Kirjoitukset avainsanalla parisuhde

Tyhjyys. Se on päällimmäinen tunne, kun syksyn aikana ainoa säännöllisesti seuraamani sarja Ensitreffit alttarilla päättyi tällä viikolla.

On aika kerrata kauden satoa.

Ensinnäkin olin supertyytyväinen, että Vesa ja Sini päättivät jatkaa yhdessä – ja vielä löysivät kuvausten loputtua sen kadoksissa olleen kipinän. Tämä on hyvä muistutus myös seuraavan kauden pareille, että tv-kameroiden läsnäollessa ei kannata tehdä vielä kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä, jos valtaosa asioista on hyvin.

Esitin alkukauden aikaan kritiikkiä myös siitä, että osallistujat ovat liian nuoria. Olen yhä sitä mieltä, että osallistujat voisivat olla kolmekymmentä täyttäneitä. Siihen ikään mennessä sanotaan, että ihmisen peruspersoonallisuus on kehittynyt (toki elämäntapahtumat jne sitä vielä muovaavat), mutta sen ikäinen tietää jo suunnilleen mitä haluaa ja oletettavasti tuntee itsensä paremmin kuin kaksikymppisenä.

Toisaalta sekin on totta, että ihmiset ovat erilaisia. Minäkin fanitin 29-vuotista Miinaa, jolta imin hyvä muija -asennetta. Ei voi kuin ihailla, miten hän säilytti positiivisuutensa ja huumorinsa, vaikka Heikki säikähti alkuun ”tatuoitua” morsianta.

Eikä Miina kyllä alle kolmekymppisenä ollut yhtään hukassa itsetuntemuksensa kanssa, joten nämä asiat eivät todellakaan ole kovin mustavalkoisia. Mutta toisaalta Miina olisi varmasti ollut ohjelmaan hyvä tyyppi vuoden kuluttuakin, kolmekymmentä täytettyään.

Tältä parilta opimme, että kärsivällisyys on hyve ja liian nopeasti tehdyt johtopäätökset taas eivät.

"Myönnän, että oman käytöksen näkeminen televisiossa kirpaisi"

Minäkin katsoin Rosan ja Eetun kohtauksia usein korvat punaisina. En ainoastaan, siksi että myötähäpesin Rosan puolesta ja olisin halunnut huutaa Eetulle, että oven takana on jono tulijoita, juokse, äläkä vaan kadota sitä ennen ihanaa itseäsi!

Vaan siksi, että olen väsyneenä aivan yhtä riidanhaluinen ja epäoikeidenmukaisia johtopäätöksiä viljelevä kuin Rosa. Myönnän, että oman käytöksen näkeminen televisiossa kirpaisi.

Puolustukseni on sanottava, että saan moisen kohtauksen ehkä 1-2 kertaa kuussa, kun stressi, hommat ja hormonit ovat kasautuneet. Olen myös liian miellyttäjäluonne (tai vaan kohtelias), etten koskaan tohtisi varmaan edes kiukutella kumppanille alkuvaiheessa. Tai se tuntuisi ajatuksena kaukaiselle, mutta minä en tosin ole käynyt Ensitreffit alttarilla -kokemusta henkilökohtaisesti läpi.

Oma mieheni suhtautuu kohtauksiini pääsääntöisesti rauhallisesti, joskus huumorilla. Mutta kyllä hänestä on vuosien aikana saanut myös vastusta.

Luulen, että Eetu oli vielä suhteessa sen verran alkuvaiheessa, että hän ei osannut suhtautua Rosan mielialanvaihteluihin. Ja tavallaan se onkin mahdotonta, koska tietyssä mielentilassa mikään asia nyt vain ei ole hyvin. Ja se on varmasti toiselle superraskasta.

Siinä vaiheessa miehen pelastaa yleensä vain todella hyvin homman kiteyttävä läppä tai lähteminen koko tilanteesta, että mieti nyt vähän mitä puhut keskenäsi -tyyliin.

Toivottavasti molemmat, Rosa ja Eetu, oppivat suhteesta paljon itsestään tulevien suhteiden varalle. Eetuhan oli jo napattukin, jee!

Minä yritän muistaa tästä lähtien heidät aina, kun tekee mieli vain purkaa pahaa oloa toiseen.  

lue myös: Ensitreffit alttarilla Rosan kiukuttelu: Pitäisikö osallistujien olla yli kolmekymppisiä?

 

kuva: MTV

 

 

 

Kommentit (0)

Kaupallinen yhteistyö Radisson Blu Grand Hotel Tammer

Miehelläni on työ, jossa hän joutuu välillä viettämään pitkiä aikoja ulkomailla. Kerran hän oli Siperiassa puoli vuotta. Siis ihan oikeasti. Siperiassa.

