Kirjoitukset avainsanalla Nassim Taleb

Olen ollut tietämättäni työaikani levytanko-sijoittaja lähes koko elämäni. Löysin tuon termin Nassim Talebin kirjasta, jossa hän alunperin viittasi termillä rahaan. Levytankosijoittaja sijoittaa rahoistaan 90 prosenttia niin sanottuihin turvallisiin kohteisiin, mutta loput 10 prosenttia riskipitoisiin, joissa on myös isompi voiton mahdollisuus. Näin hän turvaa selustan, mutta mahdollistaa myös mojovat yllätykset.

Sijoita osaamistasi siten, ettei se ole yhden kortin varassa

Samaa oppia voi soveltaa työhön. Sijoita osaamistasi siten, ettei se ole yhden kortin varassa – etenkään kun työelämä muuttuu vinhasti allamme. Sijoita osaamisestasi ja työajastasi 90% vakaaseen palkkalähteeseen, mutta kasvata rinnalla jatkuvasti muuta osaamista. Se voi olla esimerkiksi yhdistystoimintaa, sivutoiminen oma alkava bisnes, keikkatöitä tai hyväntekeväisyyttä – jotakin, mikä antaa sinulle uusia taitoja, syventää työn merkitystä, lisää verkostoja ja luo tulevaisuuteen psykologista pääomaa.

Joskus tuo rinnalla kulkeva toinen punnus voi olla pelastus, jos päätulonlähde katoaa alta. Moni mainiosti startannut liikeidea on myös saanut alkunsa juuri näin. Tekijät ovat kehitelleet ja muokanneet sitä sivutoimisesti, kuin pienessä laboratoriossa, kunnes siitä on kasvanut pääjuoni. 

Moni mainiosti startannut liikeidea on myös saanut alkunsa juuri näin.

Monilla aloilla, kuten viestintä- tai media-alalla levytankosijoittaminen on varsin tavallista. Osaajilla on töitä ja projekteja allekkain, päällekkäin ja rinnakkain.  Siksi moni virittelee pöytälaatikkoon sivubisneksiä, kaiken varalta. Mutta tiedän, ettei se kaikissa ammateissa solju yhtä hyvin. Silloin riittää hyvin, että kasvatat rinnakkaisosaamista vapaa-ajalla, esimerkiksi harrastusten kautta.

Muutamissa aiemmissa työpaikoissani olen jo rekrytilanteessa neuvotellut mahdollisuuden jatkaa sivutoimisesti yrittäjänä. Vaikka se on ollut tasapainoilua, se on myös lisännyt motivaatiota molemmissa päissä, hyödyttänyt myös päätyötä.

Levytanko-sijoittaminen on myönnytys sille, että elämä on lyhyt.

Kaikkea ei voi saada eikä kaikkia kuita kurkotella yhden elämän aikana, mutta näin toimien voi päästä edes kokeilemaan erilaisia  asioita.  

Levytanko-sijoittamisessa olennaista on, että tangon molemmissa päissä on painot, mutta keskellä ei mitään. Tämä siksi, että  pystyt sen maasta ponnistamaan. Eli älä häsää liikaa kaikkea, vaan valitse tarkoin ne alueet, joita haluat (työ)elämässäsi kasvattaa. Liian täynnä painoja oleva tanko ei hievahda.

Nouskoon rauta, nouskoon mieli!

- Unna

Nassim Nicholas Taleb: Antifragile. Penguin Books, 2012.

PS: Rikastamo on nyt myös Suplassa, mielenkiintoisten vieraiden ja teemojen äärellä. Lataa ja kuuntele, kun sinulle parhaiten sopii. (supla.fi)

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kommentit (0)

Seuraa 

Rikastamossa naiset puhuvat rahasta, urasta ja merkityksellisyydestä. Sijoitusbloggarit Terhi Majasalmi ja Unna Lehtipuu uskovat, että vaurastuminen on jokaisen naisen oikeus iästä ja taustasta riippumatta. Rikastamo tarjoilee siihen keinoja, mahdollisuuksia ja vertaistukea. Liity seuraan! 

Teemat

Blogiarkisto

2018
2017

Kategoriat