytornit toivat ainutlaatuisen tunnelman. Se takasi, että tämän Cheekendin Valot sammuu -päätöskeikka jäi varmasti kaikkien mieliin omana kokonaisuutena.

Kokonaisuudessaan eilinen jättikeikka olisi peitonnut jopa useiden kansainvälisten artistien stadionkeikat. Jokainen yksityiskohta oli tarkkaan mietitty. Kuitenkin niin, että Cheekillä oli esiintymisen vaatima vapaus ja tila.

Vaikka ympärillä tapahtui, niin Jare näytti lavalla varmalta ja rennolta. Tuhansien keikkojen kokemus näkyy isolla hetkellä, mutta mikoroilmeistä saattoi nähdä, että Cheek antoi jokaisessa kappaleessa ja hetkessä kaikkensa. 

Vaikka Lahden keikka oli oma kokonaisuutensa, niin siitä saattoi nähdä, että Cheekin työryhmä on kehittynyt jättikeikkojen toteuttamisessa. Erityisesti valaistus oli tällä keikalla tarkoituksenmukaisempaa ja tuki kokonaisuutta paremmin kuin stadionilla neljä vuotta sitten.

"Tuhansien keikkojen kokemus näkyy isolla hetkellä"

Katsoimme keikan B-katsomossa, jossa suuren kerrostalon kokoisen lavan tapahtumat näkyivät sivulta ja vain osittain kapeammalta sivuscreeniltä. Monet lavan sekä tanssijoiden koreografioiden kokonaisuudet hienot näkyivät paremmin tänään, kun katsoin keikan uudelleen Ruudusta, jossa kuvakulma oli enemmän suoraan edestä.

Tunnelma ei tietenkään taas tavoitu ikinä television kautta samalla tavalla kuin livenä. Näköyhteydet ovat toki kaikkien isojen stadionkeikkojen ongelma.

Itse settilista oli lähes kokonaan hittitykitystä, joten keskityin eilen joraamaan ja fiilistelemään musiikkia Cheekin kanssa. TV-versioissa keskityin muihin yksityiskohtiin.

Eilen kuultiin: 

1. Intro 

2. KUKA MUU MUKA

3. FIILIKSISSÄ

4. SOKKA IRTI

5. JIPPIKAYJEI 

6. CHEKKONEN

7. KAIKKI HYVIN & ALL GOOD EVERYTHING

8. TUHLAAJAPOIKA

9. LIEKEISSÄ

10. JOSSU

11. AVAIMET MUN KIESIIN 

12. TINAKENKÄTYTTÖ & NÄÄ YÖT EI ANNA ARMOO

13. SÄ HUUDAT 

14. SILLAT

15. ANNA MÄ MEEN 

16. KEINU

17. SINUHE

18. YHTÄCCII

19. ME OLLAAN NE

20. XTC

21. LEVEELLÄ

22. FLEXAA

23. NIILLE JOILLA ON PAHA OLLA

24. KYYNELEET

25. ENKELIT 

Encoret

26. MITÄ TÄNNE JÄÄ

27. TIMANTIT ON IKUISIA

28. ÄÄRIRAJOILLE

29. VALOT SAMMUU

Cheekin kaksikymmentä vuotta kestänyt ura sai eilen Lahdessa arvoisensa päätöksen. Vähempää tuskin kukaan häneltä odottikaan.

Eilen tein myös ennen keikkaa osaltani viimeisen haastattelun räppäri-Cheekistä. Hän totesi, että keikan jälkeen Cheek on vapaa. 

Kaikkea hyvää Jare. Ja kiitos Cheek (1998-2018).

Lue myös: Oliko Cheekin lopettamispäätös rohkea vai vain järkevä?

Keikkakuvat Julius Konttinen ja Henri Juvonen

Kommentit (0)

Kun Cheek palasi Olympiastadion keikkoja seuranneelta tauoltaan, hän on puhunut saagasta.

