Kirjoitukset avainsanalla elämäntapamuutos

Monilla alkaa lomien jälkeen ja ilmojen viiletessä liikunta-arki. Itsekin palasin elokuun puolella taas salille fustraamaan omavalmentajan kanssa. Myös aikuisten voimistelujoukkueemme aloitti harjoittelun taas yhdessä kesätauon jälkeen.

Määrällisesti liikuntamäärät ovat minulla elämäntapamuutoksen jälkeen pysyneet samana (kolme kertaa viikossa). Liikun tuon verran kesät talvet loma-aikoineen.

Kesäloman lopulla kävin tosin pelaamassa tennistä ”ylimääräisen” liikuntakerran viikossa. Periaatteessa neljännen liikuntakerran järjestäminen ei olisi vallan mahdotonta, sillä kuopus täytti juuri kolme. Tällä viikolla hänellä alkaa ihan omat jumpat, joita hän on kovasti odottanut (tähän asti olemme olleet vanhempi-lapsi ryhmässä). Tämä vapauttaa minulle sen ylimääräisen tunnin lenkkiaikaa, eli neljännen liikuntakerran. Tämä tulisi samalle päivälle fustra-aamun kanssa, joten menisi vielä samoilla verkkareilla.

"Kuopuksen harrastus vapauttaa minulle viikossa tunnin omaa lenkkiaikaa"

Olen fustrannut myös kesällä kerran viikossa keskenäni. Huomasin monissa liikkeissä eron, kun palasin treenaamaan omavalmentajani Kimmon kanssa. Yksin harjoitellessa kuvittelee helposti olevansa oikeassa asennossa, mutta monissa liikkeissä todellisuuden ymmärtää viimeistään, kun omavalmentaja tuo vertailun vuoksi fustra-keppin oman asennon tueksi.

Kuten näette, suora linja ei ole ihan vielä täydellisesti hallussa! 

 

Vierastan vähän sanaa liikuntahaaste, vaikka sen tuohon otsikkoon laitoinkin. Viime vuosina liikunta on ollut minulle lähinnä jaksamista ja toki myös painonhallintaa tukeva arjen piristys.

Pienen treenimuodon kuitenkin lisään tälle syksylle. Nimittäin kylkilihasten harjoittamisen. Ohjausvuosien jälkeen olin unohtanut ne nimittäin käytännössä treeneistä kokonaan. 

Kimmo lisäsi fustraohjelmaan sivulankutuksen, josta otimme aikaa. Itse olen tehnyt lenkin jälkeen salilla nyt muutamaa kylkeä vahvistavaa (ja toivottavasti myös kiinteyttävää) liikettä. Kylkien osaltakin fustrassa edetään helposta vaikeampaan.

Ajattelin siis lisätä syksyn liikuntarutiineihin joustavasti tuon neljännen liikuntakerran, eikä olisi haittaa jos vyötäröltä lähtisi muutama sentti ja kylkilankutuksen kesto pidentyisi mukavasti.

Tämä on ensimmäinen varsinainen kaventumiseen tähtäävä toimenpide dieettielämän lopetettuani, joten pidän tavoitteen maltillisena.

Kiitos fustran ryhtini on kuitenkin parantunut viimeisen vuoden aikana. Foreverillä on tarjolla ilmainen liikeanalyysi, jossa voi testata lähtötason ja kehityskohteet. Mietin, jos kävisin tekemässä sen tuomaan lisämotivaatiota?

Fustran hinnoista kyselleille tiedoksi. Tälle syksylle fustralla on nyt vihdoin tarjolla pienryhmäohjausta (hinta on yksilöohjausya huokeampi), joka sopii myös kaverin kanssa treenaamisesta nauttiville.

Mitä teidän liikuntasyksyn suunnitelmiin muuten kuuluu?

 

 

Kommentit (0)

Tunnustan.

Astuin taas vaaálle.

Tapahtumaa edelsivät voimisteluharjoitukset, jossa kuvasimme tulevaa kisaohjelmaamme.

Kuvaus ahdisti, sillä tunsin viikonloppuna vietettyjen lasten synttäreiden herkut oksennuksen makuna kurkussa ja kiristävinä treenitrikoina. Olotilana, johon en ollut halunnut enää ikinä päätyä.

