Kirjoitukset avainsanalla Vain elämää

Myönnän. Manailin alkuun Vain elämää -ohjelman seitsemättä kautta, paluu Satulinnaan hässäkkää. Olin varma, että ohjelman  vähäinen aitous, mitä siitä on jäljellä, muuttuu pelkäksi artistien syksyn promokanavaksi. 

Yritin alkuun katsella illan jaksoa aina silleen ammatillisesti sivusilmällä, samalla kun teen perjantai-iltapäivisin viikolta yrityksen kirjanpitoa. 

No kirjanpidot ovat jääneet tekemättä. Usein olen katsonut jakson uudelleen illalla perheen kanssa ja joskus toisen perään ennakkoon jo perjantai-iltana. Tänään vollotin Toni Wirtasen jakson äärellä niin, että jouduin hakemaan lapset päiväkodista aurinkolasit päässä.

Jakso nousi tuotannon suosikkijaksoni, kolmannen kauden Paula Vesalan päivän sfääreihin syistä, että...

1. Perusteltu paluu. Tonin tapauksessa paluu Satulinnaan on perusteltu. Niin kuin hän itsekin jaksossa totesi, edellisellä kerralla hän oli talossa täysin eri ihminen. Tällaisia kehityskertomuksia on onneksi muillakin sarjan artisteilla ja se näkyy ruudussa, mikä on tietenkin aina mielenkiintoista. 

2. Avoimuuus, jota formaatti ja hyvä jakso vaativat. Toni puhui edellisellä kerrallakin avoimesti elämänsä kipupisteistä. Nyt hänen elämässä on tosiaan tapahtunut isoja asioita, joista oli kiinnostava kuulla enemmän. Vai kenen silmäkulmat pysyivät kuivana, kun hän nimitti tytärtään omaksi vapahtajakseen?  

3. Hittimittari. Apulannan tuotannon kappaleet ovat niin moniulotteisia ja puhuttelevia, että niistä sai tehtyä ehkä kauden tähän saakka monipuolisimmat tulkinnat. Sinällään nämä artistit ovat ansainneet paikkansa toiseen kertaan illallispöydässä, sillä aika harvalla suomalaisella artistilla olisi hittejä kahdelle kierrokselle. Wirtasen tapauksessa kansan lävistäviä hittejä taisi jäädä vielä uusiinkiin illalliskattauksiin.

4. Itsenä näköinen sankari. Olen joskus aikaisemmin tainnut blogissa todeta, että nuorempana (siis kymmenen vuotta sitten) en oikein tiennyt, miten suhtautua Apulannan jannuihin. En ollut aivan varma, olivatko he aina heitoissa ihan tosissaan ja jätin epämääräisimmät kommentit julkaisematta. Toki aina tiedostin, että he ovat älykkäitä ja hauskoja haastateltavia. Nykyään arvostan todella paljon sitä tervettä nöyryyttä ja teeskentelemättömyyttä, jolla he meitä toimittajia kohtaavat. Semmoinen hyvä tyyppi, jonka kanssa voisi haluta istua perjantai-iltana kaljalla, näkyi tänään myös ruudussa. Semmoiselle on helppo haluta hyvää ja elää jaksoa tämän mukana.

5. Tunteiden kirjo. Hyvä Vain elämää -jakson ei tarvitse olla pelkkää kyynelvirtaa. Itsellä ne aukesivat Cheekin Jumala-kappaleen kohdalla. Mutta yhtä lailla repeilin Wirtasen dildotaidekeskustelulle, toki myös sille, että tyypit repeilivät itse todella. 

Ihan harmittaa, että tämän formaatin on pakko jäädä nyt vain tauolle. Ehkä viisi vuotta olisi uskottava tauko, jotta uusia artisteja ja hittiputkia on ehtinyt ohjelmaan kehittyä. Mutta nautitaan nyt tämä syksy vielä näistä sankareista.

Hyvää viikonloppua kaikille!

Kommentit (2)

aurinkolasit myös

Koin ihan samoja tunteita ja oli uskomattoman hienoa, miten nämä artistit avaavat kipupisteitään.

Vain elämää toimii varmasti terapiatuokiona monille meistä.

Vain elämää -ohjelman kuudes kausi päättyy tänään Laura Voutilaisen illalliseen, jonka toki väijyin jo alkuviikosta Ruudusta ennakkoon.

Tälläkin kaudella olen innolla seurannut jokaisen Vain elämää -jakson. Halunnut nähdä, kuinka itsejään juuri nämä artistit pystyvät talossa olemaan. Ja kyllä ne kappaleetkin on aina kuultava.

Jokainen tulkinta ei toki hetkauta ja olen kelaillut välillä lopun biisistä menemään. Kyse ei ole ylimielisyydestä, katsojana toivon jokaisen kappaleen sykähdyttävän ja liikuttavan - myös kappaleen alkuperäistä esittäjää.

Jos niin ei käy, tämä ei ole kauden artistien vika.

