Kirjoitukset avainsanalla Teresa Välimäki

Vuoden kaksi ensimmäistä työpäivää olen ollut pedin pohjalla, aikatauluttanut tätä vuotta ja käynyt läpi edellistä työvuotta. Numeroina se näyttää tältä.

Valtaosan työajastani haukkaa Me naiset -lehden Radalla-palsta, jonka tuotan ja jonka sivuista toimitan keskimäärin lomia lukuun ottamatta viidestä neljä. Työ on aika paljon aikatauluttamista, kuvaajien ja avustajien buukkaamista, kokonaisuuksien sumplimista, palstakeikoilla käymistä, taustoittamista, suunnittelua ja verkkopätkien sekä itse lehteen tulevan palstan kirjoittamista. Optimistisesti ajattelen aina, että työ vie minulta kolme päivää viikosta, mutta totuus lienee lähempänä neljää, sillä ei ole päivää, jolloin minuun ei otettaisi yhteyttä palstaan liittyvien asioiden suhteen.

Tämän tuloksena viime vuonna syntyi

*216 palstasivua ja suunnilleen 180 verkkojuttua

*Palstakeikkoja tein noin 120

*Asiakasalehtiin tein 29 sivun tai aukeaman (julkku)stooria

*Tein lisäksi eri aikakauslehtiin 6 pitkää henkilö- tai parisuhdehaastattelua

*Kansijuttuja kertyi yhteensä 10

*Blogikirjoituksia syntyi 76

"Vertaistukitarinoiden arvoa ei pidä koskaan vähätellä"

Oman elämäni ja yritykseni toimitusjohtajana olen kiitollinen jokaisesta asiakkaan ostamasta sivusta tai verkkojutusta. Mutta kiitollinen olen jokaiselle haastateltavalle, joka on luottanut ja suostunut kertomaan kipeistäkin henkilökohtaisista asioista juuri minulle.

Melkein naurattaisi jos ei samalla veetuttaisi, kun haastateltava on miettinyt jutun antamista kaksikin vuotta, ja suostuu lopulta antamaan haastattelun lähinnä siksi, että voisi tarinallaan auttaa kohtalotovereita, niin aina joku kommentoi, että taas tuo on tuossa avautumassa.

Tämä ei siis pidä paikkaansa. Yleensä pitkät henkilö- ja kansijutut ovat pitkien (jopa ihan vuosienkin) kestäneiden neuvotteluiden tulos. Ja usein kaikkea muuta kuin julkun egobuustausta. Kuten Journalistin haastattelussa viime vuonna totesin, että haaveilin vielä valtsikassa kansanedustajan työstä. Jollain tavalla haluan kuitenkin uskoa, että toimittajan työssä voin vaikuttaa myös eri tavalla, sillä vertaistukitarinoiden arvoa ei pidä koskaan vähätellä.

Ja vaikka jokainen isompi stoori tuntuu välillä kerrostalon kokoiselta ponnistukselta, niin yhtä isosti se keskimäärin palkitsee. On etuoikeutettua kohdata viisaita, erityisen lahjakkaita, menestyneitä ja karismaattisia tyyppejä inhimillisinä, usein suojamuurit riisuttuna.

Yhtä palkitsevaa on, jos lukija saa siitä kertomuksesta jotakin. Itselleni arvokasta on päästä kertomaan jokin tarina ensimmäisenä, niitäkin juttuja onneksi viimekin vuoteen mahtui muutamia.

Paljon olen haastateltaviltani myös itse oppinut tai oivaltanut - ja samaistunut. Tässä vielä #bestnine2018 Me naisiin, eli Mimmeihin (kuvauslupasyistä en nosta muiden lehtien juttuja tähän) haastattelemaani ihaninta ja inspiroivinta tyyppiä sekä heidän oivalluksiaan ja mun samaistumisia vuodelta 2018.

Haluan painottaa, että tapasin ihania ja inspiroivia ihmisiä lähes viikoittain, mutta näiden kanssa päästiin pintaa syvemmälle.

Susanna Laine (8/2018 Me naiset):

Heidi Suomi (19/2018 MN)

"Opettelin olemaan vastuussa omasta onnestani, joka ei ole riippuvainen siitä onko minulla parisuhdetta tai perhettä vai ei"

Teresa ja Vilma Välimäki (MN 22/2018)

"On hyvä säästää läheisiä ja käydä puhumassa välillä terapeutin kanssa"

Jippu ja Sami Elorinne (MN 9/2018)

Piritta Hagman (MN 28/2018)

"Mitään itsessään ei voi muuttaa , ellei ensin tunnista, miten tekee monia asioita automaattisesti ja tiedostamatta."