Minulla on työ, jossa joudun tekemään työpäivän jälkeen myös kerran pari viikossa iltakeikkoja, joiden jälkeen kirjoitan. Joskus käyn töissä viikonloppuisin.

Meillä on kolme lasta ja omakotitalo, joka paljastui tottumattomalle omakotitaloasujalle työleiriksi.

Lapsista vanhempi harrastaa neljä kertaa viikossa voimistelua, keskimmäisellä on viikossa yhteensä neljät fudis- ja lätkätreenit. Päälle pelit, turnaukset, kilpailut, talkootyöt ja strassien liimaamiset. 

Nuorin, kaksivuotias, käy kerran viikossa toisen meistä kanssa temppujumpassa. Ymmärrätte varmaan miksi.

Tämä ei ole marttyyrivirsi. Tämä on elämä, jonka me olemme halunneet, ehkä siitä vähän haaveilleetkin. 

Elämämme ei silti ole todellakaan täydellistä. Meillä on liian usein sotkuista ja väsyneinä meillä usein tiuskitaan, riidellään.

Kolmannen lapsen jälkeen olemme tulleet viimeistään (jopa mieheni) sinuiksi sen kanssa, että elämä on tässä vaiheessa aikataulutettava tarkasti, jotta kaikki tapahtuu ja myös vanhemmilla jää palautumiseen joskus aikaa.

On ollut helpottavaa huomata, että jos saamme olla terveinä, niin lähes kaikki asiat elämässä ovat usein organisointikysymyksiä.

Nykyisin siinä missä meillä aikataulutetaan kalenteriin työt, harrastukset kuin vanhempainvartit sekä vihannesten pilkkominen, kalenteriin kirjataan myös parisuhdeaika.

Yleensä se on arkinen ilta, kun lapset ovat menneet nukkumaan, mutta tuona iltana ei tehdä töitä tai siivota, vaan leffaa ja kainalossa köllöttelyä.

Muutaman kerran kaudessa se on yhtä juhlaa ja kuohuvaa, jolloin pyydämme toisilla paikkakunnilla asuvia isovanhempia hyvissä ajoin lapsenvanhdiksi. Niin kuin pääsiäisenä.

Reilu neljä vuotta sitten menimme naimisiin Tampereella, mieheni kotikaupungissa ja kaupungissa, jossa tapasimme. Viralliset hääkuvat otimme hotelli Tammerissa, hotellissa jossa me ja moni vieraista vietti häiden jälkeisen yön (tai mitä siitä aamuneljältä päättyneissä juhlissa oli nyt jäljellä).

Olen suuri Tampere-fani. Lähden mieluummin juhlimaan Tampereelle kuin Pariisin. Usein vietämmekin juuri parisuhdeaikaa ja juhlimme ystävien kanssa juuri siellä.

Pääsiäisenä palasimme rikospaikalle ja varasimme huoneen häähotellistamme Grand Tammerista. 

Tässä miljöössä arjesta pääsi irrottautumaan supernopeasti, kun keittiössä huojuvat tiskit eivät ole näköetäisyydellä: nopea suihku, aamutossut ja hotellin liian suuri kylpytakki ylle.

Tammer on rakennettu vuonna 1929 ja se on Suomen kolmanneksi vanhimpana hotellina museoviraston suojelema kohde. Paikka on onnistuttu entisöimään niin, että 20-luvun henki ja kauniit yksityiskohdat ovat yhä läsnä. Tunnelma rakennuksessa on arvokas, mutta rento. 

Juomme lasin tai kolme skumppaa, kun juttelemme ja ihailemme ikkunasta avautuvaa maisemaa Tammerkoskelle. 

On outoa, että kukaan kolmas osapuoli ei ole vaatimassa huomiota tai pyrkimässä syliin. Hetkelliseen vapauteen kestää hetkisen totutella.

Isoina iltoina arvostan ennen kaikkea helppoutta. Kerroksestamme pääsee suoraan syömään Trattoriaan, jossa syömme dinneriä ennen Antti Tuiskun keikkaa. Yökerhon kautta suuntaamme takaisin keskustassa sijaitsevaan hotelliin.

Ruuhkavuosina lähes mikään ei ole autuaampaa kuin tieto, että saa nukkua aamulla niin pitkään kuin nukuttaa. Toki kömmimme myöhäiselle hotellin aamupalalle, jossa nautin ruuan lisäksi ruokasalin tunnelmasta ja kauniista yksityiskohdista.

Tajusimme vasta aamiaisen lopulla, että hääkuvamme on otettu kyseisessä salissa! Ehkäpä joku kuvista otettiin tuolla syvennetyllä ikkunalaudalla, jossa istuimme hetki ennen vihkimistä?