Ohjelma on yksinkertaisesti jatkunut liian monta kautta. Tulkinnat alkavat väkisinkin muistuttaa toisiaan. Todella säväyttävää on vaikea keksiä ilman, että se tuntuu laskelmoidulta tai jo joskus kuullulta.

Pöydän päässä istuvalle päivä on toki erityinen, mutta jos artisti ei tunnu katsojasta riittävän isolta, niin tuntuu oudolta kuunnella, kun urasta yritetään tehdä ruudussa isompaa kuin se on omissa silmissä ollut. 

Suomeksi. Ohjelmaan osallistuneita artisteja on liikaa. Pöydän päässä istuvan erityinen asema laimenee joka kerta, kun istujien määrä kasvaa. Tulee fiilis, että kuka suomalainen artisti tuossa ei nyt vielä olisi istunut?

Tällä kaudella koskettavuusongelma on itselläni henkilökohtaisesti  liittynyt kuvauspaikkaan Espanjassa. Monet aktiviteeteista vaikuttavat tuolla enemmän tuotannon kuin tähden itsensä keksimiltä.

Ymmärrän, että tammikuu on helpoin aika järjestää kiireiset artistit yhteen, mutta osa ohjelman koskettavuutta on ainakin minulle ollut se, että ohjelma kuvataan Hirvensalmella lähellä suomalaista luontoa. Että tuolla ne nyt menevät. Meidän tähdet, kaikissa järvissä ja metsissä. Puhjenneessa Suomen luonnossa kuin kuka tahansa meistä. Laulavat laulujaan, jotka kansallisomaisuudeksi lasketaan. 

Tällä viikolla julkaistulla syksyllä nähtävällä seitsemännellä kaudella mukana ovat vanhat jo ohjelmassa nähdyt artistit Toni Wirtanen, Jari Sillanpää, Sanni, Jenni Vartiainen, Kaija Koo, Juha Tapio ja suurimman nosteen ohjelmasta uralleen saanut Cheek. Upeita, paikkansa suomalaisessa musaskenessä vakiinnuttaneita, historiaan jääviä artisteja kaikki.

Ohjelma "palaa" myös kaudella Hirvensalmen maisemiin. Siis palaa vuoden jälkeen, joka on ollut ohjelman sykli koko sen historian ajan. Lähdettiinkö kuudennella kaudella Espanjaan vain, jotta joskus voidaan palata Hirvensalmelle?

Homma tuntuu liian lavastetulta. Jo toisella Vain elämää -kaudella haikailin ensimmäisen perään. Sellaista "katsotaan mitä tästä tulee, mutta vedetään täysillä" -meininkiä ja aitoja kohtaamisia ohjelmassa on onneksi ollut muillakin kausilla, mutta toki monelle supersuosittuun ohjelmaan osallistuminen on ollut keino hakea nostetta uralle. Ja se on ymmärrettävää, kuka meistä ei työelämässä optimoisi, jos se on mahdollista?

Kuitenkin konseptissa, jossa pelataan monella tapaa aitoudella ja persoonalla, itsekorostus ja laskelmointi näkyy vain turhan tehokkaasti läpi.

Tätä taustaa vasten All Stars -kausi tuntuu härskin avoimelta rahastukselta, olkoonkin, että se tehtäneen samoin kuin aikaisemmatkin kaudet. Pelkään, että liika toisto vie myös tunnetasolla pohjan ohjelman ainutlaatuisuudelta. Vain elämää -pöydän päässä istuminen pitäisi olla kerran elämässä kokemus.

Tälle kaudelle on mahtunut myös koskettavia hetkiä. Irinan päivänä itkin silmät päästäni. Nauraakin on saanut, kiitos Samu Haberin. Ja kuka voisi olla pitämättä Robinista? Tänään nähtävän Voutilaisen jakson jälkeen nähdään kesäkuun aikana Nelosella vielä duettopäivät.

kuvat Nelonen

Kommentit (2)

Kikka

Siinä samaa mieltä, että jo nähtyä artisteja ei kannattaisi enää tuoda tähän tulevaan kauteen.

Mutta , nyt tämä  Espanjassa tehty on mukavaa vaihtelua.

Kyllähän kaikki tätä nuorta herraa seuranneet sen tiesivät. Silti välillä Vain elämää -ohjelmaa katsellessa niitä ei voi olla ihastelematta.

Nimittäin Robin Packalenin käytöstapoja. Tasapainoisuutta. Positiivisuutta. Tervettä itsetuntoa, joka on kestänyt supersuosion. 

Tapasin Robinin ensimmäisen kerran, kun Frontside Ollie -talvi oli kääntymässä kevääksi. Vilkkaan oloinen nuori mies, mukava lapsi. Muuta en muista ajatelleeni.

Jannu ei jäänyt kuitenkaan povailuista huolimatta yhden hitin ihmeeksi.

Tuli uusia hittejä, elokuva, kiljuvia fanilaumoja.