Kun kirjoitin päätöksestäni lopettaa laihdutus ja muuttaa hitaasti elämäntapoja, minulta on kyselty tasaisin väliajoin, miten se sujuu?

Havahduin, että päätöksestä on aikaa jo puolitoista vuotta.

Koko elämäni painoni on jojoillut, mutta vasta kolmannen lapsen syntymän jälkeen paino jäi 63-65 kilon tienoille, ylemmäs kuin koskaan aikaisemmin raskauksia lukuun ottamatta. 163 senttisenä olen normaalipainon ylärajoilla, mutta halusin pysäyttää jojoilun painoa hitaasti ylöspäin hinaavan vaikutuksen. Siinä olen onnistunut.

Mutta toisaalta sopivan liikuntarytmin löytäminen, kasvisten lisääminen, lounaan laadun parantaminen, puolimataronharjoittelu sekä sen juokseminen ja alkoholin käytön vähentäminen yhteen kertaan kuukaudessa (käytännössä lopetin vähäisenkin tissuttelun, kerron tästä myöhemmin) eivät ole vieneet painosta grammaakaan.

Toki oikeanlainen lounas ja sopiva määrä liikuntaa ovat auttaneet jaksamaan paremmin. Kun liikunnalle ja ruuanvalmistukselle kasvisten pilkkomisineen on viikkorytmi, niin niistä on tarvinnut stressata vähemmän. Tämä taas parantaa elämänlaatua. 

Päädyin käsittelemään millainen on hyvä elämäntapamuutos, kun tein Mariela Sarkiman ja Me naisten Yes I can -kampanjaan liittyvän onnellisuustestin.

Olen edistynyt sen hyväksymisessä, että missinmittaista minusta ei saa, vaikka elämäntapani ovat suhteellisen terveelliset.  En myös tunne enää syyllisyyttä satunnaisesta herkuttelusta, siinäkin olen edistynyt. Olen keskittynyt viimeisen 1,5 vuotta enemmän hyvinvointiini kokonaisvaltaisemmin. Samaan mihin Yes I can tähtää myös.

"Onko tuo yhtä lyhyt kuin leveä pötikkä todella minä?"

Kaikkeen minunkaan mieleni ei ole 1,5 dieetittömässä elämässä oppinut. Katson lähes kauhuissani lähes mitä tahansa minusta huomaamattani otettua valokuvaa tai videopätkää.

Onko tuo yhtä lyhyt kuin leveä pötikkä todella minä?

Samalla soimaan itseäni näistä ajatuksista. 

Silti tunsin itseäni voimistelun tapaista lyllerrystä muodostaessa katsoessa pakokauhua. Olin varma, että olen lihonut kesän aikana vähintään 15 kiloa - sorruin ja ryntäsin vaaálle.

65,1 kiloa.

Syksyn tullen, kun mietin seuraavaa puolen vuoden aikana opettelemaani elämämuutosta, tunnen halua luovuttaa ja ratketa vanhaan ystävääni pikadieettiin. Vaikka painoni ei ole noussut ja oloni on kohentunut tietyillä osa-alueilla viimeisen puolentoistavuoden aikana, niin tekisi mieli ratketa vanhaan ystävääni pikadieettiin tai paastoon. Vaikka tiedän, että se tie on lyhyt.

Elämäntapamuutosekspertit kannustavat aina vain jatkamaan itsepintaisesti uusia opittuja tapoja kuukaudesta ja vuodesta toiseen. Hengitän siis yhä vain syvään ja mietin tällä viikolla seuraavan elämäntapaani edistävän muutoksen, joka istuisi suhteellisen kivuttomasti arkeeni. 

Ja yritän olla tuntematta syyllisyyttä elämäntavasta, joka ei laihduttanutkaan, vaan keskittyä sen tuomiin hyviin puoliin. Jos jossain vaiheessa hitaan muutoksen myötä kiloja lähtee, ne lähtevät todennäköisesti lopullisesti.

lue myös:

Miten elämä muuttui, kun lopetin laihduttamisen?

Entä jos 63 (tai 65) kiloa onkin ruuhkavuosien ihannepainoni?

