Säästät ja sijoitat tietyn summan kuukausittain eläkekassaasi. Näet, kuinka potti kasvaa vuodesta toiseen, vuosikymmenestä toiseen säästöilläsi sekä tuotoilla. Jäät eläkkeelle ja lähdet myymään sijoituksiasi kattaaksesi elämisen menoja. Elät vielä kymmeniä vuosia ja nautit elämästä. Kuulostaa täydelliseltä suunnitelmalta, eikö?

18 vuotta sitten, kun aloitin työelämässä myymällä sijoitustuotteita, oli vallassa ajatus, että riittää, kun kerää tarpeeksi suuren potin ennen eläkkeelle jäämistä. Eläkevuosien aikana potti pienenee pikkuhiljaa, mutta se ei haittaa. Elinvuosia on kohtuullisen vähän jäljellä ja eläkesäästöt tulevat normaalin eläkkeen päälle.

Pelkkä potin kerääminen ei riitäkään vaan varallisuuden tulisi tuottaa tuloja, joilla menoja katetaan.

Ajan kuluessa on kuitenkin tullut koko ajan todennäköisemmäksi se, että elinajanodote vain kasvaa ja kasvaa. Lisäksi eläkkeiden taso tuntuu koko ajan pienenevän. Pelkkä potin kerääminen ei riitäkään vaan varallisuuden tulisi tuottaa tuloja, joilla menoja katetaan. Itse pääomaan ei kajota. Emme nimittäin ihan tarkalleen tiedä, elämmekö viisi, kymmenen tai 30 vuotta, kun aktiiviset työelämän vuodet ovat takanapäin.

Itse olen pohtinut asiaa vieläkin pidemmälle. Rahan arvoon vaikuttaa inflaatio. Jos saamme tänään kymmenellä eurolla kymmenen purkkia maitoa, voi olla, että viiden vuoden päästä saamme vain kahdeksan. Tällöin varallisuutemme tuoton tai itse varallisuuden määrän tulisi kasvaa, jotta saamme enemmän euroja samaan määrään maitoja. Aion siis jatkaa varallisuuden kasvattamista sekä nyt että eläkevuosinani.

Aion siis jatkaa varallisuuden kasvattamista sekä nyt että eläkevuosinani.

Eläkkeen määrä suhteessa palkkaan tulee monelle yllätyksenä. Ihmisen on vaikea luopua saavutetuista eduista. Jos elintaso laskee, on se melkein aina pieni kriisi. Palkkatyön loppuminen ja eläkeajan alkaminen on muutenkin iso muutos, saati käytössä olevan rahan pieneneminen.

Olen tavannut monia ihmisiä, jotka ovat aloittaneet sijoittamisen vasta huomattavan lähellä eläkeikää. Ei silloinkaan ole liian myöhäistä. Jos elinaikaasi on jäljellä 20-30 vuotta, siinähän ehtii vaikka mitä. Lisäksi saa uudenlaista sisältöä elämään ja haastetta aivoille. Sijoittamiselle kannattaa siis antaa aikaa eläkkeelläkin, eikä pelkän tuoton ja elintason takia.

-Terhi

Kommentit (0)

Seuraa 

Rikastamossa naiset puhuvat rahasta, urasta ja merkityksellisyydestä. Sijoitusbloggarit Terhi Majasalmi ja Unna Lehtipuu uskovat, että vaurastuminen on jokaisen naisen oikeus iästä ja taustasta riippumatta. Rikastamo tarjoilee siihen keinoja, mahdollisuuksia ja vertaistukea. Liity seuraan! 

Teemat

Blogiarkisto

2018
2017

Kategoriat