Kellä onni on, se onnen kätkeköön. Vanha suomalainen sananlasku, jota olen miettinyt viime aikoina paljon. En sen vuoksi, että olisin onneni kukkuloilla, vaan lähinnä viisautta sananlaskun takana. Olen aina ollut sitä mieltä, että oman onnen saa näyttää ja pitääkin saada näyttää, ja minusta on ihanaa jos jollakulla onnistaa elämässä. Mutta tänä päivänä onni ja pärjääminen on oma lukunsa ja sillä voi brändätä itsensä, tai peittää totuus jostain aivan muusta. Onnesta on tullut kauppatavaraa.

Facebookissa onni-teemalla mässäily on niin last season. Yksi tuttu sanoikin, että siinä vaiheessa kun hän alkoi postailla "happy ever after" postauksia parisuhteestaan, homma oli jo pitkälti taputeltu. En tiedä, ketä näillä onni-postauksilla yritetään enemmän vakuuttaa, lukijaa vai itseään. Nykyään kun näitä "I love you, oon niin onnellinen" postauksia luen, luotan niihin kuin neuvostoliittoon. Kutsun tätä ilmiötä suhteen brändäykseksi. Henkilökohtaisesti koen, ettei minun parisuhteeni kuulu facebookiin, saatikka muuhunkaan julkiseen kanavaan, eikä sitä tarvitse brändätä. Se on tai se ei ole. En jaa parisuhdettani kellekään; se mitä tapahtuu kahden ihmisen välillä, jääköön kahden ihmisen väliseksi, se on kirjaimellisesti parisuhde. Mietin vain, miksi suhteestakin tehdään kauppatavaraa? 

Kaikilla meillä on välillä matalampi ajanjakso elämässä ja siipi on maassa. Se on käsittääkseni normaalia. En ole koskaan hymyillyt, jos ei hymyilytä. Mutta ystäväni, joka on media-alan ammattilainen, kehotti minua välttämään ei-positiivista imagoa ulospäin, koska ihmiset eivät halua hengata tyypin kanssa, jolla ei mene sillä hetkellä hyvin. En voi sietää tällaista ajattelutapaa, mutta tämä neuvo jäi jäytämään mielen perukoille. Näytä että sinulla pyyhkii hyvin, kello näkyy ja skumppa on juuri kaadettu lasiin. Oishan se kivaa, jos näin oikeasti olisi, mutta harvoin suurperheen mamilla on edes kelloa kädessä. 

Samoihin aikoihin, kun mietin tätä onni-teemaa päässäni, silmiini osui "naisyrittäjät" facebook ryhmässä postaus liikkeestä, josta voit vuokrata kalliin merkkilaukun tai muuta reksiviittaa vuorokaudeksi tai pidemmäksi aikaa. Tämä ilmoitus porautui verkkokalvolleni pitkäksi aikaa ja onni-teemani sai lisää vettä myllyynsä; jopa köyhä opiskelija voi käydä vuokraamassa itselleen päiväksi kalliit vermeet ja brändätä itsensä kuin prinsessa ruusunen. Keskiyöllä hevoset ja kiesit kuitenkin muuttuvat takaisin kurpitsaksi ja Chanelin laukku rantakadulta ostetuksi feikiksi. Mietin, mitä tällä haetaan? Minulle tuntuu vieraalta ajatus käydä vuokraamassa kallis veska ja kiikuttaa sitä pitkin poikin Helsingin raittia. Olen ollut aina sitä mieltä, että se mitä näet, on se mitä saat. Minulla on varaa ostaa kerran vuodessa Guessin laukku alennuksesta ja silitän uutta laukkuani onnesta mykkänä pitkään. Se ei ole lainassa, minulla on siihen varaa ja jos en ole tarpeeksi menestyneen näköinen muiden silmissä, se ei minua haittaa tippaakaan. Yritysideana tämä vermeiden vuokraus on kuitenkin nerokas, sillä itsensä brändäys näyttää olevan tosi pop. 

Tässä kaikessa jotenkin hämärtyy se tosiasia, että onni, raha, rakkaus ja menestys ei automaattisesti korreloi keskenään. Jos minulla olisi chanelin pörssi, kaappi täynnä vuittonin kenkiä, pihassa punainen urheiluauto ja esittelisin selfieissä täydellisiä kulmakarvojani, ruokkisiko se tietäni menestykseen? Ehkä saisin tuhansia seuraajia niiden kolmen uskollisen ystäväni lisäksi, jotka tykkäävät jokaisesta postauksestani. Mutta olenko uskottava? Voinhan olla joka päivä superonnellinen ja supermenestynyt, mutta joku voisi miettiä onko nyt palanderin rouva alkanut brändätä itseään. En tietty halua kuvata ja esitellä likaista kotiani, mutta en myöskään lähde uskottelemaan, että minulla olisi valtava ystäväpiiri, että parisuhteeni on yhtä siirapissa lillumista ja että menestyn joka päivä niin ettei rahat meinaa pysyä taskussa. Voi hyvin olla, ettei tämä ole viisas veto ja moni kutsu kokkareisiin voi jäädä tulematta, koska jengi tuntee olonsa epämukavaksi ei-brändätyn ihmisen seurassa, mut olkoon sitten niin. Julkisena ihmisenä minun kannattaisi ajatella toisin ja koittaa myydä ja markkinoida itseäni jatkuvalla "onni ja menestys" teemalla, mutta en vain kertakaikkiaan pysty. Voisin kuvitella, että ihminen, joka rakentaa itsensä joka aamu joksikin toiseksi, on kovin väsynyt. Voin olla väärässä, mutta on julmetun vapauttavaa olla oma ei niin täydellinen ja ei niin onnellinen aina oma itsensä. 

Kellä onni on, se onnen kätkeköön. Viisaus onkin ehkä siinä, että osaa sen hiuksenhienon taidon olla ihan vaan onnellinen. 

 

Kommentit (4)

Emma

Musta aika hyvä juttu, jos laukun voi vuokrata joskus. Ei kaikkea tarvitse omistaa. Olis kiva tietää mitä se maksaa..

morsian2016

Olis ollut tarvetta vuokraveskalle omiin häihin. Nyt kaapissa pölyttynyt vaalea laukku, jota en ikinä käytä!

Vierailija

Olen ihan onnellinen vaikkei varmaan koskaan ole varaa Chaneliin tai muihin

vakka

Hyvin kirjoitettu. Virkistäviä ajatuksia. Ei ole masentavampaa kuin nähdä

ihmisen 1000 face-kaveria ja jatkuvat matkakuvapäivitykset palmuista ja merestä.

Sellainen haisee pahasti keinotekoiselta. Totuus on se, että osa heikommista ihmisistä

"sairastuu" netin "markkinoi elämääsi" -kulttuurista. Itse olen ulkona siitä, enkä kärsi.

Pitkä parisuhde, hyvät kaverit ja normaali elämä riittäkööt.

Seuraa 

Olen Riina-Maija "Riinis" Palander ja kirjoitan blogissa elämästäni, jossa sattuu ja tapahtuu. Pyöritän neljän lapsen perhettä, johon kuuluu myös lauma hevosia, koiria, kissoja ja kaneja. Kesäisin emännöin Virossa Ontikan majataloa, huollan ja remppaan vanhaa kartanoa tiluksineen sekä treenaan kouluhevosia. Talvet vietämme Espanjassa, Ranskassa ja Suomessa. Tervetuloa mukaan!

Instagram