Tammerin aamupalalla tarjoillaan myös mustaa makkaraa. Arvatkaa kumpi on syntyperäisen tamperelaisen aamiaislautanen?
Tammerin aamupalalla tarjoillaan myös mustaa makkaraa. Arvatkaa kumpi on syntyperäisen tamperelaisen aamiaislautanen?

Miniloman kruunasi myöhäinen check out -aika. Seuraava miniloma on onneksi odottamassa kalenterissa arkisempien merkintöjen keskellä.

 

Lisää tietoa ja varaukset Radisson Blu Grand Hotel Tammeriin täältä

Kommentit (2)

neito

Hei!  Itselläni on kaksi lasta, miehelläni ja itselläni on säännöllinen päivätyö ja asumme rivarissa (tosin pienessä sellaisessa, jossa lumihommat, pienet remppahommat ja huollot tehdään itse). Esikoisella on yksi säännöllinen harrastus, kuopus ei halunnut mitään harrastusta (eskarissa), vaikka kävi myös kokeilemassa, koska kuopus kuitenkin liikkuvainen ja tanssivainen, mutta en halunnut pakottaa, kun toinen ei halunnut, vaikka jos vain minä olisin päättänyt, niin olisi yksi harrastus. Me olemme tykänneet ja myös järjestäneet, niin että meillä on mahdollisimman paljon perheen yhteistä tekemistä, ja kaikille mieluista. Syömme arkisin aina yhdessä. 

Itse jäin miettimään, että jääkö teille aikaa tehdä asioita yhdessä perheenä? Oli se sitten syöminen, leffan katsominen, ulkoilu ts. mistä nyt tykkäättekin? Entä onko koskaan viikonloppua, jolloin ei ole suunnitelmia, vaan katsotaan aamulla mitä huvittaisi tehdä? Itselläni nimittäin menisi hermot, jos kaikki päivät olisi aikataulutettuja, itse ainakin tarvitsen niitä päiviä, jolloin ei ole sovittuja juttuja ja voi sitten ihan kaikessa rauhassa katsoa mitä tekee.  Kaksi vuotias ei kyllä omasta mielestä tarvitse harrastusta, perhejumppa on ihan riittävä, jos jotain haluaa. Mut epäilen olevani eri koulukunnan äiti kuin sinä. :) Meillä ei miehen kanssa riittäisi hermot, jos lapset harrastaisivat monta kertaa viikossa, myönnän suoraan etten jaksaisi sitä kuskausrumbaa. 

Teidän aikataulut kuullostavat haastavilta, varsinkin kun ilmeisesti kuskaus vastuu on aika useasti sinun kontollasi, ja sinullakin säännöllisesti iltatöitä. Mä ehkä teidän tapauksessa helpottaisin omaa arkea ostopalveluilla, siivoojaa ja ruokatilaukset kotiin jne. 

Emilia S.
Liittynyt14.12.2016

Kiitos vastauksestasi. Se ansaitsee oman postauksen, sillä en saanut vastattua tähän lyhyesti, vaikka muutaman kerran yritin ;)

Arki se on kuulkaa kesälläkin! Olen tuntenut sen viime viikkoina sykkeessäni, kun mies on Siperiassa (luit oikein) työmatkalla. Aikataulutuksen klaaraan hyvin, mutta ruokatarjonnassa tulee aikamoisia rimanalituksia, kun laaduntarkkailija ja pääkokki painii karhujen kanssa jossain tundralla. 

Paras suoritukseni oli toissaviikolla. Tein alkuviikosta lapsille kananjauhelihasta, riisistä ja pakastekasviksista epämääräistä mössöä, johon heitin sekaan aina tarjoillessa raejuustoa. Koin koko viikon vähän huonoa omatuntoa mössön takia, johon en itse koskenut, koska olin "juuri syönyt töissä". 

"Tehdään perjantaina sitten jotain hyvää ruokaa ja kutsutaan vaikka kavereita kylään", omatunnontuskissani hoin lapsille.

No perjantain menuni näkivät jo aikaisemmin some-seuraajani. Tarjolla oli palaneita kalapuikkoja. 

"Rapsuttakaa vain se palanut pinta pois ja laittakaa vain lisää ketsuppia", ohjeistin lapsia, kun tyypit yrittivät iskeä haarukoita kivikoviin puikkoihin.

Lähtivät lopulta naapuriin syömään.

Miten tämä liittyy kuvissa esiintyvään Vappu Pimiään?

Olin muutama viikko aikaisemmin ollut aamiaisella, jossa Vappu Pimiä emännöi Muurlalle suunnittelemansa emalisen astiasarjansa julkaisua. Tykkäsin tosi paljon myös Vapun ensimmäisestä keittokirjasta ja harmittelin tilaisuudessa, että minnekähän olin se lainannut? Siinä oli nimittäin ainakin jauhleihakeiton resepti, joka taitaa olla ainoa tekemäni ruoka, jota mieheni on joskus kehunut.