Optimaalinen liikuntaviikko juuri minulle

 

Kommentit (3)

Mermar

Voi, voi, jo on murheet 65 kiloisella kolmikymppisellä. Palataan asiaan kun olet 60 ja painat 85, niinkuin minä nyt. Eikä ole murheita vieläkään, ei rypyn ryppyä naamassa eikä muuallakaan.

annepa

Älä välitä tuosta pöljästä Mermarin kommentista! Kaikilla on oma hyvän olon paino ja omat päänsisäiset asiansa ja on ihan typerää vertailla "minä olen painavampi kuin sinä hähää mitäs siinä valitat luikero"!

Kirjoitat tuossa, että olet liikkunut kuitenkin säännöllisesti ja syöminenkin on parantunut. Oletko huomannut muutosta vaatteissa? Usein käy niinkin, että paino pysyy, mutta ympärysmitta muuttuu. Minusta sulla menee jo hyvin elämänmuutoksen kanssa, kun on jo vähemmän stressiä ja enemmän jaksamista.

Minä heitin painon ja laihdutuksen ajattelemisen pois. Minulle tärkeää on pysyä terveenä ja jaksaa tehdä asioita. Ruokarytmi mulla on ollut hyvä jo jonkin aikaa. Liikunta oli jäänyt pariksi vuodeksi kokonaan pois. Tätä ei kukaan usko, mutta en oikeasti liikkunut töiden jälkeen muuta kuin sohvalta vessaan ja sänkyyn. Ja olen toimistotyössä. Viime keväänä totesin, että nyt pitää alkaa liikkua tai kroppa hajoaa alta. Hakeuduin pienryhmään ohjattuun liikuntaan ja sen jälkeen olenkin liikkunut kerran viikossa. Liikunta voi olla haravointia, moottorisahausta, puolen tunnin porrastreeni veren maku suussa, kahvakuulaa, kehonpainojumppaa, lenkkiä, mitä vain. Nyt olen jo kahden liikuntakerran viikkotahdissa ja luulenpa että syksyn myötä vauhti vain kiihtyy. Ei siksi että on pakko, vaan siksi että haluan.

Painollani olisi varaa pudota aika paljon, mutta jos ei putoa, niin ei sitten. En saakeli soikoon ala laihduttaa! Pääasia olisi, että oloni on hyvä, jaksan kävellä, juosta, nostella ja vaikka remontoida ja olen terve.

Mariela
Liittynyt18.6.2018

Ihana, ajatuksia herättävä kirjoitus, Emppu. Niin se vaan on, että ne vanhat liiankin tutut ajatusmallit ja -kaavat hiipivät aika ajoin takaisin. Kuuntele sun sydäntä, sieltä ihan saattaa kummuta vastauksia (...tai ainakin vihjeitä niiden löytymiseen). Miksi haluat olla jonkun tietyn muotoinen, minkä se tekee sussa toiseksi? Minkä se muuttaa? Minkä haluut muuttuvan?

Ihanaa, että avoimesti kirjotat, keep on rockin', Girl! <3

Kun on pyristellyt vuoden pois aktiivisesta laihduttamisesta ja ruokaan liittyvistä säännöistä, tuntui ristiriitaiselle luoda itselle ruokaan liittyviä uusia rutiineja. 

Edes sitä yhtä uutta, muutoksiahan olen tehnyt koko entisen elämäni. Silti tein vuoden alussa yhden, mutta vain yhden muutoksen, josta suhteellisen helposti on tulossa osa tapaani elää.

Kuten edellisessä postauksessa kirjoitin, yltiöpäättinen dieettien kokeilu ja ravinnosta lukeminen myös opettanut paljon omasta kehosta. Tiedän, mitkä ruuat saavat jaksamaan, verensokerin pysymään tasaisena. Toisaalta tiedän myös comfortfood-sushilounaan, joilla saan sen kimuraisimman kansijutun käännettyä voitoksi.

Pääasiallisesti pyrin syömään näin; tilanteen ja tarpeen mukaan ilman suurempia rajotteita tai ruokalistauksia. Aika luonnollisesti tilanne on mennyt niin, että liikuntapäivinä syön useammin sushia ja otan lautaselle pastaa. Muina päivinä valitsen vähän useammin salaatin tai keiton. 

