Kirjoitukset avainsanalla Miami

Jos eräs vaaralliseksi luokiteltu hengitystieinfektio ei olisi pysäyttänyt maailmaa, olisimme tällä hetkellä lentämässä kohti mieheni Jiiin kanssa minilomalle New Yorkiin. Jiin tarkoituksena oli ilmoittaa minulle tänä aamuna tunti ennen lähtöä, että pakkaa kamasi, lähdetään.

Kaikki on hoidettu.

Ja hän todella oli hoitanut kaiken. Hankkinut minulle sijaisen jopa työkeikalle Radiogaalaan, jonka piti olla huomenna.

Yli kymmenen yhteisen vuoden jälkeen Jii tuntee minut ja kontrollifriikkeyteni sen verran hyvin, että hän sanoi varautuneensa siihen, että olisin todennäköisesti ollut pahalla tuulella koko lennon ajan.

Ihan yleisesti siksi, että tykkää yllätyksistä tai odottamattomista käänteistä. Toiseksi, että olisin joutunut tehtailemaan koko lennon töitä (joita kuitenkin olisi ollut). Olisin jupissut myös juurikasvusta (yleensä hoidan hiukset kuntoon gaalapäivinä, eli normaalielämässä kampaaja-aika olisi ollut huomenna). Sheivaamattomista jaloista puhumattakaan (kts. edellinen). 

Stressaisin talkoovastuista, joissa olisin ollut tietenkin tyttären kisaviikonlopun aikana korvaamaton (talkoita tulee ja menee, sanoo mieheni). Arvostan kuitenkin, että mieheni oli kymmenen vuoden yhdessäolon jälkeen valmis ottamaan riskin – ja nähnyt kaiken vaivan. 

En tiedä, johtuuko se arjesta vai minun kontrolloinnin tarpeesta, että meidän suhteeseen ei kuulu yleensä tällaiset suureleiset yllätykset. Niissä on jotain hyvittelevän oloista, vaivaannuttavaakin – vähintään tulee olo, että toiselle velkaa samanlaisen. Olkoonkin, että tarkoitusperä olisi kuinka vilpitön ja rakkaudellinen tahansa .

Rakkaus on minulle pieniä tekoja (arjessa). Se on sitä, kun viikonloppuaamuna ottaa lapset, sulkee makuuhuoneen oven ja sanoo nuku sinä vaan. Se on sitä, kun kipeänä keittää toiselle tomaattikeittoa, tuo sängyn vierelle buranaa. Se on sitä, että jättää tekemättä jotain, mikä itselle tuntuisi siinä tilanteessa kaikesta helpolta ja mieluisimmalta vaihtoehdolta. 

Kaiken se kestää, kaiken se kärsii.

Mutta rakkaus ei ikinä katoa.

Reilu kuukausi kotona oloa takana.

Onnekseni olen huomannut, että ulkopuolisten menojen karsiutuessa, vaikeudet, joita meidän liitossa on viimeisen parin vuoden aikana ollut, ovat vähentyneet. Kunnioituksen puute, toiselle ikävästi puhuminen. 

Emme ole vieläkään todellakaan lähelläkään täydellistä, mutta paremman puolella. 

On ollut hieno huomata, että yhdessäolon lisäännyttyä, on käynyt niin kuin viime syksynä yhteisellä Miamin lomalla (jonka teimme ilman lapsia); olemme vapautuneempia. Naurun ja ilon kautta on myös helpompi asettua toisen asemaan ja tehdä myönnytyksiä. Minä vien lapset ulos, tee sinä nyt raportti loppuun. 

Rakkaus ei todellakaan ollut kadonnut. Se oli vain arjen alla, vailla happea. Ja sillä rakkaudella ei ole mitään tekemistä New Yorkin yllätyslomien kanssa.

Lue myös; Ensitreffit alttarilla -Aliisa: Minäkään en rakastunut mieheeni ensisilmäyksellä!

Kommentit (4)

Vierailiaj
1/4 | 

Tällä hetkellä, jolloin todella monilla onntodella vaikeaa erilaisista syistä, tämä juttu on todella tyhmä. Alapuolella kaiken arvostelun. Monilla on oikeasti kyse terveydestä, toimeentulosta, tulevaisuudesta ja hengissä pysymisestä. Se, mitä tarvittaisiin olisi edes pisara Todellisuudentajua eikä 1000-prosentist omaan napaan tuijottamista. Hävetkää, jos suinkin osaatte!

