redsmoothies

Tein kolme helppoa ja yksinkertaista smoothieta punaisella teemalla, jotka auttavat detoxaamaan ja edesauttavat vyötärön pysymistä solakkana. Vaihtoehtoina hieman makeampaa ja maultaan myös kevyempää.


RESEPTIT
smoothie3
smoothie3

The Skinny Pink

Ainesosat:
Muutama vesimelonin siivu
Puolukoita
Mantelimaitoa

  • Kaikki ainesosat sekoitetaan keskenään ja lopputuloksena on vaaleanpunainen seos, joka vie janon. Puolukat tekevät mausta hieman kirpeän, joten jos haluaa niin mukaan voi sekoittaa hieman sokeria. Puolukoilla on erään artikkelin mukaan kyky estää painonnousua, joten siitä nimi Skinny Pink tälle smoothielle.


The Red Detox

Ainesosat:
Punajuuri
Banaani
Mansikoita

  • Punajuuren raakana syömisestä on monta mielipidettä, mutta itse en uskaltanut raakana laittaa (Valviran mukaan ruokamyrkytyksen kaltaisia oireita), joten keitä punajuuri kuorineen ensin noin. 30minuuttia tai kunnes kypsä, jonka jälkeen kylmään veteen jäähtymään. Kuori pois, palasiksi ja sitten mansikoiden ja banaanien sekaan. Kaikissa näissä ainesosissa on paljon antioksidantteja ja suolistoa puhdistavia ominaisuuksia.

smoothie1

The Sweet Antioxidant

Ainesosat:
Kaakaojauhe
Suklaahippuja (koristeeksi)
Kookoshiutaleita
Kookosmaitoa
Vadelmia

  • Tämä on oma suosikkini sen makeuden vuoksi ja koska vadelmat ovat oma suosikkimarjani. Jos siis haluat oikein makean smoothien niin suosittelen tätä. Kaakaojauhe voi olla maun mukaan tummempaa tai vaaleampaa.

Kommentit (6)

klaaqu

Punajuuressa on paljon kuitua, mikä auttaa suoliston toimintaan. Samaten antioksidantteja riittää. Mansikoissa ja vadelmissa on paljon antioksidantteja kuten caroteeneja ja luteiinia, mitkä auttavat verta puhdistumaan eli maksa puhdistuu (detox) ja tämän kautta niin munuaiset ym. (jotka vielä suodattavat lisää muita toksiineja). Tämän kautta kehoon kertynyt "jäte" poistuu ja suolisto voi paremmin. Jos tätä ajatellaan vaikka yleisesti mielikuvana nähdyn "Detox = Laihtuminen" kannalta niin suolen hyvä toiminta edesauttaa terveellisempiin ruoka-aine valintoihin koska eron pystyy mieltämään.

johana

Toihan on vaan terveellisesti syömistä...? Mulle aivan normaalia settiä. Parempi ruoka ja kehokin voi paremmin, eli turhaa sitä on msinostaa detox siettinä. Pitää vaan tehdä kokonaisvaltainen päätös loppuelämästä ja ei tarvitse olla detoxkuureilla joka kerta kun haluaa bikinikuntoo

klaaqu

Detox on hyvä hakusana kun hakee inspiraatiota terveelliseen syömiseen. Oikaisen, että ei tässä ole kyse mainoksesta, dieetistä tai detoxkuurista, mutta kiitos mielipiteestäsi olen aivan samaa mieltä.

Anu

Punajuuri smoothiessa kuulostaa kyllä niin oudolta että on pakko testata. Kiitos näistä! Oma blenderini räjähtäisi varmaan tuhannen säpäleiksi jos sinne laittaisi raa'an punajuuren, joten ihan silläkin varjolla parempi keittää :)

klaaqu

Joo kannattaa pieniksi paloiksi pilkkoa se keitettykkin, ei omakaan blenderini ole mikään ultra tehoinen :D

Johana

Ihan mielenkiinnosta, mihin perustuu näiden detox voima? Itse näen ihan perus kasvisdrinksuina, vegaani kun olen pysyn hoikkana juuri sen takia että syön vain kasvisruokaa.

Seuraa 

Marinka Essel
Harrastan joogaa päivittäin ja tubetan, minkä vuoksi en enää vain vloggaa vaan olen myös Suomen ensimmäinen v-joogaaja ja pyrin inspiroimaan muitakin rakentamaan parempia vatsalihaksia ja mielenrauhaa yhtäaikaisesti. #ABSandPeace

Muita hallitsevia aiheita liikunnan ohella niin blogissani, että arjessani ovat ihonhoito, muoti ja matkustaminen.

 

OTA YHTEYTTÄ
info@marinkaessel.com

 

Seuraa myös muualla SoMessa!


 

Teemat

Blogiarkisto

2015
Kesäkuu