Kirjoitukset avainsanalla Solsidan

Näyttelijä Pekka Strang kiteyttää hyvin Suomen Solsidanin, eli Onnelan ytimen. 

"Kun ei tarvitse miettiä, miten saisi voita leivän päälle, voi murehtia kaikesta muusta."

Näin tänään ennakkoon muutaman Onnelan jakson ja huokaisin helpotuksesta. Viime kesänä kuvattu sarja tavoittaa juuri tämän, alkuperäisversionsa tarkan ja hauskan dialogin, absurdeiksi paisuvat olemattomat ongelmat ja kiiltokuvamaisen maiseman, jossa porvoolainen porvaristo arkeaan elelee.

Osa Onnelan tapahtumista on Solsidania seuranneille tuttuja, osa uusia. Käsikirjoittaja Melli Maikkula on lokalisoinut käsikirjoituksen Suomeen ja suomalaisille. Omaa versiota tehdessä hän otti huomioon kulttuurierot.

"Kulissien pitäminen on enemmän Ruotsiin kuuluvaa, me olemme vähän jäyhempiä. Tämä versio on tehty suomalaiseen kulttuuriin sopivaksi.", Melli kuvaili.

Hahmot ja synopsis Marja Pyykön ohjaamassa sarjassa ovat myös osittain tuttuja.

Hammaslääkärinä työskentelevä Antti (Eero Ritala)  ja hänen raskaana oleva näyttelijäpuolisonsa Saara (Elena Leeve) muuttavat Antin lapsuudenkotiin Porvooseen asettuakseen aloilleen. Antti ajattelee omakotitaloelämän mahdollistavan itsenäisen ja onnellisen perhe-elämän, mutta havahtuu nopeasti elävänsä keskellä keskiluokkaista unelmaa - tai painajaista, yhdessä äitinsä, naapureiden ja nolon menneisyytensä kanssa.

Läheisin ystäväpariskunta on Antin lapsuudenystävä Markus (Pekka Strang) ja tämän Mette-vaimo (Anna-Maija Tuokko), joista jälkimmäiselle tärkeää on kulissien ylläpitäminen. Naapurista löytyy myös Jorma (Santtu Karvonen) ja Titta (Pirjo Heikkilä), jotka eivät kuulu niihin miellyttävimpiin tyyppeihin.

Onnelan hahmot ovat äärimmilleen viritettyjä, hieman övereitä, mutta silti niistä löytää itseään. Meinasin pudota penkiltä, kun Markus ja Mette kävivät täsmäälleen samanlaisen dialogin grilleistä, kun minä mieheni kanssa viime keväänä.

Kaasu vai hiili, kas siinä yksi Onnelan ja länsimaisen ihmisen murheista!

Onnela alkaa 23.11 suoratoistopalvelu C Morella

kuvat Jonna Öhrnberg

Kommentit (0)

Oho! Juuri saamamme tiedon mukaan nähdään meillä ensi talvena meille oma Solsidan, kun tästä rakastetusta komediasarjasta aletaan kesällä kuvata Onnela-sarjaa. Sarjan pääosissa ovat näyttelijät Eero RitalaElena LeevePekka StrangAnna-Maija TuokkoSanttu Karvonen ja Pirjo Heikkilä.  Kymmenosaisen sarjan tapahtumat sijoittuvat Porvooseen, sen kuvitteelliseen Poutaniemen kaupunginosaan.

Sarjan tilanneen MTV:n tiedotteen mukaan Onnelan ensiesitys nähdään suoratoistopalvelu C Moressa tulevana talvena ja myöhemmin myös MTV:llä ja Katsomossa. Kaikki tähän mennessä ilmestyneet Solsidanin viisi tuotantokautta ovat katsottavissa C Moressa. Kolmannen kaudet jaksot pyörivät tällä hetkellä MTV3-kanavalla sekä Katsomossa.

Sarjan tarkemmasta esitysajankohdasta tiedotetaan myöhemmin.

Jää nähtäväksi, kuinka tarkasti nämä Onnelan pariskunnat vastaavat alkuperäisen Solsidanin henkilöhahmoja.

Ovatko Markus ja Mette Aalto (Pekka Strang ja Anna-Maija Tuokko Fredde Mickan Schiller?


Sukunimipolitiikan puolesta Antti Hyvärinen (Eero Ritala) ja Saara Mäkinen (Elena Leeve) voisivat olla Alex Löfström 
Anna Svensson.

Nää Jorma Kemppainen (Santtu Karvonen) Titta Kemppainen (Pirjo Heikkilä) ovat todennäköisesti sarjassa ärsyttävän hupaisat Ove ja Annette Sundberg.

Itse olisin jostain syystä nähnyt Suomen Solsidanin ennemmin Espoossa, mutta jään Solsidan-fanina mielenkiinnolla odottamaan Onnelaa.

kuvat: MTV

Kommentit (0)

Seuraa 

MITÄ?

Sivuraiteilla -blogi jatkaa viihteen maailman ilmiöiden ja ihmisten käsittelemistä siitä, mihin Radalla-palsta jää. Elämääkin täällä eletään ja ihmetellään - välillä myös skumppalasin kera.

KUKA?

Emilia Saloranta on kolmekymppinen toimittaja, jonka mielestä viihde on ihmiselle hyväksi.

YHTEYS?

empuntemputjatarinat@gmail.com

Blogiarkisto

2018
2017

Kategoriat