Katerina ja Olli Jokinen (MN 29/2018)

"Tykkään siitä, ettei Olli ole myötäilijä, vaan antaa pippuriselle luonteelleni vastusta"

Pyhimys (MN 38/2018)

"Olen hyvä ihmistuntija ja tunnistan kyllä ihmiset, joiden kanssa voin olla oma itseni."

Sirpa Selänne (MN 45/2019)

"Tuntuu hyvältä, että geenit jäävät, kun me lähdemme täältä."

Ismo Leikola (MN 41/2018)

"Täällä keikoilla on muutakin arvoa kuin palkka. Koskaan ei tiedä, kuka sattuu olemaan yleisössä ja mihin asiat johtavat"

Nyt inspiroituneena ja innokkaana vuoden 2019 työjuttujen pariin.

Mahtavaa viikonloppua!

kuvat Sanoma

Kommentit (0)

Eilen, kun palasin pitkän työpäivän ja yhden harkkakuvauskierroksen jälkeen kotiin, siellä odotti ihana yllätys.

Esikoinen oli ystävänsä kanssa siivonnut keittiön ja olohuoneen sekä leiponut mokkapaloja. Mokkapalat oli katettu molempien perheille, joten soitin nopeasti kaverini naapurista (joka siis myös lapseni ystävän äiti) syömään.

Olin ajatellut laittaa lapsille ja itselleni (mies on työmatkalla) päivälliseksi broileria ja salaattia. Valmiiksi katetulle ex tempore -päivälliselle kokonaisen broilerin kypsentäminen olisi kestänyt liian kauan, joten heitin nopeasti uuniin karjalanpiirakoita ja nostin kylkeen alkuviikolla valmiiksi keittämiäni kananmunia.

Yhdessä paikalle rientäneen kaverini kanssa väsäsimme Teresa Välimäen ja Johanna Lindholmin Parhaita ruokahetkiä -kirjasta mansikka-avokado-vuohenjuustosalaatin. Sain pikaohjeen salaattiin Teresalta, kun kuvasimme hänen ja Vilma-tyttären kanssa tänään ilmestynyttä Me naiset -lehden kansijuttua.

Selailin kuvauksissa kirjaa. Tykkäsin sen tyylistä ja ideasta. Ruoka erilaisiin hetkiin muuttotalkooista ystävien viikonloppubrunssiin. Vaikka tulevana viikonloppuna elämä on monissa koulunsa päättävien kodeissa juhlaa, niin muuten elämässä on monia (arkisempia) tilanteita, johon ei ole olemassa reseptiikkaa.

Mansikka-avokado-vuohenjuustosalaatin ohje oli yksinkertainen, mutta oikaisimme yllättäen yhdeksänpäiseksi nousseen illallistajien määrän takia hieman ohjeessa.

Salaattiin tarvitset:

200g mansikoita

2 avokadoa

1/2 dl oliiviöljyä

1 limetin mehu

2 rkl tuoretta minttua hienonnettuna

1-2 tl hunajaa

ripaus chilirouhetta

suolaa ja mustapippuria

200g vuohenjuustoa

pari kourallista salaattisekoitusta

pari kourallista punamangolidia (löytyy salaattihyllystä, jouduin itse googlaamaan mikä tämä on)

Puhdista mansikat ja leikkaa pieniksi kuutioiksi. Halkaise avokadot ja poista kivi sekä kuoret. Kuutioi avokadojen hedelmäliha. Sekoita kulhossa mansikka- ja avokadokuutiot, öljy, limetin mehu, minttu, hunaja ja mausteet.  Leikkaa vuohenjuusto paloiksi ja nostele ne mansikka-avokadoseoksen joukkoon. Anna vuohenjuuston marinoitua hetki. Levitä tarjoiluvadille salaatti sekä punamangoldi. Lusikoi päälle mansikka-vuohenjuustoseos.

Kun kattaus oli pöydässä, tsekkasin nopeasti, missä oikaisimme. Ainakin pilkkomisessa ja  vähän esillelaitossa, sillä porukka alkoi olla nälkäistä. Mutta löydettiin koko porukka kesälle suosikkisalaatti, jotka toimivat myös tällaisina parhaina arjen ex-tempore kohotettuina ruokahetkinä.