Pidin sitä ensin hieman ylidramaattisen albumin promootiohöpinänä. Musta lammas -kirja avasi kuitenkin levyn sanomaa, myöhemmin tuli tieto elokuvasta. Syyskuussa haastattelin Elämä lapselle -konsertissa Jarea, kun he tekivät Profeettojen kanssa viimeisen keikan.

Ensimmäistä kertaa minulle tuli olo, että saagan päättäminen lähivuosina ei ole pelkkää promootiopuhetta. Jare oli rauhallinen, mutta päättäväinen; tuntui hyväksyneen, että Profeettojen lisäksi joku muukin oli päättymässä.

Kun tieto Peilisalin lehdistötilaisuudesta tuli, sanoin jokaiselle asiaa arvuutelle kollegalle, että Cheek lopettaa ja ilmoittaa jostain viimeisestä jättikeikasta tai keikoista. En nimittäin keksinyt mitään muuta maailmassa, mitä hän olisi voinut noin suureleisesti enää tässä maassa enää tiedottaa.  

Niin siinä sitten kävi. Cheek tekee viimeisen keikkansa elokuun lopulla vanhan kotikaupunkinsa Lahden suurmäen mäkimontussa. Liput tulevat myyntiin huomenna, mutta Lahden hotellit olivat jo loppuunvarattu viime viikolla. Saaga saa niin suureellisen päätöksen, joka Cheekin tarinaan voi vain sopia. 

Tavallaan päätös on väistämätön.

Nykyinen Spotify-kulttuuri on artisteille julma. Jokainen biisin julkaiseva saa suoraa dataa, kuinka suosittu sillä hetkellä on.

Cheek on onnistunut vielä saaga-kierroksella saamaan jokaisen kappaleensa listan kärkeen, mutta tiedostaa varmasti, että väistämättä edessä on päivä, kun näin ei enää ole.

Se ei ehkä olisi tapahtunut vielä vuoden, mutta viimeistään viiden vuoden kuluttua. Varsinkin, kun Vain elämää -kappaleita lukuun ottamatta Cheekin kappaleet ovat alkaneet viime aikoina toistaa itseään. 

Cheekin tapauksessa pienikin notkahdus listasijoituksessa tai yleisömäärän vähenemisessä olisi värikynin julkaistava uutinen.

Yleisökato Cheekin keikalla. Mitä ihmettä? 

Cheekin uusi kappale ei yltänyt Spotifyn kärkeen!

Näitä otsikoita Jare Henrik Tiihonen ei varmasti halua nähdä. Päättämällä uransa hänen ei myöskään tarvitse.

Tätä taustaa vasten uran päättäminen huipulla on rohkeaa, mutta olisiko ollut rohkeampaa jatkaa? 

Jos annettavaa ei aidosti ole enempää, niin Jaren päätös on ennen kaikkea järkevä. 

Sinällään Cheekin poistuminen on harmi, sillä Vain elämää -ohjelma on esitellyt koko kansalle aikuisemman ja empaattisemman Jaren. Kaiken mylläkän keskellä itsensä ja jonkunmoisen tasapainon löytäminen elämässä on kuitenkin ehkä se tärkein saavutus, jota Jare haluaa tulevaisuudessa vaalia.

Lahden Valot sammuu -päätöskeikka myydään huomenna hetkessä loppuun. Tarina ei vielä kerro, onko perjantaille suunniteltu myytäväksi toinen keikka, mutta joka tapauksessa Lahdessa päättyy yksi merkittävä luku suomalaista musiikkihistoriaa.

 

kuva Sanoma Magazines/Joonas Lundqvist

Kommentit (0)

Seuraa 

MITÄ?

Sivuraiteilla -blogi jatkaa viihteen maailman ilmiöiden ja ihmisten käsittelemistä siitä, mihin Radalla-palsta jää. Elämääkin täällä eletään ja ihmetellään - välillä myös skumppalasin kera.

KUKA?

Emilia Saloranta on kolmekymppinen toimittaja, jonka mielestä viihde on ihmiselle hyväksi.

YHTEYS?

empuntemputjatarinat@gmail.com

Blogiarkisto

2018
2017

Kategoriat