Kalapuikkoäksidentin jälkeen sain kustantamoilta kasan keittokirjoja, myös Vapun molemmat reseptikirjat. Viikonloppuna korkkasin sitten Vapun reseptikirja II:sen.

Valitsin sieltä tonnikalalasagnen, koska se oli suhteellisen terveellistä ja saattaisi maistua onnistuessaan hyvältä. Resepti ei vaikuttanut liian haastavalta, varsinkin kun sain viikonlopun kylässä olleen kälyni avuksi. 

Tässä tämä muillekin, jotka haluavat tehdä hyvää, terveellistä ja riittoisaa arkiruokaa.

Vapun kevyeen tonnikalalasagneen tarvitaan:

*Noin 12 lasangelevyä

*150g juustoraastetta

tomaattikastike

*keskikokoinen sipuli

*1-2 valkosipulinkynttä

*loraus oliiviöljyä

*2 tlk (a´400g) tomaattimurskaa

*2tlk (a´200g) tonnikalaa öljyssä

*suolaa, mustapippuria

*pari ripausta cayannepippuria tai chilijauhetta

*1/2 tlk paprikajauhetta

*basilikaa tai oreganoa

Juusto-pinaattikastike

*1/2 dl vettä

*300g pakastepinaattia

*400g raejuustoa

*ripaus suolaa, mustapippuria

Ohje

Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Silppua sipulit ja kuullota pannulla tilkassa oliiviöljyä. Lisää sekaan tomaattimurska ja valutettu tonnikala sekä mausteet. Anna kiehua miedolla lämmöllä 10min.

Valmista seuraavaksi juusto-pinaattikastike. Laita kattilaan vesi ja pinaatti. Anna kiehahtaa niin, että pinaatti sulaa. Lisää joukkoon raejuusto ja sekoita, älä keitä kastiketta enää. Mausta ripauksella suolaa ja pippuria. 

Levitä voidellun uunivuoan pohjalle lasangelevyjä niin, että se peittyy. Lisää päälle puolet tomaattikastikkeesta ja ripottele 1/3 osaa juustoraasteesta. Lisää kerros lasangelevyjä ja päälle 2/3 osaa juusto-pinaattiseoksesta, jonka päälle 1/3 osa juustoraasteesta. Levitä vielä yksi kerros lasangelevyjä ja päälle loput tomaatti- sekä pinaattikastikkeesta.

Siirrä vuoka uuniin. 30 minuutin päästä lisää loput juustoraasteesta lasagnen pinnalle ja jatka paistamista noin 15 minuuttia. Anna lasagnen vetäytyä vähintään 15 minuuttia ennen tarjoilua.

 

 

Tuli hyvää! Sopi hyvin kevyempään viikonloppuun ja jäi vielä arkiruuaksi maanantaillekin.

Kirjassa vinkattiin, että lämmittäessä ruoka jopa paranee ja tämä oli todella hyvää vielä seuraavana päivänä. Odotan suitsutusta ja  tai jopa palvontaa tänään kotiin palaavalta mieheltäni jääkaapissa valmiina odottavasta annoksesta. 

Vapun suunnittelemiin Muurlan keittiösarjaan voi tutustua muuten täällä. Meille on hankinnassa noi siniset kattilana ja vuokana väripilkuiksi keittiöön. 

Ja tiedoksi muuten, että rouva Pimiä ei syö näissä kuvissa tonnikalalasagnea, vaan kurkun jämiä aamiaiselta ;)

Kommentit (0)

Kun talomme oli rakenteilla, ajattelin, että tulen rakastamaan tätä näkymää. Viimeistä nousua matkalla juna-asemalta kotiin. 

Pitkänkin päivän jälkeen se motivoisi yrittämään vielä enemmän. Muistuttaisi, että 12-vuotiaasta asti yritteliäs elämäntapa ja sittemmin ympäripyöreät päivät yrittäjänä ovat kannattaneet.

Ennen tätä olen asunut koko ikäni alle sataneliöisissä asunnoissa, kämpissä, solussa kaverin kanssa. Mitään kodinhoidon malliesimerkkejä ne eivät olleet, mutta vielä 90 neliössä kaaos tuntui hallittavalta. Parissa tunnissa sen sai taltutettua, siihen riitti usein yksi arki-ilta. Joskus ihan pelkkä huumorikin.

Kun mietimme muuttoa edellisestä kodista, mieheni olisi halunnut muuttaa pääkaupunkiseudulla lähemmäs työpaikkaansa. Minä olin kiintynyt tähän pikkukaupunkiin, johon olin juuri saanut rakennettua sosiaaliset verkostot.  En jaksaisi enää yhtäkään leikkipuistoverkostoitumista. Ja täältä saisimme enemmän neliöitä. Muun muassa näin perustelin tänne jäämistä.