Tältä pohjalta mietin vuoden alussa, minkä omaa hyvinvointia lisäävän muutoksen voisin tänä vuonna tehdä? Viime vuonna onnistuin liikuntarytmin muokkaamisessa niin, että se luo hyvinvointia ja tukee jaksamista noin elämässä yleensäkin.

Voisikohan ruokailulle edes tehdä samaa temppua pienemmässä mittakaavassa, niin ettei homma lähtisi taas käsistä?  

Ennen kuin kerron tarkemmin vuoden alusta tekemästäni muutoksesta, haluan painottaa, että en halua sädekehää pääni päälle.

Jos olin näpäyttänyt itseäni jokaisesta kerrasta, jolloin olen miettinyt laihduttamista tai saanut itseni kiinni tekemästä dieettisuunnitelmaa, niin olisin mustelmilla koko nainen. 

Mutta. Tittidiii! Kansi uusiksi! Päätin vuoden alussa lisätä oikeasti kasvisten syömistä.

En siis tehnyt päätöstä, että pitäisi lisätä kasvisten syömistä. Vaan mietin oikeasti, miten voin lisätä kasvisten syömistä arjessa ja miksei juhlassakin.

Käytännössä lounaalla kasvisten syöminen ei ole ollut minulle tässä elämässä ongelma. Valitsen aika usein salaatin erilaisilla lisukkeilla, jos syön ulkona.

Kasviksettomuus liittyy enemmän kotona syötyihin lounaisiin ja päivällisiin. Eli suomeksi ihan vain laiskuuteen, sillä kasvisten pilkkominen vie aikaa, eikä varsinaisesti houkuta työpäivän jälkeen tai kesken kirjoitusprosessin. Pilkon lähes aina lapsille kurkkua ruuan kylkeen, mutta isompien salaattien tekeminen on varsinkin talvella jäänyt viikonloppuihin.

Mietinkin vuoden alussa käytännön kannalta, miten kasvisten ja juuresten pilkkomisesta tulisi vähemmän vaivattomampaa ja miten yleinen puolen kilon päiväsuositus tulisi täyteen.

Nyt kun kasvislisäyskokeilua on nyt takana reilu kolme kuukautta uskallan listata, millaiset keinot ovat toimineet kasvisten lisäämiseen meillä ja meikäläisellä. 

1. Pilkkomispäivät

Pilkon kaksi isoa rasiaa porkkanoita, kukkakaalia ja kurkkua sunnuntaisin, kun teen päivällistä ja yhtä ruokaa pakastimeen seuraavalle viikolle. Toinen pilkkomispäivä on keskiviikko-ilta, jolloin syömme yhdessä iltapalan (harrastusten vuoksi emme voi syödä joka päivä yhdessä, mutta meille on spotattu eri aterioita viikon ajalle, jolloin syömme aina yhdessä). 

Näin ollen, kun minä tai lapset odottelemme kukin yhdessä tai vuorollaan päivällistä, niin pahimpaan nälkään tulee vedettyä kasviksia, eikä jotakin muuta. Olen huomannut, että pilkkomispäivistä on pidettävä lähes orjallisesti kiinni, muuten menee taas maanantaina kurkkuhommiksi. Tämä onkin ollut tärkein muutos tässä prosessissa. Jos kamat eivät ole valmiina jääkaapissa, kiireessä niitä ei tule pilkottua, eikä syötyä.

2. Lounaspaikat

Lounasta viikosta riippuen noin 2-3 päivänä ulkona. Kuten sanottu lounaat eivät ole olleet jaksamisen kannalta ongelma, sillä usein ulkona lounaaksi on helppo valita ruokaa, joka on hyvää ja terveellistä, eli pitää myös verensokerin tasaisena ja auttaa jaksamaan. Vuoden alusta olen pyrkinyt syömään lounaan niin usein, kun mahdollista tällaisissa paikoissa. Superbowl, Pupu ja monet salaattilounasannokset olen todennut vallan toimiviksi, mutta ennen kaikkea myös hyvän makuisiksi. Elämä on liian lyhyt huonoille lounaille!

