35 ikävuotta tuli täyteen eilen.

Kokosin sitä varten listoja. 3+5 asiaa, joita olen oppinut! 35 syytä tapaa tehdä elämästä parempaa!

Oivallukseni kuulostivat latteilta. Tai ainakin tutuilta Instagram-feedistä.

Yhtä niistä kuitenkin noudatin tänä viikonloppuna. Viholliset kehotetaan valitsemaan viisaasti. Vielä viisaammin olen pyrkinyt valitsemaan ystäväni - ja kohtelemaan heitä hyvin. Kauhalla olen saanut myös takaisin.

Yksi lukioystäväni, maailmankansalainen, muutti talvella lähemmäs kuin aikoihin, Kööpenhaminaan. Päätimme reissata sinne toisen lukioaikaisen kaverini kanssa ylittämään 35 ikävuoden rajapyykki. 

Elämme kaikki kolme hengästyttävän kiireistä elämänvaihetta. Perjantai-aamupäivänä lentokentällä on lähetettävä vielä työmaileja, viime hetken muistutuksia kotiin. Ylimääräisen arkivapaan järjestäminen ei ole helppoa, mutta olimme sen tarpeessa.

Koska kaikilla kolmella on omat perheet, päätimme majoittua ystäväni perheen sijaan airbnb -kämpässä, että myös ystävämme saisi irtioton perhearjesta.

Se, että lopulta olimme Kööpenhaminassa ja että asuimme talossa, jossa oli kaunis puinen laattalattia oli toissijaista. Tärkeää oli, että saimme olla yhdessä yli kaksi vuorokautta. 

Puhua niin, että kukaan ei keskeytä. Istua iltaa ilman, että aamulla herätyskello herättäisi. Ei suunnitelmia tai aikatauluja olikin miniloman teema.

Tanskassa asuva ystävämme koki välillä tästä velvollisen emännän tuskaa. Oletteko varma, että ette halua nähdä kuninkaanlinnan vahvinvaihtoa tai sitä merenneitopatsasta? Ne eivät kiinnostaneet juuri häntäkään, vieraanvaraisena ihmisenä ei vain halunnut, että olisimme olleet jotenkin pettyneitä reissuun.

Olimme kuitenkin sitä mieltä, että ne varmaan voi googlata myöhemminkin. Yhteisiä hetkiä tai iltahämärässä juotuja lasillisia ei voi.

Niin me sitten elimme ja olimme. Nukuimme niin pitkään kun nukutti. Söimme, kun tuli nälkä. Ei velvollisuuksia, ei suunnitelmia, ei aikatauluja. 

Lauantaina lähdimme ex-tempore tivoliin. Kun tuli väsy, tulimme päiväunille, jonka jälkeen joimme liikaa ja katsoimme toisen puoliajan (ensimmäiselle emme ehtineet, sillä emme halunneet kiirehtiä) Tanskan avausottelun jalkapallon MM-kisoissa lähimmässä hotellin aulabaarissa. 

Ja puhuimme, puhuimme, puhuimme. Nauroimme ja itkimme niin, että viereisestä pöydästä kysyttiin, olemmeko kunnossa. Se nauratti meitä lisää.

Sunnuntaina vierailimme ystäväni perheen luona Kööpenhaminan kattojen yllä, jossa hänen puoliso oli valmistanut meille synttärilounasta. Saimme synttärikakun laulun kera. Olin viimeksi nähnyt ystäväni nelivuotiasta tytärtä kolme vuotta sitten.

Se etäystävyyssuhteissa tuntuu välillä oudolle. Että en tunne minulle näin tärkeän ihmisen lasta juuri ollenkaan.

Viikonloppu vahvisti ajatusta, että tässä elämänvaiheessa aikatauluttomuus on luksusta. Paikoilla ei ole niinkään väliä, mutta ihmisillä on. 

Maximekko: me&I

Kommentit (0)

Seuraa 

MITÄ?

Sivuraiteilla -blogi jatkaa viihteen maailman ilmiöiden ja ihmisten käsittelemistä siitä, mihin Radalla-palsta jää. Elämääkin täällä eletään ja ihmetellään - välillä myös skumppalasin kera.

KUKA?

Emilia Saloranta on kolmekymppinen toimittaja, jonka mielestä viihde on ihmiselle hyväksi.

YHTEYS?

empuntemputjatarinat@gmail.com

Blogiarkisto

2018
2017

Kategoriat