Kirjoitukset avainsanalla elämä

Kirjoitin joskus, kun suomalaisia tähtiämme on menehtynyt, että olen arkaillut kirjoittaa heistä muistoja. Se on tuntunut omaisten yksinoikeudelta ja jollain asteella kuoleman gloryhunttaamiselta.

Vielä absurdimpaa olisi alkaa muistella tyyppiä, jonka olet nähnyt kerran koriskentällä, joten jätän sen nyt kaiken kunnioituksen nimissä tekemättä. 

NBA-legenda Kobe Bryantin, 41, ja hänen 13-vuotiaan tyttärensä Giannan sekä seitsemän muun hengen vaatinut helikopterionnettomuus oli kuitenkin tragedia, joka vei kyllä meikäläisenkin yöunet. Varsinkin kun oma puoliso on tulossa sieltä suunnalta työmatkalta, eikä kone ole saanut lentolupaa huonon sään takia, niin yöllä omatkin ajatukset alkoivat kiertää vielä villimmin kehää.

Elämä kun on yhtä hauras ja sattuman varassa olit kansallissankari tai et. Joka tapauksessa Pohjois-Amerikka menetti heistä yhden merkittävimmän. 

Kobe Bryant oli niin suuri tähti, että hän edusti lähes kaikille urheilufanille jotakin. Minulle hän oli tyyppi, jonka ansiosta ymmärsin, miten suuri ja merkittävä laji koripallo on Pohjois-Amerikassa. Bryantin molemmat pelinumerot 8 ja 24 on jäädytetty Staples Centerin, Los Angeles Lakersin kotihallin, jossa eilen illalla oli Grammy-gaala. Koben merkityksellisyydestä amerikkalaisilla kertoo myös se, ettei ollut juuri puheenvuoroa, jossa häntä ei olisi mainittu. Gaalan juontanut Alicia Keys ja laulaja Lizzo omistivat heti alussa ohjelmanumeronsa koripallotähdelle.

Vuonna 2014 Kobe Bryantin pelinumerot 8 ja 24 eivät luonnollisesti olleet hallin katossa.
Vuonna 2014 Kobe Bryantin pelinumerot 8 ja 24 eivät luonnollisesti olleet hallin katossa.

Olen ollut kaksi kertaa katsomassa Staplesissa Lakersien kotipeliä. Jälkimmäisellä kerralla Koben, joka pelasi koko 20-vuotisen NBA-uransa Lakersissa, puuttumisen huomasi ja tunnelma hallissa oli vaisumpi. Kobe oli lopettanut edellisenä keväänä ja seura ei ollut saanut hankittua tilalle yhtä suurta johtotähteä. Tai Koben kaltaista seuraikonia tuskin pystyy paikkaamaan kukaan. Sittemmin Lakers osti LeBron Jamesin ja se nosti lippujen hinnat taivaisiin. Emme raskineet viime reissulla mennä katsomaan, onko hän saanut Lakers-hallin taas entisenlaiseen hurmokseen.

Meidän jannu sai Koben pelipaidan matkamuistoksi. Kuva otettu vuonna 2016 Walk of Famelta.
Meidän jannu sai Koben pelipaidan matkamuistoksi. Kuva otettu vuonna 2016 Walk of Famelta.

Minun heikkous ovat nämä Jenkkilän urheiluareenoiden fanikaupat. Kobyn numeroilla 8 ja 24 myytiin tuotteita vielä uran päättymisen jälkeen.
Minun heikkous ovat nämä Jenkkilän urheiluareenoiden fanikaupat. Kobyn numeroilla 8 ja 24 myytiin tuotteita vielä uran päättymisen jälkeen.

Jos mahdollista entistä traagisemman onnettomuudesta tekee se, että uran päättymisen jälkeen Kobe ja juuri ammattikoripalloilijan urasta haaveileva Gianna-tytär viettivät paljon aikaa yhdessä. Kobe ilmeisesti oli vahvasti mukana tyttärensä koripallojoukkueen valmentamisessa ja koripallopeliin he olivat matkalla myös sunnuntai-aamuna. Myös joukkueen päävalmentaja menehtyi turmassa.

Kobella ja Vanessa-vaimolla oli neljä tytärtä, joista vanhin on 17 ja nuorin syntyi viime kesänä. Kun uutiset eilen tulivat, pelkäsin ensin, että onko turmakopterissa ollut Kobe ja lapset? Jokaisen äidin painajainen menettää kaikki. 

Vaikka Kobe ei ollut mikään pyhimys, niin en pysty lukemaan kuivin silmin, miten kauniisti Kobe kirjoitti Instagramissaan tyttäristään ja vaimostaan. Ehkä tämän sinkoilevan ajatusvirtani pointti on, että jos maanantai tuntuu liian maanantailta niin kannattaa käydä lueskelemassa ja katsomassa perhekuvia Koben Instagramissa (kobebryant). Sen jälkeen tuntuu etuoikeuteltulta, että sai herätä rakkaittensa kanssa tähänkin viikkoon. 