Kun löysimme ystäviemme kanssa sopivan tontin, päätimme rakentaa talot vierekkäin.

Ja olemmekin helkkarin onnekkaita. Lapsille on aina joku kaveri omassa pihassa, lastenhoitoapua ja kimppakyytejä harrastuksiin tarjolla. Skumppa ja lenkkiseuraakin meille aikuisille.

Jos sellaiselle olisi vain aikaa.

Nuorin kolmesta lapsestamme syntyi vajaa puoli vuotta ennen talon valmistumista. Asuimme tuolloin väliaikaiskämpässä kerrostalokolmiossa, jonne olimme hinanneet vain uuteen kotiimme tulevat tavarat. Äitiysvapaalla aika kolmen lapsen ja lähinnä blogiin liittyvien työjuttujen kanssa tuntui riittävän nipinnapin, mutta ajattelin, että elämä helpottuu, kun saamme tilaa ja kaikille tavaroille oikeat paikat.

Omakotitalon työmäärästä valittaville kuittasin kintaalla; olihan minulle sanottu myös, että vauvan äiti ei voi tehdä töitä. Tai pienten lasten äiti ei voi tehdä iltatöitä. Ja lähtökohtaisesti suurin osa vähän säätämistä vaativista asioista tuntuu nyt olevan aina joillekin vaikeita.

Uskon, että suurin osa asioista on järjestelykysymyksiä. Myös yhden omakotitalon siistinä pitäminen.

Kuinka väärässä olinkaan.

Sisustuksen toteuttamisen alkuhuumassa ja vierasrumbassa siivoaminen oli aluksi maanista. Kun arki alkoi ja jäin lusimaan äitiyslomani loppupätkää, totuus paljastui. Talon, edes kohtuullisesti siistinä pitäminen, oli vauvan sekä kahden vanhemman lapsen kaverilaumoineen kanssa toinen virka. Vauvan huonoina päivinä kahlasin lopulta samanlaisisten vaatekasojen ja tiskivuorien keskellä; entiseen verrattuna ne vaan täyttivät entistä isomman alan. 

Konmaritin tavaraa tasaisin väliajoin tavaraa, jotta se ei olisi ainakaan siisteyden tiellä. Loputtomiin ei sillekään ollut aikaa. Vauvan päiväunien aikana sain konmaritettua yhden lastenhuoneista, loppukämppä jäikin sitten siksi herran haltuun.

Mies halusi näyttää esimerkkiä, kun jäi vuorostaan vauvan kanssa kotiin. Hän puunasi kämpän priimakuntoon esimerkiksi meille kotona makaaville valittajille.

Kolmen viikon kuluttua tulin töistä tiskivuorien ja pyykkikasojen keskelle. Kuulema kukaan muukaan ei tehnyt mitään, niin ei hänkään enää jaksanut. 

Kun molemmat palasimme töihin, olemme sietäneet vaihtelevasti kaaosta. Yleensä jossain vaiheessa toisen mitta tulee täyteen, jolloin se joko aloittaa a) sen maanisen siivoamisen b) syyllisen etsimisen sotkuille (tämä varsinkin väsyneenä).

Ja eikö se yleensä mene niin, että toisen sotkut ovat aina suurempia kuin omat?

Kahdet erilaiset siivousmetodit (joille ennen jaksoimme nauraa) ovat korostuneet.

Jos mieheni siivoaa, jääkaapin pinnoilta voi vaikka syödä. Itse yritän siistiä paikat kohtuukuntoon, jotta aikaa jäisi myös vapaapäivinä vaikkapa ihan jälkikasvun kanssa hengailulle. Minä aikataulutan vapaata päässäni, mies voisi taas aloittaa suursiivouksen heti paikalla. 

Molemmilla varmasti pointtinsa, mutta en ymmärrä, miten kaksi suhteellisen täysijärkistä ihmistä on voinut käyttää niin monta (hukattua) tuntia, niin monta (tarpeetonta) loukkausta riitelyyn aiheesta siivoaminen?!? 

Luulin, että löytäisin vertaistueksi jotain tutkimusta, näistä lapsiperheissä riidellään eniten -otsikon alta, mutta äkkiseltään en löytänyt.  Riidoista raha-asioissa lapsiperheissä löysin sitä vastoin paljon tarinoita. 

Joinakin viikkoina organisointi ja työnjako osuu toki meilläkin nappiin. Molemmat tekevät sen verran, mikä tuntuu toisesta ja itsestä riittävältä ilman, että molemmat ovat aivan loppu. Yleiset tilat pidetään kutakuinkin puhtaina, eikä omia huoneita päästetä lojuvia leluja tai satunnaisia vaatekasoja lukuun ottamatta räjähtämään.