3.Vihersmoothiet 

Voin sanoa rakastavani yhtä vihersmoothieta. Se on Joe & Juice -ravintolan Joe´s green mile. Esitinkin alkuvuodesta itselleni kysymyksen? Miksi en sopisi useammin treffejä tuohon kyseiseen ravintolaan, kun kerta kyseessä on terveellinen tuote, josta oikeasti pidän?

En keksinyt oikeastaan yhtään järkevää syytä (tai no onhan smoothie kallis, 7,5 euroa), joten olen tehnyt treffejä Joesiin itseni ja muiden kanssa aikasempaa enemmän.

4. Aamut - drink your greens

Olisi ihana todeta, että alkuvuoden aikana olisin ihastunut niin tähän vihannesten pilkkomishommaan, että nykyisin teen itselleni joka aamu vihersmoothien ennen kuin muu perhe herää. Not.

Mutta olen surauttanut blenderissä kannullisen vihersmoothieta kaksi kertaa viikossa - keskiviikkoisin ja sunnuntaisin muun pilkkomisen ohessa. En ole onnistunut vielä täydellisesti kopioimaan tuota Joe´s green milen reseptiä, joten smoothieni on vielä tuotekehittelyvaiheessa. Positiivista tässä on ollut se, että keskiviikolta ja sunnuntailta on jäänyt seuraaville aamuille lasillinen vihersmoothieta, joten kahtena aamuna viikossa olen juonut osan vihreistäni heti aamusta.

5. Kasvisproteiinit

Kolmen kuukauden aikan olen huomannut, että mitä enemmän kasviksia olen syönyt, sitä enemmän liha on alkanut välillä tökkiä.

Huomaan, että olen luontaisesti alkanut valita useammin lautaselle kasvisproteiinia (pavut, pinaatti), mikäli sellaisia on tarjolla.  

Viime aikoina olen innostunut hakemaan salaatin Prisman salaattibaarista, jossa valikoimissa on myös hummusta ja falafel-pyöryköitä.

Tämä annos ei nyt ole kauppareissun jäljiltä kaunein,mutta päihittää monien lounaspaikkojen salaatit. 

Koska kyse ei ole edelleenkään laihduttamisesta en ole kytännyt painoani, vaan keskittynyt kuuntelemaan oloani. Ei varmaan ole mikään uutinen, että viikoilla, jolloin olen syönyt kasviksia ja valinnut lautaselle enemmän kasvisproteiineja ja kalaa, olo on ollut kevyempi ja aineenvaihdunta toiminut paremmin. 

Nyt jään katsomaan, milloin pilkkominen muuttuu automaatioksi ja elämäntavaksi. Kasviksia ja juureksia kun tulee kyllä syötyä, kunhan niitä on (helposti) tarjolla.

Kommentit (0)

Sunnuntai on aina ollut minulle päivä, jolloin valmistaudutaan seuraavaan viikkoon.

Pidetään kalenterisulkeisia, kokataan isommat satsit ruokaa arkea varten, pyykätään korit tyhjiksi. Tehdään töitä maanantain taakan keventämiseksi.

Viime vuosina on kuskattu sunnuntaisin yhä enemmän lapsia harrastuksiin ja turnauksiin, jossain välissä yritetään paikalla olevien kanssa ulkoilla yhdessä. 

Ennen perhe-elämää sunnuntait olivat usein virallisia krapulapäiviä, jolloin olisi saanut katsoa koko päivän Netflix-sarjoja. Olisipa tuohon maailmaan aikaan ollut Netflix, niin olisin ehkä osannut laiskotella paremmin. 

Yksi yhdistävä asia sunnuntaihini on liittynyt aina - ennen ja jälkeen perhe-elämän. Nimittäin uuden elämän aloitus. Tuossa elämässä perjantai ja lauantai olivat repsahduksia varten. Sunnuntaisin suunnittelin, miten ja millaisen dieetin aloittaisin maanantaisin. Laadin listoja ja suunnitelmia kuukausienkin päähän. 

Poikkeuksetta elin näin viitisentoista vuotta. Jos olin liian väsynyt laatimaan mitään konkreettisia suunnitelmia paperille, ajatusketju  laihduttamisesta rullasi kyllä säännöllisesti päässäni. Kuten ruuhkavuosipainosta kirjoittaessa totesin, minulle kehittyi noina vuosina vahva laihduttajan identiteetti. 