Etuoikeutettua viikkoa siis meille kaikille!

Aikaisemmat;

R.I.P Hanna-Riikka Siitonen

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Heräsin aamulla valmiiksi väsyneenä edellisestä viikosta sohvalta, johon nukahdin. Ärähtelin lapsille, jotka tilailivat aamupalaa, että herätäänkö nyt ensin.

Kävin päässäni läpi jääkiekkovarusteiden sijaintia, jumppapukujen puhtausastetta. Laskin montako tapahtumaa ja kuskaskierrosta heitämme tänään samalla, kun katson pienimmän kanssa muumikirjaa. Blogikin jäi eilen kesken, pakko löytää päivästä joku väli tehdä töitä.

Tunnin kuluttua mies päästi minut nukkumaan vuorostaan tunniksi.

Sen jälkeen torkutan ja kurkin epätoivoisena puhtaiden pyykkien kasaa, joka on seissyt makuuhuoneen lattialla toista viikkoa. Onkohan siinä mitään sopivaa äiti-lapsi -jumppaan. Tiedän, että piristyn, kun saan lapsen rattaisiin ja pääsen hölkkäämään kohteeseen, mutta jotenkin ulkovaatteiden pukeminenkin tuntuu ylivoimaiselta.

Anna itselleni luvan olla kännykällä seuraavaan torkkuun, vaikka siitä seuraakin kiire.

Näen sen heti Facebookin avaamisen jälkeen. Joku on kuollut. Kylmä hiki nousee pintaan. Todennäköisesti joku, jonka minäkin tiedän. Aiheeseen liittyviä postauksia on niin monta.

Pian se löytyykin. Aika pysähtyy.

Hetkeksi.

Mies avaa oven. Karavaanin pitäisi lähteä liikkelle.

Arvaa mitä? Muistatko?

Mieskin muistaa, vaikka istuivat iltaa joskus vain ohimennen jossain työtilaisuudessani.

Kysyn kaveriltani, mitä on tapahtunut.

Olen järkyttynyt ja surullinen.

Miten parhaassa iässä olevia työtuttujani on menehtynyt yhtäkkiä puolen vuoden sisään näin monta? 

Avaan menehtyneen Facebook-profiilin. Hävettää. Hän on käynyt mielessäni vuoden aikana muutaman kerran, mutta ei niin paljon, että olisin vaivautunut tsekkaamaan hänen profiilinsa.

Tsekkaan sähköpostit. Viimeinen mailiketjumme on puolentoista vuoden takaa. Sen jälkeen en tainnut häntä nähdä. Mietin kyllä muutaman kerran, että onkohan hän vaihtanut alaa. Ilmeisesti ei ollut.

Lauantain arkisuus ei tunnu taas niin ylivoimaiselta. On etuoikeutettua elää. Miksi aina pitää saada muistutus elämän toisesta ääripäästä, jotta muistaa arkisenkin kauneuden. 

Näin iltapäivällä blogipostaus uudesta tv-sarjasta tuntuu taas tällaisten uutisten jälkeen turhanpäiväiseltä.

Sosiaalisen median aikakaudella, olen menettänyt isäni ja molemmat mummoni. Kaksi entistä valmennettavaani ja useita työtuttuja. Joka kerta olen miettinyt, pitäisikö päivittää jokin muisto, todiste siitä, miten tämä ihminen oli minulle totta. 

Läheisimpien tregedioiden kohdalla se on tuntunut surussa turhalta. Muiden kohdalla taas on tuntunut, onko minulla oikeutta muistella julkisesti, sillä emmehän me olleet niin läheisiä? Olisiko se tekopyhää?

Olisi kyllä myös epäinhimillistä, jos tällaiset uutiset eivät järkyttäisi. Ja toisaalta minua lämmittivät kyllä muistot, joita kaukaisetkin tutut ovat kertoneet poisnukkuneista läheisistä. 

Irina taisi laulaa, että kauniimmin muistoissa elää. Arkisillakin lauantai-kohtaamisilla voi olla niissä merkitystä. Uskalletaan elää ja muistaa.

Terveiset sinne taivaaseen <3

 

Kommentit (0)

Seuraa 

MITÄ?

Sivuraiteilla -blogissa liikutaan kurahousuviidakosta Cheekin kainaloon, tehdään tukka takussa haastatteluita punaisilla matoilla, juodaan liikaa pepsiä ja katsotaan liian myöhään Netflix-sarjoja. Blogi jatkaa usein viihdemailman tapahtumien ja ilmiöiden peilaamista siitä, mihin Me naiset -lehteen toimittamani Radalla-palsta jää.

Ja koitetaan löytää kuulua tasapainoa tämän kaiken välillä.

KUKA?

Emilia Saloranta on kolmekymppinen yrittäjä-toimittaja-tietokirjailija ja kolmen lapsen äiti, jonka mielestä viihde on ihmiselle hyväksi.

YHTEYS?

empuntemputjatarinat@gmail.com

INSTAGRAM

galawoman

Blogiarkisto

2020
2018
2017

Kategoriat

Instagram