Vuodet kuluivat ja jossain vaiheessa havahduin; toi Robinhan on todella mukava tyyppi. Eikä oikeastaan enää edes lapsi. Haastattelujen sävy vähän vakavoitui. Varmaan vuosia olen pitänyt Robinia ikäistään vanhempana. Hänestä oli tulossa myös haastateltava, jota oli aina vilpittömästi kiva nähdä. 

Robinin käytöksessä ei nimittäin ole (edes piilevää) itsekorostuksen häivää. Jos joku juttu on onnistunut, hän näyttää iloitsevan siitä, mutta se ei ole hänelle itseisarvo. Kiva kuulla. Aijaa, no kiitos paljon. 

Kiltteyskin on säilynyt matkan varrella. Katsojat saivat todistaa tätä, kun Nikke Ankaran päivänä piti räpätä. Robin ei kyennyt solvaamaan kollegaansa.

Oon ihan liian kiltti tähän.

Varmaan jokainen vanhempi toivoisi, että voisi kasvattaa lapsen, joka olisi yhtä tasapainoinen ja myönteinen. Robinista näkee  kilometrien päähän, että hän ei oikeasti pidä itseään yhtään parempana kuin ketään muitakaan. Todella monella supermukavalla tähdellä epävarmuuden tuoma itsekorostus pilkistää usein jossain kohtaa. Robinilla ei koskaan.

Robin tuntuu suhtautuvan takaiskuihin tai kehitysehdotuksiin Vain elämää -pöydässäkin nöyrästi. 

Vain elämää -kausi onkin avannut lisää Robinin taustoja, kun illallispöydässä on ihmetelty ihmepojan tasapainoisuutta. 18-vuotias tyyppi ottaa myös kollegoidensa kuittailut huumorilla. Hän kiittelee moneen kertaan vanhempiaan.

"Mun äiti on sanonut, että koulu on tärkeä joo, mutta ei niillä numeroilla mitään lopulta tee. Ne sosiaaliset taidot on elämässä kaikkein tärkeintä, sillä mikään ei ole elämässä niin vaikeaa kuin ihmissuhteet."

Aika viisas mutsi. Mitä kasvatusoppaita teillä on luettu?

Enkä tarkoita tällä, että haluaisin lapsistani kasvavan supertähtiä. Toivoisin vain, että mitä ikinä he alkavat isona tekemäänkään, he osaisivat kohdella ihmisiä, joita he kohtaavat tasavertaisesti. Takaiskujenkin kohdalla osata nähdä asioissa hyvät puolet.  Silti pyrkiä tekemään aina parhaansa.

Tiedetään. Malli tähän kaikkeen tulee kotoa. Omasta käytöksestä, esimerkistä. Olisikohan meillä aikuisillakin Robinilta jotain opittavaa?

Vain elämää -kausi alkaa olla loppusuoralla. Katsoin viikonloppuna Samu Haberin päivän, jäljellä on enää Laura Voutilaisen päivä sekä duettohommat. Millainen kausi on teidän mielestänne ollut?

kuvat Nelonen

Kommentit (5)

Heta

Tämä on ollut ehdottomasti huonoin vain elämää.
Ilman Haberia ja Robinia ei olisi tullut mitään.

Emilia S.
Liittynyt14.12.2016

Tämä on tietysti aina myös subjektiivinen kokemus. Teen tästä kaudesta vielä yhden koostepostauksen :)

Vierailija

Musta taas ehkä paras kausi sitten ekan kauden. Suhtauduin kyllä epäilevästi kun kuulin esiintyjät ja kuvauspaikan, Espanjan. Nyt on kuultu kuitenkin paljon enemmän tarinoita laulujen takaa sekä laulajien elämästä. Ehkä pidempi ohjelma- aika myös mahdollisti tämän.

Emilia S.
Liittynyt14.12.2016

Tosiaan, kuten edelliseen kommenttiin laitoin, tuntuu, että ihmisillä erilaisia fiiliksiä kaudesta -katsojasta riippuen. Kiva jos olet viihtynyt :)

Maija

Hyvät tarinat lauluista ja laulajien elämästä. Varsinkin miehet onnistuneet hyvin. Biisit kuitenkin yleensä ottaen huonoja, ei paljon ole sykähdyttänyt. Nikke Ankara on mielenkiintoisin ihmisenä. Ihana nähdä hänet positiivisena kaikkien vaikeuksien jälkeen. Todella lahjakas. Toivon hänelle pitkää uraa, jos hän niin haluaa.

Seuraa 

MITÄ?

Sivuraiteilla -blogi jatkaa viihteen maailman ilmiöiden ja ihmisten käsittelemistä siitä, mihin Radalla-palsta jää. Elämääkin täällä eletään ja ihmetellään - välillä myös skumppalasin kera.

KUKA?

Emilia Saloranta on kolmekymppinen toimittaja, jonka mielestä viihde on ihmiselle hyväksi.

YHTEYS?

empuntemputjatarinat@gmail.com

Blogiarkisto

2018
2017

Kategoriat