Mutta sitten tulee työmatka, vatsatauti tai venynyt työprojekti. Siis ihan se tavallinen elämä.

Pyhien takia nelipäiväiset työviikot ovat yrittäjälle niitä pahimpia. Samat työt (jota usein riittää jokaiselle päivälle se yli kahdeksan tuntia), pitäisi tehdä alle viidessä päivässä. Viime viikko oli vapun takia juuri sellainen. Vain työskentelin vappupäivän illan, tein lisäksi töitä seuraavat kolme vuorokautta 16-18 tuntia. Viikon päätteeksi oli ylimääräisiä lasten harrastusmenoja. Lauantai-aamuna heräsimme todellisuuteen, jossa talon jokainen huone oli potenssiin aika paljon pahempi kuin tämä Laura Friman -postauksen kotikaaos. Eteisestä löytyi peruskaaoksen lisäksi piknik-kori vapulta, joka oli yhä purkamatta.

Ja mikä onkaan oivallisempi tapa aloittaa se odotettu lepopäivä, kun vanhempien kilpasyyttely siitä, kuka on jättänyt mitäkin tekemättä ja kenellä on ollut enemmän kiire! 

Kaasutin riidan keskeltä ystäväni babyshowereihin, jossa nuokuin loppuajan epäkohteliaasti sohvalla. Olin nukkunut viikon aikana ehkä 20 tuntia ja en enää saanut pidettyä silmiä auki. Vieraiden lähdettyä vollotin lopulta väsymystä odottavalle äidille. Todella aikuismaista tämäkin.

Kotona oli loppuillasta aika vaisua. 

Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä nukutaan vihdoin kunnon yöunet. Sunnuntaina molemmat siivoilevat sovittelevasti lasten harjoituskuskausten lomassa.

Sunnuntai-iltana kämppä on siivottu pintapuolisesti (näissä kuvissa), jos siis ajatellaan yläkertaa. Mies jatkaa sovittelevasti pyykkirumbaa kodinhoitohuoneessa, kun istahdin kirjoittamaan blogia, jonka piti käsitellä aivan muuta kuin tätä asiaa. Mutta.

Joskus se käy mielessä.

Mitä helvetin järkeä raataa niska limassa taloa varten, josta ei ehdi nauttia, jota ei ehdi/jaksa siivota? Koti, jonne, piti mahtua vihdoin kunnolla kaikki vieraat, mutta ensimmäisen tuparivuoden jälkeen ajatus yövieraista on tuntunut uuvuttavalta. Koti, joka näyttää kolme tuntia viikossa siltä, miltä sen oli joskus ajatellut näyttävän.

Meidän etuoikeutettujen hemmoteltujen länsimaisten ihmisten ongelmia, tiedän. Asiat voisivat olla paljon huonomminkin.

Mutta joskus länsimainen kusipääkin voi pyytää vertaistukea.

Miten teillä on ratkaistu kodin siivousjärjestelyt?

Ja onneksi tänään on maanantai. Uusi viikko täynnä mahdollisuuksia, hei! 

Ja kun kaikki alkaa taas alusta.

Kommentit (22)

Emilia S.
Liittynyt14.12.2016

Jei, olisi ehkä pitänyt lisätä tuohon, että ei ole löytynyt sopivaa. Siis sellaista, jota varten kaikki siivoojaa varten tarvittava lisäsäätö olisi kannattavaa. Meidän elämä siivojan kanssa lipui tragikoomiseksi, josta varmaan kirjoitan vielä joskus erikseen.

mummovm53

Eikö lasiakin vois opettaa/ottaa mukaan kotitöihin. Yhteistä tekemistä. Myöhemmin hyvä kun ensin maltaa opettaa...sietää hitautta... erilaista tapaa toimia.

mummovm53

Eikö lapsia...piti kirjoittaa... ja koiran kanssa koti ei pysy järjestyksessä vieläkään vaikka lapset ovat lentäneet pesästä .

Emilia S.
Liittynyt14.12.2016

Joo, isommat siivoaa omat huoneensa. Esikoisella on lisäksi roskien viemistä ja muuta viikkorahan vastikkeeksi. Teinit laitan täpöllä sit hommiin ! :)

