Ziizuz, onneksi Antti Tapani oli mukana syksyllä Vain elämää -ohjelmassa!

Ja seuraavaksi.

Ziizuz, hän pystyi tekemään sen taas!

Nämä olivat ensimmäiset ajatukset, kun klikkasin auki Antti Tuiskun uuden Valittu kansa -kappaleen musiikkivideon.

Ensimmäinen siksi, että Tuiskun ”rajatapaus” -kuuntelijoilla on ehkä tuoreena mielessä siviili-Tuisku ja hekin ymmärtävät, että ehkä hän ei ole ihan tosissaan.

Toiseksi vaikka nykypäivänä tunnettujen henkilöiden pienemmätkin tekemiset saattavat nousta otsikoihin, niin itse musiikilla ja musiikkivideoilla on yhä vaikeampi provosoida, jos haluaa pysytellä lain sallimissa rajoissa. Mutta eittämättä Antti Tuisku onnistuu tässä uudella videolla ja kappaleella.

Valittu kansa -videolla Antti Tuisku esiintyy härällä ratsastavana pvc-asuun pukeutuneena kulttijohtajana, jonka iholle tämän seuraajat valelevat öljyä. Samalla Tuisku heiluttelee palmunlehteä muuten alastoman alavartalonsa päällä. Sitten on vielä Jeesus, joka vuoroin ratsastaa popparin kanssa, vuoroin taas odottaa tätä aidan takana muiden seuraajien kanssa. Kertosäkeessä lauletaan:

”Valittu kansani kuunnelkaa, Antti Tapani teidät pelastaa

Teidän ei tarvii ku polvistuu, avata napit ja avata suu”

Hallelujah, käpälät ylös, sä seuraat mua.

Hallelujah, sukkikset alas, mä siunaan sua”

Oikein odotin, että pääsin videon jälkeen lukemaan mielensäpahoittajien kommentteja, vaikka yleensä pysyttelen kaukana lehtien kommenttikentistä. Siinäkin mielessä provo oli onnistunut, että mielensäpahoittajatkin video oli tavoittanut. Toki se löysi myös faninsa.

Madonna oli pitkään Antti Tuiskun suurin idoli (en tiedä, mikä nykytilanne on). Kun tein viimeksi isomman jutun Tuiskusta emme kumpikaan enää vannoneet kovin vakuuttuneesti 2000-luvun Madonnan nimeen.

Ensinnäkin olin varma, että Madonna (tai tämän taustatiimi) oli varastanut Tuiskun Peto on irti -videon ja kiertueen banaani-idean. Antti taas kertoi edellisen Madonnan keikan olleen pettymys (en kuollakseni muista päätyikö tämä lehteen vai puhuimmeko asiasta muuten vain kuvausten ohessa, mutta en jaksa uskoa, että Tuiskua haittaa jos kerron). Rebel Heart -kiertueen keikat olivat lähes toisinto Madonnan 80-luvun keikoista krusifikseineen ja katolisen kirkon kritiikkeineen. Aikamme suurin poptähti ei ollut onnistunut siinä, mitä häneltä on aina odotettu;uudistumaan. Lisäksi se mikä kohautti 80-luvulla, ei tunnu välttämättä 30 vuotta myöhemmin enää missään.

Tätä taustaa vasten minulle oli yllätys, kun näin alkuviikosta somessa pätkiä Antin uskonnollista tematiikkaa tihkuvasta videosta. Mutta. Tänään selvisi, että Antti on valjastanut Madonnan keinot käyttöön tuoreemmin ja omaperäisimmin. Niin överisti, että katsojaa vavisuttaa ja ihmetyttää juuri niin kuin poptähden uuden tulemisen kuuluukin vavisuttaa. 

Kuten monet hyvät popkappaleet, Valittu kansa löytää myös useamman kuuntelukerran jälkeen uusia tasoja. Antti Tuisku kritisoi toki kappaleessa kai ensisijaisesti kulttijohtajia, tai kaikkia auktoriteettejä, mihin ihmiset tuppaavat sokeasti uskomaan. Mutta samalla hän myös kyseenalaistaa tai laittaa myös tavallaan itsensä kritiikille alttiiksi; edes hänen tai muiden yhtä suuressa suosiossa olevien poptähtien sanomisia ei kannata laput silmillä uskoa. 

Antti Tuiskun uusi albumi julkaistaan perjantaina 7.2

kuvat Anna Äärelä

 

 

Kommentit (5)

Putin
1/5 | 

Musiikillisesti näyttää Antti taantuneen melkoisesti. Itämaiseen kylpyläteemaan olisi istunut myös Allah poikineen. Mutta siihenpä ei Antinkaan uskallus riittänyt, sillä seurauksena olisi ollut syyte ja tappotuomio.

Vierailija
2/5 | 

Siis Madonnan taustatiimi varastanut Tuiskun banaani-idean?? Suomalaisen artistin, jonka presenssi täällä maailmalla on nolla ja varmaankin siksi, että laulaa suomeksi vai mitä...

Nyt jäi naurattamaan tämän journalistin kommentti.
Kyllä Suomessa luullaan itsestänsä liikoja.

Ihan on vuosikymmeniä Amerikassakin ollut banaanilla tietynlaisia konnotaatioita. Jopa high schooleissa harjoiteltu banaaneilla seksuaalivalistustunneilla kondomin laittoa.

Emilia S.
Liittynyt14.12.2016

Joo kyllähän se huvitti jo ylä-asteella, kun oppilaskunta jakoi banaaneja palkinnoksi. Ollaan heitetty tuota "Madonna pölli Peto-Antin banaanin" -läppää heitetty siitä asti, kun banaani tuli puoli vuotta myöhemmin osaksi Madonnan show´ta. Todennäköisyys on toki pieni, mutta ei aivan mahdoton.

Vierailija
3/5 | 

En oikeastaan voi sietää Tuiskua, mutta tuo kappale kyllä aavistuksen huvitti.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

MITÄ?

Sivuraiteilla -blogissa liikutaan kurahousuviidakosta Cheekin kainaloon, tehdään tukka takussa haastatteluita punaisilla matoilla, juodaan liikaa pepsiä ja katsotaan liian myöhään Netflix-sarjoja. Blogi jatkaa usein viihdemailman tapahtumien ja ilmiöiden peilaamista siitä, mihin Me naiset -lehteen toimittamani Radalla-palsta jää.

Ja koitetaan löytää kuulua tasapainoa tämän kaiken välillä.

KUKA?

Emilia Saloranta on kolmekymppinen yrittäjä-toimittaja-tietokirjailija ja kolmen lapsen äiti, jonka mielestä viihde on ihmiselle hyväksi.

YHTEYS?

empuntemputjatarinat@gmail.com

INSTAGRAM

galawoman

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
2017

Kategoriat

Instagram