Kirjoitukset avainsanalla turvattomuus

 “Olen miettinyt, että miten noin tylsä aihe kuin talous ja raha voi sinua kiinnostaa, mutta nyt ymmärrän sen ”, totesi tuttavani, joka oli kuuntelemassa puheenvuoroani erään naisryhmän tilaisuudessa. Olin alustanut taloudesta, rahasuhteesta ja siihen liittyvistä arvoista ja symbolisista merkityksistä. Lähtökohtani oli avata, miten tapamme käyttää rahaa paljastaa jopa piilotetut arvomme ja miksi nykyisten tulevaisuusskenaarioiden valossa on tärkeää aktiivisesti itse rakentaa taloudellisesti turvattua tulevaisuutta.

Miksikö aihe kiinnostaa minua?

Syitä on monia, mutta kerron muutaman. Sain työskennellä useita vuosia maailman absoluuttisesti köyhimpien ihmisten kanssa kehitysmaissa ja olla mukana huikeissa projekteissa rakentamassa heille elinkeinoja ja tukemassa naisyrittäjiä mikrolainoilla. Muistan sisukkaan appelsiininviljelijä-naisen Indonesiasta, joka pienellä lainalla onnistui kasvattamaan bisnestään ja maksoi velkansa ennätysajassa pois. Muistan intialaisen naisryhmän, joka sai lahjoituksena lehmiä ja ja onnistui rakentamaan niistä kukoistavan meijeribisneksen, nostamaan perheensä jaloilleen ja koulutettamaan lapset.

Yksi heistä, nuori Nanda, totesi, ettei ennen tuota yhteistyötä ollut juuri rohjennut astua kodistaan ulos ihmisten ilmoille, mutta nyt hän voi ylpeästi sanoa olevansa oikea “bisnesnainen.”  Kehitysmaissa nainen sijoittaa varmemmin rahansa perheen ja yhteisön hyväksi, toisin kuin mies. Siksi naisen raha rakentaa varmemmin tulevaisuutta.

Omistajuus ja hallinnantunne omasta taloudesta voi muuttaa naisen elämän radikaalisti parempaan. Olen nähnyt saman myös läheisissäni, itsenäisissä naisissa.

Meidät on kollektiivisesti opetettu liiaksikin luottamaan siihen, että joku muu aina maksaa

Suomessa on ollut poikkeuksellisen hyvä sosiaaliturva ja meidät on kollektiivisesti opetettu liiaksikin luottamaan siihen, että joku muu aina maksaa, jos emme itse kykene. Köyhissä oloissa elävällä ei koskaan ole ollut tälläistä lupausta saati luuloa.

Kun nyt katselen ympärilleni, näen tutuissa naisissa monia, jotka ovat olleet pätkätöissä koko ikänsä, vailla kertyneitä eläkesäästöjä saati sijoituksia. On heitä, joilta oman talouden ja työelämän turvattomuus vei mahdollisuuden kokea äitiys.  On heitä, jotka yli viisikymppisenä heräävät siihen, että isokin palkka on vain juossut hiekkana sormien läpi, eikä mitään ole jäänyt säästöön, siirtynyt taseeseen tai puskuriksi pahan päivän varalle.

Jos olet keskituloinen suomalainen ja pysyt työsuhteessa täydet 30 vuotta 3000 euron kuukausipalkalla, ehdit tienata palkkatulona yli miljoona euroa ennen veroja ja maksuja. Siis miljoonan! Mutta osaammeko edes tuolla vauraudella rakentaa itsellemme taloudellista turvaa?

“Kun raha virtaa naisten käsiin, joilla on auktoriteetti käyttää sitä, kaikki muuttuu”, sanovat Gatesit.

Tällä viikolla uutisoitiin Bill & Melinda Gatesin säätiön lahjoittaneen 170 miljoonaa dollaria naisten taloudellisen voimaantumisen tukemiseksi ympäri maailman. “Kun raha virtaa naisten käsiin, joilla on auktoriteetti käyttää sitä, kaikki muuttuu”, sanovat Gatesit.

Olen nähnyt sen läheltä monta kertaa, niin kehitysmaissa kuin Suomessa. Rahataidot eivät tule rahan mukana vaan ne täytyy kaikkien opetella itse, olitpa köyhä tai rikas. Rahan ei silti pidä olla itseisarvo, vaan väline siihen, että meihin jokaiseen istutettu potentiaali saa kasvaa täyteen mittaan.

Kaikki muuttuu kun naisella on rahaa. Siinä muutama syy, miksi minua tämä aihe jaksaa aina vaan kiinnostaa.

- Unna Lehtipuu

Ps. Jos haluat olla mukana mahdollistamassa seuraavaa naisten taloudellisen voimaantumisen tositarinaa Intiassa, ota yhteyttä niin kerron miten pääset mukaan hankkeeseen ja mukavaan porukkaan. (info@klaani.com

Ps1. Kuvat työreissuiltani Keniaan ja Intiaan, Naisia, jotka ovat ottamassa ohjaksia omasta elämästä, usein todella hankalissa olosuhteissa.  Alakuvassa mukana tarinan Nanda.

 

Kommentit (2)

Minna V.

Tästä puuttuu kaikki konkreettiset vinkit miten parantaa omaa taloudellista tilannettaan Suomen kaltaisessa maassa missä mm. asuminen on todella kallista. Ja mikä on yksityishenkilön tase?

Unna Lehtipuu
Liittynyt19.10.2017

Hei Minna, iso kiitos kommentista. Yhteen blogiin ei kaikkea mahdu, mutta jos selaat aiempia taaksepäin tekstejä, niistä löytyy useitakin konkreettisia vinkkejä - samoin kannattaa kuunnella Rikastamot Suplassa, kevään aikana sinne kertyy 10 jaksoa joissa myös konkreettisia vinkkejä. Tase mittaa yrityksen/tai yksityishenkilön omaisuuden ja velkojen arvoa tiettynä ajankohtana, eli kuinka paljon (velatonta) omaisuutta on saanut kerrytettyä.   Tulot voivat olla henkilöllä suuretkin, mutta se voi nopeasti juosta vain läpi kulutuksessa, eli tällöin taseeseen ei juuri siirry arvoa. Kaikkea parasta kevääseesi, terveisin Unna

Seuraa 

Rikastamossa naiset puhuvat rahasta, urasta ja merkityksellisyydestä. Sijoitusbloggarit Terhi Majasalmi ja Unna Lehtipuu uskovat, että vaurastuminen on jokaisen naisen oikeus iästä ja taustasta riippumatta. Rikastamo tarjoilee siihen keinoja, mahdollisuuksia ja vertaistukea. Liity seuraan! 

Teemat

Blogiarkisto

2018
2017

Kategoriat