Vierailija

Ensimmäiseksi kannattaa ymmärtää, että se omakotiunelma on myyntipuhetta. On äärimmäisen naiivia kuvitella, että elämä muuttuu joksikin iloksi, kun saa sen unelmakodin. Olen aina ihmetellyt niitä, jotka oikeasti uskoo noi myyntipuheet. Tottakai se elämä vikoineen kaikkineen muuttaa mukana uuteen kotiinkin. Kun me muutimme uuteen 200 neliön omakotitaloon, olin kieltämättä samassa tilanteessa, mietin miten jaksan pitää kaiken kunnossa. Kunnes ymmärsin, että tämähän on tehty koko perheelle kodiksi. Ensinnäkin, ei messutaloksi, eikä vain minulle, siispä lapset osallistuvat siivoukseen ja muihin kotitöihin. Toki pitää nähdä vaivaa, että opettaa lapset siivoamaan, mutta se nyt kuuluu kasvatustyön. Lisäksi pitää hyväksyä se, että lasten jälki ei vastaa aikuisen tekemää, mutta epätäydellisyys kuuluu elämään kaikissa muodoissaan. Kodin pitää olla asukkaidensa näköinen. Vaikuttaa, että tämä "unelma" ei todellisuudessa ole kenenkään koti.

Emilia S.
Liittynyt14.12.2016

Kiitos viestistäsi. Kyllä tää talo on normioloissa vähän liikaakin asukkaidensa näköinen :D

PikkyMyy

Olen kolmen pojan äiti, harrastuksiin kuskaava, kolmivuorotyötä tekevä hoitaja. Rakensimme talon kaks vuotta sitten ja alusta asti oli selvää että talosta tulee simppeli ilman yhtään "hulppeaa" neliötä, niitä siis on nyt 134, 5h+k+khh+ s...Huushollimme on siisti kun kaikki tekee osansa. Pojat petaa sänkynsä aamuisin ja kerta viikkoon siivoavat huoneensa. Miehen kanssa tykätään pitää järjestystä, molemmat hoidetaan pyykkiä ja siivotaan keittiö. Iltaisin ennen nukkumaanmenoa järjestellään paikat. En käsitä miten tiskivuoria voi tulla jos omistaa tiskikoneen? Samoin pyykit, kone pesee, kuivuri kuivaa ja kuivurista vaatteet kaappiin... Imuroidaan kerta-kaks viikkoon ja samalla pyyhkäisen tasoilta pölyt. Ei se sen kummempaa rakettitiedettä ole... Toki jos haalii jatkuvasti jos jonkinlaista kissaristiäistä vapaa-ajalle ja sitten valittaa ettei ehdi tai jaksa, on silloin peiliin katsomisen paikka.

Emilia S.
Liittynyt14.12.2016

Nostan hattua, vuorotyö ei ole varmasti helpoin järjestely lapsiperheessä, mutta hyvin olette saaneet kaikki toimimaan. Kissanristiäiset on siis mun työ, jotka on mun iltavuoroja ja jolla laskut myös maksetaan :)

Vierailija

Ei tässä mitään viisastelua pyydetty... kiva jos sulla onnistuu, mutta toisten liiskaaminen siinä samalla ei ole ok.

Vierailija

Siis eihän omakotitalossa ongelma ole sisätilojen siivous, vaan kun pitäisi ehtiä ulkonakin touhuta! Ajaa nurmikko, luoda lumet, putsata rännit, haravoida jne... vuosia tuota jaksoin, kunnes päätin/myönsin, että vapaa-ajallaan voisi tehdä muutakin kuin hoitaa kotia.

Vierailija

Opettele elämään tässä hetkessä. Ole läsnä lapsille, miehellesi ja itsellesi. Älä elä sitten kun elämää = sitten kun kaikki on siivottu ja siistiä. Elämä on tässä ja nyt. Siihen kuuluu epätäydellisyyden sietäminen. Rentoudu. Pysähdy. Ei siivoaminen ole se pääasia. Pääasia on luoda rakastava, lämmin koti koko perheelle. Olla oikeasti läsnä läheisille.

Emilia S.
Liittynyt14.12.2016

Ehdottomasti ihmiset ja yhdessäolo ovat tärkempiä kuin siivous. Sitä olemme toteuttaneet turhankin hyvin ;) (näkyy siisteystasossa)

Täti Violetti

Onpa syyllistäviä kommentteja! Minäkin suosittelen koko perheen valjastamista kodin kunnossapitoon, mutta ymmärrän myös mietteesi siitä oliko se iso, ihana, huolella suunnitellun puutarhan ympäröimä omakotitalo kaiken sen energian ja ajan ja raatamisen arvoinen haave. Lohdutan sinua sillä, että kun lapset ovat lentäneet kotipesästä ja ainakin toinen puoliso, jos ei molemmat, matkustaa lähes kaikki arkiviikot niin sitten koti pysyy ihanan siistinä😜

Emilia S.
Liittynyt14.12.2016

Hih, hyvältä kuulostava järjestely teillä :) Meillä pienin tosiaan vasta päälle vuoden, mutta esikoiselle ollaan jo kotitöitä annettu. Vastuuta niistä iän (ja viikkorahan suuruuden) mukaan.