Lopulta väsyin uusiin alkuihin ja ikuiseen laihdutukseen, josta kerron enemmän täällä.

Enkä edelleenkään väitä, että tuo kaikki olisi ollut turhaa.

Opin tuntemaan kehoni. Läpäisisin takuuvarmasti yliopiston ravintotieteiden perusopinnot paremmin arvosanoin kuin oman pääaineeni. Opin myös sen, että oikeanlaisen ruokavalion löytää vain kokeilemalla. Ja olen varma, että jokainen keho toimii yksilöllisesti. Koska olen aina ollut pehmeyteen taipuvainen, voisin ilman ravintotietämystäni olla myös paljon huonovointisempi ja sairaampi.

Laihduttamisen lopettaminen ei ole tarkoittanut minulle sitä, että olisin rynnännyt joka päivä ostamaan kilon irtokarkkeja ja kuusi pussia sipsejä. Laihduttamisen lopettaminen tarkoitti kohdallani energian suuntaamista muihin ajatuksiin ja asioihin, jotka koen elämässä oikeasti tärkeäksi (kaikilla mittareilla katsottuna, olen kuitenkin normaalipainoinen). 

Kun ikuisesta viiden kilon painonpudottamishaasteesta päästää irti, joutuu kohtaamaan itsensä uudella tavalla. Ensimmäisenä olen opetellut katsomaan omia kuviani hyväksyvästi.

Tältä näytän yhtä pitkänä kuin painavana (163cm 63kg).

Tämä tekee vaikeaa yhä tänäkin aamupäivänä tyttäreni minusta ottamia kuvia katsoessa. Olen aina nähnyt itseni isona kuvissa, olen painanut sitten 52 kiloa ja tai 65 kiloa. Muistutan itseäni, että jos jatkan ikuista jojoilua, saatan katsoa näitä kuvia joskus ja ajatella, että enhän minä ollut edes iso.

Olen yrittänyt vuoden ajan etsiä aitoa hyvää oloa, joka on kadonnut syömättämyyden, ortoreksisen liikkumisen, pakkoajatusten ja niitä seuranneiden yötöiden sokeriövereihin.

Laihduttamiseen ja sen kanssa tuskailuun aikaisemmin käyttämällä ajalla pyrin aikatauluttamaan ja helpottamaan arkea niin paljon kuin se vain on mahdollista.

Urheilussa olen asettanut tavoitteeksi vain kunnon (puolimaraton) ja uusien voimisteluliikkeiden haltuunottamisen. Liikunta saa ja pitää hikoiluttaa sekä puskea adrealiinia pintaan, mutta ennen kaikkea olen opetellut olemaan tuijottamatta kalorimittareita.

On ollut jännä huomata, että kun on koko elämänsä laihduttanut, koen välillä tarvetta selitellä kokoani muille. Olen yrittänyt opetella pois itseni ääneen solvaamisesta, sillä uskon, että olen lähinnä minä itse, jolle oikeasti edes kokoani selittelen. 

 

Ja olen tässä vasta puolimatkassa. Parasta ja motivoivinta muutoksessa on ollut ajoittainen rauha. Kun ympärillä ihmiset aloittavat tasaisesti kuureja, dieettejä ja vauhdikkaita elämäntapamuutoksia. Tavallaan tunnistan heissä tuon innon uudesta alusta ja olen välillä ollut jopa vähän kateellinen; miksi en itselleni soisi vielä tuota kaikki on mahdollista -ajatusta. 

"Läpäisisin takuuvarmasti yliopiston ravintotieteiden peruskurssin paremmin arvosanoin kuin oman pääaineeni."

Toivon sydämestäni jokaiselle onnistumista omissa tavoitteissa, mutta samalla muistutan itseäni, mihin tie on vienyt minut niin monta kertaa ennenkin. Jojoiluhelvettiin, johon voimien laittaminen vie aivan liian paljon arvokkaasta ajasta, jota en tiedä, paljonko minulla on edes jäljellä tässä elämässä.

Periaatteeni on, että en tee elämässäni enää yhtäkään muutosta, mitä en voi aidosti ottaa elämäntavakseni.