Resepti Parhaita ruokahetkiä -kirjasta

Edellinen: Testasin Anni Hautalan keittokirjan

Kommentit (0)

Teresa Välimäen luotsaama Superbowl avattiin Hernesaaren rannassa viime vappuna. Voitteko kuvitella, ehdin testaamaan mestan vasta nyt, Superbowlin talvisatamassa Hietaniemen kauppahallissa. 

Superbowlin menu on selkeä. Liha-, kana-, kala- tai kasvis-kulhoon voi tilata lisukkeeksi riisin, kvinoan tai couscousin. Vege-vaihtoehto (marinoitu munakoiso, hummus, edamamepapu, kurkku, chilipaprikakastike, seesaminsiemen) kuulosti houkuttelevalta, mutta tilasin itse lopulta lohiannoksen, joka onkin kuulema paikan myydyin.

Lohikulho sisälsi savulohta, fetaa, edamepapuja, kurkkua, marinoitua punasipulia, tzatzikia ja sekä seesaminsiemeniä. Miksi en itse saa aikaiseksi tehdä tämmöstä?!?
Lohikulho sisälsi savulohta, fetaa, edamepapuja, kurkkua, marinoitua punasipulia, tzatzikia ja sekä seesaminsiemeniä. Miksi en itse saa aikaiseksi tehdä tämmöstä?!?

 

Kulhojen sisällöt vaihtelevat hieman, mutta perusvaihtoehdot (kana,liha,kala,kasvis) ovat siis aina tarjolla.

Vaikka ravintolan nimessä on super-sana, niin annoksiin ei lisätä superfoodeja. Jos siis jollakin muulla välkyllä on ollut tällainen mielikuva, hih. Minua tämä siis ei haitannut, sillä en maun takia ole suoraan sanottuna ikinä liioin välittänyt superfoodeista. Mutta Superbowln ruoka oli supermaistuvaa; raikasta ja herkullista.

Vaikka ravintola ei halua mainostaa terveellisyyttä, niin tunteehan sen, että ei tämä kovin huono vaihtoehto lounaaksi ole. Verensokeri pysyi ruuan jälkeen pitkään tasaisena, ja myös energiaa riittää juoksutyöpäivän ajaksi.

Vaikka olen yrittänyt vähentää ruokastressaamista, niin minulle lounas on päivän tärkein ateria. En ole aamupalaihmisiä, lounaan aikaan on jo sopiva nälkä. Kovin epäterveellistä lounasta en halua syödä, sillä en halua simahtaa kesken työpäivän. Pahaa ruokaa ei ole mitään järkeä syödä, jos ei ole aivan pakko. Kävisin hakemassa tai syömässä Superbowlissa ehdottomasti useammin lounaani, jos mesta osuisi päivittäisten reittieni varrelle. 

Superbowlissa on tarjolla myös päivän jugubowl tai tuorepuuro, joiden sisällöt vaihtelevat nekin päivittäin jonkin verran. Nappasin jälkkäriksi maapähkinä-mantelipuuron. Tuorepuuron piti olla ensin välipalaksi, mutta kokonaisuus näytti niin hyvältä, että oli pakko maistaa vähän heti. Maku oli yllättävän täyteläinen, ja vei makeanhimon mennessään.

Ja lisää kulhoruokaa on tulossa kaupunkiin pian. Viime viikolla selvisi, että Superbowl avaa luukkunsa vappuna myös kesällä Hernesaaren rannassa. Jos ehtisin käydä ensi kesänä sielläkin useammin kuin sen kerran. Enkä voi muuten käsittää, että kohta on oikeasti vappu! Siis apua, käytännössä viikon kuluttua!

Mahtavaa viikonloppua!

Testasin: Saara Aallon gluteeniton herkkuhampurilainen

Kommentit (0)

Seuraa 

MITÄ?

Sivuraiteilla -blogi jatkaa viihteen maailman ilmiöiden ja ihmisten käsittelemistä siitä, mihin Radalla-palsta jää. Elämääkin täällä eletään ja ihmetellään - välillä myös skumppalasin kera.

KUKA?

Emilia Saloranta on kolmekymppinen toimittaja, jonka mielestä viihde on ihmiselle hyväksi.

YHTEYS?

empuntemputjatarinat@gmail.com

Blogiarkisto

2018
2017

Kategoriat