Myönnän. Manailin alkuun Vain elämää -ohjelman seitsemättä kautta, paluu Satulinnaan hässäkkää. Olin varma, että ohjelman  vähäinen aitous, mitä siitä on jäljellä, muuttuu pelkäksi artistien syksyn promokanavaksi. 

Yritin alkuun katsella illan jaksoa aina silleen ammatillisesti sivusilmällä, samalla kun teen perjantai-iltapäivisin viikolta yrityksen kirjanpitoa. 

No kirjanpidot ovat jääneet tekemättä. Usein olen katsonut jakson uudelleen illalla perheen kanssa ja joskus toisen perään ennakkoon jo perjantai-iltana. Tänään vollotin Toni Wirtasen jakson äärellä niin, että jouduin hakemaan lapset päiväkodista aurinkolasit päässä.

Jakso nousi tuotannon suosikkijaksoni, kolmannen kauden Paula Vesalan päivän sfääreihin syistä, että...

1. Perusteltu paluu. Tonin tapauksessa paluu Satulinnaan on perusteltu. Niin kuin hän itsekin jaksossa totesi, edellisellä kerralla hän oli talossa täysin eri ihminen. Tällaisia kehityskertomuksia on onneksi muillakin sarjan artisteilla ja se näkyy ruudussa, mikä on tietenkin aina mielenkiintoista. 

2. Avoimuuus, jota formaatti ja hyvä jakso vaativat. Toni puhui edellisellä kerrallakin avoimesti elämänsä kipupisteistä. Nyt hänen elämässä on tosiaan tapahtunut isoja asioita, joista oli kiinnostava kuulla enemmän. Vai kenen silmäkulmat pysyivät kuivana, kun hän nimitti tytärtään omaksi vapahtajakseen?  

3. Hittimittari. Apulannan tuotannon kappaleet ovat niin moniulotteisia ja puhuttelevia, että niistä sai tehtyä ehkä kauden tähän saakka monipuolisimmat tulkinnat. Sinällään nämä artistit ovat ansainneet paikkansa toiseen kertaan illallispöydässä, sillä aika harvalla suomalaisella artistilla olisi hittejä kahdelle kierrokselle. Wirtasen tapauksessa kansan lävistäviä hittejä taisi jäädä vielä uusiinkiin illalliskattauksiin.

4. Itsenä näköinen sankari. Olen joskus aikaisemmin tainnut blogissa todeta, että nuorempana (siis kymmenen vuotta sitten) en oikein tiennyt, miten suhtautua Apulannan jannuihin. En ollut aivan varma, olivatko he aina heitoissa ihan tosissaan ja jätin epämääräisimmät kommentit julkaisematta. Toki aina tiedostin, että he ovat älykkäitä ja hauskoja haastateltavia. Nykyään arvostan todella paljon sitä tervettä nöyryyttä ja teeskentelemättömyyttä, jolla he meitä toimittajia kohtaavat. Semmoinen hyvä tyyppi, jonka kanssa voisi haluta istua perjantai-iltana kaljalla, näkyi tänään myös ruudussa. Semmoiselle on helppo haluta hyvää ja elää jaksoa tämän mukana.

5. Tunteiden kirjo. Hyvä Vain elämää -jakson ei tarvitse olla pelkkää kyynelvirtaa. Itsellä ne aukesivat Cheekin Jumala-kappaleen kohdalla. Mutta yhtä lailla repeilin Wirtasen dildotaidekeskustelulle, toki myös sille, että tyypit repeilivät itse todella. 

Ihan harmittaa, että tämän formaatin on pakko jäädä nyt vain tauolle. Ehkä viisi vuotta olisi uskottava tauko, jotta uusia artisteja ja hittiputkia on ehtinyt ohjelmaan kehittyä. Mutta nautitaan nyt tämä syksy vielä näistä sankareista.

Hyvää viikonloppua kaikille!

Kommentit (2)

aurinkolasit myös

Koin ihan samoja tunteita ja oli uskomattoman hienoa, miten nämä artistit avaavat kipupisteitään.

Vain elämää toimii varmasti terapiatuokiona monille meistä.

Seuraa 

MITÄ?

Sivuraiteilla -blogi jatkaa viihteen maailman ilmiöiden ja ihmisten käsittelemistä siitä, mihin Radalla-palsta jää. Elämääkin täällä eletään ja ihmetellään - välillä myös skumppalasin kera.

KUKA?

Emilia Saloranta on kolmekymppinen toimittaja, jonka mielestä viihde on ihmiselle hyväksi.

YHTEYS?

empuntemputjatarinat@gmail.com

Blogiarkisto

2018
2017

Kategoriat