Vierailija

Meillä 8 h +keittiö ja iso kodinhoitohuone. Kuusi henkeä. Kaaoksen ennaltaehkäisy on tärkein juttu. Kaikki aina heti paikalleen. Tiskit heti koneeseen jne. Meillä pyörii tiskikone 2-3 ja pyykkikone 2 kertaa joka päivä. Lapset laittaa omat tavaransa paikalleen. Ruuat netistä. Lehtiä ei tule. 1-2 h kotitöitä vuorokaudessa riittää, per aikuinen. Meillä mies on yrittäjä ja itse teen kahta työtä ja kaikki lapset harrastaa, mut ihan hyvin riittää aika. Tsemppiä!

150neliöö

Kuulostaa todella tutulta! Oon huomannu, että jos haluun kodin pysyvän suhteellisen siistinä, saan siivota ihan koko ajan ja kävellä lapsen perässä. Ei pieni lapsi vielä osaa saati jaksa kauaa siivota. Meillä kun on vilkas pojanviikari. Olohuoneen pöytä on siisti 10min, kunnes täyttyy leluista. Siellä ne lapsetkin on missä aikuiset. Myönnän, että meillä on paljon turhaa tavaraa, mutta ei elämä voi olla pelkkää siivousta. Antaa välillä olla ja sitten taas siivoaa. Haaveilen tulevaisuuden pikkukodista nurmettomalla pihalla :D.

Emilia S.
Liittynyt14.12.2016

Ehkä juuri tämän takia kamelin selkä katkeaa ja kaaos alkaa kertyä. Kun ei jaksa koko ajan kerätä tavaroita toisen perässä. Tavaroiden poistaminen toki aina auttaa, mutta ei tähän asiaan. Aika vissiin tuo jotain muutosta. Eläkepäiviä (ja kerrostaloa)kohti :)

Emilia

Saa kyllä nähdä tuleeko itse koskaan muutettua omakotitaloon kun tällaisia tarinoita aina välillä kuulee :D Tuntuu että omassa 90 neliön kerrostalokämpässäkin on usein ihan tarpeeksi siivoamista ja laittamista. Itse olen aina pyrkinyt siihen ettei hirveästi energiaa uhraisi sotkun murehtimiseen ja koittaisi nauttia kodin hyvistä puolista sotkun keskelläkin. Ja tavarat aina paikoilleen heti käytön jälkeen, se helpottaa vähän! Ihanan siistiltä ja valoisalta teidän koti näyttää :)

neito

Meillä ainakin tuota kamojen leviämistä hillitsee se, että kun on jotain tavaraa/rompetta käyttänyt, niin sitä mukaa se palautetaan säilytys paikalleen, kun ei enää käytä ko. tavaraa. Lisäksi mahdollisuuksien mukaan hillitä / vähentää tavaran määrää. Keittiön osalta niin, että kun on syönyt, niin lopuksi käytetyt astiat heti tiskikoneeseen odottamaan, jos pöydällä murusia, niin rätillä pikainen puhdistus ko. kohdasta, jossa murut ovat. Lapsien osalta, ikätason mukaiset vaatimukset. Lapsiltakin voi vaatia palauttamaan käyttämänsä tavarat samantein paikoilleen tai laittamaan niitä tiskikoneeseen. Puoliksi pidetyille vaateille on meillä sovitut paikat (kaapissa), ja vaatteita ei levitellä muille.

Meillä esim. sääntönä, että olohuoneen saa laittaa mullin mallin, mikäli lapset ITSE siivoavat jäljet, kun lopettavat ko. leikin. Jos näin ei tapahdu, niin sitten olohuonetta ei lupa laittaa mullin mallin. Kannattaa ehkä miettiä omia / perheen tottumuksia siten, että saisi tavarat pidetty suht helposti oikeilla paikoilla, kun niitä ei käytetä. Onko tavaroiden säilytys paikka järkevä suhteessa siihen miten usein tai missä ko. tavaraa käytetään? Ehkä yhteisesti mietityt säännöt / rutiinit asioiden suhteen voisivat auttaa. Se mikä toimii yhdellä ei toimi toisella. Jokaiselle perheen jäsenelle voisi ehkä sopia sopivat tehtävät, jotta elämä sujuisi mahdollisimman helposti kaikien osapuolten osalta. :)

Seuraa 

MITÄ?

Sivuraiteilla -blogi jatkaa viihteen maailman ilmiöiden ja ihmisten käsittelemistä siitä, mihin Radalla-palsta jää. Elämääkin täällä eletään ja ihmetellään - välillä myös skumppalasin kera.

KUKA?

Emilia Saloranta on kolmekymppinen toimittaja, jonka mielestä viihde on ihmiselle hyväksi.

YHTEYS?

empuntemputjatarinat@gmail.com

Blogiarkisto

2018
2017

Kategoriat