Sisäistä laihduttajani olen lahjonut ajatuksella, että saan tehdä yhden muutoksen vuodessa. Jos se lisää aidosti hyvinvointiani ilman älyttömiä erikoisvoltteja, niin seuraavana vuonna voin tehdä seuraavan. 

Viime vuonna sisäistin järkevän liikuntamäärän, tänä vuonna olen ottanut vähän haltuun pienempää asiaa, jonka esittelen tällä viikolla täällä ja Instagramissa. Aiheeseen liittyvät kuvat ja postaukset löytyvät 63163 -hashtagin alta.

Se on ihan oikeastaan ihan hyvä lukema.

 

Kommentit (6)

neito

Olisiko tavoite löytää tasapaino painon / ruokailujen / liikunnan kanssa? Huomata, että syöminen ei ole joko tai -laji. Olla laihiksella vs. syödä ihan mitä sattuu. Huomata, että jos syö 80 % terveellisesti, niin  20 % edestä voi hullutella halutessaan. Huomata, että muutokset joista haluaa tehdä pysyviä, niin ne kannattaa suhteuttaa omaan elämään ja tehdä ne sellaisin askelin, että pystyy niiden kanssa elämään.  

Sellainen huomautus, että sinä et ole isokokoinen, vaan "ihan tavallisen" kokoinen ja kaunis nainen. Tosin tiedän, että aika useasti todellisen ulkokuoren ja oman mielikuvan välillä saattaa olla paha epäsuhta ja ulkopuolisten vakuuttelut eivät auta sisäistä minää uskomaan todellisuutta. Omalta kohdaltani olen huomannut, että omaa asennetta itseään kohtaa kannattaa kovastikin työstää ja itselleen saa ja pitää olla sekä armollinen ja vaativa. Armollisuutta tulee valitettavan harvoin harjoitettua. Mut hitaasti hyvä tulee. :)

Emilia S.
Liittynyt14.12.2016

Heippa, kiitos kommentistasi. Minusta tuo 80/20 -malli on aina ollut ihanteellinen. Se mahdollistaa terveellisen syömisen, mutta ei liian tiukasti. Tasapaino on löytynyt liikunnan kanssa. Nyt etsitään tosiaan tavoitetta ruokailun kanssa, juurikin niin, että se ei olisi liian tiukkapipoista. Kaikki äärilaidat on koettu. Kuvailit hyvin tuon armollisuuden ja vaativuuden ristituulta. Molempia tarvitaan. Hyvää kevättä! :)

Vierailija

Hei. Kun luin tätä kirjoitusta, niin olen kokenut juuri nämä samat asiat. Aivan kun itse olisin kirjoittanut! Olen useasti ajatellut, että olen ainoa, joka pyörittelee näitä asioita mielessään. On ollut pakkoliikuntaa, kiellettyjä ja sallittuja ruokia, ikuista laihduttamista..lista on pitkä. Tästä seurasi pettymystä, väsymystä, itseinhoa. Olen myös lopettanut ikuisen laihduttamisen ja energiaa riittää muihin asioihin. Kiitos hyvästä kirjoituksesta ja mukavaa kevättä:))

Emilia S.
Liittynyt14.12.2016

Kiitos sinulle kommentistasi. Ehkä juuri tuon itseinhon kautta ei lopullisesti tapahdu mitään hyvää. Se on usein sysäys, mutta ainakin minun mielestä vääränlainen. Ehkä todelliset elämänmuutokset voi tehdä, kun on edes jotenkin tasapainossa itsensä kanssa. Kivaa kevättä myös sinulle, kirjoitan aiheesta jatkossakin :)

Seuraa 

MITÄ?

Sivuraiteilla -blogi jatkaa viihteen maailman ilmiöiden ja ihmisten käsittelemistä siitä, mihin Radalla-palsta jää. Elämääkin täällä eletään ja ihmetellään - välillä myös skumppalasin kera.

KUKA?

Emilia Saloranta on kolmekymppinen toimittaja, jonka mielestä viihde on ihmiselle hyväksi.

YHTEYS?

empuntemputjatarinat@gmail.com

Blogiarkisto

2018
2017

Kategoriat