SekäEttä
2/4 | 

Ylempi kommentoija: verkosta saa tukea, jos on noin paha olla (esim. Suomen mielenterveysseura, Mielenterveystalo yms).
Varsinaiseen postaukseen liittyen: mun pitkäaikaisin haave olisi päästä miehen kanssa juhlistamaan joku hääpäivä New Yorkin huikeisiin maisemiin. Ei taida olla tulossa! Tässä haaveilessa voi kuitenkin jatkas uutterasti työtään terveydenhuollossa. Sitä on jaksettava tehdä, vaikka toki laman vaikutukset yhteiskuntaan ahdistavat. Kyky kantaa vastuuta, ja eläytyä toisten asemaan ei kuitenkaan sulje pois yksilöllisiä unelmia (ei vaikka niissä olisi pinnalliset puitteet).

Vierailija
3/4 | 

Minusta tässä jutussa oli hyvä ja helposti samaistuttava näkökulma parisuhteeseen. Sehän se oli tämä jutun aiheena.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

En olisi uskonut, että voisin jollain tavalla samaistua elokuvaan, jonka kuvaillaan olevan showtanssijoiden yökerhomaailmaan sijoittuva roadmovie.

Sillä sitä Krista Kososen ja Sonja Kuittisen tähdittämä Miami todella on. 

Työskentelin opintojeni ensimmäisinä vuosina nimittäin tanssiryhmässä, joka teki kesäisin keikkoja myös yökerhoissa. Haluan nyt heti kumota väärinkäsitykset; showmme oli enemmän sporttinen ja meillä oli ihan vaatteet päällä (ja koreografiat olivat myös ehkä hieman liikkuvampia kuin elokuvassa). Mutta. Tunnistin elokuvasta heti tuon takahuonemaailman ja humoristisen Hyvää iltaa Huittinen -ironian, jolla Krista Kososen näyttelemä Angela elokuvan avaa. Sillä tuollaisissa paikoissa keikat melkein aina olivat. Sysmässä. Tai Pörsänmäellä. 

Mutta Angela haaveilee olevansa Miamissa, isojen yökerhojen lavoilla.

Angela (Kosonen) tapaa elokuvassa vuosien jälkeen Anna-siskonsa (Kuittinen). Aikuisuuden kynnyksellä arkaileva pikkukaupungintyttö Anna ei voi vastustaa karismaattisen isosiskonsa glitter-elämää, vaan lähteen mukaan matkalle, josta ei käänteitä puutu.

Vaikka matkaan mahtuu enemmän tapahtumia kuin monen ihmiselämään, niin ennen kaikkea elokuva on kuvaus kahdesta hyvin erilaisesta naisesta, joiden molempien persoonat selittyvät kiinnostavalla tavalla elokuvan kuluessa.

Katsomon puolella Kososen monipuolisuutta näyttelijänä ei voi kuin ihmetellä; ihastuttava, epätasapainoinen ja rikkinäinen Angela on aivan jotain muuta kuin Kristan aikaisemmat roolityöt, mutta silti tuntuu, että hän tekee elämänsä roolin - jälleen kerran. 

Hahmosta olisi helposti voinut tulla kliseinen, mutta Kosonen esittää uskottavasti, millainen hahmo on samalla häpeilemätön, rakastatteva, mutta myös epätasapainoinen ja jopa vaarallinen.

Sonja Kuittiselle Annan rooli on ensimmäinen iso esiintyminen valkokankaalla. Ensihetkistä tuntuu ilmeiseltä, miksi ohjaaja Zaida Bergroth on naisen rooliin valinnut. Sonja tekee alkujaan arkana Annana elokuvan isoimman kasvutarinan.

Mutta piilevänä elokuvassa kasvaa myös rakkaus, joka vaikuttaa elokuvan loppuhetkiin enemmän kuin katsoja uskaltaa edes arvailla.

Miamin ensi-ilta 4.8 kautta maan

Lue arviot kesän muista uutuusleffoista täältä

Kommentit (0)

Seuraa 

MITÄ?

Sivuraiteilla -blogissa liikutaan kurahousuviidakosta Cheekin kainaloon, tehdään tukka takussa haastatteluita punaisilla matoilla, juodaan liikaa pepsiä ja katsotaan liian myöhään Netflix-sarjoja. Blogi jatkaa usein viihdemailman tapahtumien ja ilmiöiden peilaamista siitä, mihin Me naiset -lehteen toimittamani Radalla-palsta jää.

Ja koitetaan löytää kuulua tasapainoa tämän kaiken välillä.

KUKA?

Emilia Saloranta on kolmekymppinen yrittäjä-toimittaja-tietokirjailija ja kolmen lapsen äiti, jonka mielestä viihde on ihmiselle hyväksi.

YHTEYS?

empuntemputjatarinat@gmail.com

INSTAGRAM

galawoman

Blogiarkisto

2020
2018
2017

Kategoriat

Instagram